Olisiko tämä elämäni kevät?

Hei kaikille. Palasin vuosien jälkeen taas tänne koska haluan uskoa siihen, että minullakin on mahdollisuus raitistua. En jaksa enää juoda. Ajattelin, että tänne kirjoittamalla tuen itseäni. Olin pari vuotta sitten 100 päivää raittiina ja se tuntui hienolta. Syntymäpäivänäni menin tietoisesti juomaan lasin viiniä ja siitä se sitten taas lähti. Ei ollut mitään puhdasta pöytää mistä aloittaa vaan juominen lähti siitä mihin jäin. En päässyt myöskään sen pettymyksen yli minkä ratkeaminen aiheutti ja siinäpä oli sitten taas syy juoda. No toki tuon jälkeen on ollut raittiita viikkoja, mutta pääsääntöisesti juotu on. Tunnistan itsessäni vahvasti miten haluan sabotoida elämääni juomalla. Se mistä tämä johtuu on vielä hämärää. Olen varmaan sitä mieltä, että en ole ansainnut mitään hyvää. Olin hyvin pitkään aivan hirveässä työyhteisössä ja se ei tietenkään tehnyt hyvää. Kun olin lomalla minun oli helppoa olla juomatta. Mutta paluu töihin toi taas kaikki paineet ja halun nollata olo juomalla. Nyt olen saanut uuden työn ja hienot työkaverit, mutta juominen jatkuu. En yksinkertaisesti voi enää jatkaa näin. Minun piti valehdella pomolle olevani sairas koska näytin niin hirveältä, että hän olisi heti nähnyt mistä on kyse. Olin tämän kuun alussa 9 päivää raittiina. Se tuntui taas hienolta. Raittius kaatui yhteen kuormittavaan päivään ja sen jälkeen on ollut menoa taas. Haluan todellakin lopettaa tämän ennenkuin on liian myöhäistä. Löysin täältä ketjuista omia kirjoituksiani 10 vuoden takaa. Järkytyin. Luulen että minua ei ole enää 10 vuoden päästä, jos jatkan näin. Rukoilen itselleni voimia. Tänään en juo.

7 tykkäystä

Tervetuloa takaisin.
Yhdessä olemme vahvempia tässä taistelussa.

3 tykkäystä

Tervetuloa minunkin puolestani! Eiköhän se irtiotto alkosta siinä käynnisty ihan toden teolla, ainakin motivaatiota näyttäisi löytyvän.

Tervetuloa takaisin. Se on niin tuttua, että yritin nollata kaiken juomalla, ja eihän se onnistunut. Nyt kun muistelen niin kyllä ihan nuorena jo oli juomiseni humalahakuista ja ikäänkuin halusin paeta johonkin toiseen todellisuuteen… pois tästä viheliäisestä maailmasta missä en ollut onnellinen.
En vain ymmärtänyt ettei se ollut oikea keino, vaan oikea keino olisi ollut elää sitä oman näköistä elämää, valita itse mitä teki tai jätti tekemättä eikä suinkaan mennä siitä mistä aita on matalin. tai ainakaan syyttää muita koko ajan. Sitähän minä tein… syitä kyllä löytyi.
Kun viimein vuosia sitten raitistuin niin oli aivan ihanaa kun olin vapaa, sain jotain mieletöntä rohkeutta alkaa tekemään asioille jotain enkä vain alistunut.
Sitä samaa rohkeutta toivon nyt edelleen itselleni ja muille että elämää on vain kerran elettävänä joten se kannattaa elää. Pelkuruus ja arkuus ovat minun suurimmat vaikeudet olleet aina. Oisko se niin että rohkeutta muuttua, siis minun, ja aina uudestaan…

