Oma ketju; kohti parempaa elämää

Me Lopettajat
1

No niin. Aloitan nyt oman ketjun, johon kirjoitan enemmän elämästäni. Olen ollut raittiina yli 4v, mutta jollain tapaa junnannut paikoillani ja antanut läheisten alkoholi- ja muiden ongelmien valua omaan elämääni. Ja ovathan ne valuneet, kuin musta paksu maali tai terva, peittäen alleen paljon hyviä asioita.
Olen joutunut sen kipeän tosiseikan eteen, ettei entisen puolisoni kanssa onnistu edes ystävyys ja muissakaan hankalissa ihmissuhteissa ei oikein muutosta tapahdu, joten päätin ottaa ihan fyysistä etäisyyttä ja siirsin itseni ja irtaimistoni useamman sadan kilometrin päähän. Kaupunki ja asuinalue on ennalta tuttu. Olen asunut täällä aiemminkin vuosikaudet ja tajusinkin, että aikuisiällä tämä paikka on se missä olen vuosimääräisesti kauimmin asunut. En suoraan sanottuna jaksanut aloittaa ihan alusta täysin uudessa paikassa.
Muutto oli raskas monin tavoin. Olin ajatellut kertoa lähdöstäni etukäteen, mutta koska entinen puolisoni vääntyi tapaamiseen umpikännissä, kerroinkin vasta muutettuani.

Tavarat on paikoillaan, tutut ulkoilumaastot kierretty koiran kanssa, naapurit vaikuttaa ihan kivoille. Koiralle tämä oli aikamoinen stressi, tietenkin ja mietinkin sen haukkuessa ja sekoilessa pieniäkin ääniä sekä päivällä, että yöllä, että nytkö lähti koiralta järki, mutta ei sentään. Pikkuinen on jäänyt jo yksinkin ihan hyvin ja ilmeisesti nukkunut poissa ollessani. Yritin pitää sen elämän mahdollisimman samanlaisena kuin aiemmin päivärytmin osalta ja lähdöt teen juuri samoin kuin aiemmin. Koira on kotiutunut ja leikkii omaan vauhdikkaaseen tapaansa ja selvästikin se nauttii nykyisistä paremmista ulkoilumahdollisuuksista ja päästään treenaamaan sen kipeälle jallalle hyvää lihaskuntotreeniä, kun maastossa on kallioita, mäkiä, hiekkatietä, polkuja, asfalttia. Hirmuisia loikkia tuon kokoiseksi kyllä hyppää.

Olen asustellut täällä viikon verran ja varauduin siihen, että olo ei aina niin häävi olisi alkuun. Hetken mietinkin, että mitäs jos vaihtaisinkin suunnitelmani toiseen ja alkaisin juoda itseäni hautaan. Näinkin pitkän ajan jälkeen aloin kaivata koskenkorvaa ja sen itsetuhoista nyhtämistä sammumiseen saakka. Ehkä se tuli mieleen seudustakin, kun täälläkin olen aikoinaan juonut aikalailla. Mun taktiikka on ollut pitkään se, että retkahtamisen pitäisi tavallaan olla tietoinen päätös ja se on ehkä ollut pelastus… etten siis ala ensimmäisestä impulsista juomaan vaan pitemmän harkinnan jälkeen. Ja niin tuokin meni ohi.
Nukkuminen on jo parempaa, vatsavaivat pahenivat jonkinverran stressistä ja pidänkin täällä omaa retriittiä, johon sisältyy rauhallista elämää, ulkoilua, yritän rukata syömiseni normaalin ruuan suuntaan, etten eläisi pelkällä kahvilla, pullalla ja suklaalla. Kirjastoauto pysähtyy lähellä, niin sain haettua kassillisen lukemista.

