Kirjoitin tänne jonkin verran kesällä. Olin tuolloin aivan varma, että pystyisin lopettamaan juomisen kun aloitin Ozempicin. Eihän se toiminut. Kun keho tottui Ozempiciin ja varsinkin kun työelämän stressi alkoi lomien jälkeen, niin turvauduin taas alkoholiin.
Ja se lähti käsistä pahemmin kuin koskaan. Koskenkorvaa joka päivä, aamusta alkaen etätöissä. Kukaan ei edes huomannut!
No, kaksi viikkoa sitten lähdin työn takia ulkomaille konferenssiin. Siellä tietenkään ei voinut juoda joten lopetin seinään. Kolmisen päivää meni ihan hyvin tahdonvoimalla, mutta konferenssin viimeisen päivän illalla silmissä alkoi vilkkumaan, menin tajuttomaksi ja kuulemma olin tajuttomana kouristellut, niin että paikalla ollut lääkäri luuli minun saaneen sydänkohtauksen. Tulin tajuihini ambulanssissa, vietin alun teho-osastolla ja sitten kolme vuorokautta sairaalassa.
On enemmän kuin selvää, että tippaakaan alkoholia en voi enää koskaan ottaa. Olen äärimmäisen kiitollinen, että sairaalassa tekivät vieroituksen turvallisesti, sillä olen aina saanut vahvat vieroitusoireet. Mutta nyt on iso työ opetella elämään ilman tuota ajatusten turrutusta alkoholista. Eilen jo sorruin työstressin takia juomaan vähäalkoholista viiniä, sitähän mei heti koko pullollinen ja kun aloitin Antabuksen viime maanantaina niin tietenkin tuli hirveä pahoinvointi.
On siis hoitokontakti päihdelääkäriin, työterveyteen ja sitä kautta myös päihdehoitajaan ja työpsykologiin. Mutta itse tämä pitää tehdä ja opetella elämään raittiina.
En olisi koskaan uskonut tämän tapahtuvan minulle. En ole koskaan ollut alkoholin ongelmakäyttäjien ympäröimä, itse en koskaan nuorempana juhlinut vaan urheilin ja opiskelin ja tein kunnianhimoisesti uraa, eikä siihen alkoholi sopinut. Kukaan tuttuni ei juurikaan käytä alkoholia. Itse söin pitkään masennuslääkkeitä, joiden kanssa alkoholi ei sopinut. Joten ajauduin tähän yksin kotona juomiseen jotenkin ihan vahingossa. Olen juonut pakonomaisesti, jaksaakseni tehdä töitä. ADHD:ta on nyt epäilty mutta en tiedä.
Muistan sinut @Eppu, mukava kun palasit takaisin ja tosi hienoa että selvisit tuosta viinakrampista, jollainen se kohtaus kaiketi oli. Olen itsekin saanut viinakrampin vähän “lievempänä” jossa taju ei lähtenyt, mutta kyllä sitä luuli kuolevansa ja kipu oli aivan hirvittävä kouristellessa. Olin matkalla iltavuoroon töihin ja poikkesin kauppaan ostamaan eväitä. Sinne kaupan pihalle putosin. Muistan kun pääsin sairaalasta vielä samana päivänä kotiin, katselin ympärilleni ja mietin syvää surua tuntien miten ihmiselle voi käydä näin… Tosin ymmärsin kyllä miksi juuri minulle oli käynyt niin.
Kiitos. Kaikki seura ja tuki on enemmän kuin tervetullut. Kun enhän minä vieläkään ole tästä kertonut kuin kolmelle lähimmäiselle ihmiselleni, joten ihan jo asiasta puhuminen (tai kirjoittaminen) auttaa. En ole vielä kokeillut AA-ryhmiä, pelottaa niin suuri avoimuus mutta harkitsen toki niitäkin.
Kuulostaa rankalta kokemukselta. Onneksi sinulla on tukijoukkoja ymparilla. Tutulta kuulostaa tuo etatyo ja juominen, ja kuten sanoit, kukaan ei huomaa… Paljon tsemppia !
Tervetuloa! Se mikä itselläni särähtää korvaan, on tuo viinipullon ostaminen “työstressin takia”. Voi kuinka monta kertaa sitä on itsekin hakenut pullon “stressiä lievittämään”, “rentoutumiseen” jne. Sitten kun se pohja tuli itsellä vastaan (jokaisella se kaiketi jossain vaiheessa tulee), ymmärsin aika nopeasti että se on se sairaus, riippuvuus, alkoholismi, joka kuljettaa kerta toisensa jälkeen Alkoon. Ei mikään ulkoinen tekijä. Tai no, oli se varmaan alussa vielä sitäkin mutta kyllä loppuvaiheessa se oli viinamörkö joka sen pullon ääreen patisti.
