Oma kokemukseni alkoholivieroitusoireyhtymästä

Hei,

Tässä viestissä kirjoitan oman kokemukseni, joka sai minut haluamaan lopettamaan alkoholin käytön. Olen kohta 24-vuotias mies ja elänyt 20-vuotiaasta asti kovin railakasta elämää. Olen työssäkäyvä, hyvin toimeentuleva ja minulla on paljon ystäviä. Juhlimiseni on painottunut pääasiassa viikonlopuille, toki silloin tällöin myös viikolle, jonka jälkeen sitten vietetty rokulipäivää töistä. Pilveä tullut polteltua juhlimisen yhteydessä, ei niinkään yksin kotona. Sillon tällöin myös amfetamiinia ja extaasia. Olen aina tuntenut, että hallitsen kaiken tämän ja vietän parempaa elämää kuin moni muu. Suhtautumiseni alkoholia kohtaan on ollut melko vähättelevä. En ole ajatellut, että se pilaisi terveyttäni tai aiheuttaa harmia ympärilleni tai työlleni, saati parisuhteelleni (entiselle sellaiselle, jonka päätin syystä: “että nainen oli liian tylsä”, eli asetin oman hauskanpitoni hänen edelle, enkä osannut nauttia enää tavallisista asioista). Suhtautumiseni alkoholiin kuitenkin muuttui nyt juhannuksena.

Tämä kaikki alkoi torstai iltapäivänä kun pääsin töistä. Suuntasimme ystävien kanssa katseemme juhannus “ostoksille”, eli viinan haku reissulle. Varasimme reilusti viinaa ja kaljaa mukaan mökille, jottei käy sitä pahinta mahdollista, että juomat loppuu kesken. Tästä alkoi armoton kännääminen, joka kesti pitkälle lauantai yöhön. En tiedä määrästä mitä join viikonlopun aikana, mutta luulen että hyvin paljon. Sitten koitti sunnuntai ja oli aika maksaa laskut. Lopetin juomisen, koska seuraavana aamuna oli kyettävä töihin. Nyt kerron päivä kerrallaan omasta kokemuksestani koettuani alkoholivieroitusoireyhtymän [size=50]http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00197[/size] ja en toivo samaa kenellekkään muulle.

Sunnuntai:
Sunnuntai aamuna tunsin oloni hieman krapulaiseksi. Oloni ei ollut kovin paha koko päivänä, mutta illalla kotiin päästyäni alkoi tulla hieman erinlaisia oireita. Makoillessani sängyssä huomasin ahdistuksen lisääntyvän, laitoin TV:n päälle ja rauhoittelin itseäni ja pyrin nukahtamaan. Nukahdinkin… sitten näen järkyttävää painajaista, josta tuntuu etten pystynyt heräämään. Kaaduin unessani ja silmäni aukesivat, mutta kesti todella pitkään hakea missä olen ja miten päin olen. Olin aivan out. Kun viimein tajusin, että makaankin omassa sängyssä aloin ajatella, että näistä tulee elämäni kovimmat liskot. Niin tulikin.

