Takana on pitkä, määrällisesti vähintään piirikunnallista tasoa oleva juopottelu. Viimeisen vuoden ajan olen vetänyt viinaa vaimolta salaa, mutta onhan se sen tietysti huomannut ja riitoja on seurannut. Eilen kävi taas niin ja tänään illalla on odotettavissa kipakka keskustelu, jos vaimo nyt yleensä enää tulee kotiin. Niinhän se on, että nälkä lähtee syömällä ja vaimo juomalla.
Olen vuosien varrella yrittänyt vähentää ja pitänyt tipattomia tammi- sun muita kuita. Ei siitä mitään tule! Minä en pysty hallitsemaan juomistani ja kohtuukäyttäjää minusta ei enää koskaan tule. Laitan siis korkin kokonaan kiinni. Katsotaan miten kauan se kestää. Olo on kyllä epävarma, kun luulen jo melkein tietäväni, ettei siitäkään kuitenkaan mitään tule. Alan kohta taas kuitenkin juomaan ja sitten kuolen viinaan tai johonkin sen sivutuotokseen (esim. nailonnaruun).
Moi bissemies!
Miksi olet niin varma siitä, että raitistuminen ei muka sinulta onnistu? Ei se ole mikään mahdoton asia: vaikeaa se meistä monille on, mutta ei missään nimessä mahdotonta. Eikä tuolla asialla ihan heti kannata päätään edes vaivata. Et nimittäin vielä tiedä, mitä elämä tuo juomisen tilalle. Raitistuminen voi henkisten ja fyysisten voimien palautuessa olla helpompaa kuin ikinä arvasitkaan. Oma kokemukseni on kuitenkin se, että parisuhde ei ole riittävä ankkuri raittiudelle. Se voi toki olla sitä sinulle, mutta minä olen kävelevä esimerkki siitä, että parisuhde tai sen menettämisen uhka ei ole pysyvä ratkaisu alkoholongelmaan. Itse tarvitsin, ja ex-mieheni tarvitsi myös, paljon omakohtaisemman tarpeen raitistumiselle. Minulla se oli tuo tajuaminen, että kuolen, jos jatkan ja sehän sinuakin pelottaa, vai mitä? Kyllä se korkki pysyy kiinni, jos sitä ei itse avaa. Ota vastaan ja hanki siihen kaikki mahdollinen apu mikä vaan luontevalta tuntuu. Siitä se pian lähtee sujumaan ihan omalla painollaan 
Onnittelut hyvästä päätöksestä!
Heippa!
Kyllä se siitä lähtee…Kokemuksesta tiedän että jollei korkki pysy kiinni kuolema korjaa.
Itse pääsin kuukausi sitten sairaalasta ja lääkärin mukaan on ihme että olen hengissä.
Oksentelin kolme päivää viikon oluen juonnin takia ja sitten lähti taju…viikko meni sairaalassa etten tiennyt mistään mitään kun pitivät nukutuksessa…Se oli jo liikaa…olen nyt aa:ssa ja psykologilla käyn…koska join paniikkihäiriöihin jotka alkoivat jo viime vuoden puolella…lähinnä työmaasta johtuvaa…ahdisti niin paljon koko ajan ja joka päivä kun töihin lähdin niin poru tuli…nyt olern saikulla ja sain lääkäriltä lääkkeitä lähinnä ahdistuksen ja paniikkihäiriön hoitoon…Odottelen tässä niitten vaikutuksen alkamista.Päivä kerrallaan edetään ja keksitään jotain muuta tilalle,säästyyhän rahaa ja henki ja on se elämä ihan kivaa ilman oluttakin kun miettii niitä aamuja kun on paha olo niin henkisesti kuin fyysisestikin…joten kyllä se siitä lähtee kun et tee mitään suunnitelmia ja etenet päivä kerrallaan.Ja jos alkaa tekeen mieli niin ala tehdä jotain muuta sillä hetkellä,kyllä se menee ohi…
Hyviä lopetuspäiviä sinulle…kyllä se aurinko paistaa viellä risukasaankin…
T.Milla-maarit
Kiitokset Mithrilille ja MIlla-Maaritille vastauksista. Olen ainakin kuvitellut, että minullakin juominen on ollut pahan olon korjaamista ja se paha olo on tullut työstä. Minä jäin jo kohta 1,5 vuotta sitten sairauslomalle burn outin takia ja siitä sitten muutama kuukausi sitten eläkkeelle. Alussa tuntuikin siltä, että kyllä tämä tästä nyt korjautuu, mutta kesällä lähti taas mopo käsistä ja nyt alkusyksyn olen juonut päivittäin. Normaali annos on ollut pullo viiniä ja puoli pulloa kirkasta, mutta on sitä joskus mennyt parikin pulloa viiniä ja melkein pullo kirkasta samana päivänä.