Olen saanut osakseni jo epäsuoraa itsemurhalla uhkailua ja ollut varsin surullinenkin. Jotenkin luulen, että ehkä ystävyys tai vaikka parisuhdekin entisen puolisoni kanssa olisi ollut mahdollinen, jos hänkin olisi raitistunut. Yhteinen pitkä historia on jonkun arvoinen sekin, yhteiset muistot, ja kun en itsekään ole mitenkään täydellinen ihminen, niin en edellytä sitä muiltakaan. Omissa kämpissä asuen ei toisekseen kaikki niin hierrä, ja erilaiset vuorokausirytmit tai jonkinlaiset ongelmatkaan ole koko ajan naaman edessä. Noin massiivinen alkoholiongelma, mikä hänelläkin on, on kyllä liikaa. Siinä on omakin henkinen ja fyysinen terveys jo vaarassa, ehkä raittiuskin, enkä enää kertakaikkiaan jaksa sitä stressiä.

Ajattelin nyt siis vuoden loppuun ihan levätä, miettiä elämääni; millaista se on ollut ja millaiseksi sen tässä toivon muuttuvan ja lähden sitten pienin konkreettisin askelin sitä kohti. Koska helposti jumitun kelaamaan synkkyyksiä, aloitin kiitollisuuspäiväkirjan, johon iltaisin kirjaan asioita, mitkä on tuoneet iloa tai mitkä ovat hyvin. Lapselliselta kuulostaa, mutta kivempi käydä nukkumaan hyvillä mielin. Nyt merkinnät ovat olleet havaintoja linnuista (mustarastaita, tilhejä ja fasaaninaaras) ja iloa koiran kotiutumisesta ja ettei sen kyky olla yksin muuttunut eroahdistukseksi muutossa. Hassua, miten asioita alkaa tulla mieleen, kun niitä alkaa kirjoittaa ylös eli yllättävän toimiva keino omien ajatusten ohjaamiseen tuo on.

2

Morjeksia ! Muutot on rankkoi ja toivottavasti viihdyt nyt paremmin.

Omaketju on kova juttu. Aloitin omani yli 9 v sitten ekalla viestillä tänne, senaikaiseen plinkkiin.

Toivon rauhaa sille ja hyvää tätä päivää näin ens alkuun Sulle !

3

Kiitos kun palasit kirjoittelemaan!

Kiitollisuuspäiväkirja on varmasti hyvä idea. Elämän mukavat asiat kannattaakin nostaa ajatuksissa päällimmäisiksi, niinhän se on että se kasvaa mitä ruokkii. Murheiden, varsinkin vanhojen murheiden kaiveleminen ja tikulla tökkiminen vetää kenen tahansa mielen alamaihin.
Jatketaan!

4

Kiitos, sitä samaa sinne ja mukavia koiralenkkejä! Kiitos metsänreunan miehellekin!
Tänne on heittänyt yöllä hiukan lunta ja pikkuisen kanssa lähdetään kohta piirtelemään tassunjälkiä metsään. Taidan kerätä käpyjä ja irto-oksia ym ja teen niistä jonkun asetelman tai jotain pöydälle.
Hieno asia muuten sekin, että parvekkeella on jäähtymässä limppariloota eikä kaljalaatikko, niinkuin aiemmin täällä asuessani.
Kiitollisuuspäiväkirja on oikeastaan aika tönkkö ilmaus, sehän voisi olla ihan vaan yhteenveto päivän hyvistä asioista.
Muillekin rauhallista päivää ja pieniä ilonaiheita siihen sinne tänne!

5

Onnea Metsänpeitto!

Toiminta on taikasana, ja kiva lukea iltavihostasi. Se voi olla syvimmiltään isompi muutos kuin paikkakunnan muuttosi.

Hiljaa hyvä tulee

6

Kiitos!
Annoitkin muuten hyvän nimen, olkoon iltavihko! Se on suuhun sopiva nimi, eikä liian juhlalllinen.
Asia on tosiaankin niin, että jos muutosta haluaa, täytyy toimia itse. Se pätee raitistumiseen ja muuhunkin elämänsä tilan kohentamiseen.

Mukavaa raitista päivää!

