Heräsin viime yönä klo 3 hikisenä ja huonovointisena. Ensimmäinen ajatus päässäni oli vitutus siitä, että tuli edellisenä iltana juotua liikaa viiniä. Taas. Haukuin ja moitin itseäni ja tunsin itseni typeräksi idiootiksi. Taas.
Laskin, että olin torstain ja sunnuntaina välillä juonut yhteensä neljä pulloa viiniä. Pullo per ilta. Torstaina euroviisuja katsellessa, koko perhe ympärilläni, ja perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina yksin mökillä. Pari lasia ensin ruuan kanssa ja loput pullosta illan mittaan kirjaa lukiessa tai telkkaria tuijotellessa. Humalaa yhdestä pullollisesta ei enää tule, mutta mukavan rento fiilis. Paitsi aamuyöllä jäljellä on enää vtutus.
Tämmöistä tämä on ollut jo vuosia. Viikossa on enemmän niitä päiviä, jolloin juon viiniä kuin niitä, jolloin en. Mies ei ole niin viinin perään. Hän saattaa rankan työpäivän jälkeen tehdä pari terävää drinkkiä ja jättää juomisen siihen. Ruokaviini on hänelle ruokaviini eikä hän vetäydy loppupullon kanssa sohvalle, niin kuin minä.
Monesti on yhdessä puhuttu, että juomista pitäisi vähentää. Se kun lihottaakin. Mutta silti jompikumpi käy Alkossa ja tuo kotiin viiniä tai väkeviä. Mieheni ei pidä juomistamme ongelmana muuten kuin kilojen suhteen. Molemmat olemme pulskassa kunnossa. Mutta se ei meille yksin riitä vähentämiseen.
Minulle vuosia jatkunut viinin lipitys on pahempi ongelma, eikä sitä taida kukaan ympärillä edes tajuta. En piilottele viinilasillistani ja käyttäydyn pikkuhumalassakin hyvin. Kukaan ei ole koskaan huomautellut juomisestani enkä koe, että olisin humalassa pilannut kenenkään muun oloa.
Väkeviä en juo. Niitä saa olla kotona kaapissa vaikka kuinka paljon, eivätkä ne houkuttele minua yhtään edes viinin korvaajina. Joskus, kun olen ottanut pari gin tonicia, minusta tuli ärtyisä ja riidanhaluinen. Väkevät eivät sovi minulle.
Viini on minulle kuin tuttu ja turvallinen ystävä, jolla on myös paskamainen puolensa. Viini tekee minut vetämättömäksi, laiskaksi, turraksi. Ja ylipainoiseksi. Mutta se hetki, kun istun viinilasin kanssa lukemassa tai katselemassa mökin terassilla järvenselkää, on niin ihana. Silloin en muista, kuinka paska fiilis seuraa perässä viimeistään aamulla.
Yksin olen tämän huonon tavan itselleni kehitellyt ja yksin siitä aion päästä irti. Kenellekään en kerro (paitsi täällä keskustelupalstalla). Mieheni varmasti huomaa, kun en otakaan viiniä tilanteissa, joissa yleensä otan. Häneltä aion pyytää, ettei hän ostaisi enää meille viiniä. Juokoon niitä väkeviä, jos haluaa. Ne eivät minua haittaa eivätkä kiinnosta. Mutta muuten en tee tästä mitään isoa projektia, hässäkkää, vaan kaikessa hiljaisuudessa opettelen viinistä irti. Päivä kerrallaan.
Olen ennenkin tätä yrittänyt, mutta sitten on tullut jokin juhlanaihe (auringonpaiste, perjantai tai jokin muu “harvinainen” juttu) ja viini onkin ollut taas ihan välttämätön. Ihan vähän vaan. Mutta joka kerta olen huomannut, että varsinkin viikonloppuisin yksi pullo ei riitä mihinkään. Alkuviikosta kykenen olemaan reipas ja raitis, mutta loppuviikosta viini alkaa taas houkutella.
Jos Jamppa Tuominen olisi oikeasti tehnyt biisin juomisen lopettamisesta, niin kuuntelisin sitä nyt ”repeatilla”. Tarvitsen kaiken mahdollisen energian ja tahdonvoiman, mitä voin jostain irti raapia.
