Siinähän se tulikin jo otsikossa. Eli onko kukaan onnistunut elämään raitistuneen kanssa onnellisena ja hyvää elämää?
Alkaa toivo loppua kun täällä lukee tarinoita. Niin monen puoliso haluaa lopettaa, mutta pystyykö siihen? Voiko elämää jatkaa perheenä…?? Olisi ihana saada joskus kuulla selviytymistarinakin!
Näinhän minä vastaan tähänkin kysymykseesi. Eli kyllä, minä olen yhä vain mieheni kanssa naimisissa ja raitistumisen ‘ensijärkytyksen’ mentyä ohi, on elämämme asettunut oikein mukavasti sujuvaksi elämäksi.
Minulla on, ollut jo viitisen vuotta, mutta ei se aina ole helppoa. Raitistuminen ei välttämättä heti helpotakaan elämää ihan niin helposti ja paljon kuin on kuvitellut. Juominen jää pois, totta, ja se on TÄRKEINTÄ lasten ja käytännön asioiden kannalta. Mutta yllätys itselleni oli se, että vaikka mies lakkaa juomasta, elämä ei tavallaan palaakaan lähtöruutuun. Ei se voisikaan, mutta sitähän juoma-aikana toivoo: sitä ajattelee, että jos tuo vain ei joisi, kaikki olisi hyvin.
Juomattomana oleminen on kuitenkin aluksi hyvin vaikeaa. Ja ne syyt, miksi on juonut, pitäisi käsitellä (raitistunut ihminen voi olla alussa aika äreä ja negatiivinen PITKÄÄN, ja purkaa raivoaan puolisoon - eihän hän enää voi juoda, jos ottaa pattiin, ja pitäisi keksiä jotain muuta tilalle).
Myös perhedynamiikka on juomisen vaikutuksesta muuttunut, minun ainakin oli vaikea päästää irti siitä roolista, johon olin silloin joutunut. Myös itseään pitäisi pystyä muuttamaan ja päästä traumojensa yli - olin itse pitkäään kamalan hermostunut, mutta ihmekös tuo. Jotain on muuttunut, pysyvästi ja itse sanoisin ettei ainakaan huolettomampaan suuntaan. Vanhoja kuvia kun katsoo (ennen alkoholismia), näytämme molemmat nuorilta ja onnellisilta. Öhöm… Puolison saa takaisin Kuningas Alkoholilta ja seo0n ihanaa, mutta hän on tavallaan aivan uusi/eri ihminen kuin ennen ja häneen on tutustuttava kokonaan uudestaan. Myös hänen on tutustuttava omaan itseensä uudestaan. Eikä ole mitään takeita siitä, että kaiken tämän tuloksensa rakkaus pysyy… etenkin jos tutustuminen jo alun perin on mennyt humalan merkeissä, vuosia sitten. Sitä tavallaan tutustuu, puolin ja toisin, aivan eri ihmiseen. Usein mietin, olisiko hän valinnut minut, jos olisi ollut selvin päin? Tai olisinko minä valinnut hänet, jos olisimme tavannneet aivan eri merkeissä emmekä valomerkin aikaan kapakassa? Nuorena ja typeränä pidin vähän juovia miehiä helposti tylsinä, retkahdin näihin “iloisiin renttuihin” joiden kanssa kaltaiseni kympin tyttö saattoi rentoutua. Vähänpä tiesin silloin siitä, mitä sen iloisen rentun päässä liikkui ja mikä sen “ilon” mahdollisti. Kävin itsekin pari vuotta terapiassa miehen raitistumisen aikoihin penkomassa omaa päätäni, se kannatti.
Paluuta alkuun ei silti ole, mutta yhä toivon että pääsisimme tästä yli kypsempinä ja eheämpinä kuin ennen. Raittius oli aikanaan ehto sille että perhe-elämämme jatkuu yhdessä, ja se ehto on pitänyt. Hatunnosto siitä miehelle joka on raahautunut AA-kokouiksiin sitkeästi ja tinkimättä. Häntä ne ovat auttaneet.
Monessa muussa asiassa olen sitten itse huomannut, että on hyvä tehdä kompromisseja, mutta tässä ei, siis raittiudessa. Parasta on se, että lapsemme kasvavat kodissa jossa pullo ei kuulu pöytään. Me riitelemme edelleen, ja ääni nousee, mutta se myös menee aika nopeasti ohi, kun alkoholi ei ole kasvattamassa draamaa.