7

^ Ai nyt jo muuttamassa otsikkoa… no, jos joskus tulee tarpeelliseksi, niin siihen liittyen vinkiksi vaan,

että sen ketjun otsikon saa milloin vaan langan aloittaja muutettua ensimmäisestä viestistä ja tuosta
Re:-osiosta joka on viestikentän yläpuolella killuva väliotsake, jota voi muokkailla mielensä mukaan.

Muut voi laittaa halutessaan omaan viestiinsä jotain muuta kuin “virallisen” otsakkeen, kas näin ! ^

:bulb: , :arrow_right:

8

Rauhaisaa eloa sinne “uuteen” paikkaan. Eihän tässä jäniksen selässä olla, ei oo kiirus mihinkään.

Onnittelut välimatkasta ex-kumppaniin, joka vielä ryyppää!

9

Iltavihkoksi meinasin nimetä tuon ihan fyysisen ns. Kiitollisuuspäiväkirjan, jota aloin täyttää eli en nyt ainakaan vielä tätä otsikkoa muuta. Alkuperäinen ajatus oli :" Uusi alku vai mahalasku" mutta siinä oli ehkä puolittainen luovuttamisen maku, joten valitsin tuon toisen.
Kiitos muuten ohjeista. Täälläkin on varmaan paljon toimintoja, joita en hallitse. Vituttaa oma älypuhelinkin, kun sitäkään en osaa täysin hyödyntää ja en jaksa kiinnostua opettelemaankaan… kirjoittaminenkin on tätitekstausta etusormella toisin kuin diginatiivien vikkeläsormiset tekniikat.

Kiitos, Helistin, luulen että tämä irtiotto helpottaa elämää. Kipeätäkin tekee kyllä. Kiinnyn syvästi ihmisiin, enkä pysty kevyin mielin unohtamaan. Jotenkin kun jokainen ihminen ja eläin on ainutlaatuinen ja sitä kautta korvaamaton puutteineen ja hyvine piirteineen, niin eroissa, etääntymisissä ja kuolemissa menettää jotain, mitä ei ole missään muualla ja muussa yksilössä koskaan löydettävissä. Tässäkin voi olla edessä vielä “nykäset” jossain vaiheessa, jolloiin viimeinen toivo hänen raitistumisestaan sammuu. Mutta nyt on helpompi keskittyä omaan elämään, kun ei läheltä nää jatkuvasti, miten ongelma pahenee.

Tein kirpputoriostoksia uffin alesta 2€/kpl ja löytyi muutama hyvälaatuinen ja tarpeellinen vaate. Luin jonkin verran. Kylmyyden takia koira oli nihkeä ulkoilemaan, joten lenkki jäi lyhyeksi. Lumi, ja rusakon papanat kiinnostivat pientä kyllä.

Mieliala meinaa hiukan laskea, muttei onneksi juotata. Olen liian väsynytkin ja viimeksi tappelin palovaroittimen kanssa. Saatanan nappiparistomalli, 3 paristoa ja uuninpesun kuivattamulla sormilla kun survoin niitä paikoilleen, hyppivät vuorotellen pois ja näpeistä lattialle, josta koira yritti ehtiä niitä sieppaamaan. Muuttosiivous oli tehty tässä puutteellisesti, joten siivosin 2 kämppää peräkkäin. Uuni niin kuorruttunut, että hyvä kun enää nyrkki mahtui sisään, jos hiukan liioittelen. Hanskoja ei ymmärtänyt käyttää tietenkään.

Painun petiin jo nyt.

10

Hyvää yötä, ja onnea uuteen kotiin.

