Nuori nainen, vuosia kamppaillut överikännien kanssa. Viimeksi kesällä kirjoitin ajatuksiani tänne, mutta lopetin kirjoittelun koska tunsin sen jollain tapaa ahdistavaksi. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että tarvitsee jonkun paikan jonne kirjoitella ajatuksia päihteistä, koska en halua kertoa asiasta lähimmäisilleni. Olen huomannut, että suuret juomattomuusjulistukset eivät sovi minulle.
Kuten otsikkokin sanoo, nyt menee paremmin. Kaikki lähti oikeastaan kiinnostuksesta terveelliseen ruokavalioon ja oman kehonkuvan parantamiseen. Alkoholihan ei tuohon kuvioon mitenkään päin sovi. Kun asia kääntyi mielessäni niin, että juomattomuudella on jokin konkreettinen syy (=ruokavalio menee päin persettä), on helppoa kieltäytyä. Tavallaan vaihdoin addiktion toiseen. Kai tämä on ihan hyvä juttu?
Olen ollut nyt aina kuukauden kerrallaan raittiina, mutta ”herkkupäivänä” päättänyt juoda ”muutaman lasin viiniä”. Viimeksi meni viinipullon lisäksi myös 0,75l jallupullo, ja yöllä olikin sitten käynnissä melkoinen tähtien sota, josta en tosin itse muista mitään.
Nyt taas tavoitteena olla seuraava kuukausi ilman (se onnistuu jo helposti, ei tee mieli ollenkaan!) ja keskittyä pitämään herkkupäiväkin alkottomana. Mieli on hyvä ja seesteinen. Kun näkee muutoksen itsessään peilissä, salituloksissa ja vaa’alla, on aina helpompi ja helpompi kieltäytyä.
Tuollaiset tähtien sodat kielivät siitä, että alkoholi aiheuttaa sulle ongelmia. Kun puhutaan alkoholistista, on kyseessä aina melkoinen itsekusetus, jolle juomari yrittää hakea hyväksyntää, mitä kummallisimmilla tavoilla. Tuollaiset pätkäraittiudet ovat niistä yksi esimerkki. Alkoholisti, kuten minä ei voi oppia juomaan alkoholia niin että siitä ei syntyisi harmia. Silloin, kun haitat kasvavat hyötyjä suuremmiksi, on hyvä aika lopettaa. Alkoholisti tavallaan sokaistuu siltä todellisuudelta, ja itsellänikin meni monta juovaa vuotta tajutakseni tämä tosiasia. Tuollaiset totaaliset blackoutit ovat sen lisäksi, että ovat jo sellaisenaan karmaisevia kokemuksia, jo hyvä signaali siitä että alkoholi on ruvennut viemään käyttäjäänsä, eikä toisinpäin.
Tarkoitukseni ei ollut ilmaista, että tavoitteeni ei olisi täysraittius tai että hakisin oikeutusta noille retkahduksilleni. Jokainen repsahduskerta tuntuu entistä paskemmalta vaikka mitään törttöilyä ei tapahtuisikaan. Tulee yksinkertiasesti paha mieli moneksi päiväksi. Olenkin onnellinen, että olen minusta on aidosti ihanaa viettää aikaa selvänä! Ennen lopetusyritykset ovat olleet hampaat irvessä kitkuttamista ja koti-illat tosi turhauttavia, mutta nykyään nautin paljon enemmän omasta ajasta ja siitä kontrollin tunteesta, kun tiedän tarkkaan mitä olen tehnyt, mitä teen seuraavaksi, mitä ainetta kroppani käyttää polttoaineeksi, paljonko minulla on rahaa… Kaikki nämä tunteet puuttuivat silloin kun ryyppääminen oli viikottaista.
Minusta on vaikeaa ajatella, että ”nyt olen loppuelämän selvinpäin”, sillä ajatuksena se loppuelämä tuntuu hyvinkin pitkältä ja mielessä pyörii kaikki syrjäytymisskenaariot. Paremmin menee kun en ”suorita” tätä raittiutta vaan elän päivän kerrallaan, tekemättä siitä sen suurempaa numeroa.
Kaikki lähti oikeastaan kiinnostuksesta terveelliseen ruokavalioon ja oman kehonkuvan parantamiseen. Alkoholihan ei tuohon kuvioon mitenkään päin sovi. Kun asia kääntyi mielessäni niin, että juomattomuudella on jokin konkreettinen syy (=ruokavalio menee päin persettä), on helppoa kieltäytyä. Tavallaan vaihdoin addiktion toiseen. Kai tämä on ihan hyvä juttu?