Vaik ei siitä viinistä muita ongelmia tuliskaan kuin pullukaksi niin siitäkin huolimatta sen lipittely vie elämästä vähitellen energian. Jotkut sitä laiskuudeksi nimittävät. Sitä ajan myötä keskittyy siihen viinin kanssa seurusteluun enemmän ja hommailu jää taka-alalle. Vähitellen alkaa sitten itseinho nousta tään aikaansaamattomuuden myötä mut kun ei vaan jaksa niinkuin ennen. Masentaahan sellainen lopulta kertakaikkiaan!
Hei ja tervetuloa tänne lukemaan ja kirjoittamaan!
Päihdelinkin yläpalkin kohdasta MISTÄ APUA? löydät erilaisia avunlähteitä, jos tunnet tarvitsevasi tukea päätöksessäsi pysyäksesi.
Olen tässä miettinyt viime päivinä oikein urakalla tätä viinin käytön lopettamista. Keksin laskea, että olen viimeisen 10 vuoden aikana juonut ainakin 1.000 pulloa viiniä. Se on hillitön määrä nautintoainetta. Olisiko siinä tarpeeksi tälle yhdelle elämälle? Vai keksisinkö vielä jonkun syyn, miksi se 1.000 pullon hylly olisi jostain kohtaa vielä vajaa? Kaikkia viinintuottajamaita olen kokeillut, varmasti kaikkia rypälelajejakin ja niiden eri sekoituksia. Olen käynyt viinitiloilla Etelä-Amerikassa ja Euroopassa, olen osallistunut viininmaistajaisiin ja lukenut Viini-lehteä. Kyllä tämä harrastus taitaa olla nähty vaikka sitä miltä kantilta tarkastelee.
Viini on näyttänyt minulle viime vuosina myös ne ikävät puolensa; turvotuksen, alavireen, huonot yöunet, lihomisen. Ainoa hyvä puoli on ollut se hetki, kun innokkaana avaa viinipullon ja kuvittelee pian tuntevansa sen ihanan rentouden ja iloisen nousuhumalan. Mutta nekin tuntemukset ovat laimentuneet, kroppa ei enää reagoi niin herkästi. Aamuyön hikoilu, v*tutus ja turvonnut naama ovat liian kova hinta sille kuvitellulle piristyksen hetkelle, jota ei enää edes tule.
Luetteloa voi vielä jatkaa niillä, mitä on todennäisesti piankin odotettavissa: filmin katkeamiset, harhat, morkkikset ihmissuhdesekoiluista, maksa- ja haimavaivat, rattijuopumus, tappelut, onnettomuudet yms.
Tässäpä näitä omia kokemuksiani maksa- ja haimavaivoja lukuunottamatta. Mutta monet nykyisin tuntemani alkoholistit ovat kokeneet nekin ja paljon muutakin pahaa. Onneksi ovat raitistuneet ja päässeet vertaistuen piiriin kertomaan niistä, ettei jokaisen ei tarvitse kokea kaikkea mahdollista. Jokaisella meistä on oma pohja ja sinua voin onnitella kun tunnut löytäneen omasi.
Jokainen raitis päivä on alkoholistille täyden kiitoksen paikka.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Kiitos kysymästä! Hyvin menee! Olin keskiviikkona iltatilaisuudessa, jossa melkein kaikilla oli jotain alkoholia lasissa. Tilaisuus oli järjestetty baariin, mutta minä otin kiltistä kokiksen ja olin ylpeä siitä. Kotona jääkaapissa on puolikas punaviinipullo, mutta ei se ainakaan vielä houkuttele. Olisi kyllä viisainta vain kaataa se pois, sillä eihän sitä tiedä… Eli pieniä houkutuksia on ympärillä, mutta olen vielä niin innoissani tästä viinittömästä elämästä, että on helppo pysyä kuosissa.
Mutta nyt on edessä ensimmäinen viikonloppu viinittömänä ja lauantaille on sovittu kavereiden kanssa, että menemme keilaamaan. Mieskin tuosta lähti jo mökille viikonlopun viettoon mykkäkoulun saattelemana. Otettiin aamulla vähän yhteen tavalliseen tapaan yhdestä vakioaiheesta ja kumpikin mököttää nyt pari päivää. Nämä tämmöset perheriidat eivät onneksi laukaise minussa alkoholin tarvetta. Minulle viini on (oli!) tärkeä osa rentoutumista ja juhlintaa. Siksi se lauantai-ilta vähän jännittää, mutta uskon kyllä, että pysyn tiukkana. Tiedän, että siinä porukassa on muitakin, jotka eivät juo.
