On tosi vaikeaa katkaista napanuora!

Vilpola
21

Sunnuntaita sinulle A:n äiti,
kun olin lukenut antamiini vaihtoehtoihin ylläolevat vastauksesi, ne jäivät pyörimään päässäni heittäen kärrynpyörää ja puolivoltteja sinne sun tänne. Pyörittelin niitä mielessäni pohtien, mitä ihmettä nyt voisin vastata tai jopa ehdottaa, kun sinun kohdallasi kyse on mielestäsi totaalisesta vaihtoehdottomuudesta, josta pidät tiukasti kiinni. Se on kuin istuisit karusellissa, jonka koneenkäyttäjänä on tyttäresi joka lisää kokoajan kierroksia. Vauhti kiihtyy kiihtymistään ja keskipakoisvoima repii sinua pois istuimesta ja karusellista. Lopulta istuimen turvavyökin antaa periksi ja roikut käsiesi varassa istuimen reunasta. Voimasi siinä hiipuvat ja kaikki me tiedämme, mitä sitten tapahtuu. Koneenkäyttäjä sensijaan vääntää kaasuvipua suuremmalle.

Pengoin arkistojani etsien sopivaa lähdekirjallisuutta, jota voisin sinun kohdallasi käyttää ja referoida. Löysinkin erinomaisen teoksen, jonka ovat laatineet entiset IH:n työntekijät Maire Leskinen, Anna Lassila, Anne-Maria Kalamaa ja Elina Rytkölä, nimi on Perhekeskeisen huumetyön opas, ISBN 951-96992-8-7. Teos on täyttä asiaa.

Siteeraan siitä tässä muutamaa kohtaa luvusta Perheen kriisi:
[i]Kun perheenjäsen ajautuu huolehtimaan liikaa läheisistään, hän on kykenemätön asettamaan rajoja ja pitämään niistä kiinni. Olo on ristiriitä ainen ja väsynyt, lepokaan ei auta. Tulevaisuus näyttää synkältä. Ylihulehtivainen perheenjäsen tuntee tarvetta puolustella ja selitellä tekojaan. Mielialat vaihtelevat voimakkaasti. Elämänlaatu on riippuvainen muiden tunnetiloista, joita hän pyrkii kontrolloimaan. Tietämättömyys omista haluista ja tarpeista ilmenee mm. pakonomaisena miellyttämisenhaluna sekä taipumuksena kysellä ja tarkkailla toisten vointeja omiensa sijasta.

Tilanteessa, jossa oman lapsen koetaan olevan hengenvaarassa (ja usein hän tietenkin sitä on, kuolema on tavallaan aina läsnä), vanhemmat yleensä pyrkivät tekemään kaikkensa, että lapsi selviäisi vaarasta. Aletaan helposti varoa tekemästä mitään ”väärin” ja ajaudutaan siksi sietämään käytöstä, jota ei hyväksyttäisi muilta perheenjäseniltä.[/i]

Koko, tai lähes koko, sinun tämän hetkinen elämäsi pyörii tyttäresi ympärillä. Perspektiivi omaan elämääsi ja tulevaisuuteesi tuntuu kadonneen ja toimintatarmo suojelee masennukselta. Läheisriippuvuus tai ylihuolehtivaisuus, millä nimellä sitä nyt halutaankin kutsua, on suoja- ja puolustusmekanismisi.

Haluaisin sinun havahtuvan ja huomaavan, että kaikesta surkeudesta huolimatta vaihtoehtojakin on olemassa.

Jaksatko kommentoida tekstiäni? Toivoisin myös muilta samaa.

Näistä huume- ja läheisriippuvuusteemoista on monia vertauksia, joita itsekin paljon käytän. Tässä pari lemppariani, joista ensimmäinen on Viulunsoittaja katolla-musikaalin maitomies Tevjen kommentit tyttärelleen, joka ilmoitti menevänsä naimisiin vääräuskoisen kanssa: “Lintu voi kyllä rakastua kalaan, mutta minne ne rakentaisivat yhteisen pesän?” Tämän toisenkin olen kuullut myös aiemmin, mutta se putkahti yllättäen esiin saksalaisdekkarissa Bella Block: “Takapuolen voi työntää veteen, mutta sitä ei voi pakottaa juomaan.”

Minusta nuo kuvaavat hyvin riippuvuuksia eri näkökulmista.

22

Omasta mielestäni olen muuttanut toimintatapojani jonkin verran. En ainakaan enää usko mihin tahansa, tietoa ja kokemusta on tullut sen verran tässä yli 10 vuoden matkalla. Arvaan kuitenkin, että sinä Lauri toivoisit minun olevan vielä paljon tiukempi, toisin sanoen pitäisi “kriisiyttää” pojan tilanne, vai mitä? Syitä, miksi en ole valmis näin tekemään:

  1. Pelko että alkaa mennä vielä huonommin. Poika on vuosi sitten lähtenyt toiselle paikkakunnalle tavoitteenaan päästä irti huumeista. Minusta tuntuu, että hän on kyllä yrittänyt, mutta ei joko ole pystynyt tai sitten ei vielä ole halukas lopettamaan kokonaan. Ajattelen, että hän on tällä hetkellä ns. osa-aikakäyttäjä tai tuurinarkki (kuten tuurijuoppo, jollainen muuten minun isäni oli, jos sellaista sanaa voi huumeriippuvaisesta käyttää). Hän vetää kamaa (siis piriä suoneen) ollessaan täällä kotipaikkakunnalla, koulukaupungissa taas ei käytä mitään. Lukuvuoden aikana hän on käynyt täällä kotosalla noin kerran kuussa, nyt kesällä ollut viikon pari täällä ja sitten taas pari viikkoa siellä kaukana. Autan poikaa taloudellisesti, muuten hän ei olisi selviytynyt tästä ensimmäisestä kouluvuodesta.