Kiitos tervetulotoivotuksista - olen lukenut täällä nyt ketjuja ja niin moni asia taas tuntuu tutulta. Jotakin samaa kaavaa tämä addiktio sisältää vaikka jokaisen oma persoona tuo siihen omat lisämausteensa. Olen nyt ottanut työkaluksi sen, että kirjoitan tänne ajatuksiani raittiuteni tueksi. Olin tosiaan pari vuotta sitten, kun tuo soberismi nosti vahvasti päätään ns aallonharjalla ja tein itselleni instagramiin tilin. Sen 100 päivää, kun jaksoin olla kuivilla kirjoitin sinne miltei säännöllisesti ja huomasin sen auttavan. Samaan aikaan raittiuden aloittaneet olivat vahva tukiryhmä. Kilpailuhenkisenä luonteena nappasin sieltä pari hahmoa, joiden kanssa huomasin kilpailevani raittuidesta. Ja sitten kun minä retkahdin - otin sen niin vahvana henkilökohtaisena häviönä ja häpeänä, että siitähän sitten saattoi taas aloittaa juomisen ikäänkuin oikeutettuna. Siihen eivät auttaneet muiden kannustukset siitä, että 100 päivää raittiina ei todellakaan ollut mennyt hukkaan. Nyt toivon, että olen tästä jotakin oppinut. Jos retkahdus tapahtuu niin koitan päästä mahdollisimman pian taas raiteilleni. Kaikenlainen ehdottomuus on todellakin pahasta. Täälläkin se on monta kertaa todettu. Päivä kerrallaan on se ohje mikä kannattaa pitää mielessä. Ja joskus tuon päivän joutuu pilkkomaan tunneiksi ja jopa minuuteiksi. Olen edelleen instagramissa ja se oma parin vuoden takainen porukka on vähentynyt muutamaan. Ovat ehkä päässeet niinsanotusti kuivin jaloin vastarannalle. Olenkin siirtynyt seuraamaan jenkkien vastaavia tilejä. Siellä yksi nuori mies herätti mielenkiintoini - hän alkoi jakaa livevideoita omasta raittiusmatkastaan - ensimäiset pari päivää olivat aika surullista katsottavaa. Hienoa oli kuitenkin nähdä miten miehen olemus muuttui, hän sai töitä ja joka päivä vaikutti vahemmalta vaikka tunnetilat vaihtelivat. Tänään katsoin tiliään ja huomasin, että hän oli poistanut kaikki julkaisunsa. Päiviä oli jo kuitenkin lähemmäs 50. Tunsin suurta surua tämän tuntemattoman puolesta. Osasin myös samaistua tähän kaikkeen. Toivon niin sydämestäni, että hän ilmestyy takaisin. Kuitenkin ymmärrän, että minun tulee tehdä kaikkeni oman hyvinvointini puolesta. Näiden raitistumispyristelyjeni aikana on tullut tehtyä ajatustyötä aikalailla niiden juurisyiden parissa. Mikä on juuri minut ajanut juomaan? No - aika moni sanoo, että juomariksi tullaan juomalla ja sekin on varmaan totta. Itse ajattelen, että minut ajaa juomaan pelko. Pelkään kaikenlaisia asioita: läheisten menettämistä, epäonnistumista, oman mielipiteen sanomista, vanhenemista, talouden luhistumista, sairauksia, kipua ja tiestysti sitä mikä korvaamatonta tuhoa olen itselleni aiheuttanut juomalla. Surkuhupaisaahan tässä on se, että se ei ole estänyt minua lopulta juomasta. Lisäksi koen kovin haasteelliseksi olla pidempään ihmisjoukossa. Ylikuormitun - minulle todella usein tullaan uskoutumaan - siitäkin täällä moni kirjoitti. Kuormasta joka kaadetaan päälle, mutta vastapalvelusta ei kuulu. Itsellä ei kuitenkaan ole ketään sellaista, joka jaksaisi minun kuormaani keventää. Toisaalta koska on tämä suuri salaisuus sitä kuormaa ei kovin usein edes halua kenellekään paljastaa. Häpeä on ihan tarpeaksi suuri. Pitäisi opetella tarkemmin vetämään niitä oman jaksamisen rajoja. Armollisuutta. Jotenkin olen hirveän surullinen, että olen kymmenen ellen kaksikymmentä vuotta sätkinyt näiden samojen asioiden parissa. Toisaalta täältäkin huomaan, etten ole yksin. Uskon, että kuitenkin jotakin oppia on tarttunut mukaan. Silti kiukuttaa - kaksi vuotta sitten - kun tunsin olevani täysin valmis raitistumaan ja täysin kyllästynyt juovaan itseeni - ja nyt olen taas tässä pisteessä. Nyt vain erona on se, että minua aidosti pelottaa se jos en nyt saa tätä kierrettä poikki. Pelkään etten jaksa itseäni ja ajatuksiani selvinpäin. Sieltähän se taas tuli - pelko. No sitä kohti. Tänään on luojankiitos sunnuntai ja alko on kiinni. Minä en ole koskaan ollut oluen tai siiderin juoja. Minun herkkuni on ollut tiukka viina ja viini on mennyt siinä siivellä. Tänään en juo. Ja hei - en juonut eilenkään. Ajattelin myös ottaa tavaksi listata niitä asioita, jotka ovat elämässäni hyvin ja joissa olen onnistunut. Raitista päivää meille kaikille.

