Heräsin tuossa sunnuntaina viikonlopun ryypiskelyjen jälkeen, enkä taaskaan muistanut juurikaan mitään edellisestä illasta. Huomasin herääväni sohvalta, ja kun katsoin sänkyäni ensimmäisen kerran, huomasin ison läntin patjassa. En edes ole varma onko se virtsaa vai ei, mutta siinä on pieni haju, sekä petarissa oleva läikkä tuoksuu hieman…
Tämän episodin jälkeen taitaa olla aika myöntää ongelma, en osaa hallita alkoholinkäyttöäni viikonloppuisin. Sosiaalinen paine alkoholin juomiseen on kuitenkin näin opiskeluaikoina huima, mutta jos oikeasti olen kastellut sänkyni juomisen takia, on aika pistää tälle pelleilylle stoppia…
Eikä hajuakaan miten saan sängyn vielä nukuttavaan kuntoon… Morkkis on tajuton ja töihin pitäisi lähteä… Ahdistus tuntuu palaavan juuri kun olin pääsemässä terveempään suuntaan… Miten tästä voi päästä eteenpäin…
Tervetuloa joukkoon Nyt riittää.
Suositteisin pitämään hetken aikaa tipatonta ja miettimään omaa tavoitetta alkoholin käytön suhteen sekä keinoja vähentämiseen.
Jep, ensimmäinen askel taitaa olla, että myöntää jonkun olevan pielessä. Ei ole enää normaalia heräillä tälläisillä morkkiksilla. En tunnista enää itseäni tälläisten herätysten kanssa.
Ei kait siinä muu auta ku ottaa muutama kuukausi itsellensä aikaa miettiä suhdettaan alkoholiin oikein tosissaan. Onneksi edes asun yksin ettei kenenkään tarvitse tietää tälläisistä sängynkastelutapauksista. Saa ihan itse kasata ajatuksiaan.
Olen kyllä aikaisemminkin miettinyt, että homma karkaa joka kerta lapasesta alkoholin kanssa, mutta jotenkin on taas vaan aina lähtenyt mukaan rientoihin, eikä siltikään ole osannut käyttäytyä, vaikka alkuperäinen suunnitelma on ollut rauhallisempi.
Ihmissuhteetkin kärsii hieman, ja alkaa tulla holtiton mainekin tässä touhussa. Mennyttä ei voi korjata, mutta toivottovasti tulevaisuutensa voi.
Mennyttä et saa korjattua, mutta tulevaisuuteen voit vaikuttaa. Tervetuloa joukkoon Nyt riittää. Täällähän meitä on monta muutakin tulevaisuuden muuttajaa sun kanssa 
auts, tajuan morkkiksesi. toivotan kovasti tsemppiä tulevaan, muuta on vaikea sanoa.
hienoa että avasit oman luukun tänne ja suosittelen jatkamaan kirjoittamista. kerrohan vähän lisää itsestäsi. tervetuloa!
Moikka. Aina parempi jos huomaa ja piittaa ajoissa tuommoisista. Itse opiskeluaikana en piitannut. Nyt usein miettii, että haloo, olisi pitänyt jo silloin muuttaa elämäänsä vähemmän alkoholikeskeiseksi.
Olen tosiaan 23-vuotias opiskelijapoika, jonka juomatottumukset alkavat lähteä käsistä. Juominen alkoi satunnaisilla viikonloppujuhlimisilla kavereiden kanssa 16 vuotiaana, ja täysi-ikäisenä olen päätynyt juomaan aika lailla jokaisena viikonloppuna. En ajatellut sitä ongelmana, mutta viimeisen kahden vuoden aikana lähes joka kerta juominen on lähtenyt käsistä: on ollut hävettäviä yhdenillan juttuja, muisti lähtee joka kerta, tapaturmia sekä nyt pohjanoteerauksena sängyn kasteleminen.