2) Epävarmuus missä mennään. Poika on selvästi paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten, ennen lähtöään opiskelemaan. Hän on lihonut noin 10 kiloa, kasvotkin paremman näköiset. Hänen ollessa täällä en tiedä, koska hän käyttää, koska ei. Jotain voin päätellä siitä, onko hän öitä pois ja maistuuko ruoka. Esimerkiksi nyt tällä hetkellä poika on täällä, hän tuli 5 päivää sitten, sitä ennen oli 2 viikkoa koulukaupungissa. Kolmena yönä hän tuli illalla n. klo 24 ja söi jonkin verran. Hänellä on nyt rahaa, joten voi syödä muuallakin. Neljännen yön ja seuraavan päivän hän oli kokonaan poissa ja tuli eilen ilmeisesti tosi myöhään. Mieheni mukaan hän on ollut hereillä viime yön, nyt aamupäivällä on juonut kahvia ja jutellut ystävällisesti (liian?). Kun kysyn, miten on mennyt, hän vastaa että hyvin. Kieltää käyttäneensä muuta kuin alkoholia. En oikein usko. Pitkähihaisia paitoja käyttää. Epäilen vahvasti käyttöä.

3) Kuten enkelinsiipi, tunnen olevani ainoa aikuinen (tai ainoa ihminen ylipäätään), johon poika luottaa hädän hetkellä. Minuun hän on aina turvautunut, jos on sattunut jotain. Entä jos en ole enää saatavilla? Pelkään silloin sitä vaihtoehtoa, jota A:n äitikin pelkää.

4) Seuraavassa lainaan Soiliskoa:

Eli pelkään sitä, että perheemme, joka edustaa ns. tavallista elämää, on viimeisiä linkkejä tähän normaalisuuteen. Jos jätämme pojan oman onnensa nojaan, hän syrjäytyy ja ajautuu aivan toiseen maailmaan, josta ei ole paluuta. Toivon kuitenkin, että hän pystyisi käymään koulunsa (vielä 3 vuotta olisi jäljellä) ja saisi kunnon ammatin. Kovin ristiriitaiset fiilikset on.

23

Hei NM, olet mennyt eteenpäin oikeaan suuntaan, kuten itsekin kirjoitat että olet muuttanut toimintatapojasi jonkin verran. Hyvä sinä!

En oikeastaan ajatellut suoranaista kriisiyttämistä kuten kirjoitit, vaan sitä että kun tuet häntä millä tavalla tahansa, sen tulisi olla jollain lailla vastikkeellista. Kun sinä annat itsestäsi tai itseltäsi jotakin, sinun tulisi myös aina saada takaisin jotakin. Vastavuoroisuuden tulisi näkyä konkreettisesti.

Kommentoin vastauksiasi nyt suht´ kriittisesti tai heitän lisäkysymyksiä. Olemme kohta vaeltaneet vuoden yhdessä, joten uskon että voin sen tehdä ilman että loukkaannut ja vedät herneet nenään tai syyllistyt.

Positiivinen indikaattori on, että poikasi on lihonut ja näyttää paremmalta, kuulostaa hyvältä. Sitten sanot, että hän vetää kamaa kotona ollessaan, mutta ei koulupaikkakunnalla:

  • Mihin tämä tieto perustuu?
  • Poikasi kertomaanko?
  • Miksi hän sinusta vetää vain kotona?
  • Onko sinulla konkreettista näyttöä, että hän ei käytä koulupaikkakunnalla?

Rahallinen auttaminen ei tietenkään ole pahasta, kun sen tekee oikeaan aikaan, oikein ja vastikkeellisesti:

  • Haluaisitko avata yksityiskohtaisesti, mitä tarkoittaa pojan auttaminen taloudellisesti?
  • Millä perusteilla autat?
  • Oletko koskaan epäillyt, että rahat menevät muualle kuin aiottuun käyttötarkoitukseen?

Poikasi tuntuu menevän pitkälti omien pasmojensa ja ehtojensa mukaan, kun on käymässä teillä kotona:

  • Oletko yrittänyt sopia hänen kanssaan säännöistä, kun hän on kodissasi?
  • Minkälaiseen sopimukseen olette päässeet?
  • Onko sopimuksen rikkomisesta sanktioita?
  • Minkälaiset?

Suhde poikaasi on säilynyt hyvänä, hän turvaa sinuun kun kokee siihen tarvetta. Se on hyvä asia:

  • Koetko hänen käyttävän sinua hyväkseen?
  • Jos koet, niin miksi?
  • Kun hänellä on heikko hetki, oletko ajatellut käyttäväsi sitä hyväksesi motivoidaksesi häntä vaikkapa hoitoon?
  • Nalkutatko mielestäsi pojallesi?
  • Nalkutatko poikasi mielestä hänelle?

Ja vielä, kun hän on koulupaikkakunnalla, miten ja kuinka usein pidätte yhteyttä? Ottaako hän sinuun yhteyttä, vai toisinpäin?

Tämä tuntuu varmasti melkoiselta ristikuulustelulta. En etsi ”syyllistä”, vaan lisää tietoa jotta vilpolalaiset ja ohjaajat löytäisivät uutta langanpäätä, mitä tarjota NM:lle seuraavaksi. Joku toinen on sen langanpään kyllä jo löytänyt, ja siitä vetänytkin. Olisi tarpeellista tietää, mihin se on johtanut.

24

Itse olen siinä tilanteessa, ettei ole enää minun valintani autanko tai tapaanko tytärtäni. Hän on päättänyt, ettei halua tavata minua enää lainkaan. Siinä mielessä hän ei riistä eikä hyväksikäytä minua enää. Emme tapaa, emmekä puhu. Itse vain yhä teen asiassa surutyötä. En tiedä hänen puhelinnumeroaan ja olen toistaiseksi päättänyt, etten edes kirjoita, vaikka osoite ilmeisesti vielä olisi sama.