Nyt ei enää mene. Tuossa aloitusviestissäni otin hieman sarkastisen asenteen onnistumiseeni. Olin tänä vuonna tammi-huhtikuun melkein kokonaan tipattomalla, mutta eipähän tuosta vähentämiseen ollut mitään hyötyä. Sen kuitenkin muistan, että olipa joka aamu kiva herätä kun ei ollut edellisenä päivänä ryypännyt.
Kova kokemus sulla MIlla-Maarit tuo sairaalareissu. Sä olet varmaan ollut sen jälkeen kokonaan juomatta -eikö?
Mulla oli töihin mennessä samanlaisia tuntemuksia. Puristi rintaa ja ahdisti. Minulla se tulkitiin masennukseksi. Työpaikkaa siitä syytin ja kyllä siinä objektiivisestikin katsoen olikin vikaa. Olen vieläkin katkera niistä menettelyistä, joita organisaatioltani sain. No, mitäpä tuosta. Älä yritä Milla-Maarit palata liian aikaisin takaisin töihin vaan ole niin kauan saikulla kuin vain mahdollista.
Mithrilille vastaan kuolemanpelosta, että kyllä se oikeasti pelottaa vaikka välillä onkin tuntunut, että so what, mitä tässä enää pyristelemään. Sitten kun sitä asiaa katsoo suoraan silmiin, niin eipä enää teekään mieli kuolla.
Minä nyt toivon, että parisuhde olisi riittävä syy pitää korkki kiinni, mutta kyllä viina on paha vastustaja.
Illalla kaveri soitti ja tinkasi minua järjestämään saunaillan. En vielä rohjennut sanoa, että olen lopettanut juomisen. Sillä juomista vartenhan me miehet saunailtoja pidämme. Saattaapa tässä rytinässä sitten hiipua tuokin kaverisuhde, tiedä häntä mutta aika näyttää.
Heippa taas !!
Kyllä se sairaalareissu kolautti ja olen sen jälkeen ollut juomatta ja aijon ollakin…Varaan viellä kaikeksi varmuudeksi ajan a-klinikalle että tätä jatkuu ja kun viellä pääsis noista paniikki häiriöistä eroon…=)
Älä sinä noista saunaillan ruikuttajista välitä,kierrä kaukaa ja keksi jotain muuta tilalle vauhtoehtoja on vaikka kuinka paljon…ja myönnä itsellesi että olet alkoholisti niin minunkin oli tehtävä…ei normaali täysijärkinen vedä viikkoa olutta työn takia vaan hakisi lääkkeitä ja apua muulla lailla.tilaa itsellesi aika A-klikalle ja mene sinne puhumaan kyllä luulisin että siitä on apua…Voimme sitten verrata kokemuksia kunhan minäkin siellä olen käynyt…
Nyt on taas niin paha paniikkikohtaus päällä että hyvä kun pystyn kirjottaa…joten menen tekeen jotain että unohtuu…
Hyvää viikonloppua sinne ja kirjotellaan taas…
T.milla-maarit
Moi taas!
