Kertarysäyksellä odottamatta putosin pahnoille. En kuitenkaan ole juonut, vaikka ihmeellisen lähellä se viime yönä jälleen oli. Olisin aivan hyvin voinut lähteä baariin. Eikös niin ihmiset tee? Käyvät baarissa.
Millaiset niiden muiden ihmisten motiivit ovat? Ovatko ne erilaiset kuin minun?
Aamulla päihdeterapeutti puhui sairasloman tarpeesta ja siitä että minun tulisi oppia ottamaan rennosti. Olen sanojensa mukaan ankara itselleni, en osaa hengailla. Nyt toipuminen on tärkeintä, minä tuskailen pysähtyneisyyden kanssa ja tunteessa etten enää kykene samaan kuin ennen. Tahdonvoima on hukassa. Mutta minähän yritin eilen hengailla. Ajattelin että eipä se mitään vaikka onkin vähän kurja ja tekemätön olo, ollaan vaan ihan rennosti, niin siitä seurasi kuin salamana päälle jälleen paniikkikohtausta, levottomuutta, ihon alla nipisteli, tuli sähköiskuja oikean jalan kahteen varpaaseen, tuskainen olo, sekoamisen pelko, itkuisuus, väsymys ilman unta. Liika keskittyminen hetkeen, jossa ei tapahdu mitään, pelko hajoamisesta. Olen alkanut pelätä paniikkikohtausta. Ne tulevat varmemmin kun olen ollut ihmisten seurassa, kokenut kuormittavia tunteita ja nukkunut huonosti ja sen jälkeen kun olen yksin, paniikkikohtaus ensin hiipii ja sitten rysähtää päälle kun pyristelen ilman alkoholia.
Ennen join oloni siedettäväksi sellaisissa tilanteissa, ryyppäsin yksin. Nukahdinkin. Näinkö vähään enää kykenen, etten saa edes unta. Miten voin toimia, jos en saa nukuttua? Kuka minä olen. Mikä tämä maailma on. Päihdesairaus on vienyt minulta elämän.
Sinun raitistumisprosessi on hyvällä mallilla kun näitä “uudenkauhean ja pelottavan turhuustylsyyselämän” aivojenepätasapainotasauskohtauksia on alkanut tulemaan… ja ennenkaikkea kun pystyt niitä purkamaan näinkin yksityiskohtaisesti ja hyvin… nää kuuluu tän touhun sivuoireisiin ja saa olla tyytyväinen kun niitä alkaa tuleen… aivot siellä ilmoittelevat pikkuhiljaisesta elpymisestään…
Hyvä pikku-lintu jatka samaan sitkeään malliin vaan kun näin pitkällä jo olet!
Terapeutillasi on ammattilaisen näkökulma, koulutuksen ja ihmisten kohtaamisten antamaa osaamista. Neuvotteleminen hänen kanssaan seuraavalla tapaamiskerralla antaa sulle paremman näkemyksen sinulle hyvästä ja vastuullisesta ratkaisusta sairaslomaa ajatellen.
Vahvaan päihderiippuvuuteen, siis alkoholismiin, liittyy myös elämän muuttuminen sellaiseksi, että omin voimin selviytyminen muodostuu vaikeaksi ellei mahdottomaksi. Senkin tiedät, että määritelty vaikeus on jo puoliksi voitettu. Toista puolta olet jo tehnyt, nyt tarvitset kärsivällisyyttä, ja parempaa on odotettavissa. Älä ole huolissasi, täälläkin on lukuisa joukko meitä, jotka täydestä sydämestään haluavat sinulle hyvää.
Toivon että ammattiavun lisäksi elämääsi tulisi tueksi joku vähän vanhempi nainen, joka on kokenut samoja asioita ja tunnetiloja kuin sinä, oppinut tuntemaan itseään ja päässyt rohkeutta ja tyyneyttä lisäävään vaiheeseen toipumisessaan.
Ihan surffailin täällä ja huomasin, että sinulla pieni-lintu vähän vaikeaa.
Kiinnitti huomiota tuo, että 'päihdeterapeutti puhui…"
Itselle kävi kesällä niin, että tuli päihdeterapiassa käynnin jälkeen olo, että tuo ihminen ei ymmärrä ja antaa ohjeita, jotka ovat minusta vääriä. Tunnustan, että silloin terapian jälkeen ajoin suoraan alkoon ja hain pullon viiniä!
Jälkeen päin ajattelin, etteihän tuon terapian tarjoitus ja vaikutus todella tuollainen pidä olla. Aika hullua toimintaa, vaikka sukset ristiin terapiassa menisikin.
Terapeutin pitää mielestäni kuunnella ja tukea oikeissa kohdissa. Ei alkaa antaa liikaa ohjeita. Itse otan äkkiä nokkiini neuvomisesta ja reagoin ihan väärin. Toivottavasti en enää toimi koskaan noin.