Putkis 0132

11

Tervehdys minunkin puolesta!
Olen uusi täällä joten voin kai onnitella tuosta raittiista neljästä vuodesta sinua. Voi kun olisin jo itsekin siellä! Ja hienoa, että otit noin ison askeleen oman hyvinvointisi vuoksi. Minä olen myös muuttanut toiselle puolelle suomea, mutta ihan vain itseäni pakoon. Tai oikeastaan kuvittelin, että aloitan uuden elämän ilman alkoholia, mutta ei se näin mennyt. Olen tehnyt kaiken mahdollisen oma-avun mitä olen keksinyt. Se, etten ole tunnustanut ongelman oikeaa laajuutta, ja häpeä on estänyt hakemasta apua. Tänne kirjoittaminen oli jo työstettävä haaste, ja koko ajan pelkään että joku jostain tunnistaa. Mietin, mitä kirjoitan ja jätän paljon kertomatta. No nyt tämä meni ihan eri urille, ei ole aamukahvi vielä tehnyt tehtäväänsä… Piti kysyä sinun pikkuisesta, itsellä ihan hurja koira kuume aina välillä. Minkä rotuinen on hän? Jos saa kysyä, mielikuvissani kuvittelin hänet pieneksi koska kylmä ei houkuta. Minua oikeasti piristi heti kun mainitsit koirasi, tuli tarve päästä rapsuttelemaan karvaista vatsaa ja heittämään palloa.

12

Huomenta taas!
Kiitos putkis! Toivottavasti tämä kortteeri on nyt semmoinen, jossa jonkun aikaa viihdyn ja pystyn muutenkin asumaan.

Kiitos! Pikkuhiljaa sitä raittiina elettyä aikaa kertyy, vaikkei alku ole lainkaan helppo. Jonnekin kirjoitinkin, että mulle riitti viimeinen putkareissu ja se että rupesin jotenkin menettämään täysin järkeni kännissä. Mulla oli todella vahvoja itsetuhoisia ajatuksia, siis ihan jonkinmoinen “pakko” että nyt hyppään seuraavan auton eteen. Hyötysuhde oli aika huono, jos hauskaa oli ensimmäisen kaljatörpön verran ja kurjuutta loppuputki ja viikko siihen perään. :mrgreen:

Tuohon häpeään voisin heittää mietittäväksi, että miksi oikeastaan avun hakeminen hävettää, mutta kännissä riekkuminen julkisesti ei niinkään… Ei asia ole niin yksinkertainen tietenkään, mutta usein marssiminen hakemaan apua tuntuu nolommalta kuin oksentelu omille kengille kadulla…
Hienoa, että olet alkanut kirjoitella tänne! Se on jo iso askel eteenpäin. Katson sunkin ketjua, kun nyt on aikaa paremmin. Minä olen ajatellut etsiä jonkun paikan jossa tavata ihan paikan päällä muita, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa. AA ei ehkä ole oikein mun juttu, mutta johonkin hakeudun, kunhan ensin vähän lepään ja kassan itseäni.

Minäkin olen aiemmin muuttanut itseäni pakoon, mutta muuttokuormassa ne ongelmat ja oma pää tietenkin tulivat mukana, eikä elämä kuin taikaiskusta paremmaksi muuttunut. Ja ehkä nytkin tavallaan pakenin itseäni, kun en paikan päällä osannut irrottautua muiden ongelmista vaikka niistä kärsinkin. Muutto tai muu iso elämänmuutos on aina riskikin. Jossain on pisteytettykin stressaavuuden mukaan asioita ja suurimmat pisteet on puolison kuolemalla, muutto, ero ym tulevat siinä ihan kintereillä. Ja stressiään helposti alkaa hoitaa niillä vanhoilla keinoilla. Olin itsekin vähän varuillani tai varautunut, että olo tosiaan ei heti ole kaksinen. Paremmin on mennyt mitä ennakoin kuitenkin. Ja hei, vaikkei muutto heti asioita ratkaissut, onpahan sekin keino kokeiltu ja se on saanut ymmärtämään oman alkoholiongelman laajuuden! Uusi paikka on mahdollisuuskin ja muutos parempaan voi alkaa vaikka vasta hiukan viiveellä.