Tämän ymmärtäminen ja hyväksyminen oli itselläni se avain toipumiseen. Stressiä, ahdistusta ym.ikäviä tunteita toki on edelleen, kuten varmasti kaikilla jossain vaiheessa, ne ikävätkin tunteet kun kuuluu elämään.
Itse totesin päivystyksessä vieroitusoireissa maatessani, että minä nimenomaan haluan ELÄÄ. Ja elämään kuuluu ne vastoinkäymisetkin. On vaan löydettävä uusia ja parempia keinoja niiden selättämiseen. Ei se missään nimessä helppoa ole, niitä “mä en selviä tästä”- romahduksia tulee edelleen, en sitä sano mutta kannattaa käydä sitä ajatustyötä itsensä kanssa. Ja toki tuen, oli se sitten ystävien, perheen, meidän plinkkiläisten tai terveydenhuollon kanssa.
Kiitos @Reepu@Maukkis@Nellaelina@metsänpeitto1 todella paljon kommenteistanne! Viisaita sanoja ja ystävällisyyttä teiltä kaikilta, kiitos todella paljon niistä! Apua ja tukea ja neuvoja ja rohkaisua tässä todella tarvitsee kun opettelee uudenlaista elämää. @metsänpeitto1 oli varmaan ihan oikeassa siinä, että kesällä en ollut tarpeeksi valmis raitistumaan. Kuvittelin voivani hallita tilannetta, vähättelin sen haittoja ja ajattelin, että “mitä jos nyt vielä vähän, se vain auttaa minua tekemään töitä/siivoamaan/tekemään jotain muuta josta ei ole innostunut”. Mutta kyllä nyt tämä herätti. Tuhoan itseäni aktiivisesti vain siksi, etten kestä omia ajatuksiani ja tunteitani. Kyllä sairaalassa kun lääkäri sanoi minulle hyvin vakavasti, että “you need help, this is an illness” niin se meni tajuntaan, että näin asia juuri on. Ja minä en halua tuhota itseäni ja elämääni. Joten kiitos teille todella paljon tuesta ja viisaista sanoista, autetaan toinen toisiamme tässä yhteisessä kamppailussa. Nytkin kieltämättä sunnuntai tuntuu oudon pitkältä ja tyhjältä ja pelottavalta selvinpäin.
Jäin vielä miettimään tuota, että minun pitää ammentaa kannustusta ja vahvuutta myös tuosta sairaalakeikasta. Koska se tunne kun tulin tajuihini ambulanssissa ja olin kauhuissani, että en halua kuolla, niin se täytyy pitää mielessä kun mieleen hiipii ajatus alkoholista. Ja sairaalahenkilökunnan suhtautuminen oli upeaa: Eivät häpäisseet, syyllistäneet, syyttäneet tai ylenkatsoneet minua, vaan suhtautuivat ystävällisesti, iloisesti, myötätuntoisesti mutta vakavasti. Eli niin, että minä en ollut huono ja kelvoton ihminen, vaan että minä olin arvokas ihminen joka tuhosi itseään oman sisäisen tuskansa takia ja riippuvuuden otettua vallan, ja että tarvitsin ja ansaitsin apua. Minulla on muistona myös heidän sairaalasta antamansa neuletakki, rakas ja arvokas esine minulle. Minuthan tuotiin sairaalaan suoraan konferenssista, joten käsimatkatavara jäi konferenssikeskukseen ja minulla oli mukana vain päälläni ollut mekko. Joten tarjosivat sairaalan vaatteita myös lentomatkalle. En ihan koko vaatekertaa ottanut, vain tuon neuletakin mekon päälle ja ostin sitten uuden vaatekerran lentokentältä. Mutta kun mieli tulee juoda, niin muistan tuota sairaalareissun ja halaan neuletakkia ja muistutan itseäni, että ei koskaan enää.
Paljon pitää tosiaan pohtia omia syitä juomiselle. Minulla on vuosikausia ollut vaikeuksia kohdata kaikkia omia ajatuksiani ja tunteitani ja pitkään työterveydestä tähän kirjoitettiin bentsoja. Niistäkin tuli ongelma yhdessä vaiheessa ja lopetin niiden käyttämisen 10 vuotta sitten, omasta halustani ja reseptikäytäntöjen tiukennuttua. Siitä sitten aloin ensimmäistä kertaa elämässäni liukumaan alkoholin käyttöön. Se turrutti samaan tapaan. Ja ajattelin, että jos sitä vapaasti myydään ja ihmiskunta on sitä tuhansia vuosia käyttänyt, niin ei se nyt niin vaarallista voi olla. No, nytpä totesin että se todellakin on. En ollut edes tiennyt viinakrampin ja tajuttomuuden mahdollisuudesta.