Viikko on nyt mennyt ikuista raittiutta. Mitään ongelmia ei ole ollut. Aluksi meni pari yötä vähän huonolla nukkumisella, mutta nyt uni maistuu oikein hyvin. Saan näköjään paljon enemmän aikaiseksi asioita vaikka ennen kuvittelin tarvitsevani pullollisen punkkua energiajuomaksi. Joku päivä sitten jouduin aaamulla poliisien puhalluttamaksi. Ei ollut yhtään epävarma olo ja nollaahan se tietysti näyttikin.
Taidan nyt lähteä heittämään pihalle kuperkeikkoja…
^onnittelut sujuvasta aloituksesta. Niin kuin tossa edellä ehdotellaan, kannattaa kuitenkin miettiä jotain tukikeppejä (a-klinikka, AA jne.) niiden tiukempien paikkojen varalle. Voi olla, että koko aikaa ei ole ihan yhtä kuperkeikkaolo. 
Hyvää raitista jatkoa.
Kolme viikkoa takana ja korkki on pysynyt kiinni. En ole hakenut apua mistään vaan omin voimin olen sinnitellyt. Kaksi ekaa viikkoa meni helposti. Kolmannella viikolla pölähti viina ja nousuhumalan ihana fiilis monta kertaa mieleen ja viinapiru houkutteli, että “voit sä nyt pari kuumaa rommia ottaa, kun on niin kylmäkin…”
Voimia teille kaikille!
Huomenta bissemiehelle!
Ekalla kierroksella olin sitä mieltä “een mää nyt kuitenkaan taida siellä …AA:ssa”.- Sillä lopputulemalla että kuvittelin kuitenkin olevani promillen kohtuukäyttäjäryhmässä… No, en ollut ja nyt kun palasian kokeilemasta olisiko minusta kohtuukäyttäjäksi, niin sanoisin että kaikki AA:n sopivat. Nyt jopa kaipaan ryhmään, ja tarvitsen sitä. Jos haluaa raitistua niin silloin kannattaa valjastaa käyttöön kaikki tutut ja tuntemattomat asiat mistä vähänkin arvelee olevan apua. Ja askel kerrallaan ja päivä kerrallaan.
Mukavaa päivää
Ps. käy ainakin kokeilemassa. Käy eri ryhmissä jos siihen on mahdollisuus. Löydät kyllä ryhmän mihin on kiva mennä.
Komppaan kyllä kympillä Heinästä. Kun raittiit viikot lisääntyvät, myös usko omavoimaisuuteen kasvaa. AA;ssa osataan viitoittaa tietä oikealla tavalla eteenpäin. Porukalla on kokemusta liki sadan vuoden ajalta siitä, mitä karikoita edestä löytyy. Annan sinulle viiden käynnin lahjakortin lähimpään AA.ryhmään. Jos homma vie mukanaan, niin seuraavista kerroista saata maksaa itse. 
Di dii… se olis nyt toinen raitis kuukausi aluillaan. Muuten on mennyt oikein hyvin, mutta ruokahalut on ihan kaameet. Vedän ruokaa ihan porsaana ja mieli on alkanut tehdä myös makeaa. Kumpi lienee terveydelle vaarallisisempaa -päivittäin pullo kossua vai kilo nakkeja kokonaisen reikäleivän kanssa syötynä.
Alkoa tekee välillä mieli. Varsinkin silloin, kun tekee jotain hommaa, jonka jälkeen yleensä on tottunut ottamaan paukkua (eli melkein mitä vaan). Kertokaahan kokeneemmat raittiit, missä vaiheessa tulee suurin himo kohtuukäytön aloittamiseen (“kyllähän minä nyt voin kaljan pari ottaa, kun olen ollut jo xx viikkoa raittiina…”)
Tänään on taas perjantai. Onneksi se ei tunnu enää samanlaiselta, kuin työelämässä ollessa. Silloinhan perjantai oli viikon huippupäivä ja sai vetää viinaa kaksi käsin. Eläkeläisestä perjantai ei tunnu juuri miltään. Onpahan vain pahainen päivä muiden joukossa.