Koira on tosiaan pieni, monirotuinen. Siinä on toyterrieriä, chihua, ja jotain muutakin. Emonsa painaa 5kg ja toivoin pienestäkin vähän isompaa, mutta tuo on aika siro, pitkäjalkainen ja painaa vain 2,5kg. Mun olisi kannattanut muuttaa ensin ja ottaa koira sitten, mutta jotenkin luulin, että koira auttaisi saamaan elämäni mukavaksi, ettei olisi edes tarvinnut muuttaa. Jos siinä oli jotain samaa toiveikkuutta, joka saa ihmiset hankkimaan täysin raunioituneeseen parisuhteeseen vauvan, jolle lankeaa jeesusmainen parisuhteen ja vanhempiensa pelastustehtävä jo siittämishetkellä.
Eipä sillä, koira lopulta sai tekemään tämän ratkaisun, koska olen siitä vastuussa ja sillä on oikeus hyvään elämään ja mulla oltava voimia ja mahdollisuus sitä kouluttaa ja hoitaa. Auttoihan pikkuinen muuttolaatikoiden purkamisessa ja on ollut seurana tässä muutenkin. Ruokakaupasta tullessa se tunkee kassiin katsomaan, mitä saalista kotiin tuon. Eilisiä kirpputorivaatteita se raahasi omin luvin kassista ympäri asuntoa hurjasti muristen. Pikkuinen on vilkas luonteeltaan ja suunnilleen viidessä paikassa yhtä aikaa.
Koira tai muukin lemmikki voi kyllä olla suureksi avuksi raitistumisessa.

Illalla oli aika nihkeä olo, nyt hyvin nukutun yön jälkeen ihan hyvä. Täytyy siis olla tarkkana, etten väsytä itseäni nyt liikaa millään ylimääräisellä.

13

Tuohon häpeään voisin heittää mietittäväksi, että miksi oikeastaan avun hakeminen hävettää, mutta kännissä riekkuminen julkisesti ei niinkään… Ei asia ole niin yksinkertainen tietenkään, mutta usein marssiminen hakemaan apua tuntuu nolommalta kuin oksentelu omille kengille kadulla…

^Ehkä se silti on yksilöllistä. Voi olla, että toiset jakaa liikaakin itsestään nykyisillä välineillä.
Itse en ainakaan häpeile alkoholistin ominaisuuksiani ja on tullut alkuaikoina juteltua
kyllästymiseen asti kaikesta dokaamiseen liittyvästä suurinpiirtein kaikkien kanssa.

Se on vaan aiheena enempi jäänyt ei-addiktien seurassa nykyään vähemmälle, kun aikaa on kulunut jo enemmän ja
niinhän ois ihan suotavaa sen ympäristön kannalta… kun tämä palsta on “erityistyypeille”. Muu maailma ei
missään tapauksessa ja kuitenkaan pyöri mun nykyään sammuneen juomishimon ympärillä tai ehdoilla.

Täältä muistan aikaa sitten sellasen asiaan liittyvän viestin, jota vapaasti lainailen eli joku oli taas päätynyt
kunnolla juomaan ja suurinpiirtein huuteli ruuhka-aikaan isossa liikenneympyrässä tuhannen sekaisena, että

hän on Turun paras insinööri, mutta se kokoukseen tai hoitoonmeno oli liian vaikeaa, kun ne voi hänet siellä tuntea. niinpä.

Sitä en tiiä, onko turuus parhaita inssejä ensinkään, mutta se on hieman toissijaista ja epärelevanttia tähän kohtaan ja offtopikkia !

14

1970 kirjoitti

Kerran vuosia sitten yllätyin täällä Hesassa, kun tapasin turkulaisen töistä tutun insinöörin. Olimme kumpikin tahoillamme kehdanneet mennä kokoukseen hakemaan ratkaisua alkoliongelmaamme. Oli iloinen tapaaminen.

Metsänpeitto kirjoitti

Hulluuden kokemus oli minun pohjani, jolloin lähdin avun hakuun. Minulle alkuraittius ei ollut mitenkään vaikea, kun vihdoin olin päässyt eroon juomisen pakosta.