Olen nyt niin iloinen ja helpottunut ja toiveikas kun vihdoin sain tunnustaa koko totuuden. Mutta on tässä paljon harjoittelua, että osaa arkea ilman mitään turruttavaa vuosien jälkeen, ei bentsoja tai alkoholia. Kiitos teille kaikille tuestanne.
Tämä on hyväkin, että sinulla on jokin kokreettinen esine muistuttamassa tapahtuneesta koska se kyllä alkoholistin mielessä tuppaa unohtumaan ja alkaa ajatella että “eihän se nyt niin paha ollut” ja “seuraavalla kerralla ei käy niin”.
Hienoa kuulla että olet saanut hyvää kohtelua, itsellänikin päällimmäisenä tunteena oli häpeä mutta niin vaan sairaalan (ja viimeistään päihdepolin) henkilökunta sai jo olemuksellaan vakuutettua ettei ole mitään hävettävää vaan se on sairaus sairauksien joukossa.
Puhu, kirjoita, mitä enemmän teet niin, sitä enemmän alat ymmärtää itseäsi ja sairauttasi ja sitä, milloin se riippuvuus puhuu etkä sinä. Oikealla tiellä olet, tsemppiä!
Kiitos @Nellaelina! Joo, tuosta olet ihan oikeassa, että itsensä ja tunteidensa ilmaiseminen avoimesti auttaa. Olen saanut viimeisen kahden vuoden aikana kaksi hyvää uutta ystävää jotka ovat täysin eri aloilla töissä ja joiden kanssa senkin takia voin ilmaista itseäni ja puhua paljon avoimemmin, kun taas vuosikausia lähes kaikki tuttuni olivat työelämässä tuttuja joten täytyi pitää kovaa kuorta yllä puolin ja toisin koska urakilpailu piili aina taustalla. Se oli todella väsyttävää. Piti yrittää olla sellainen “hajuton ja mauton” robotti joka ei koskaan ilmaissut tunteitaan, ei koskaan väsynyt, ei koskaan epäonnistunut, vaan kilpailu ulottui kaikkeen elämässä, jopa tapoihin viettää lomaa ja koin aina olevani epäonnistunut. Nyt kun olen tutustunut uusiin ihmisiin ja ryhtynyt puhumaan taas avoimemmin, niin saa ihan eri kosketuksen myös ihmisiin ja muistutuksen siitä, että kaikilla meillä on elämässä tunteita, myös vaikeita. Uskon, että niiden avoimempi ilmaiseminen, ilman että siitä rangaistaan, auttaa myös siihen ettei niitä tarvitse niin paljon yrittää turruttaa lääkkeillä tai alkoholilla.
Tervetuloa takaisin. Aikamoista olet kokenut. Itsekin olin vuosia sitten bentsokoukussa ja olen sitä pitänyt omana isona onnistumisena, että niistä pääsin eroon. Siitä koitan muistuttaa, kun alkoholi kuiskii. Kyllä me selvitään.
No juuri näin. Sitähän sinä olet, arvokas ihminen.
Lämpimästi tervetuloa takaisin tänne Eppu! Nyt on herätys hoidettu, olet edelleen hengissä ja eikun uutta elämää kohti siis, pienin askelin. Täällä niitä on hyvä ottaa, täällä on mukavaa seuraa.
Ihanaa että viimein sait. Voimia näihin ensimmäisiin päiviin ja onnittelut uudesta villatakista! Älä hukkaa sitä.
Se mikä itselläni särähtää korvaan, on tuo viinipullon ostaminen “työstressin takia”. Voi kuinka monta kertaa sitä on itsekin hakenut pullon “stressiä lievittämään”, “rentoutumiseen” jne. Sitten kun se pohja tuli itsellä vastaan (jokaisella se kaiketi jossain vaiheessa tulee), ymmärsin aika nopeasti että se on se sairaus, riippuvuus, alkoholismi, joka kuljettaa kerta toisensa jälkeen Alkoon. Ei mikään ulkoinen tekijä. Tai no, oli se varmaan alussa vielä sitäkin mutta kyllä loppuvaiheessa se oli viinamörkö joka sen pullon ääreen patisti.