Itsellä ensi viikolla terapeutti ja mietin viitsinkö puhua, että palasin yhteen ‘pahan naisen’ kanssa. Kovasti terapeutti demonisoi kumppaniani. Tyyliin, se jättää sinut taas ja sitten hajoat entisestään.
Terapeutti ei kuitenkaan minua, eikä meidän historiaamme juuri tunne, joten tuollainen ohjeistus ei ole tarpeellista, enkä sitä aio niellä.
Loppukoon koko juttu, mikäli aiheuttaa negatiivisuutta. Ja onhan niitä toisia terapeutteja, mikäli kemiat eivät enää kohtaa.
On selvä, että meille noita heikkoja hetkiä tulee, pitää olla valmiina kiusauksia vastaan. Niin vahvan jäljen alkoholi on aivoihimme polttanut.
Raitis elämä ei ole pelkkää tähtisadetta ja ilotulitusta. Kuitenkin paljon parempaa, kuin se juovan elämä. Muista ne pettymykset ja morkkikset. Itse saan paljon voimaa sellaisesta ajattelusta ja ikävien muistojen takaisin kelaamisesta tukemaan päätöstä jatkaa elämää juomatta.
Ihan päivä kerrallaan. Kun tästä päivästä selviät, on huomenna taas helpompaa.
Kovasti haluat saada itsellesi jonkinlaisen diagnoosin tai vieläpä monikossa. Auttaako se diagnoosinumero mihinkään?
Mikäli olisin tällä järjellä nuori ihminen samassa tilanteessa kuin sinä ja kävisin terapeutin luona tekisin seuraavalla tavalla:
Perehtyisin itse noihin diagnooseihin vaikka internetin ja kirjallisuuden kautta. Siis tietopuolelta ja etenkin vertaisten kertomuksiin, joita netistä löytää runsaasti kunhan vain etsii. Näistä samoista vaivoista kärsivien kuvaukset antavat todella paljon ahaa-elämyksiä.
Kun itse on selvillä asiasta paremmin, voi sitten osallistua näiden terapeuttien hoitosuunnitelmiin paljon paremmin. Ja etteivät kauppaa sinulle aivan vääriä diagnooseja koska sellaistakin tapahtuu.
Itse kun taannoin etsiskelin tietoja netistä, oli minulle suuri yllätys, että ADHD-tyypillä voisi olla myös Asberger mukana. Mutta niin se vaan menee.
Ja kannattaa ajatella ennen kaikkea sitä, että onko näistä diagnoosinumeroista sinulle minkäänlaista hyötyä?
Huomionarvoinen kysymys.
Kun on olemassa vielä se kolmaskin vaihtoehto. Että on olemassa kaksi toisistaan riippumatonta ongelmaa. Joita ei välttämättä edes kannata kytkeä toisiinsa ja yrittää ratkaista jommankumman ongelman ratkaisuun sopivalla keinolla.
Niitä ehkä on hoidettava ikäänkuin erikseen, kumpaankin sille ongelmalle sopililla keinoilla.
Vaikka elämä onkin kokonaisuus, sitä on joskus korjattava erillisinä palasina.
Joskus pelkkä päihteettömyys ei poista mielen ongelmia, ei kaikkia sairauksiakaan. Ja samoin joskus sairauksien paraneminen tai mielen ongelmien poistuminen ei automaattisesti poistakaan mielitekoja johonkin päihteeseen.
Mutta, se on varmaa että kutakin ongelmakohtaa korjaamalla kokonaisuus paranee, ja kokonaisuuden parantuessa tulee aina helpommaksi kohentaa myös sen osa-aluieita.
Sinulla on, olen viestejäsi lukenut, aivan terveet ja realistiset tiedot omasta elämästäsi, et ole helposti johdateltavissa, uskot mahdollisuuksiisi -kaikki tarviottavat ainekset on koossa. Jatka vaan asioiden käsittelyä, omaan tahtiisi. Kyllä sinä siitä selviät ja tulevaisuus on varmasti parempi kuin menneisyys!
Hei Pieni-lintu!
Parinkymmenen vuoden kuluttua siitä, kun aloitin alkoholinkäytön, olin ajautunut siihen pisteeseen, siis omaan pohjaani, että en enää halunnut juoda ja pääsinkin AA:n vertaistuen piiriin. Alkuajoista en muista oikeastaan mitään yksityiskohtia, vain innostukseni ja uudet ihmiset. Minulla oli mielenkiintoinen ja vastuunalainen päivätyö. Se vei osittain minut mukaansa, jopa työnarkomaaniksi asti. Olin siis hyvin aktiivinen sekä työssä että vapaa-ajallani. Kävin palavereissa ja otin hoitaakseni ryhmän puitteissa välillä vuorollani joitain palvelutehtäviä, kuten kahvinkeiton.
