Avausotsikkoon meikäläisellä on selkeä ja suoraviivainen vastaus: kovimpina juomisvuosina (siis oikeastaan joka päivä) joita nyt ei ollut kuin muutama niin kunto oli sunnuntaisin joko duuban tai krapulan takia niin heikko, ettei sitä äänestyspaikalle edes olisi jaksanut. Poliittinen kanta (kun mielenkiinto oli mennyt oikeastaan kaikkeen muuhun kuin juomiseen) oli selkeä: tarttis saada alkoholivero alas että pystys nopeammin juomaan ittensä kuoliaaksi. Kun minkään puolueen agendaan ei kuulunut luja ja yksimielinen vaatimus alkoholiveron alentamisesta niin sekään ei motivoinut äänestämään.
Kyllähän se meikäläisen poliittinen kanta on ehken 16 -vuotiaasta asti ollut lukkoon lyöty ja SMP:n suuruuden vuosina oli SMP selkeä valinta, koska koin ja koen Kokoomuksen liian elitistisenä. Nyt on kimurantimpi homma; poliiseilla ja niiden vastapainoksi taas rikollisilla on persuissa tuntuva yliedustus ja Soini vastustaa Nato -jäsenyyttä elikäs nyt asiaperustein olisin menossa taas nukkuvien puolueeseen.
Jaap, kaippa se voi olla että silloin kun tuli vielä törpöteltyä, niin poliittinen kanta meni aina sen mukaan että mikäli baarien sulkemisaikoihin oltiin puuttumassa, alkoholiveroon koskemassa, viron viinarallista puhuttiin tai ikärajoihin puututtiin, niin se herätti tulehtuneisuutta.
Ei siinä minkäänlaista varsinaista poliittista perusteltua kantaa ollut ikinä mihinkään. Viinahammas ne mielipiteet vaan määräsi. Politiikka kun nyt ei muutenkaan kummemmin nappaa. Ei napannut silloin, eikä nappaa nykyäänkään. Tai saatoin mä jonkun verran, tai itse asiassa aika paljonkin olla vasemmistolainen. Mutta eikös se nyt vähän useimmilla kuulu tuohon teini-ikään, että pitää vaan vastustaa kaikkea ja olla eri mieltä kaikesta “vääryydestä ja sorrosta”?
Koen, että tämä raittiuden tie ja uudenlainen elämäntapa on hyvin paljolti muokannut elämän- ja maailmankatsomusta. Siinä samassa myös ymmärtää, että suurin osa politikoinnista on aikas tavalla persiistä.
Ei Soini vastusta NATO-jäsenyyttä. Eikä kannata myöskään eurosta eikä EU:sta eroa.
Itsenäisyyspuolue onkin varteenotettava vaihtoehto, puheenjohtajansa Antti Pesosen
johdolla.
Olen ollut poliittisilta kannoiltani aika usein Suomen itsenäisyyden kannalla, tämä
vahvistui vuoden 1994 aikoina, jolloin havaitsin sen, minkäsuuruisella manipuloinnilla
Suomen kansaa ajettiin kohti EU:ta.
Mitä Soiniauki olevasta telkkarista toisesta huoneesta kun kuuntelin puheenjohtajien tentissä kysymykseen Natosta vastasi se oli ympäripyöreä kuten Sipilällä eli Soini sanoi, ettei tällä hetkellä ole syytä tarkastaa linjaa. Hän ei ottanut asiaan toivomaani selvää kantaa kuten jäsenyysneuvotteluja puoltava Katainen (jolla mielestäni sitten on muita dismeriittejä etten voi Kokoomusta äänestää).
Kuten Pekka Vennamo osallistuttuaan Persujen puoluekokoukseen entisen SMP:n puheenjohtajan roolissa painotti: “aika pliisua”. Veikko Vennamolla oli ansiot siirtokarjalaisten asuttamisessa ja Urpo Leppäsellä velvoitetyöllistämisessä = nuoret vailla työkokemusta ja toisaalta ikärasismin kohteeksi joutuneet saivat töitä.
Koska tällä hetkellä ei vaikuttaisi olevan Nato -jäsenyyttä ajavaa syrjäytyneiden aseman parantamista sekä toipuvien alkoholistien etuja (esim. joulubonukset, ilmaiset joukkoliikenneliput, ylimääräiset ostolipukkeet grillituotteisiin ja kaakaojuomiin) ajavaa oikeistopuoluetta en katso äänestämiselläni olevan mitään merkitystä.
Laajemminkin syrjäytyneiden auttamisen agendalleen ottavia puolueita/ehdokkaita tarvittaisiin; esim. sosiaalineuvos Poikeljärveltä vietiin elämäntyö pois, koska häneltä puuttui korkeakoulupaperit. Korkeakoulupaperit tahtovat olla esseiden rustaamista ja sisällöltään ammattitöihin kelpaamatonta usein amerikkalaista aineistoa = suomalainen koulutuskupla, jota vihervasemmisto ja oikeiston snobbailusiipi ylläpitävät veronmaksajien vahingoksi ja työurien lyhentämiseksi alkupäästä.