Ja olen jäänyt hämmennyksiin; miksi näin rajusti välit poikki. Toki laitoin rikosilmoituksen ja sairaalakeikan jälkeen kovia sanoja tekstiviestinä ja ilmoitin, että haluan hänen jättävän minut rauhaan ja saada oman elämäni takaisin. Ilmoitin olevani sydän särkynyt ja uupunut hänen toilailuistaan. Tyttäreni on luonteeltaan niin jyrkkä, että voi olla, ettei hän ota enää koskaan yhteyttä. (Siis tarkoitan tätä ihan kirjaimellisesti, itse tunnen hänet!) Toisin sanoen edes tilanteessa, jossa tarvitsisi aidosti apua.

Olen siis päättänyt toimia Ruandan kansanmurhasta selvinneen ohjein: Kun menettää jotain itselleen ensiarvoisen tärkeää, on vain jatkettava elämää niinkuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Hyväksyn sen varmasti ajanmyötä, ettei tyttäreni toistaiseksi kuulu elämääni eikä ehkä enää milloinkaan. Uskon, että aika helpottaa ja kaikki arjessa ei enää muistuta hänestä.

Siedätyshoidatan myös itseäni: menin esim. poikani kanssa syömään ravintolaan, joka oli aina tyttäreni ja minun yhteinen ruokapaikka. Miksi en itse ota yhteyttä tyttäreeni?
Siksi mm. että:
-Kaikki tapaamiset viimeisen vuoden ajalta ovat aiheuttaneet minulle pahan mielen
-Minä en mielestäni ole hänelle anteeksipyyntöä velkaa, vaan toisin päin
-Hän ei ole ollut kiitollinen mistään uhrauksistani
-Hän on vihamielinen ja näyttää kamalalta
-Hänen vanavedessään joutuisin tekemisiin mitä epämääräisimpien ihmisten kanssa
-En tunnista häntä enää tyttärekseni, on niin muuttunut
-En usko, että hän haluaa olla yhteydessä minuun tai muuhun sukuuni

25

En todellakaan vedä hernettä nenään enkä loukkaannu. Kuten en ole aikaisemminkaan loukkaantunut. Kirjoitat ihan asiaa, en kokenut ristikuulusteluksi. Vastaamiseni vaan vähän kesti, tuo Zurussan pojan kuolema on niin voimakkaasti ollut mielessä. Väkisinkin tulee mieleen, että kuka on seuraava.

Hyvä kun otit puheeksi tuon vastavuoroisuuden. Hyvä ystäväni on puhunut minulle samasta asiasta ja olen joutunut sitä jo miettimään. Jostain syystä minun on ollut vaikea vaatia pojalta mitään vastinetta sille, mitä minä tai me vanhemmat hänelle annamme. Hän on aina tuntunut jotenkin niin haavoittuvalta ja nyt viime vuosina on tuntunut siltä, että hän on sairas ja masentunut, eikä siksi voi vaatia samaa kuin muilta. Olen tainnut kohdella häntä silkkihansikkain niin kauan kuin muistan. Toinen poikani on erilainen, henkisesti vahvempi ja osannut aina pitää paremmin myös puoliaan. Hänelle onkin ollut helpompi laittaa rajoja ja olla tiukka. Sekä myös vaatia vastavuoroisuutta. Yhden muutoksen olen viime aikoina huomannut omassa asenteessani ja käyttäytymisessäni. Kun mieheni vaatii tätä narkkipoikaa mm. siivoamaan jälkensä olohuoneessa syömisen jälkeen, kuivaamaan kylppärin lattian suihkun jälkeen, pesemään omia pyykkejään jne, en enää itse ahdistu siitä enkä pelkää pojan reaktiota. Ja toden totta poika on vähän paremmin ruvennut korjaamaan jälkiään.

Kysyit mistä tiedän, että poika vetää kamaa vain kotipaikkakunnalla. En voi tietenkään olla 100 % varma siitä, mutta kaikki merkit kyllä viittaavat siihen, että asia on näin. Ensinnäkin poika itse kertoo näin. Kun puhun puhelimessa (noin kerran viikossa) hänen kanssaan, hän vaikuttaa selväpäiseltä mutta masentuneelta. Lisäksi hän valittaa kaikesta: yksinäisyydestä, motivaation puutteesta, rahahuolista jne. Myös pojan puhelintiedoista näen, mitä kulloinkin tapahtuu. Kun hän tulee tänne kotipaikkakunnalle, hän on menossa jatkuvasti, vaikka kertomansa mukaan hänellä ei ole enää yhtään ei -käyttävää kaveria.

Autan poikaa taloudellisesti enkä suostu tuntemaan siitä syyllisyyttä. Pojan opintorahasta kela on ulosmitannut kolmasosan (eli hän on saanut vain noin 300 €/ kk). Sossu ei yhdessä vaiheessa maksanut vuokraa eikä mitään muutakaan (näin kielteisen päätöksen toimeentulotuesta), joten minä maksoin (vuokra on 460€) Olen myös maksanut joitakin laskuja ja lähettänyt lähinnä loppukuusta hänelle S-kaupan lahjakortteja, joilla voi siis ostaa ruokaa (tosin myös tupakkaa ja olutta). Junaliput olen usein ostanut hänelle netistä, kun hän on pyytänyt (tiedänpähän ainakin että hän on silloin ollut menossa tai tulossa). Käteistä rahaa en ole juurikaan antanut, pojan ollessa täällä ei anneta koskaan.

Minusta ei tunnu siltä, että poika käyttäisi minua hyväksi. Olen varma siitä, ettei poika nauti tilanteesta, jossa hän on taloudellisesti riippuvainen vanhemmistaan. Kyllä luulen, että hän ennemminkin kärsii siitä, että joutuu alistumaan tähän. Häntä myös ahdistaa olla täällä meidän kanssa, vaikkei meillä varsinaisesti huonot välit ole. Mutta ei ole muutakaan paikka missä nukkuisi.

