Kävin ekaa kertaa a-klinikalla tiistaina ja se oli kyllä herätys, sekä sitä ajatellen että käytän alkoholia liikaa ja väärin mutta myös monia muita asioita selvisi päässäni. Kaikkein pateettisinta on että tajusin myöhemmin että olen jostakin syystä aina ajatellut että jossakin vaiheessa elämää saan jonkun sairauden, syövän tai sydänkohtauksen tai minkä lie ja selviän siitä ja saan tavallaan “kehuja” ja kunnioitusta siitä kuinka reipas olen etc. Nyt olen saanut riesakseni alkoholi riippuvuuden josta kukaan muu paitsi minä en tiedä ja tajusin että kun tästä selviän niin kukaan muu ei siitä tiedä paitsi minä mutta sitten tajusin että se on oman itseni kunnioitusta mitä minun pitää hakea, ei muiden. Mutta olen niin valmis tähän, niin valmis että aivan kihisen innosta kohdata lisää raittiita päiviä, haluan kokea hyvän olon tunteen kun nauttii aamukahvista, ei tarvitse pelätä että perhe haistaa että on juonut tai että he kuulevat sen “tsiiht” äänen kun avaa olut tölkin. Haluan herätä aamulla ilman että on pää kipeä ja silmät punaiset. Haluan lähteä töihin ilman että minun pitää hönkiä tarkistaakseni että haiseeko henki alkoholilta tai ei. Haluan elää ja nautia siitä. Olen sen arvoinen 