Olen muutaman kerran aikaisemminkin miettinyt, että nyt ei jokin ole oikein, mutta jostain kumman syystä on aina kuitenkin houkutellut lähtemään vetämään kunnon naamat ja taju kankaalle.
Tavoitteena olisi, että pystyisin muuttamaan juomatottumuksiani siihen suuntaan, ettei tarvitse juoda tajua kankaalle, vaan muutama seurusteluolut riittäisi. Psyykkeeni ei kestä enää tätä ahdistusta, joka sekoiluistani seuraa. En halua kuitenkaan olla osallistumatta tapahtumiin, joista aiemmin olen kuitenkin nauttinut.
Tarkoitus olisi elämäntavan muutos. Haluan iloisen itseni taas esille. Nyt siivoamaan sotkuja.
ahaa, olet vasta noin nuori ja toiseksi kuvittelin sinut naispuoliseksi.
hienoa että iästäsi huolimatta olet havahtunut ongelmaan, siitä sulka hattuusi. ja nyt aloitit kirjoittamaan tänne. valitettavan paljon on nuoria opiskelijoita (tai ei opiskelijoita, miten vain) jotka eivät viis veisaisi moisesta tapahtuneesta. onneksi sinä et kuulu heihin. tästä sun on hyvä jatkaa tilanteesi pohdiskelua, se on tavattoman tärkeää.
onko sulla mahdollisuuksia esim. opiskelupaikan kautta päästä juttelemaan tilanteestasi? jos on, käytä se hyväksesi. älä ainakaan jätä asiaa häpeän takia. entä ystävät tai vanhemmat? voisitko avautua heille? valitse tarkoin kenelle puhut, mutta puhu jollekin jos lähipiirissäsi olisi luotettava henkilö (ja fiksu) jonka kanssa kartoittaisit tilannettasi.
olet vakavan asian edessä, kuten me kaikki täällä. älä missään tapauksessa sorru vähättelemään tempauksiasi, kuten et teekään, se olisi suuri virhe.
täällä Vähentäjien puolella on eniten meitä vanhempia naisia, mutta esim. nimimerkki Lonkero on nuori mies ja kamalan fiksu. josko saisit hänen kanssa jotain keskustelua aikaiseksi. vertaistukea. Lonkero kirjoittaa kaiketi enemmän Lopettajien puolella, käy ihmeessä kurkkaamassa ja moikkaamassa.
entä AA? miltä se kuulostaa? oletko käynyt koskaan tutustumassa. joillekin se kolahtaa ensikerrasta.
sitten on A-klinikat jotka tosin ovat tällä hetkellä varsin ruuhkaisia joten tapaamisaikaa voi olla vaikea saada.
tärkeintä on se että teet jotakin. käy myös kirjastossa ja lainaa alkoholismia käsittelevää tietokirjallisuutta. tutustu aiheeseen, mikä samalla tarkoittaa että tutustunut ongelmaasi.
kiva kun kirjoitit tänne! pysyhän linjoilla.
hirmuisesti tsemppiä Sulle!
Mitä jos päätät vakaasti että erilaisissa tapahtumissa ym juot aina joka toisen jotain muuta kuin alkoholia? Hidastaisi sitä juomistahtia. Mulla tämä yleensä auttaa.
Mun mielestä opiskelijoiden, joilla ns lähtee mopo käsistä, tilannetta ei välttämättä oteta vakavasti. Mä olen itse opiskelijana soittanut opiskelijaterveyfenhuoltoon ja selittänyt olevani huolissani omasta alkoholinkäytöstäni niin kyllä se suhtautuminen oli vähän semmoista että vai niin, taas yksi terveysintoileva opiskelijatyttö hakee draamaa elämäänsä. En tiedä sattuiko mun kohdalle vaan mutta tämä fiilis mulle jäi.
juuri noin. opiskelijaelämään ikään kuin kuuluu ryyppääminen ja rällääminen. ajatus on todella pönttö.