4 tykkäystä

Niin kovin tuttuja nuo sinun ajatuksesi. Tosin itseäni kauhistuttaa ajatus raitistua julkisesti Instagramissa, koska koen tämän niin henkilökohtaisena asiana, että haluan kirjoittaa ainoastaan täällä olla paljastamatta mitään yksityiskohtaista itsestäni. En mielelläni jaa verkossa noin muutenkaan yhtään mitään liian henkilökohtaista minun elämästäni, en koe sitä mielekkääksi. Mutta me ollaan kaikki erilaisia, voihan tuollainen ulkoinen paine toimia hyvin jolloin toisella. Itse olen oppinut sen, että niin kauan kuin on haluja juoda tai tulee juotua, niin on työtä tehtävänä. Vuosia hakkasin tämän asian kanssa päätä seinääni ja siksi niitä päivä numero ykkösiä kertyi aika hurja määrä. Mutta nyt kun asiaa ajattelee, niin opittavaa on kuitenkin ollut niin paljon, että aikaa se on vaatinutkin. Enkä tiedä missä vaiheessa voi sanoa, että työ on tehty ja maaliin saavuttu. Omalla kohdallani ei ehkä koskaan.

3 tykkäystä

Uhhuhuuu… Ajatteletpa, että olen rohkea. En sentään ole omalla nimelläni instagramissa kertonut tästä ongelmastani. Niin urhea en ole. Olen perustanut tilin nimimerkillä ja niin siellä on tehnyt moni muukin. Oma työyhteisöni on myös ollut niin ikävä ettei olisi tullut mieleenkään paljastaa mitään näin henkilökohtaista. Toki tuolla instan maailmassa moni on myös ihan omana paljaana itsenään. Moni tällainen rohkea ulostulo on kannustanut myös itseä.
Kävin hieman asioilla ja matkalla kotiin iski taas hurja himo juoda. Tunnistin tuon himon tällä kertaa näläksi. Syötyäni ja juotuani ison lasin vettä tunne olikin jo häipynyt. Huh. Turvassa taas hetken.

4 tykkäystä

No joo nyt tämä kuulostaa jo huomattavasti ymmärrettävämmältä itselleni. Sorruin tässä nyt oletukseen, että Instassa kaikki tekee tilejään omilla kasvoillaan. En siis palvelua itse nykyään enää kovinkaan aktiivisesti käytä, mikä ei sinällään ole varmaankaan mikään yllätys. :crazy_face:
Voisi ottaa ihan asiakseen käydä tutustumassa, että mitä sieltä nykyään oikein löytyy.

Maaliskuusta on aika pitkä aika kun olen tänne viisaita kirjoitellut. Raitistumisyritykseni on ollut aika räpellystä. Eli viinaa on kulunut. Raha-asiat ihan rempallaan vaikka uuden työn palkka on hyvä ja sillä pitäisi pärjätä, jos siis olisi elänyt fiksusti. Nyt on taas päällä valtava itsesääli ja surkurutina. Peilistä katsoo turvonnut ja onneton minä. Raivostuttaa, etten osaa elää niin että rakastaisin ja arvostaisin itseäni. Mietin kovin ankarasti mikä minussa on vikana etten osaa elää itselleni armollista elämää. Miksi minä vihaan itseäni niin paljon, että haluan myrkyttää elämäni viinalla? Nuorena juomisessa oli jotakin uhmaa ja kapinaa. Nyt se on vain surullinen addiktio, josta en tunnu pääsevän irti. Olen työn mukana nyt muuttanut myös uudelle paikkakunnalle ja sekin tuntuu lisäävän ahdistusta. Täällä on periaatteessa kaikki hyvin, mutta kaipaan vanhaan paikkaan. Toisaalta siellä olin myös turhautunut ja ajattelin, että tässäkö tämä elämäni nyt on. En näköjään osaa olla missään onnellinen ja epäilenpä, että suurin syy tähän masennukseeni on alkoholi. Olen parikin kertaa koittanut osallistua AA:n nettitapaamisiin, mutta en jotenkin yhtään tunne olevani siellä kotonani. En suurimmaksi osaksi edes ymmärrä mitä siellä puhutaan. Jokainen tuntuu horisevan omiaan. Eniten ihmetyttää se, ettei toisten tarinoita saa kommentoida. Sehän on sitten vähän kuin juttelisi itselleen. Kaipaisin myös kumppania, mutta siinäkin on pelko, että taas kerran pettyisi ja tulisi petetyksi. Olen niin monin tavoin pettänyt myös itseni enkä ole jaksanut pitää omia puoliani. Olen myös miettinyt sitä, että entäs jos minun on tarkoituskin juoda? Entä jos se on aito minäni ja minua ei ole edes olemassa raittiina? Tällaisia hölmöyksiä sitä kirjoittaa krapulapäissään. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti.