Jos jotain negatiivista pitää vielä keksiä niin se, että vyötärönympärys kasvaa, sillä ainakin minun puolisolleni maistuu alkoholin tilalla makea, ja niin muodoin myös lapset syövät varmasti enemmän makeaa kuin on terveellistä - Sanna Ukkola ja muut sokerinsyöntiä mediassa paheksuneet pyörtyisivät jos tulisivat meille -, mutta koska tiedän, mikä se vaihtoehto meillä olisi, en viitsi enää nalkuttaa. Meillä menee ehkä liikaa jäätelöä, karkkia jne., mutta kolikon toinen puoli on se, että alkoholia ei kulu LAINKAAN (itsekään en siis osta viiniä kotiin, olen päättänyt että nautin lasilliseni vain kodin ulkopuolella eli esim. käydessäni ystävättärien kanssa ulkona syömässä. Ei alkoholista nautikaan samalla lailla, jos juo kotona raitistuneen alkoholistin vieressä - eikä myöskään ole kivaolla se jonka jutut huononevat, kun toinen pysyy selvänä…). Makea on pienempi paha kuin se toinen eli tässä asiassa olen tehnyt kompromissin. Täysraittius on kuitenkin niin upea saavutus, ja se ON MAHDOLLISTA.
Minulla on, ollut jo viitisen vuotta, mutta ei se aina ole helppoa. Raitistuminen ei välttämättä heti helpotakaan elämää ihan niin helposti ja paljon kuin on kuvitellut. Juominen jää pois, totta, ja se on TÄRKEINTÄ lasten ja käytännön asioiden kannalta. Mutta yllätys itselleni oli se, että vaikka mies lakkaa juomasta, elämä ei tavallaan palaakaan lähtöruutuun. Ei se voisikaan, mutta sitähän juoma-aikana toivoo: sitä ajattelee, että jos tuo vain ei joisi, kaikki olisi hyvin.
Juomattomana oleminen on kuitenkin aluksi hyvin vaikeaa. Ja ne syyt, miksi on juonut, pitäisi käsitellä (raitistunut ihminen voi olla alussa aika äreä ja negatiivinen PITKÄÄN, ja purkaa raivoaan puolisoon - eihän hän enää voi juoda, jos ottaa pattiin, ja pitäisi keksiä jotain muuta tilalle).
Myös perhedynamiikka on juomisen vaikutuksesta muuttunut, minun ainakin oli vaikea päästää irti siitä roolista, johon olin silloin joutunut. Myös itseään pitäisi pystyä muuttamaan ja päästä traumojensa yli - olin itse pitkäään kamalan hermostunut, mutta ihmekös tuo. Jotain on muuttunut, pysyvästi ja itse sanoisin ettei ainakaan huolettomampaan suuntaan. Vanhoja kuvia kun katsoo (ennen alkoholismia), näytämme molemmat nuorilta ja onnellisilta. Öhöm… Puolison saa takaisin Kuningas Alkoholilta ja seo0n ihanaa, mutta hän on tavallaan aivan uusi/eri ihminen kuin ennen ja häneen on tutustuttava kokonaan uudestaan. Myös hänen on tutustuttava omaan itseensä uudestaan. Eikä ole mitään takeita siitä, että kaiken tämän tuloksensa rakkaus pysyy… etenkin jos tutustuminen jo alun perin on mennyt humalan merkeissä, vuosia sitten. Sitä tavallaan tutustuu, puolin ja toisin, aivan eri ihmiseen. Usein mietin, olisiko hän valinnut minut, jos olisi ollut selvin päin? Tai olisinko minä valinnut hänet, jos olisimme tavannneet aivan eri merkeissä emmekä valomerkin aikaan kapakassa? Nuorena ja typeränä pidin vähän juovia miehiä helposti tylsinä, retkahdin näihin “iloisiin renttuihin” joiden kanssa kaltaiseni kympin tyttö saattoi rentoutua. Vähänpä tiesin silloin siitä, mitä sen iloisen rentun päässä liikkui ja mikä sen “ilon” mahdollisti. Kävin itsekin pari vuotta terapiassa miehen raitistumisen aikoihin penkomassa omaa päätäni, se kannatti.