Maanantai:
Herättyäni monesti yöllä tunsin aamulla oloni toki väsyneeksi, mutta myös normaaliksi. Ajattelin, että darra varmasti kestää vielä tämän päivän, eikä huomennakaan uskalla kuntoilemaan lähteä. Lähdin töihin normaalisti ja työpäivä meni vain hieman väsyneimmissä merkeissä, mutta muuten hyvin. Töiden jälkeen kävin kaupassa, jossa tuli ensimmäiset erikoiset oireet. Huomasin, että päätä huimaa ja oloni vaikutti huonommalta. Ajattelin, että olen niin väsynyt, että täytyy vain päästä kotiin lepäämään. Kassaneitiä en tohtinut kuitenkaan silmiin katsoa. ;D Päästyäni kotiin ystäväni tuli käymään kahvilla ja vaihtamaan hieman juhannus kuulumisia. Kerroin innoissani kaikkea hauskaa tapahtunutta mökillä ja yhtäkkiä huomaan sykkeeni kiihtyvän ja alan menettää hallintaa omaa kehooni. Sanat sekoilivat ja ahdistus kasvoi. Kävin pitkäkseni. Ystäväni rauhoitellessa ja nauraessani “darralleni”, tuntui että hänen äänen volyymi kasvoi todella paljon, miltei huusi. Se vain lisäsi ahdistustani ja huonovointisuuttani. Hän toi mehua ja sokeria, luullen että verensokerini vain ovat alhaalla. Menin kippuraan ja ikään kuin menetin hallinnan omaan kehoon, yritin vain hengittää. Ensimmäinen paniikkikohtaus. Tunsin itseni todella voimattomaksi ja pelokkaaksi. Tämä kohtaus rauhoittui arvellen 5-10 minuutissa, vaikka se tuntui paljon pidemmältä. Tämän jälkeen ystäväni kertoi juoppohulluudesta ja luki minulle terveyskirjastosta oireita, ne eivät kuitenkaan aivan täsmänneet. Ystäväni lähti jatkamaan matkaa ja pyysi soittelemaan mikäli olo pahenee.

Olin yksin omalla sängyllä. TV ja rento musiikki oli rauhoittamassa oloani. Samalla selailin terveyskirjastoa ja löysin alkoholinvieroitusoireyhtymän ja aloin arvella saaneeni sen. Se hieman helpotti oloani, koska en enää luullut seonneeni. Iltaan asti kaikki meni taas melkolailla hyvin, oloni tuntui aika varovaiselta, mutta kuitenkin normaalilta. Sitten kun kävin nukkumaan, niin painajaiset olivat erittäin todentuntuisia (tunsin ahdistuksen myös unessa). Unet olivat todella katkonaisia ja pelottavia ja muistan ne edelleen.

Tiistai:
Tiistai on toivoa täynnä, vai miten se meni… Aamulla herättyäni tunsin oloni todella virkeäksi, siis siihen nähden miten viime yö oli sujunut. Olo tuntui melko hyvälle koko työpäivän ajan. Otin kylläkin melkolailla rennommin kuin normaalisti. Hengästyin rappusissa ja tunsin oloni kovin heikoksi. Yritin käydä kaverini kanssa kahvilassa, mutta alkoi ahdistamaan niin paljon, että täytyi lähteä pois. Vietin loppupäivän kotona nukkuen, näin edelleen painajaisia sekä hikoilin. Yöllä oli todella katkonaista unta enkä juuri saanut nukuttua.

Keskiviikko:
Keskiviikko aamuna ajattelin, että huonovointisuus on ohi ja lähdin aamusta työmatkalle. Työt sujui erinomaisesti aamupäivän ajan ja tunsin oloni lähes normaaliksi. Lounaalla oloni hieman heikkeni ja aloin suunnata katsetta seuraavaan tapaamiseen, jonne myös menin. Aivan yhtäkkiä ollessani asiakkaideni edessä oloni räjähti käsiin, en tiedä oliko se stressi tai jännitys vai mistä johtui. Olo tuntui aivan kuin olisin vetänyt paja överit, liikkeet tuli hidastettuna, alkoi huimata, kädet hikoilla, ahdistaa, puhe sammaltaa, koordinaatio huonontua ja tuntui muutenkin todella sekavalta! Sanoin asiakkaalle, että taidan olla kipeänä, että olisi parempi että jatkan matkaa kotia. Lähdin asiakkaan tiloista kohti rappusia ja ajattelin että vittu näistä selvitään vaikka väkisin… autolle asti on pakko päästä! Tähän en varmasti tuuperru… Enkä tuupertunu. Autossa sisällä, mikä helpotus. Olo oli edelleen todella sekava, mutta helpottunut. Istuin autossa hetken ja aloin keräämään itseäni kasaan. Keskityin hengittämiseen ja puhuin itselle rauhottavaan sävyyn, että kyllä tästä selvitään. Ajoin asiakkaan pihasta pois lähimmälle parkkipaikalle. Istuin autossa tunnin yrittäen rauhoitella itseäni, välillä kuunnellen musiikkia tai yrittäen meditoida. Ei autannut paikallaan olo, ainut mikä tuntui helpottavan niin oli autolla ajaminen. Aloin ajatella kotiin lähtöä, mutta kotimatkaa oli kuitenkin n. 100km. Kokeilin ensin ajaa pienen matkan lähemmäs moottoritietä. Ajaminen sujui ihan ok, mutta tuntui että se vie todella paljon resursseja ja keskittyminen oli haastaavaa. Istuin jälleen parkissa toisen tunnin, soittaminen ystävälleni tuntui kovin ahdistavalle, joten laitoin viestiä. Hän soitti välittömästi. Vastasin puhelimeen, mutta puhuminen tuntuikin todella ahdistavalle. Hän sanoi että hakeudu lähimpään terveyskeskukseen. Ajatus terveyskeskukseen menemisestä tuntui kuitenkin todella pahalle ja vastenmieliselle. Oikeastaan enemmän pelottavalle, koska en kyennyt enkä halunnut nähdä muita ihmisiä. Päätin puhelun piakkoin ja sanoin etten voinut nyt puhua. Yritin jälleen kerätä itseäni kasaan ja seuraava tavoite olisi ajaa moottoritietä lähimmälle huoltoasemalle. Sitten mentiin!!!