Mielestäni kaikki huumelapset eivät ole samanlaisia. Kaikkiin ei toimi ihan samat menetelmät. Jo sukupuolellakin tuntuu olevan eroa. Kun täällä Vilpolassa olen näitä äitien tarinoita lukenut ja myös muita ihmisiä kuunnellut, olen huomannut, että tytön ja äidin suhde on usein hankalampi kuin pojan ja äidin. Näyttäisi siltä, että pojat ovat läheisempiä äitiensä kanssa eivätkä käyttäydy niin julmasti kuin tytöt. Omasta äitisuhteestani muistan jotain samantapaista teini-ikävaiheessa. Onko sitten äidille vaikeampaa katkaista se napanuora poikaan kuin tyttöön, en tiedä, minulla ei tyttöä ole.

No nyt on siis taas rauhallisempi vaihe, kun poika lähti viikon täällä oltuaan koulukaupunkiin, omaan asuntoonsa. Tosin hän jo eilen ehti soittaa ja valittaa yksinäisyyttään, kuumuutta ja - rahan loppumista. Oli menossa ruokajonoon seuraavana päivänä. Pari S-korttia lähtee taas postissa…

Jos osaat antaa hyviä neuvoja, olen siitä kiitollinen. Itsestäni nyt tuntuu vain siltä, että mitään ei ole tehtävissä. On vain odotettva ja katsottava, miten käy…

26

Meihin kaikkiin sattui Zurussan pojan kuolema ja useimmilla varmaan sama olo kuin sinulla; kuka meistä on seuraava?

Minä ainakin luulen, että sekin panee “paapomaan”, tuntuu niin pahalta ajatella, että lapset voivat menehtyä milloin vain ja olisi kamalaa, kun viimeiset sanat olisivat äidin puolelta hylkäävät ja vihamieliset. Minulla olisi tilanne tämä, jos tyttäreni nyt menehtyisi. Se satuttaa minua aika ajoin todella paljon.

Kuitenkin esim. Zurussa kävi poikansa kanssa isoäitiä tapaamassa ja tämä työnsi mummoa pihalla pyörätuolissa. Zurussankaan viimeisin muisto ei siis ole kokonaan negatiivinen, vaikka poika olikin sekaisin. He kuitenkin viettivät aikaa yhdessä ja poika suostui lähtemään mummon tapaamiseen.

27

Nurturing Mother,kiitos vastauksistasi. Minua todella joskus hieman arveluttaa, kun esitän kasapäin kysymyksiä jotta me muut pääsisimme sukeltamaan syvemmälle asian ja toiminnan syövereihin. Olen huojentunut, että et pitänyt kysymyksiäni ristikuulusteluna tai kokenut niitä syyllistävinä.

Kysyt vinkkejä tai neuvoja tilanteeseen. Minun pitää ensiksi miettiä kokonaisuuttasi tarkemmin ja pilkkoa sitä pienempiin osiin, ja sitten niitä pienempiä osia vielä pienempiin. Tämä ottaa aikaa muutaman päivän. Uskon, että voin esittää vaihtoehtoja sinulle mietittäväksi ensi viikon tiistain aikana.

A:n äiti, liittyen Zurussan pojan kuolemaan esität kysymyksen, kuka meistä on seuraava. Aivan luonnollinen ajatuskulku tässä tilanteessa, jossa me kaikki olemme likeltä seuranneet Zurussan taivalta ja jakaneet hänen kanssaan ilot ja surut. Sekin on selvää, että se panee “paapomaan” toiveena, ettei sama suru osuisi omalle kohdalle.

Mutta kuvitellaanpa tilanne toisella tavalla, toisinpäin. Jos olisi käynyt niin, että kenen tahansa meistä lapsi olisi “oiennut” ja vähitellen päässyt irti riippuvuudestaan. Oli se "oikeamis"tapa sitten mikä tahansa, niin se luonnollinen ajatuskulku olisi ollut: miksei minunkin lapseni voisi “oieta”. Ja sitten me kaikki haluaisimme kokeilla, tepsisikö ja toimisiko se sama keino myös omalla kohdallamme.

Nämä tilanteet ja sattumukset ovat äärimmäisiä koettelemuksia meille läheisille. Niitä ei voi ymmärtää kuin ihminen, joka on kokenut samat asiat, joko suoraan tai välillisesti. Ilo ja suru, toivo ja epätoivo, helpotus ja tuska ovat toistensa sukulaisia, pahimmillaan ne vaihtavat paikkaa useita kertoja päivässä. Koskaan ne eivät säästä ketään meistä läheisistä.

Vilpolassa tämän kirjon huomaa ja näkee selvästi. Kaikki kirjoitettu ja luettu on elettyä elämää, totisinta totta. Onneksi on olemassa vertaistukea, on se sitten naamakkain tapahtuvaa tai netissä tapahtuvaa.

Voimia teille kaikille! Tuetaan toinen toisiamme!