Paluuta alkuun ei silti ole, mutta yhä toivon että pääsisimme tästä yli kypsempinä ja eheämpinä kuin ennen. Raittius oli aikanaan ehto sille että perhe-elämämme jatkuu yhdessä, ja se ehto on pitänyt. Hatunnosto siitä miehelle joka on raahautunut AA-kokouiksiin sitkeästi ja tinkimättä. Häntä ne ovat auttaneet.
Monessa muussa asiassa olen sitten itse huomannut, että on hyvä tehdä kompromisseja, mutta tässä ei, siis raittiudessa. Parasta on se, että lapsemme kasvavat kodissa jossa pullo ei kuulu pöytään. Me riitelemme edelleen, ja ääni nousee, mutta se myös menee aika nopeasti ohi, kun alkoholi ei ole kasvattamassa draamaa.
Jos jotain negatiivista pitää vielä keksiä niin se, että vyötärönympärys kasvaa, sillä ainakin minun puolisolleni maistuu alkoholin tilalla makea, ja niin muodoin myös lapset syövät varmasti enemmän makeaa kuin on terveellistä - Sanna Ukkola ja muut sokerinsyöntiä mediassa paheksuneet pyörtyisivät jos tulisivat meille -, mutta koska tiedän, mikä se vaihtoehto meillä olisi, en viitsi enää nalkuttaa. Meillä menee ehkä liikaa jäätelöä, karkkia jne., mutta kolikon toinen puoli on se, että alkoholia ei kulu LAINKAAN (itsekään en siis osta viiniä kotiin, olen päättänyt että nautin lasilliseni vain kodin ulkopuolella eli esim. käydessäni ystävättärien kanssa ulkona syömässä. Ei alkoholista nautikaan samalla lailla, jos juo kotona raitistuneen alkoholistin vieressä - eikä myöskään ole kivaolla se jonka jutut huononevat, kun toinen pysyy selvänä…). Makea on pienempi paha kuin se toinen eli tässä asiassa olen tehnyt kompromissin. Täysraittius on kuitenkin niin upea saavutus, ja se ON MAHDOLLISTA.
Tunsin olevani jostain syystä osallinen ja velvollinen, ja miehen siis “läheinen” ja patistamaan miestä hoitoon ja paapomaan häntä. Nykyään ihmetyttää että miksi minua pitäisi tai olisi pitänyt koskaan kiinnostaa kuka juo ja kuka ei?
Eikä minua nyt kiinnostakaan. En pelkää miehen retkahtamista. En pelkää sitä, koska koen että minulla on suojakeinot ja toimintasuunnitelma retkahtamisen varalle, enkä usko että alkaisin enää epäröimään hetkeäkään suhteen päättämistä mikäli juominen alkaisi uudelleen. Pidin siitä huolen olemalla alkamatta yhteisiin taloudellisesti sitoviin sopimuksiin, ja juoppouden tullessa esille purkamalla jo siihen asti olemassa olevat sitoutumisen aihiot kuten yhteinen vuokrakämppä. Yhdessä voi olla, mutta minun elämäni ei saa riippua toisen sairaudesta. Huolehdin vieläkin etten velkaannu enkä joudu tilanteeseen jossa miestä ei esimerkiksi saa ulos asunnosta tarvittaessa. Jokaisesta tällaisesta siirrostani olen ollut rehellinen miehelle, mutta huolehtinut että tärkeimmät itseäni koskevat päätökset teen ennen kertomista. Minun ei siis tarvitse hänen retkahtamistaan pelätä eikä kytätä.
En jaksa elää miehen mielenterveyden tahtiin kiitollisena asiasta että “pääasia kun ei juo”, tai ymmärtää milloin mikäkin oikku johtuu mahdollisesti lapsuudesta.Tosin alkuraittiuden aikana mies kyllä kulutti “rakkaushanoja” enemmän kuin olisi varaakaan hänelle antaa. My bad, soin sen hänelle kunnes itselläni mielenkiinto lopahti.