Minulla samantapainen ongelma - jotenkin se viinin antama rentouden tunne on tuntunut niin tärkeältä ja aamulla taas kauhea olo. Nyt olen koettanut systemaattisesti ikään kuin siirtää tuota ihanaa rentoutumisen tunnetta muihin toimintoihin ja olen antanut itselleni luvan herkutella, kävellä päämäärättömästi, surffailla muotisivuilla tms mitä ikinä, mitä olen koettanut tehdä paineettomasti ja ilman aikataulua. Liikuntaa täysin ilman mitään suorittamista, vain nautiskellen, jos on rahaa, niin jonkun kivan vaatteen, meikin tai kasvohoidon ostaminen niillä rahoilla? Ulkonäkö kiittää, kun turvotus laskee. Olen alkanut tietoisesti ns turhamaisemmaksi. Iloitsen siitä, ettei ole silmäpusseja ja ei turvota - kehun itseäni tästä, leikkasin hiuksiin kauniin mallin, en halua heilua se päässä humalassa - itsensä ajatteleminen ikään kuin kauempaa muiden silimn toimii minulla hyvänä jarruna juomiselle - miten typerältä näytänkään humalassa! Laihduttaminen ja kaloreiden laskeminen auttavat myös. On niin mukava katsoa vaakalukemaa, kun on edellisenä iltana syönyt maltillisesti ja käynyt kävelyllä. Ala pitää itseäsi hyvin tärkeänä - aivan liian tärkeänä ja kauniina istumaan pullon kanssa. Hemmottele itseäsi jollain muulla kuin viinillä. Ehkä näistä vois olla apua? On auttaneet mulle ainakin…Yst terv Ristiretkeläinen
Kiitos, tämä näkökulma tuntuu hyvältä! Vähän samansuuntaisesti olen itsekin tässä huomannut toimivani, en vain ole osannut sitä noin kuvailla.
Lauantai-ilta meni hienosti ilman viiniä tai mitään alkoholia vaikka käytiin keilaamassa ja ravintolassakin. Ei mitään ongelmaa, sillä porukassa oli muitakin selväpäisiä eikä kenellekään tarvinnut selitellä mitään. Ja seuraava aamu oli ihana, kun oli pirteä olo.
Mutta sunnuntaina oli se jääkiekkomatsi! Ystävät kutsuivat meidät koko illaksi heille ja olivat laittaneet pöydän täyteen uskomattomia gourmet-herkkuja ja varta vasten valittua punaviiniä. Oli alkudrinkit ja kaikki. Kerroin alussa, kun oli alkudrinkin aika, että en nyt ota, mutta siitä alkoi melkoinen taivuttelu ja ihmettely. Sen verran annoin periksi, että maistoin kaikkia juomia vähän. Mietin, että yritän olla niin kuin fiksut ihmiset eli nautin viiniä vain ruokajuomana. Alkudrinkin annoin skoolauksen jälkeen miehelleni, punaviiniä join ruuan kanssa muutaman siemauksen (sopi muuten ihan hemmetin hyvin sen ruuan seuraksi) ja matsin aikana join yhden lonkeron.
Kyllä nämä ystävätkin sitten ymmärsivät kun kerroin, että olen vain niin kyllästynyt siihen oloon, mikä viinistä nykyään tulee. Ei mitään kivaa nousuhumalaa enää ollenkaan, vaan vain tuskanhiki yöllä ja pääkipu aamulla. Minusta jopa tuntui, että se juominen väheni kaikilla muillakin sinä iltana (aiempiin illanistujaisiimme verrattuna) ja silti meillä oli ihan pirun hauskaa ja rentoa.
Minua ei harmita, että maistoin niitä juomia sunnuntai-iltana. Määrä oli niin vähäinen entiseen verrattuna, että se oli jo saavutus. Kaikista parhaimmalta kuitenkin tuntui se, että en halunnutkaan sitä viiniä sen enempää. Minun kiintiöni taitaa olla oikeasti ihan täynnä.