28

Mun on kanssa pakko tuohon NM:rin kirjoitukseen laittaa että mä olen samaa mieltä että kaikki käyttäjät eivät tahdo vanhempien rahoja. Ensinnäkin on 5 vaihetta käytöstä lopettamiseen, nämä rakastumis-vaiheessa olevat tekevät melkein mitä vain saadakseen kamaa. Nämä kauemmin käyttäneet ja itsensä jo tästä käytöstä tuominneet todellakin häpeävät etteivät tule itse toimeen. Tämäkin on tietysti aivan yksilöllistä, meillä on ollut raha-kasvatus todella tiukkaa eli mitään ylimääräistä ei olla koskaan ostettu. Silti vanhemmat ovat saaneet kerättyä rahaa jonkin verran. Ekat ½v-1v sain rahaa huijattua mutta sen jälkeen ilmoitettiin että siltä suunnalta ei tukea tule senttiäkään. Tarvittaessa jos halusin huumeisiin rahaa niin ajoin nurmikon (10€) tai esimerkiksi maalasin puolet varasto-autotallista josta sain 40€, samalla sitten sain ruuan että jotain silloin tällöin söin…

Mulla pitkään vakuuttelin mitä kaikkea aion kaupasta ostaa jos 20€ lainaa vaikka sanottiin että ei tarvitse selittää. Mä käytin yhä salaa että porukat ei huomanneet, lähinnä ylläpito-määriä. Ikinä en enää kehannut niitä rahoja laittaa kamaan ja aina ostin mitä puhuinkin. Vieläkin jos pyydän lainaa niin maksan heti takaisin ja ilmoitan että olen maksanut. Mä kun sanoin äiskälle et ku ei oo omahoitaja paikalla eikä oo ketää kelle puhua muutama vko sit niin se kysyi pitkästä aikaa että liittyykö asia kamaan… Ei liittynyt mut ei aikuinen nainen tahdo keskustella parisuhdeongelmista äidin kanssa kun mies ei siitä pidä ja äiskä saattaa ajattelemattomana verrata sitä isän tekemisiin jos loukkaantuu jostain…

Mun mielestä kun tietty raja on ylitetty niin ei vain voi olla sellainen rotta joka kusettaa kaikkia! Mä maksoin aina käyttäessänikin kun sen ekan 1½v oli käyttänyt joka “tilipäivänä” kaikki lainat ja laskut jolloin saimme piuhalle 2vkoa ennen rahoja. En ole myöskään varastanut kotoa kuin alkoa joskus, mut oon painostanut lainaamaan yms. Meillä sen ainoan kerran jolloin olin tyhjentänyt isän lääkkeet, uhkasi äiti vaihtaa lukon oviin mikäli asia toistuu… Mielummin vaikka joltain muulta kuin omilta vanhemmilta keltä saanut luoton edes niin pitkälle, että saa pari kertaa kuussa 20€ ruokaan vaikka kamaa käyttikin; tiesin vain että lainantulo loppuu heti jos ekankin laskun jätän maksamatta takaisin. Nykyään mulla on ollut luotto aivan samassa kuin muillakin lapsilla, saimme esmes myydyt puh. liittymät josta saimme pari tonnia per naama; kertaakaan ei ole kyselty että mihin se menee mut ei siitä ole senttiäkään käytetty. Lyhentäisin opinto-lainaa mutta pelkään että ihmetteleväät mistä olen ne saanut…

29

^Sillä parilla tonnillahan sä kävisit aika pitkään yksityisellä terapiassa, mitä oot itkenyt, kun sossu tms. ei maksa. Eiks kandeis sijoittaa itseensä sen verran? Niin monet muutkin ihmiset tekevät, eli käyvät yksityisellä terapiassa ja maksavat joko kaiken itse tai sit saavat Kelalta osan takaisin. Kuulostaa vähän epäreilulta makuuttaa rahaa jossain ja samalla kiskoa sitä sossusta. Se on aina pois joltain, jolla ei sitä paria tonnia olis…

NM: Sun pojan tilanne kyl kuulostaa paremmalta, jos on teillä himassakin käyttäytynyt paremmin! Ehkei poika oo vielä valmis lopettamaan käyttöä kokonaan, joten on sit päättänyt, ettei siellä opiskelupaikkakunnalla vedä. Onko se koulu/opiskeluala pojalle mieluinen? (jos siis siksi yrittää olla vetämättä) Poika ei varmaan kauheesti kerro tavoitteistaan siksi, et se on niin nöyryyttävää joutua kertomaan epäonnistuneensa vaikka selvänä olemisessa. On helpompi antaa vanhempien kuvitella mitä kuvittelee kuin vaikka kertoa suoraan, milloin on ottanut ja milloin ei.

Nimittäin itse sain tosi huonoinakin kausina raahauduttua välillä kouluun, kun halusin edetä edes minimimäärän opinnoissa, kun ala kiinnosti. Kun tutustui uusiin ihmisiin, joiden kanssa oli kiva viettää aikaa ihan koulussakin, tuli tsempattua kaikin puolin, jotta ei koulussa käyttöä huomattais. Ja varmaan osittain sen takia sit elämä lähti parempaan suuntaan: käyttö alkoi pysyä paremmin hanskassa, poissaolot väheni ja lopulta loppui kokonaan. Koulusta valmistuin ihan normiajassa, vaikka siis käytin koko opiskeluajan.

Voi kun sun poika löytäisi sieltä opiskelupaikkakunnalta tai jopa koulusta vaikka jonkun kivan ja selvän tytön, niin viihtyisi sit sielläkin paremmin :slight_smile: Tai tulis joku muu sellainen positiivinen juttu, joka sais haluamaan elämästä erilaista ja siihen lisää positiivisia juttuja! Aika pienetkin onnistumiset antaa uskoa siihen, et elämässä voi mennä paremminkin, jos vaan jaksaa yrittää.

Täytyy offina sanoa, et jotenkin mulle on tullut tosi symppis kuva NM:n pojasta, eli et on varmaan pohjimmiltaan tosi kiva, ajattelevainen ja herkkä tyyppi.