Raitistumien on toki iloinen yllätys, mutta oman elämän olisi jatkuttava kyllä ilmankin - se on tavoite. Ja mahdollisimman viiveettä. Jos olisin jälkiviisas niin olisin tiedostanut paremmin sen, ettei minun ole pakko kokea velvollisuudentuntoa jotain random miestä kohtaan, kun elämä on niin lyhyt että se pitää täyttää hyvillä teoilla niitä kohtaan jotka sen osaavat vastaanottaa. Sanoa mitä on sanottavaa ja jos se ei tehoa, niin antaa olla. Täyttää elämänsä raittiutta odotellessa onnellisuudella, naurulla, kulttuurikokemuksilla, matkustelulla, lapsilla, ystävillä, naapureilla ja kotieläimillä. Ei millään toisten aiheuttamalla masentuneisuudella, mielialan alasvetämisellä, kulissien pitämisellä yllä tai toisen ongelman salaamisella, pullojen piilottelulla tai että elämä täyttyisi miehen harjoittamalla pikkuhiljaisella manipuloinnilla ja seksistisillä kommenteilla ja vähemmistöjä syrjivän poliittisen paskanjauhannan paasaamisella. Jälkiviisaana en olisi täyttänyt päiviäni toisen mielialan varovaisella kuulostelulla ja sen aprikoimisella, että miksi juuri minä. Koen että alkoholisti on kuin pimeässä kävellyt ja liika onnellisuus häikäisee häntä. Minun pitäisi himmata itseäni ja olla vähän tasaisempi ja onnettomampi, ettei miehellä olisi liian monimutkaisia henkisiä tehtäviä käsiteltävänään miunn kauttani. Se on suurin ansa, josta olen pyrkinyt eroon, etten lähtisi itseäni madaltamaan ollakseni matalampi kynnys hänelle. Ettei minulle tule uusi tehtävä olla “portinvartijana” siellä pimeässä luolassa, sairastaa jotain mitä minä en oikeasti sairasta…haluan liittyä valoisaan elämänmenoon mutta kyllä se on haaste.
on/off
Rankkaa tekstiä - mutta ihan oikein!
Itse elin pitkään, vuosia kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa. Ja vasta nyt, 50+ olen ymmärtänyt lauseen: elämä on lyhyt, on vain yksi elämä jne. Parikymmentä vuotta vielä jäljellä täyttää elämäänsä uudelleen hyvillä ja mukavilla asioilla. Tai ei ihan niinkään paljoa, sillä kestää varmasti kauan, että pikkuhiljaa oppii pois näistä alistuvista ja itsesyytöksiä täynnä olevista tunteista ja käytöstavoista. Että löytää edes hitusen vahvuutta ja arvostettavia asioita itsestään, ihan siis itseään varten. Josko sitten jäisi vielä jokunen vuosi elämää jonkun toisen arvostavan ja rakastavan aikuisen lähellä 
Jospa sellainen kuitenkin jossain olisi olemassa?
Aika rankkaa on kyllä sinunkin elämäsi, olla koko ajan ikäänkuin toinen jalka oven raossa valmiina vetäytymään. Ymmärrän kyllä, että tuo on järkevää varuillaan oloa, mutta jotenkin oma ehkä naivi ajatukseni ja kuvitelmani parisuhteesta on edelleenkin sellainen, että voisi täysin luottaa toisseen ja tehdä yhdessä sellaisia suunnitelmia ja päätöksiä, joissa kummatkin otettaisiin huomioon.
Oppiiko alkoholistin kanssa elämisestä mitään? Antaako se mitään hyvää elämään? Tuoko se jotain sellaista elämän ymmärrystä ja vahvuutta, mistä kuitenkin voisi tulevina vuosinaan olla edes hitusen onnellinen?
Hyvää kuulakasta syysviikonloppua kaikille! Toivon sydämestäni että moni suomalainen perhe pääsisi alkoholista eroon, että pariskunnat löytäisivät uudelleen toisensa ja lapset saisivat takaisin turvallisen ja rakastavan kodin.
Syyslintu, kiitos kirjoituksesta.
Alkoholismi on erittäin opettavainen kokemus kannaltani.Koen oppineeni että ennen alkoholismiin tutustumista toimin siten, että ansaan astuminen oli vain ajan kysymys. miehen tilalla olisi voinut olla kuka tahansa, ja silti parisuhde olisi johtanut kivikkoon. Oman silloisen ajattelutapani takia.