Radio päälle ja ikkunoita hieman auki. Lähdettyäni ajamaan oloni taas hieman helpottui ja yritin hakea itselle aggressiota, jotta pysyn liikenteessä “skarppina”. Ajaminen tuntui todella kuumottavalta ja kyttäsin nopeutta kokoajan. Katsoin jatkuvasti, että ajan keskellä kaistaa ja pidän turvavälin reiluna. 10km jälkeen olo alkoi huonontua. Kädet alkoivat jäätyä tai tuntua todella kylmiltä. Kylmähiki valui pitkin käsiä ja kasvoja. Sormet vapisi ja silmiä alkoi särkeä sekä muodostua putkinäköä, en nähnyt enään kovin hyvin sivuille. Kun käänsin katsetta, niin katse tuli “lagisena” eli jotenkin jäljessä. SAAAATANA! huusin heikolla äänellä ja käänsin radion täysille ja ikkunat auki. Nyt mentiin raivolla!!

Helpotuksekseni kohta näkyi kyltti huoltoasemasta, jolloin tiesin selvinneeni. Taistelin loppuun asti ja ajoin auton jälleen parkkiin. Seuraavaksi ajattelin käydä juomassa ja huuhtoa kasvot kylmällä vedellä. Huoltoasemalle meno tuntui kuitenkin todella pelottavalle. Ja taas raivokortti esiin! “vittu nyt mentiin, kävin miten kävi” sanoin. Katse kohti maata, kädet vapisten, askeleet huojuen kohti vessaa. Tunsin miten ihmiset tuijotti, vaikka en tiedä tuijottiko. Vessakoppiin istumaan ja keräämään itseäni jälleen kasaan. Sain huuhdottua kasvot kylmällä vedellä ja se ehkä hieman helpotti oloa. Sitten takaisin autolle ja liikenteeseen. Onnekseni eteeni ajoi rekka, jonka perässä ajelin loppumatkan. Tuijottaen vain turvaväliä… matka tuntui koko päivältä. Selvisin kuin selvisinkin kotiin. Kotiin päästyäni oloni oli edelleen kovin ahdistunut. Laitoin jälleen TV:n päälle ja kävin makoilemaan sängylleni. Olo helpottui noin tunnissa. Nukuin pitkät päiväunet ja loppuilta meni hyvin ja oloni tuntui normaalilta. Yöllä en saanut sitten taas nukuttua.

