Kuinka te olette selvinneet erosta alkoholista? Itse olen tässä jokusen kuukauden kipuillut ja tuntuu että vajoan vain syvemmälle masennukseen. Joskus tuntuu, että haluaisin kuolla pois. Mutta jotenkin vain jaksan eteenpäin. Kaipaan elämää sen ihmisen kanssa. Hyviäkin hetkiä oli sen joka viikonloppuisen ryyppäämisen rinnalla. Olen todella vajonnut itsesääliin, inhoan itseäni. Ajattelen ettei kukaan enää minua voi edes rakastaa. Jotain masennusta kai, nukunkin todella huonosti. Ex taas mennä porskuttaa, juo entistä enemmän. Ja nauraa vain minulle ivallisesti, kun sanon että onko hän nyt onnellinen. Milloin tämä tuska hellittää?
Oletko siis eronnut alkoholistista? Minulla sama tilanne. Tosin en halua palata yhteen miehen kanssa. Mutta olen jotenkin väsynyt kaikkeen ja ahdistaa niin paljon. Eikä tässä sekään auta että alkoholisti ahdistelee päivittäisillä soitoillaan. En osaa neuvoa, kun en itsekään tiedä mikä tässä auttais.
Kyllä, eronnut olen. Alkoholi syy että lähdin. Mies joi kaikki viikonloput. Ei sanonut sen olevan ongelma hänelle, mutta eipä jättänyt juomattakaan. Nyt ikävä on hirveä. Tiedän, että aika auttaa mutta kuinka selvitä pahimman yli?
Minut “erotettiin” alkoholistista puoli vuotta sitten ja vaikka jo viime vuoden aikana sain kokeilla (lue: jouduin kokeilemaan) elämää ilman häntä niin tämä käynnissäoleva vuosi on ollut yhtä tuskallinen. Nyt on tulossa ensimmäinen kesä jonka joudun olemaan ilman häntä ja todellakin mitä kauniimpaa ja keväisempää on, sitä syvempää on tuska rinnassani.
Viimeksi eilen sunnuntaina katsoin iloisia ihmisiä - mielestäni kaikki olivat pareja- puistossa sunnuntaikävelyllä ja kyyneleet alkoivat jälleen virrata - mietin että minut on nyt jotenkin tuomittu tähän tuskaan, että tämä ei lopu IKINÄ!
Olen myös erittäin masentunut ja kaikki asiat muistuttavat suhteestamme, mietin joka paikassa mitä eksä tykkäisi, mitä ruokaa tilaisi, mitä sanoisi… Varsinkin yksin ollessa kaikki on tosi tuskallista. Jokainen laulu kertoo meistä, jokainen tv-sarja…
Ja myös minun eksäni viettää elämänsä kevättä… rellestää ja nauttii uudesta rakkaudestaan…
minä se tunnen itseni satavuotiaaksi ja ajattelen etten ikinä enää rakastu kehenkään enkä koskaan enää ole sillä lailla onnellinen.
Mutta mun eksäni sanoi jossain vaiheessa viime eron aikana, että mua itkettää siksi kun stressi purkaantuu. Ja hän on varmaan oikeassa. Mua ei niinkään sureta se, että joku toinen nyt istuu kapakassa hänen kanssaan vaan se, että minä tein mielestäni niin paljon hänen hyväkseen ja kannoin niin paljon huolta ja hänellä ei mitään hätää ollutkaan. Sen tajuaminen sattuu, että sain siipeeni, tuhouduin.
Mutta hei — kirjoitellaan! Kyllä me selvitään!!!
Hei Aloittaja,
Tervetuloa palstalle, mukavaa että löysit meidät! Nyt kun sinulla on oma ketju, ei ole asiaa mitä et tänne voisi kirjoittaa. Kukaan ei mittaa toipumiseen käyttämääsi aikaa.
“Kuuntele, niin tiedät mitä muut ajattelevat. Puhu, niin tiedät mitä itse ajattelet”.
-Ellis
Hei liian masentunut,
Onneksi olet löytänyt tänne Kotikanavalle. Täällä voit purkaa tuntojasi ja lukea, miten muut ovat selviytyneet vastaavasta tilanteesta. Jouduin eroamaan jo raitistuneesta alkoholistista lähes 20 vuotta sitten, mutta muistan hyvin, kuinka synkkä maailmani oli silloin. Kiitos Al-Anonin(www.al-anon.fi ) selvisin valoon. Al-Anon voisi auttaa sinuakin. Toisten,samaa kokeneiden kanssa keskustelu on parasta terapiaa. Ryhmissä on myös monenmoista pientä puuhaa ja siellä saa uusia ystäviä. Se auttaa irrottautumaan pahasta olosta.