Yhdessä olemme enemmän

15

Jostain tarkemmin määrittelemättömästä syystä seiskakymppi ja lomapuisto, kirjoituksenne herättivät pohtimaan omaa hoitoon hakeutumistani. Minähän ramppasin vaikka missä vuosikaudet… Nyt tavallaan tajusin, että siinä oli osin samaa kuin katolisten ripissä, halusin mennä jonnekin tunnustamaan syntini, että olen taas retkahtanut ja huono ihminen ja saamaan jonkun armon ja synninpäästön. Saada toivon pelastuksesta. Oli toiminnassani jonkinlaista riippuvaisen ihmisen pelaamista. Toisaalta halusin eroon juomisesta, toisaaalta olisin halunnut jatkaa juomista ja saada jotenkin takaisin sen juomarin uran alun tunnelman. En meinannut millään uskoa, että se on ohi. Aivan kuin humalainen paratiisi olisi panssarilasin takana, näin sen ja hakkasin kalloani lasiin protestoiden,että miksi minä en tuonne pääse.

Ehkä tämä sama on liittynyt ihmissuhteisiin. Olen toivonut kerta toisensa perään vanhempieni hyväksyntää. Jonkinlaista tunnustusta, että olisin jonkun arvoinen. Ehkä entisen puolison suhteen on ollut myös samaa liikaa toivomista, että asiat muuuttuisivat paremmaksi, että hän ei enää tekisi niitä ohimarsseja vaan samoin kuin minä, näkisi pitkän suhteen arvon ja vanhetessaan kyllästyisi juomiseen, seestysi ja asioiden tärkeysjärjestys muuttuisi. Pikemminkin tilanne on vaan huonontunut ja juominen muuttunut elinehdoksi, refleksiksi, jossa sammuneenakin käsi puristaa kouristuksenomaisesti tölkkiä.

Joistain asioista ja ihmisistä kun päästää irti, luopuu ja luovuttaa, tulee tilaa uusille asioille ja ihmisille. Näin yritän ajatella nyt.

16

^ Kun kerran otit puheeksi, niin pikaisesti muistelen pintapuolisesti omia hoitojani, jotka olivat vuosina -98, -02, -04, ja -05.
N. kuukauden verran kerrallaan ja hoitoonmenoaika näemmä koko ajan puolittui. Ei siinä sen kummempia tavoitteita
sitten ollutkaan ja aika moni tyyppi tuntui lopulta käyvän sielläkin, A-Koti Kankaanpää ja Kaivannon Päihdepsykiatrinen,
vainen huilaamassa ja tietenkin myös miettimässä, että mitäs mitäs. Sitä on vaikutuksille silloin melkosen altis.

Mun 1 varjelus, heh ! on ollut ehkä se, etten ole koskaan päihdeurani aikana juurikaan seurustellut. Vasta tällä vuosikympillä.
En tullut näin omalta osaltani sotkeneeksi yhtä huonoa ja yhtä hyvää asiaa keskenään, ne kun ei toimi ollenkaan lantrattuna.
No, “elämäni rakkaus” siellä alkoholistisuuden alkuvaiheilla, ysärin alussa, mutta lienenkö sitten tässäkin suhteessa outo.

toivottavasti.

17

Metsänpeitto kirjoitti

Hei Metsänpeitto!
Mulla on kaikessa yksinkertaisuudessaan lyhyt ja hyvin tehonnut raittiuden alku. Parinkymmenen juomavuoden aika päättyi deliriumkohtaukseen. Pelästyin ylitettyäni hulluuden rajan enkä halunnut jäädä sinne. Olin nähnyt, mihin siihen tilaan joutuminen johtaa, jos juominen jatkuu. Rukoilin ja päätin mennä AA-ryhmään ja meninkin. Olin nähnyt aa-laisen raittiin elämän. Mutta olin nähnyt myös pitkästä raittiudesta juomaan lähtemisen ja ennenaikaiseen kuolemaan päätymisen.