Hyvää ja raitista viikonloppua kaikille!
Toisen kuukauden aloittaminen on tärkeä virstanpylväs. Tietyllä tavalla alkoholin selkeästi fyysiset vieroitusoireet ovat takana ja edessä on opiskelu elämään oman raittiin itsensä kanssa. Tuohon liittyy paljon tunne-elämän haasteita, jolloin alkoholia teksi mieli ottaa vitutuksen poistamiseen. Omalla kohdallani 2. ja 3. kuukausi sisälsi paljon näitä kokemuksia. Halusi syödä voi tavallaan olla alkoholin tuottaman mielihyvän korvaamista jollain muulla tavalla. (Alkoholi on alkoholistille niin kamala myrkky, ettei syömistä ja juomista paheina voi edes verrata -joko tässä viinapiru tekee työtään aivoissasi?). Aivan vastaavalla tavalla joku pakenee tunne-elämäänsä työntekoon.
Kolme kuukautta raittiina on yksi kriittinen aika - lujatahtoisimmat sinnittelevät sen juomatta pelkästään näyttämisen halustakin. Siihen asti myös raittiuden ajatus jaksaa tuottaa tiettyö euforiaa, Kolmesta kuukaudesta eteenpäin on hyvin tärkeää on oppia elämään uudestaan omien tunteidensa kanssa. Pahimmat juomismuistot unohtuvat, raittiuden euforia hiipuu ja viinapiru houkuttelee kohtuukäytön ajatuksella. Tunne-elämänkin kanssa oppii vähitellen elämään - joskin nimeomaan tässä on AA-ryhmässä valtava tuki. Itse en ole kokenut aikaa 1/2 vuodesta eteenpäin, mutta kuvittelisin, että pahin kiusa hellittää vuodessa. Toisen vuoden jälkeen alkaa olla jo vahvoilla, mutta siltikään ei ole takeita.
Kiitos smokkis ja kaffis vastauksista. Just vitutukseen tekisikin mieli ottaa paukkua. Vuosien varrella olen tottunut siihen, että kun väsyttää tai keljuttaa, niin kyllä se olo korjaantuu hyvällä hiprakalla. Mutta kun se ei jää siihen, vaan jatkuu päivästä toiseen seurauksella, että itse juominenkin alkaa keljuttaa - ja se, kun sitä ei saa lopetettua.
Tuo mainintani “parista kaljasta” oli ikäänkuin pään sisältä tuleva houkutus ja perustelu sille, että jospa sitä nyt yhtenä iltana ottaisi pikku kännin ja jatkaisi sitten taas juomatta. Sellaisia ajatuksia tulee välillä mieleen, kun kuukauden juomattomuuden jälkeen tulee sellainen kaikkivoipanen olo, että tässähän pystyy hallitsemaan tilannetta. Tiedänhän minä, ettei se kuitenkaan onnistuisi vaan sen yhden illan kännäilyn jälkeen sitä jatkettaisiin seuraavana jne. päivänä.
Viikonlopun Iltalehdessä oli juttu siitä, että Jari Sarasvuo on ollut raittiina yli vuoden, samoin Samuli Edelmann. Miksei näistä raitiiista julkkiksista kerrota enempää. Kertovathan julkkikset nykyisin avoimesti siitäkin, miten he selvisivät masennuksesta, syövästä yms… Viinan lopettamisesta pitäisi myös kertoa, niin me taviksetkin saisimme rohkaisua ja tukea onnistumisen ajatuksille.