2 tykkäystä

Hei!

Kovin tuttuja ajatuksia sinulla ihan jokainen noista, mitä olet kirjoittanut ja tuo kysymys, jonka lainasin sulta, niin se on pyörinyt myös minun päässäni. Ajattelen itsekin krapulassa, että tarkoitukseni on juoda ja muuta persoonaa ei ole eikä tule ja siihen ahdistukseen saa helpotusta vain juomalla. Se on niin itsetuhoinen kuvio, ettei siinä ole järjen kanssa mitään tekemistä.

Se on kai sitä itseinhoa, kun ei ole pystynyt raitistumaan lukuisista yrityksistä huolimatta, sitä kai sallii itselleen sellaisen luovuttamisen. Mullakin takana yli 10 vuotta tätä.

Haluan kuitenkin sanoa sulle, että jos löydät vielä sen motivaation olla yhden hetkenkin olla selvinpäin, käytä se. Ja sen jälkeen tulee toinen ja kolmas. Itselleni oli suuri oivallus, että hallitsen aika suhteellisen hyvin raitistumisen, kun sen lujasti päätän ja haen keinoja siihen, mutta en hallitse petaamista ja retkahduksia vaan olen silloin niin helpolla vietävissä, ja näiden asioiden eteen minun tulee tehdä töitä saavuttaakseni pysyvämmän lopputuloksen.

Krapulassa kaikki ahdistaa. Se on hälytystila. Elimistö vilkkuu ja huutaa kuin hälytysajoneuvo. Toivon sinulle voimaa olla selvinpäin, hetki kerrallaan. Pikkuhiljaa olo kevenee ja saat raittiudesta kiinni, olethan tehnyt sen ennenkin, joten olet vahvempi kuin luuletkaan.

2 tykkäystä

Tämäkin on niin tuttua. Muutos vaatii sopeutumista, lepoa ja uuden opettelua, mutta minä käytän sen aikani yleensä kännäämiseen ja loistokkaiden hetkien etsimiseen. On niin hienoa kokea se noste ja tunne, jossa kaikki voi muuttua upeaksi, mutta krapulan tullessa jälleen tipahtaa alas, jossa kaikki ahdistaa. Ei usko enää itseään, eikä luota tunteisiinsa, kun alkoholi määrittää niitä niin voimakkaasti. Se on hienoa olla uudessa paikassa ja yhtäkkiä alkaakin kyseenalaistaa koko hommaa, ja siihen täytyy vähän juoda lisää. Sellaista hukassa olemista sisäisesti, vaikka on rakentanut elämäänsä ja uskonut itseensä, silti ei osaa muuta kuin juoda iloonsa ja suruunsa ja pyöriä siinä omassa kehässä aina vaan, vaikka maisematkin olisi vaihtuneet. Alkoholistin on pakko juoda ja sellainen elämä on karua, vaikka olisi fyysisesti Alppien vuorilla loistokkaassa viiden tähden huoneistossa, ei se muuta mitään. Yhdenkin ulkomaanreissun olen tehnyt (3 viikkoa) ja juonut joka päivä. Ja siltä reissulta käi käteen muisto, että joi koko reissun läpi. Sellainen fiilis vahvasti, että elämä menee hukkaan juodessa ja hetket eivät piirry mieleen muuta kuin häpeällisinä muistoina omasta itsestä.

3 tykkäystä

Apua miten hyvin kirjoitit omista tuntemuksistani: juurikin noin se menee. Se häpeä ja hukassa oleminen on se mikä ruokkii tätä järkyttävää noidankehää. On kyllä todellinen supermyrkky tämä alkoholi. Tein äsken jotakin aivan ennenkuulumatonta - kävin kuin kävinkin taas AA tapaamisessa ja ihana, lämmin välittämisen tunne tuli vastaan siellä. Ja tunne, että todellakaan sitä ei ole yksin tämän ongelman kanssa. Kiitos Sinullekin kun vastasit näin nopeasti. Muutos vaatii todellakin lepoa ja uuden opettelua. Malttamaton mieli vain haluaisi, että kaikki sujuu kerrasta. Eihän se niin ole. Saa sitä kaivata mennyttä.

3 tykkäystä