Sain raittiuden päästä kiinni ensimmäisessä palaverissani ja olen jatkanut palavereja sekä lukenut kirjallisuutta. Olen myös vuoroillani ollut palvelutehtävissä kuten kahvinkeittäjänä. 19seiskakymppi mainitsi Kankaanpään A-kodin. Viime kesänä Porissa AA:n kesäpäivillä puhui Kankaanpään A-kodin johtaja pitkästä kokemuksestaan. Sen ydin oli, että ne, jotka sieltä hoidosta lähdettyään olivat selviytyneet, olivat enimmäkseen aktiivisesti AA:n vaikutuspiirissä.
Joskus takavuosina eräs alkoholisti tarjosi kakkua ja kahvia oltuaan raittiina 18 vuotta. Hän kertoi rampanneensa ymmällään palaverin ja juomisen väliä edelliset tuskaiset 18 vuotta ennen kuin kohtasi armon ja sai raittiuden lahjan.

AA ei ole taikakeino, se on ratkaisu. Raittiina pysyminen edellyttää, että alkoholisti myöntää voimattomuutensa alkoholiin nähden ja on silti valmis voimiensa mukaan tekemään jotain raitistumisensa hyväksi. Toisinaan joku kertoo, että “AA ei ole mun juttu, ei sovi mulle”. Niinkin toteava on silti tervetullut ja sopii mukaan, jos haluaa lopettaa juomisensa.

Yhdessä olemme enemmän

18

Tämähän se varmaan minullakin oli yksinkertaisuudessaan se päätepiste juomiselle.
AA voi tarjota monelle niin kipeästi kaivatun yhteisön, johon kuulua. Minulle se ei aikanaan tuntunut sopivan, tietysti ryhmissä on varsin erilainen henki, joten joku toinen ryhmä olisikin voinut tuntua paremmalta. Henkilökohtainen ominaisuuteni, että ryhmätilanteet yleensä on mulla raskaita ja väsyn ihmispaljoudessa, tuo omat haasteensa.
Olen nyt kumminkin ollut raittiina yli 4 vuotta muilla keinoin, mutta jos akuutti juomahimo iskisi, voisin ihan hyvin ensiapuna hakeutua AA-ryhmään. Tai soittaa aa-puhelimeen. Jos ei muuta, niin sillä saisi hetken viivettä ja miettimisaikaa ja muiden kertomuksista muistutuksen, mitä juominen pahimmillaan on.

Seiskakymppi, minä luulen, että en entisen puolisoni kanssa olisi yhteen päätynyt ilman viinaa. Ihmisinä olemme niin erilaiset, että siihen tarvittiin väliin viina ja juominen pehmentämään sitä erilaisuutta. Juominen oli yhdistävä harrastus. Tietysti siinä on käynyt niin, että kun noinkin kyseenalaisen syyn avulla alkanut suhden kesti niin pitkään, on matkan aikana on kumminkin kiintynyt toiseen.
Alkoholi aiheuttaa riitoja ja ongelmia. Huono ja toimimaton malli on se että toinen ei juo lainkaan ja toiselle se on oleellinen osa elämää. Tasaisempaa saattaa olla pareilla, joilla on sama suhde alkoholiin (raittiita, kohtuukäyttäjiä, suurkuluttajia). Tietty jos molemmille maistuu aikalailla, rähinä ja ongelmat alkavat näissäkin suhteissa jossain vaiheessa lisääntyä.

Mulla oli ilta vähän raskas, mutta pääsin siitä yli.
Olen väsynyt kaikesta enemmän kuin olen tajunnutkaan, ihan fyysisestikin. Nyt jumitun helposti kelaamaan päässäni ikäviä asioita… Suoraan sanottuna vituttaa sekin, kun entinen puolisoni niin lupaili olevansa koirallekin varahoitaja ja ties mitä ja se ryyppääminen lähti lapasesta kuitenkin heti ja koiran pentuaikana oli koko ajan kaikkea raskasta. Mutta olin jollain tasolla varautunutkin siihen, että huolehdin pienestä yksin ja pyrin välttämään katkeruuteen vajoamista vaikka käytännön ongelmia onkin. Asiahan voi olla niin, että hänkin jotenkin toivoi tai luuli, että koira olisi se taikatemppu, jolla juominen loppuu, eikä siinä mielessä tahallaan valehdellut.
Luojan kiitos kyseessä on koira, eikä lapsi! Aika monta penskaakin on maailmaan pukattu ajatuksella, että se korjaa asiat ja ratkaisee alkoholiongelmankin, koska “eihön silloin voi juoda, kun se on syntynyt”.