Töiden vähennyttyä normaalimäärään ja raittiuden vakiinnuttua elämääni kuitenkin tuli joitain vaikeuksia, lähinnä ihmissuhteissa. AA:n Ratkaisu-lehdessä oli joskus ollut psykiatrin kirjoitus, ja mm. sen rohkaisemana turvauduin yksityiseen psykiatrin apuun. Hän diagnosoi minulle keskivaikean masennuksen. Sain lääkityksen, jonka hän kuitenkin harvatahtisten käyntien jälkeen parin vuoden kuluttua lopetti ja kehotti edelleen käymään palavereissa, mainiten, että hän ei halua minun rahojani.
Aikoinaan tein neljännen askeleen ehdottaman itsetutkistelun. Pyysin luotettavan miehen AA-kummikseni. Hänelle saatoin kertoa elämäni vaikeimmat asiat. Ne eivät enää paina mieltäni, vaikka muistan ne toki.
Toisessa askeleessa todetaan: Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme. Kyseessä on mielen alueen terveys. Tätä käsiteltiin hiljattain avopalaverissa, jossa alkoholistien lisäksi oli omaisia, lähinnä puolisoita. Heistä erään suusta kuulin, että usko ensin, ymmärrys tulee sitten.
Kirjassa Päivä kerrallaan on tänään erään alkoholistin toteamus, että alkoholismin täydellinen hyväksyminen on välttämätön hänen toipumiselleen.
Kirjassa Rohkeutta muuttua on tänään alkoholistin läheisen muistutus, että sekä hänen että alkoholistin elämässä on vaihtoehtoja.
En kyllä tarkoittanut mitään “netti-diagnooseja itselleni” juttua, vaan tosiaan itsenäistä tiedon etsintää. Ammattilaisilla on kyllä aivan varmasti osaamista, mutta kehoitan kyllä itse ottamaan selvää asioista kun se nykypäivänä on jopa mahdollista toisin kuin minun nuoruudessani. - Ei oppi ojaan kaada!
Huomenta.
kylläpä tuli omat muistot raittiuden alkutaipaleelta.
Ole huoleti Pieni-lintu, minullakin meni kolme vuotta ettei kaikki kotityöt enää onnistuneetkaan, väsymys ja muut ongelmat nielivät voimat. mutta mutta… oli ihanaa kun viimein alkoi uusi ihana olo tila kaiken jälkeen: muistan kuinka aloin leipoa, vaivasin taikinaa joka tuntui aivan ihmeeltä. Tiskasin käsin astioita ja nautin siitä. Pesin ikkunat jotka olivat vuosia olleet pesemättä. Kätteni jälkiä ihailin.
Sain alkuaikoina tukea AA.sta ja siellä olevilta ihmisiltä eniten, ja Jumalalta rukouksessa ja mietiskellen itsekseni, koiraltani joka oli oikea ilopilleri kaiken keskellä. En olisi selvinnyt ilman noita kaikkea, enkä edes ajattele miksen ottaisi apua vastaan kun sitä oli tarjolla.
Minä ainakin olen sen verran kahjo että yritin liika, vaadin itseltäni liikaa, olin joko mahdottoman energinen tai ihan mieli maassa.
ja nukkuminen oli tosi hankalaa. On vieläkin, mutta sen kanssa pärjään jo kun muut olotilat ovat rauhoittuneet ajan kanssa.
Minua neuvottiin että tee sitä mikä tuntuu hyvältä näin alussa ja älä liikaa yritä, ole armollinen itsellesi.
Hyvää ja raitista jatkoa. Tee asioita joista tulee hyvä mieli.
Raitistumisen myötä ei tavallaan enää kykene suorittamalla saamaan aikaiseksi vaan ilo täytyy löytää omia ajatuksia muuttamalla, keskittymällä pieneen ja elettävä hetkessä läsnä. Tavallaan mikään ei enää suju pakosta (ei sujunut ennenkään, mutta humala peitti kaikkea tekemätöntä ja vastenmielistä, josta ehkä suoriutui jos suoriutui, humala tuli kaikkeen avuksi ja kierre ylläpiti itseään).
Lomapuistolle terveisiä, että AA on/ja on ollut sinulle selvästi hyvin tärkeä vertaistukipaikka. Onneksi selvisit masennuksesta etkä ratkennut juomaan. Tarinastasi huomasin kuinka erilaiset riippuvuudet vaanivat toisiaan. Ehkä masennus oli luonnollinen reaktio lopulta, surutyö, jonka kävit läpi kun aika oli kypsä.
Onko tarpeen eheytyä, jos ei ole määritelty, mistä eheydytään? Olen elossa. Minulla on arvokas elämä. Menneen pähkäily tuntuu suurelta ajanhukalta ja väärältä itse elämää kohtaan.
Alkoholismi on paradoksaalinen sairaus. Niin on siitä toipumisessakin sellaisia piirteitä. Kun ensin oppii uskomaan, että terveyden palautumnen on mahdollista, seurauksena tulee sitten ymmärrys, mitä se palautuminen terveyteen on. Menneisyyden syiden ja seurausten solmut väistyvät mielessä taka-alalle, mutta niiden kokemukset muuttuvat opetuksiksi.