Torstai:
Torstai aamu. Tunsin oloni jälleen kerran normaaliksi, mutta arvelin että olo saattaa yllättää. Lähdin kuitenkin töihin. Aamu sujui jälleen hyvin, mutta aamupäivästä olo alkoi tuntua hieman heikolta. Tiesin, että olot ovat taas alkamassa. Soitin kaverille, joka asui lähettyvillä ja pyysin tulla käymään. Päästyäni kaverini luokse taas alkoi ahdistus ja pelokas olotila. Sanoin käyväni pitkälleen. Siinä keiteltiin kahvit ja kuunneltiin rauhallista musiikkia. Oloni oli todella ahdistunut ja levoton noin tunnin verran, jonka jälkeen olot helpotti. Päätimme myöhemmin lähteä yhdessä syömään. Arvelin olojen jälleen tulevan, mutta päätin taistella vastaan. Huomasin, että alan olla voiton puolella ja selviämään ahdistuksen kanssa. Kävimme vielä kaupassa, jossa oloni tuntui kovin epävarmalle, mutta jo paremmalle. Loppupäivän olen selvinnyt jo hyvin, vaikka aistin edelleen huonovointisuutta. Eli taisin selvitä! vai voiko vielä juhlia? hehe ;D Saa nähdä mitä perjantai tuo tullessaan, mutta ei ainakaan juhlia.

Jälkisanat:
Jälkeenpäin kokemus oli kovin herättävä sekä myös pelottava. En olisi ikinä uskonut, että saan itseni tällaiseen tilaan alkoholia juomalla. Toisaalta olen kovin onnellinen, että tämä sattui kohdalleni. Muutoin en olisi varmaankaan halunnut muuttaa tapojani. Jälkeenpäin ajateltuna näen myös kuinka moni asia oikeasti on mennyt vikaan sen oman juomisen ja hauskanpidon takia. Nyt on aika muuttaa suuntaa. Onnekseni kesälomani ovat juuri alkamassa, enkä todellakaan aio tarttua tuoppiin. Mukavaa ja raitista kesää kaikille! =)

  • nikke

Moro! Kiitti että jaoit fiiliksesi. Olen kokenut saman. Olin lopettaessani 25v ja viimeiset viisi vuotta koin tuonkaltaisia tuntemuksia.

Pitkä ja rankka juopottelurupeama ei ole helppoa kropalle, eikä varsinkaan psyykelle. Rupeapa darrassa miettimään mitä on kuoleman jälkeen. Ahdistaa! Selvin päin ajatukset eivät koskaan mene sille tasolle kuin darrassa.

Join kesällä 2013 kolme viikkoa putkeen. Silloin ajattelin jatkuvasti pakkomielteisesti asioita, kuten sinä nyt juhannuksen 2015 jälleen. Se darra kesti viikon. En kuitenkaan oppinut siitä, vaan jatkoin heti tilaisuuden tullen dokaamista. Oli hieno hetki korkata se eka bisse ja tuntea ylemmyydentunnetta muita kohtaan. “Mun elämä on jännittävää”.

Lopetin itse koko viinalla läträämisen, enkä ole katunut. Oma juhannus meni rauhassa leväten. Olen saanut otettua etäisyyttä alkoholiin. Ei enää ikinä sitä elämää, jota joskus elin.

Tsemppiä darrasi kanssa! Tiedän mitä olet kokenut. Heittäisin high fivet jos pystyisin. :sunglasses:

Vilburg

^ :mrgreen: Tässä on meininkiä.

Kiitos yoshimitsulle kokemuksen jakamisesta! Tässähän tulee ihan itselläkin vanhat “hyvät” ajat mieleen. Tämän todellisuuden kovinpiin huumeisiinhan se etanoli kuuluu ja oireet ovat tyypillisiä varsinkin jos hieman enemmän tykkää ottaa kuppia. Klassinen liskodisco+paniikkihäröilyä ja seuraava aste tuosta on sitten eksponentiaalisesti kasvava ahdistus ja ihan konkreettiset harhat hereillä :smiling_imp:

Juoppohulluus (F10.4)
terveyskirjasto.fi/terveyski … i=dlk00376