30v tuli hiljattain täyteen ja ei oikein naurata. Pelielämää takana ainakin 12v ja helposti tuo 63t € tullut hävittyä mikä asunnon hinta mitä lyhentelen pankille tällä hetkellä. Sitten on muutavelkaa varmaan about 6t jota lyhennellään rankasti tämä vuosi vielä vankeutta jäljellä toivottavasti riittää. Sitten vielä auto korjaamolla joka pitäisi hakea pois johon rahat pelasin pois tavallaan. Oikeastaan tekisi taas hypätä johonkin mutta ei auta. Kai se jotenkin järjestyy kuitenkin työ ja se onkin ainoa elämä nykyään. Vaikea laji tämä sairaus kun vaikka asiat järjestänyt että asiat tulevat maksuun on edunvalvoja joka hoitaa ne on työ paikka ja viikko budjetti millä juuri pärjää tuntuu silti että parempi kuin pääsisi pois täältä. Taakka vaan vanhemmille jotka auttavat kyllä mutta tuskin kovin ylpeitä. Vapaa ajan pysyn pääasiassa kotona koska rahat tiukassa. Edellinen suhde sattui niin paljon että tuskin pystyn uuteen ja kuka haluaisi edes tälläisen en varmasti itsekkään. Ympärillä ihmiset menevät eteenpäin itse hyvä kuin selviää juuri ja pian on parhaat vuodet ohi. Apuja tähän en ole löytänyt. Aklinikat,ga ryhmät, terapia, osasto yms ollut ajan haaskausta ei ne auttanut itse olen opetellut ja ihan OK pärjää kun ei tule ylimääräistä menoa rahassa mikä on liki mahdotonta. Päihteitä en juuri käytä mitä vähän kannabista koska se auttaa moneen asiaan liikuntaa sen verran että kunto on hyvä. Masennusta väittävät itse siihen en usko koska kai ihminen väkisin on tympääntynyt jos tietää mitä muuta voisi tehdä jos ei olisi hävinnyt rahaa ja ne lääkkeet ovat kamalia ja tehottomia useista kokeiltu että lääkäri saa paremman mielen. Onhan kavereitakin joilla ongelmia tuntuu vain paremmalta olla yksin kun ei ainakaan kukaan arvostele. Sitten iltavuoroon nukuttu 2h mutta tähän on totuttu raskasta vaan mutta sitä tämä on eikä varmasti muuksi muutu.
Kyllähän tämä kaikki tähän pelaamiseen liittyvä sonta on kohtuutonta… Jossain vaiheessa täällä ihmettelinkin että miten tähän peliongelmaan ei ole keksitty täsmälääkettä, kun oireiden kuva on kaikilla sama…
Niinhän se tietysti menee että sieltä ojasta on noustava riittävän pieni askel kerrallaan pois… Ja todellakin uskoa siihen että jossain vaiheessa on takaisin tiellä, josta voisi valita huomattavasti fiksummat polut tulevaisuuteen…
Tsemppiä pienin askelin etenemiseen 