Minulla tulee tänään 34 päivää ilman alkoholia ja raittiuseuforia jatkuu…
Kaivan tämän vanhan ketjuni taas esille ja kertoilen kuulumisiani. Vuoden vaihteessa tuli 100 päivää raittiutta täyteen. Kolmen kuukauden kohdalla, eli juuri ennen Joulua, oli vaikeampia hetkiä ja tuntui siltä, että voisihan sitä muutaman glögin ottaakin. En kuitenkaan ottanut ja sen jälkeen on taas ollut helppoa. Itsekseni olen sinnitellyt ilman ulkopuolista apua. Raittiushumala on jo selvinnyt, enkä enää päivittäin hihku raittiuden onnesta. Elämä on tasaantunut ja muuttunut siltä osin tasapaksuksi pötkelöksi. Niin olen muuttunut itsekin, sillä loppuvuodesta tuli taas painoa lisää kilokaupalla. Nyt kun alan olla viinan suhteen niskan päällä, niin meinaan ottaa niskalenkin makkaralenkistä.
Kaikille oikein hyvää ja raitista vuoden jatkoa!
Hyvä hyvä bissemies! Niin sitä pitää 
Mitä enemmän luen raitistuneiden juttuja, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että alkohlismissa on kyse nimenomaan tunne-elämän ongelmasta. Kun ihminen löytää ja ottaa käyttöön vastuullisen, kypsän asenteen, eikä ajattele alkoholia ratkaisuna tai palkintona jokaiseen v-tutukseen, iloon sun muihin tunneryöppyihin, hän on kuivila vesillä. Fyysinen riippuvuus on kuitenkin suhteellisen helppo voittaa vain pitämällä korkin kiinni. Viinanhimo ja halu juoda taitaa olla täysin psyykkinen ongelma.
^ Anteexi taas kerran, mutta alkoholismi ei edelleenkään ole pelkästään psykologinen ilmiö, eikä pelkästään tunne-elämän ongelma. Se voi olla myös niitä, mutta ei pelkästään niitä.
Alkoholismi, alkoholiriippuvuus (ja myös viinanhimo) ovat sekä fyysinen, biologinen, psyykkinen että sosiaalinen oireyhtymä. Ja sitä voi niiden lisäksi sanoa usein myös tunne-elämän häiriöksi.
Ei mitään noista pelkästään, vaan kaikkia noita yhtäaikaa kompleksisena vyyhtinä.
Fyysisestä alkoholiriippuvudestakin (joka ilmenee nimenomaan ajoittaisena rajuna viinanhimona) eroonpääsy voi kestaa jopa joitain vuosia. Joka tapauksessa yleensä ainakin puoli vuotta.
Juuri siksi ns. luotettavalla pohjalla olevan raittiuden aikarajoiksi on määritelty useissa yhteyksissä 2 - 3 vuotta.
t. nimim. “How long must we sing this same old song” : )
PS. Toipuminen on mahdollista silti jokaisella, ja jostain on aina alettava. Ensimmäinen päivä, ensimmäinen viikko, ensimmäin kuukausi jne…
Itse asiassa raittiuden ekat kuukaudet voi joskus mennä varsin mukavastakin, jos päälle iskee ns. raittiushumala, joka on ihmeen ihanainen olotila.
Onnea Bissemiehellä 100 päivästä ja menestystä samaan malliin uuteen vuoteen!
Aika hyvin opiskelijalta 
kahleeton
Arvasin, että RC ottaa kantaa. Tuli mieleen eräs frendi, joka kutsui mua alkoholistiksi, koska join aina kamalat perseet ja putkia. Itse hän oli juonut 3-4 tuoppia lähes päivittäin parinkymmenen vuoden ajan, eikä katsonut olevansa ongelmainen, koska ei vetänyt perskännejä. Psyykkisesti ja fyysisesti kuitenkin täysin riippuvainen alkoholista, paljon pahemmin kuin minä konsanaan. Uskonkin, että psyykkinen riippuvuus on noista vaikein voittaa. Ja kaipa se fyysinen riippuvuuskin on aikamoinen, jos päivittäin juo vuosien ajan. Riippuvuus kehittyy tissutelijoille salakavalasti. Ei se annosten määrä, vaan juomisen laatu….
Pointtini: Kun juominen ei anna enää mitään muuta kuin harmeja, psyykkinen riippuvuus on aika helppo voittaa!