Jos nyt olettaisi että alkaisin parisuhteeseen ns. terveen (ei alkoholistin kanssa), niin toimisin todennäköisesti ihan samoin kuin tässä parisuhteessa. Paluuta ei ole. Kun nyt keskustelen vaikkapa sellaisen tuttavan kanssa, joka ei ole kokenut asioita joita minä olen kokenut, he kuulostavat monesti parisuhdemielipiteissään läheisriippuvilta, jollainen minäkin ennen olin. Monet seikat ajattelutavassani asettivat minut alttiiksi suuremmalle kärsimykselle kuin oli tarpeen.
Varoituslamppu syttyy monessa kohtaa tunnistaessani entisen ajattelutapani ja päästessäni vertaamaan sitä nykyiseen. Monet tuttavani pitävät “ilkeytenä” sitä jos sanoo suoraan mitä ajattelee. Näin minäkin ennen ajattelin. He pitävät “epäluottamuksena” sitä, että ei jaa puolison kanssa kassakaappinsa lukon yhdistelmää. He pitävät “huonona kumppanuutena” sitä, että ostaa oman lentolippunsa jolloin ei tule ostettua turhaa matkaa siinätapauksessa jos kumppani ei suoriudukaan lähtöselvitykseen ajoissa koska on retkahtanut juomaan matkanvarrella. he kokevat “itsekkyytenä” sen että ei koe sääliä toisen itseaiheutettua ahdinkoa kohtaan.
Itse sitävastoin koen että pystyn hyväksymään kaikki ihmiset joivat he alkoholia tai eivät, koska minulla ei ole siinä hiuskarvaakaan liossa. Ennen minun piti huutaa ja raivota ja elää jännityksessä, ja yrittää kaikin voimin vaikuttaa toisen ihmisen ajatuksiin ja tekemisiin. Koska tiesin että mikäli toinen juo, niin minun kaikki asiani menevät pieleen myös. ei vain mielenterveys vaan raha-asiat, asuminen, työ, ihmissuhteet. Ihan kaikki.
On/offilla fiksuja ajatuksia. Kiitos niistä.
Hei,
Olen elänyt neljä onnellista vuotta vuonna 2010 raitistuneen mieheni kanssa. Se on siis mahdollista, elä heitä toivoa!
Usein valitettavasti on niin, että juomiseen kyllästyneet läheiset kokevat, että vain juopon pitää muuttua, ja että kun juoppo muuttuu niin elämä muuttuu onnelliseksi ja hyväksi. Näin yksinekertaista asia ei kuitenkaan ole. Vuosien saatossa molemmille on kehittynyt monenlaisia käyttäytymismalleja, reaktioita, juomisen ympärille, ja niitä voi olla hankala tunnistaa ja vielä hankalampi muuttaa.
Meidän onnellinen ja raitis elämä on Minnesota muotoisen päihdeterapian ansiota. Jos haluat, voit lukea tarinani ketjusta “Kuka meitä voi auttaa? Selviytymistarina alkohosmista”
Terveisin Ellis
Hei, komppaan Ellistä. On mahdollista, mutta jostain syystä täällä ei niitä tarinoita oikein näe! Meillä on myös takana viitisen vuotta ilman päihteitä ja toivon että perhe-elämä jatkuu samaan malliin… Mun miehelleni ei ollut tarjolla Minnesota-hoitoa, mutta AA:ssa hän kävi todella ahkerasti monta vuotta.
Hei!
Koen, etten ole kovin jäävi vastaamaan tähän, sillä puoliso on ollut vasta reilun vuoden raittiina. Mielestäni se on liian lyhyt aika, jotta voisi sanoa oikein mitään. Paljon on vielä opettelua, haavoja auki, tutustumista puolin ja toisin uudenlaiseen elämään. Meillä yritetään, ei aseteta odotuksia enkä itse ainakaan pysty edes antamaan mitään lupauksia, että kykenisin elämään tämän ihmisen kanssa elämäni, vaikka on nyt raitis. Ensin pitäisi pystyä antamaan niin paljon anteeksi enkä vajavaisena ihmisenä ole siihen kyennyt toistaiseksi. Luottamustakin pitäisi jostain saada lisää, nykymäärä ei riitä pitämään parisuhdetta kasassa. Tällä hetkellä itse pystyn lupaamaan vain yritystä. Arki rullaa kuitenkin jotakuinkin hyvin ja kun ei aseta odotuksia elämästä sen enempää, niin kyllä tässä pystyy olemaan.