Tuo pieni kerällä nukkuva karvainen “jeesus” ei nyt pelastusta ex-miehelleni tuonut. Onhan mun itseni nyt helpompi olla, jonkinlainen rauha, kun en joudu/ajaudu alkoholista johtuvaan känni-krapula-juotatus-ärtymys-valehtelu-karuselliin jatkuvasti huolimatta siitä, että itse olen juomatta.
Olen jotenkin ylikierroksilla ja rasitan turhaan itseäni asioilla/töillä, joita ei olisi välttämätöntä juuri nyt hoitaa. Ja ajattelen liikaa. Otan tämän päivän ja huomisen tavoitteeksi kertakaikkiaan vaan levätä, pikkuisen ulkoilla koiran kanssa, jos sateessa on taukoa, lukea, välttää netissä roikkumista, enkä tee mitään työksi laskettavaa.

19

Heipä taas, metsänpeitto!
Alkoholistin on todella mahdollisuus raitistua ja pysyä raittiina monin eri keinoin. Joillekin se on AA, joillekin jokin muu, mutta kolkko totuus on, että jotkut eivät onnistu löytämään mitään tapaa.
Nyt kun olet muuttanut paikkakuntaa ja itsekin olet muuttunut, sinun on varmaan ihan luonnollista olla raittiina missä seurassa tahansa. Muistan, kun vaihdoin työpaikkaa, ettei ollut mitään sopeutumisvaikeuksia tilata tai pyytää alkoholittomia juomia.

Sinulla on hyvä asenne pitää tukenasi vaikeiden hetkien varalla ryhmä, oivallinen tiedustelukohde vaikkapa koiran kävelylenkillä. Kannattaa pistää kännykän muistiin oman paikkakuntasi auttavan puhelimen numeron lisäksi valtakunnallinen.

Raitista viikonvaihdetta!

Ensimmäiset asiat ensiksi

20

Huomenta, Metsänpeitto.
Kyllähän ne asiat joskus päässä pyörivät ja päätä pyörittävät -ja sittenkin, aika korjaa lähes kaiken murehtimisen.

Olen itse huomannut, että aina vaan vähemmän menneet asiat kiusana ovat. Nykyään hyvin vähän.

Juomiseen liittyen, semmoisenkin huomion olen tehnyt, että kokoiskseen ne asiat kutistuvat, kun ei niitä ruoki.
Olen nimittäin huomannut, että kun tietysti vieläkin vanhoja tuttuja tavatessani puhutaan myös menneistä asioista, muistoista ja mieleenjääneistä hetkistä, muistini on tavallaan “korjaantunut”. Vaikka elinkin vuosikymmenet alkoholisoitunutta elämää, ja alkuvaiheessa juomisen lopetettuani lähes kaikkeen muistamiseen tuntui liittyvän myös alkoholi tavalla tai toisella, se on kovasti muuttunut. Nyt muistan tapahtumat enemmän “omana itsenään”, alkoholi ei väritä enää juuri mitenkään vaan muistikuvat mukavista (ja surullisitakin) tapahtumista ja ihmisistä ovat jotenkin realistisempia. Alkoholin osuus ei ole itseään suurempi kuten alkuvaiheessa. Tottakai muistan että esimerkiksi jonkun kaverin kanssa on otettu yhdessä jotain tehdesä, mutta se ei ole enää olennaista. Olennaista on se kaikki muu.

Ja minusta on oikein hyvä niin.