30

^Ehkä mä laitan sen opinto-lainaan, katsos kun ensi vuonna joudun kitkuuttamaan sillä! Siihen vanhaan. Lisäksi tuo kuuluu perustuslakiin että mikäli kaupunki ei pysty järjestämään potilaalle hoitoa, se on järjestettävä samaan hintaan yksityisellä. Gynelläkin joutuu käymään yleislääkärillä. Sä et tiedä mun koulumatkojen pituutta tai aikaa, et myöskään alasta; puhumattakaan työllisyydestä tai menoista (esim. koulumatkat maksan ihan itse, samoin ruuat), joten älä sano et miten mun rahat riittää! Mä saan kuitenkin alle minimitoimeentulon massia ja aika perseestä jos jokin kone hajoaa; onneks on s-tili! Mä maksan sillä sen opinto-lainan ja sillä tarvittaessa saan pienen määrän lisää lainaa JOS sitä on pakko hankkia; täällä kun nuo asunnot ovat helvetin kalliita vrt. kunto ja paikkakunta! Muutto opintopaikkakunnalle ni pääsis paljon halvemmalla= sais enemmän rahaa!

Mä en sunkanssa ala asiasta kinaamaan. Mä uskon että klinikan työntekijät asian järjestävät, hienoa että kannatat piikittämistä, lääkkeiden myymistä, vaihtamista ja oheiskäyttöä kun mielestäsi nämä henkilöt ansaitsevat jäsenyytensä terapiaan jotta voivat vielä osa jopa 10 vuoden jälkeen valehdella ongelmistaan ja naureskella kun kusettivat taas lääkkeitä!! Heille kaikki terapiat, KIITOS! Sä et tainnut YMMÄRTÄÄ pointtia, mulle paras paikka olis k-klinikka jossa ovat olleet mun KOKO HOIDON AIKANA samat henkilöt! Eli vuodesta 2003. Jotkut kun saavat lääkkeiden sijaan luotettavat omahoitajat ketkä oikeasti ovat mukavia ja laittavat itsensä likoon. Mut huono topic tällaiseen. Sä luulet mun kusettavan valtiolta kaikki! Vitut, suurimman osan koulu-tarvikkeistakin maksan itse! Tuo sääntö tulee vain muuttumaan uuden lain myötä, vain “rupuisimmat kaupungit” (tätä nimeä omahoitaja käytti eli varattomimmat kunnat) käyttävät tätä lain porsaanreikää, asiasta on jo tehty lakimuutos. Eli pitääkö mun maksaa mulle suositeltu terapia jos 3kk:den päästä joku muu saa sen ilmaiseksi???

Sun kannattais muistaa et vaikka SÄ olet AINA pystynyt/voinut käydä töissä (paikkakunta, suhteet jne), kaikista ei siihen ole (työttömyys voi olla 16%, terveys jne). Sä jos oot maksan kaikki laskut ni se ei kaikilla onnistu. Oo iloinen ettet oo pahemmin riippuvainen koska muuten sä voisit myydä isoäitis tarpeeks kovis viekkareissa. On vain herkempiä ihmisiä ketkä eivät kestä syystä tai toisesta… Mitä sä oot riippuvaisten palstal jos sun tarkotus on hehkuttaa vain kuinka sä syöt kipulääkkeit, käyt töissä, vanhemmat ei tiedä jne jne. Sit joku omien kipulääkkeiden rännääminen ja liikakäyttö ongelma. Jos mulla olis ollu työt ja ammatti ni ehkä olis ollut helpompi panostaa… Kaikki eivät oo sä!

31

Näkee miten huono luetunymmärtäminen tai oma kokemus on! Mua ei vittuakaan kiinnosta se terapia vaan mä tahdon jatkaa KLINIKALLA! Mulla on alle 1½v ollut oikea annos ja ei menis edes vuotta pudottaa se! SE terapia ei maksa MITÄÄN joten opettele lukemaan äläkä sä puhu mulle mistään itkemisestä! Sähän käytkin tällä foorumilla vain kun haluut vittuilla jollekin ja sulla on asenne-ongelma joitakin ihmisryhmiä kohtaan. Viimeksi katosit täältä kun sun mielestä oli niin helvetin helppoa vain lopettaa kamankäyttö, ottaa töitä ja aloittaa uus elämä. Kaikki ei ollu sun kanssa samaa mieltä…

Mulle on tärkeitä NE IHMISET, ei mikään terapia!!! Mä en edes ole HAKENUT siihen maksulliseen terapiaan että REVI SÄ SIITÄ! Enkä tule hakemaan! Anna rahaa prkl kerjäläisille ja mamuille, saat hyvän mielen!!!

32

Malibu :slight_smile:
Lueppa viestiketjuani: Loukkaannuin…
Tästä on kyse. :slight_smile:

Siellä on se besserwisser ystäväni sanoma, josta niin loukkaannuin… :laughing:

33

^Noinhan se joo menee. Mä en vain ymmärrä että nasaalisti tulee tänne itse narkkarina ja kehuskelee kuinka on aina onnistunut olemaan töissä ja lopettamaan itse, se vaatii vain henkistä kanttia. Kaikilla ei varmaan ole sitä sitten yhtä paljon! Eikä mun mielestä hyvinvointivaltiossa pitäisi jaksaa joka ikisestä asiasta kuten maksusitoumuksesta apteekissa taistella heti hoitajan vaihduttua. Lääkkeet voi kuitenkin maksaa kolmasoan siitä mitä jää käteen rahaa kun laskut maksettu ja kesällä paljon enemmänkin…

Ihan kuin kukaan vapaa-ehtoisesti olisi valinnut tätä tietä… :unamused: Kiitos A:n äiti, mulle tule heti parempi mieli kun ymmärsit pointin… :slight_smile: Paljon on vielä ihmisillä ymmärrettävää, Hollannissa kaikki juhlivat Gay Pridea, täällä viskeltiin esineillä ja poliisi turvautui muistaakseni kyynelkaasuun tms. Hiukan taka-pajulassa asutaan kun alkoholismi käsitetään sairaudeksi mutta narkomaniaa ei. :unamused:

34

Huomenta,
lueskelin viimeaikaista kirjoittelua nimenomaan tässä osiossa.

