Itellä tuo pelaaminen on ollu ny ongelma 3vuotta. Alotin netissä pelaamisen 20w ja välillä yrittäny lopettaa. Nyt siihen on pakko tulla stoppi etten velkaannu viel enemmän ku sen takia muutamat vuokrat maksamatta. En onneks oo viel ihan sikana velkaantunu[size=85](kun sitä velkaa on jo valmiiks[/size]) mutta parempi lopettaa nyt. Oisko jotain vinkkejä mikä helpottais lopetusta? Ois kiva keskutella semmosten kans jotka kans yrittää lopettaa pelaamisen.
Itselläni on samat ajatukset, tämän on pakko loppua. Tuli taas hävittyä 400 euroa parin päivän aikana, minulla ei olisi ollut varaa hävitä kyseisiä rahoja. Työttömänä opiskelijana kun ei tuota rahaa ole oikeastaan mihinkään ylimääräiseen. Lisäksi unohdin täysin sen, että veronpalautukset lasketaan tuloiksi sosiaalitoimistossa, joten tammikuussa minulla ei ole muuta rahaa kuin opintotuki, josta menee melkein kaikki vuokraan. Laskut jää taas kerran maksamatta, mutta onneksi ne voi useimmiten sopia.
Tosiaan neuvoja en oikein osaa antaa, itsekuria se tulee ainakin vaatimaan. Rahattomana ei edes ajatus käy pelien puolella, mutta kun rahaa kilahtaa tilille, pelihimot iskee ja sorrun laittamaan sen ensimmäisen kolikon peleihin ja lopettaminen tuntuu aina niin vaikealta. Jälkeenpäin iskee aina kauhea syyllisyys ja häpeä. Kuinka “aikuinen” mies voi sortua tämmöiseen. Käyn keskustelemassa pelaamisestani sosiaalitoimen vaatimuksesta, keskustelut menee aina kohtalaisesti, mutta minun on vaikea avautua asioistani muille ihmisille. Muutaman kerran keskusteluista on ollut se hyöty, että en ole heti rynnännyt pelikoneille, mutta aina sitä tulee sorruttua. Nyt olen tehnyt sen päätöksen että tämä saa oikeasti loppua, suljin kaikki pelitilit ja koitan vältellä käteisen käyttöä. Hiljaa hyvä tulee. Velaksi en ole onneksi pelannut, mutta ei tämä mitään herkkua ole kun pitää aina miettiä mistä saa ruokaa. Pahoittelen tämmöistä “avautumista”, tsemppiä kuitenkin, kyllä me pystytään tähän!
Hei Miwa ja mpl ja tervetuloa!
Itsellä nyt siis reilu puoli vuotta pelitöntä takana ja voin kantaa korteni kekoon lopettamisvinkkeihin. Täältä ‘puskista’ on tietysti helppo huudella, mutta olen siis itse tämän prosessin läpi käynyt.
Tässä ihan hyvät perusohjeet matkan käynnistämiseen:
youtube.com/watch?v=ZSddusxgY9Q
Muutenkin jos englantia ymmärtää kannattaa ehkä vilkaista läpi tuon kanavan pitäjän ‘videoblogi’ hänen matkastaan pelittömään elämään. Alku oli hänelläkin todella rankka - samoin kuin itselläni.
Ensimmäinen (ja viimeinen) repsahdukseni 7kk sitten oli pahempi kuin olin ikinä voinut edes kuvitella. Syy repsahduksen rajuuteen oli pitkälti se, että olin ollut niin varma, että onnistuisin tässä yksin. Kun selkäranka sitten petti, oli oma itsetunto niin riekaileina, ettei millään ollut enää mitään väliä. Ahdisti ja masensi niin suunnattomasti, että joskus luulin jo, etten selviä yön yli.
Itse pitäisin ylivoimaisesti tärkeimpänä pointtina, että jos olette jo todenneet itse, ettei pelaaminen pysy hanskassa, on hyvä myöntää se mahdollisimman aikaisin myös julkisesti ystäville tai sukulaiselle / puolisolle tms. Kaikille ei tietenkään ole pakko kertoa, jos ei halua, mutta olisi hyvä kertoa vähintään yhdelle tai kahdelle läheisimmälle asiasta, jotta on sitten myös omassa takaraivossa tieto siitä, että ei ole asian kanssa täysin yksin.
Itseään on helppo pettää, mutta jos tiedätte, että joku muukin tietää ja ymmärtää, niin sillä heikolla hetkellä on tulee ajateltua ehkä vielä pari kertaa uudestaan pelaamaan ryhtymistä.
Asian tunnustaminen tuntuu varmasti häpeälliseltä, mutta mitä aikaisemmin sen saa suustaan ulos, sitä vähemmän vahinkoa ehdit tuottaa itsellesi ja läheisillesi. Peliriippuvuuden yksi pahimmista puolista on juuri tämä häpeä, pitkälti koska tällä hetkellä peliriippuvuus ei ole yhteiskunnallisesti hyväksytty sairaus - toisin kuin esim. alkoholismi tai masennus (nämäkin vielä vähän kyseenalaisia).
Vaikka ensireaktio läheisiltä voi olla järkyttynyt, uskon, että he arvostavat rohkeuttasi ja rehellisyyttäsi kertoa asiasta vapaaehtoisesti ja hyvissä ajoin. Monilla tämä avoimuus tulee vasta kun on täysin selkä seinää vasten ja vaihtoehtoina on naru tai nöyrtyminen. Perisuomalainen luonne nyt vaan on vähän sellainen että apua ei pyydetä ennen kuin ollaan jo korvia myöten suossa. Sitä omaa mokaa on vaan niin pirun vaikea myöntää.
Huomatkaa ja ymmärtäkää, että kyseessä on siis sairaus. Te mitä todennäköisimmin kuulutte tietynlaiseen erikoisryhmään, jolle uhkapelit ovat erityisen vaarallisia (riippuvuuden syyt voivat olla hyvinkin moninaiset - on olemassa erilaisia altistavia geneettisiä ja psykologisia tekijöitä ja lopullinen riippuvuus on yleensä monen eri tekijän yhdistelmä)
Kävin itse pitkän itsetutkiskelun läpi lopetusprosessin alkuvaiheessa ja yritin ymmärtää miksi pelaan. Ihan perille en itsestäni päässyt, mutta jotain asioita opin kyllä omasta minästäni ja uskon, että olen nyt monilla tavoin myös henkisesti vahvempi.
Nyt kun olen saanut homman alkuun, ajattelen itse omaa riippuvuuttani eräänlaisena allergiana. Olen allerginen uhkapeleille ja pyrin jatkuvasti välttelemään niitä parhaani mukaan, sillä tiedän että ne aiheuttavat minulle mm. maanisuutta, ahdistusta, masennusta, keskittymisvaikeuksia, unettomuutta ja tietysti taloudellisia vaikeuksia. Pahimmassa tapauksessa ne saattavat jopa tappaa minut.
Ymmärrän täysin, että suurin osa ihmisistä ei saa näitä haittavaikutuksia uhkapeleistä, mutta minun kohdalleni tämä allergia on nyt vain osunut ja minun on pakko elää sen kanssa - joka päivä, koko loppuelämäni.
Itse voin esimerkiksi syödä pussillisen pähkinöitä tuosta vaan - joku toinen saattaa kuolla jos edes koskee niihin. Simple as that 
Tämmöinen avautuminen tähän väliin 
Toivottavasti saatte tästä edes jotain irti.