Vertaisryhmät ovat oiva keino kertoa avoimesti omasta tilanteestaan, oli se sitten millainen tahansa.
Kirjoituksiamme ei mielestäni kenenkään tulisi kääntää vertaistamme kohtaan henkilökohtaiseksi kaunaksi, henkilökohtaiseksi osoitteluksi, henkilökohtaiseksi syyttelyksi ja vielä vähemmän henkilökohtaiseksi - kirjoittajia lainatakseni - vittuiluksi. Henkilökohtaisuuksiin meneminen ja toisen loukkaaminen vie asioita eteenpäin todella harvoin, jos koskaan. Ja aina löytyy seuraava, joka osaa tuon taidon paremmin kuin itse.

Kirjoituksissa on minusta pääosin ollut rakentava, kannatteleva ja kannustava ote. Kun olemme arvostelleet toistemme tekemisiä tai kertoneet mielipiteitämme, on mukana aina ollut toisen tilanteen huomioonottaminen. Toisen kunnioittaminen. Luottamuksen osoittaminen ja luottamuksen ansaitseminen.

Luottamusta ei pitäisi ehdointahdoin romuttaa ja turmella, sillä se on usein se ainoa asia jonka varaan me läheiset voimme rakentaa. Mitä meille jää, jos luottamuksen ilmapiiri rapautuisi täällä Vilpolassakin?

35

^Se on Lauri joka ikinen kerta kun nasaalisti tulee tänne kirjoittamaan niin koska hän ei hyväksy korvaushoitoa niin kyllä siitä pitää mulle naljailla. Jokaisessa sen kirjoittamassa jutussa on joku vittuilu; eihän hän ole NARKOMAANI vaikka esiintyy sillä nimellä, hän on lääkkeiden väärinkäyttäjä! Tosin hän esiintyy narkomaanina koska se on luotettavamman oloista mutta näkee että ei kyllä itseään narkomaaniksi määrittele koska arvostelee aina kuinka asiat saa kuntoon kunhan vain TEKEE jotain… Käyttäjäthän ovatkin työkykyisiä suurimmalta osin…

Mä en sille kirjottais puolikasta tavuakaan ellei se joka kerta vittuile asioista joista se ei tiedä edes mitään. Tiedän kyllä kuinka helposti ilmapiiri särkyy mutta on se todella sikamaista syyttää ihmistä jota ei edes tunne sosiaalipummiksi; ihan näin lukutaidolla rivien välistä! Jotkut uskovat olevansa toisia parempia, useimmat tietävät että kaikki erilaisia, kaikkia samanarvoisia… Itse olen jälkimmäisen kannalla!

Mä itse tiedän paljon olen edennyt, myös muut täällä tietävät kenen kanssa kirjoittelen täällä mutta ehkä olisi parempi että nasaalisti tulisi tänne neuvomaan, koska me kaksi ei samalle foorumille mahduta! Hän tuntematta mua LAINKAAN neuvoo kuinka mun tulisi elämääni elää, tietämättä missä asun, kuka olen jne jne. Onko se vertaistukea?? Ei ole, mä tiedän mitä vertaistuki on, koska mä olen itse ollut kuivaushuoneen perustamisen asialla muutaman muun kanssa. Meidän riidat ovat sieltä asti joten näkökulmat tuskin muuttuvat, mä en kommentoi sille mitään mutta puolustan itseäni jos sellainen pentu (ku mä oon kerta vanha akka sen mukaan :laughing: ) vittuilee mulle!

36

Kyllä varmasti Malibu voisi käyttää rahat terapiaan. Hän voisi myös säästää rahaa keräämällä pulloja, kouluun voisi mennä kesällä pyörällä ja hiihtäen talvella. Malibu voisi olla oikea esimerkki siitä, mitä on kun toimii epäitsekkäästi. Näin voitaisiin säästää jopa huikeat muutama tuhat euroa verorahaa! Ei se mitään, että joku nimeltä mainitsematon kansanedustaja käyttää saman summan hetkessä pelkkiin taximatkoihin. Tottakai malibun uhraus kannattaa. :unamused:

Muutenkin olen sitä mieltä, että terapian pitäisi olla ilmaista kaikille ja terapiaan pääsy helpompaa. Jos ihmiset saisivat apua ajoissa, säästettäisiin verorahoja huomattavasti nykyistä enemmän.

Meillä mies tosiaan maksoi oman terapiansa pienistä tukirahoistaan (70€/kerta). Tässä on vaan sellainen “pieni” juju, että hän kompensoi summan myymällä saamansa lääkkeet. Terapiasta oli kuitenkin hurjasti hyötyä, eikä hän käynyt siellä lääkkeiden takia, vaan ihan juttelun. Lääkket olivat siinä se bonus. Aikaisempi terapeutti määräsi bentsoja vieläkin reilummalla kädellä, mutta juttelusta ei ollut mitään apua.

Malibu, käytä nyt rahat ihmeessä itseesi. Oli se sitten terapiaa, hemmottelua tai säästämistä pahan päivän varalle. Pankki kyllä joutaa venttaamaan saataviaan. Olet arvokas. Usko se.

Näinhän se on. Tuntuu myös joskus, että toisilla tuppaa unohtumaan se, että tämä on vertaisTUKI foorumi, eikä mikään mielipidepalsta. Itse olen myös välillä sortunut liian kiivaisiin visteihin. Niissä ei ole ollut juurikaan mitään rakentavaa. Olisi hienoa, jos joskus pystyisin olemaan sellainen viilipytty, kuin vaikkapa Lauri. :slight_smile: Toistaiseksi se ei varmaan onnistu, mutta yritetään. Elämä on kehittymistä varten. Siihen saakka koittakaa kestää. :wink:

37

Malibulle vastaan tän vikan kerran, kun joka kerta keksit omiasi monta kappaletta. Oon avoimesti myöntänyt, mitä oon käyttänyt, mut nyt oon jo pitkään ollut omilla lääkkeillä ja mennyt hyvin. En ala nickiä vaihtamaan, vaikka elämäntilanne on muuttunut. On muutakin kuin lääkkeitä tullut “uran” aikana käytettyä, en vaan koe niillä brassailemista kovinkaan järkevänä. Enkä myöskään kelaa, et “tosinisti” varastelee, on kyttien kanssa tekemisissä jne. Sitä voi tehdä duunia tai opiskella ja maksaa veronsa ja silti väärinkäyttää päihteitä, laillisia ja laittomia. Vuonna 2011 pitäisi Kelan mukaan jokaisen kriteerit täyttävän päästä psykoterapiaan, josta korvataan vähintään puolet käyntien kuluista. Itse en aikoinaan näitä kriteerejä täyttänyt, joten itse maksavana hakeuduin terapiaan, enkä edes pysty laskemaan paljonko rahaa olen siihen joutunut laittamaan. Mut sossuun en mennyt, vaan päätin itse sinnitellä ja “paraneminen” tuntunut hyvältä, kun on tiennyt tehneensä kaiken sen eteen. En usko lääkkeiden jaon yhteydessä käytävän mitään kovin terapeuttisia keskusteluja eikä omien tietojen mukaan monillakaan a-klineillä ole henkilökunnalla riittävää koulutusta edes varsinaiseen terapiatyöhön, jossa työstettäisiin hankalia asioita ja pyrittäisiin parempaan elämään muuten kuin ehkä päihteiden osalta.

Ja tää kandee kaikkien vanhempienkin muistaa: päihteiden käyttö ei välttämättä näy ulospäin! Ulkoisesti voi elää ns. normaalia elämää, vaikka oliskin päihteiden käyttö riistäytynyt käsistä, esim. retkahtanut kuivan kauden jälkeen. Jotkut pystyy/haluaa pitää kulisseja pidempään kuin toiset. Joillekin on tärkeää näyttää koko maailmalle, et “hei mä rännään” tai huumeiden käyttö ylipäätänsä. Toiset ei buustaa egoaan sillä. Enkä nyt sano mikä on huono ja mikä hyvä, mut huumeiden käyttäjät ei ole mikään homogeeninen ryhmä, vaan yhtä heterogeeninen joukko kuin mikä tahansa ryhmä ihmisiä.

Ja kyllä, oon korvaushoitoa vastaan, en siksi, etten itse ole siinä (en halunnut vaikka olisin päässyt), vaan koska tiedän ainoastaan yhden ihmisen, joka on ollut onnistuneessa korvaushoidossa ja lopettanut sen omasta aloitteestaan ja sen jälkeen ollut kuivilla. Kaikki muut ovat hoidossa retkahdelleet, käyttäneet väärin lääkkeitään, oheiskäyttäneet… lista loputon. Ja tiedän ylläpitohoidossa olevia, jotka ei aio edes koskaan hoitoa lopettaa, vaikka vuosia ovat siinä olleet. Annosta ei ole edes yritetty vähentää ja kokeilla, jos vaikka pärjäisi vähemmällä ja joskus putsina. Eihän sitä voi tietää, jos ei edes kokeile! Ja tyyliin 18-vuotiaina korvaushoitoon hakeutuvat on aihe, josta en päästä itseäni edes nyt kirjoittamaan, koska se on musta tyhmintä, mihin a-klinellä voidaan suostua.

Itse olen täällä “räjähtänyt”, kun on esim. terveyspalveluita ja tukipalveluita haukuttu kokonaisuutena, vaikka niissä on paljon hyvää ja toimivaa. Ehkei aina kaikkien kohdalla hoitotakuut pidä ja aina löytyy ihmisiä, jotka ei noudata sääntöjä, mut monessa mielessä Suomessa on todella hyvä koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmä. Ja niissä työskentelevät tekee rankkaa duunia meidän hyvinvoinnin eteen, joten vähintä olis edes olla yleistämättä yksittäisiä huonoja kokemuksia kuvaamaan koko systeemiä!

38

Nasaalisti ja Malibu,
ehdotan, että ratkotte henkilökohtaiset antipatianne ja riitanne jossain muualla, mutta ei täällä Vilpolassa.

Sopiiko näin?

39

Sanoin että en sille enää vastaa ja se pitää. Itse lopetit kirjoittelun kun olit asiasta eri mieltä, epäasiallisuuksia mä en suvaitse keltään ja täällä niitä on täällä kyllä melko vähän. Itse kysyit multa siitä korvaushoidon jatkosta ja heti kun ihminen joka vastustaa korvaushoitoa koska yksinään hänen tuttu ei siinä ole onnistunut niin mun pitää sietää alistamista??? Voisiko normaalisti niin byrokraattinen mode kenties oikea ihminen kommentoimaan??? Täällä asiat eivät saa mennä henkilökohtaiseen haukkumiseen ja sitä sääntöä kyllä saa rikkoa, muille säännöille rajat ovat moden mielialojen mukaan…

Mulla ei sitäpaitsi ole mitään riitaa ketään vastaan, mä en ole missään tekemisissä ihmisten kanssa jotka ottavat kantaa asiaan kysymättä. Älä tuomitse mua jos yhtäkkiä tänne tullaan haukkumaan mua, ei ekaa eikä tokaa vaan useampaan kertaan??

40

Ihan pakko nyt kommentoida. Olen ollut aivan samaa mieltä ja aivan samoista syistä. En myöskään omassa elämässäni tunne ketään, joka olisi korvaushoidon avulla pystynyt huumeiden käytön lopettamaan. Täällä olen kuitenkin oppinut sen , mikä hyöty korvaushoidosta voi olla, joten en vastusta sitä enää niin hanakasti. Samoin olen alkanut ajattelemaan, että narkomania on sairaus, joka voi parantua vaikka olisikin ns. aineen vaikutuksen alainen. Ja taas toisin päin, se voi olla parantumatta, vaikka olisi pidempäänkin ilman.