Haluaisin sanoa teille nuorille jotka jo kamppailette opiaatti riippuvuuden kanssa,niin yrittäkää lopettaa ,kun olette vielä nuoria.Korvaushoito on joillekin hyvä asia,mutta jos vielä olette nuoria ja elinvoimaisia,niin hoito vain siirtää asiaa ja joudutte joka tapauksessa tilanteeseen jossa teillä on pahimmillaan mennyt jo vuosia ja joudutte miettimään haluatteko vielä viisikymppisinäkin kulkea korvaushoidon kovassa kontrollissa,joka ei tee hyvää itsetunnolle. Haluan ajatella että pääsette kyllä eroon aineista. Maailmassa on haasteita ja masennusta,mutta ottakaa vaikka aikalisä,mutta elkää koskeko huumeisiin,niin varmasti löytyy vielä tasapaino elämään.
Samanlaisia ajatuksia on ollut omalla kohdalla, että onneksi en ikinä alottanut korvaushoitoa eikä kukaan sitä mulle ehdottanut. Varmasti olisi ollut tasasemmat viimevuodet, mut enpä tiedä olisinko päässyt irti opioideista. Vähän väliä kokemani viekkarit toimi hyvänä motivaationa mutta tottakai muutkin asiat motivoi.
Koukussa ainakin itse ajattelin tosi kyynisesti elämästä, onneksi kuitenkin mieli parani ihan itsestään kun lopetin käytön ja oppisin välttämään retkahduksia.
Mahtava kuulla että mieli todellakin paranee,itselläni mennyt yhdeksän vuotta hoidolle ja nyt olen laskenut annokseni 16mg sta neljään milliin ja pian lasken kahteen mg aan.Motivaationi ei ole koskaan ollut näin kova kuin nyt ja luotan tässä itseeni. Rohkasi paljon kuulla että aika parantaa lopulta.
Korvaushoitohan ei varsinaisesti ole hoitoa vaan rikollisuuden ehkäisyä ja kontrollia ja on huono homma jos nuoret joutuvat siihen loukkoon,vaikka tarvitsisivat terapiaa ja jotain ihan muuta. Me ollaan ihmisiä siinä missä muutkin emmekä mitään rikollisia. Helppohan se on joutua korvaushoidon ansaan, kun on riippuvainen ja ei ole voimavaroja ja sanotaan että hoitoon pääsee, kun epäonnistut yhdestä vieroitusjaksosta. Hoito on välillä asenteellista väkisinkin ja saa tuntemaan itsensä alemmaksi, vaikka olisit millainen ihminen. Parantuminen on sinusta itsestä kiinni ja sen te toteutatte, kun ootte siihen valmiita. Korvaushoito on hyvä houkutin riippuvaiselle. Enkä vähättele hoitoa, jota tarvitsevat hyvin huonosti voivat ja joka pelastaa myös henkiä,mutta nuorelle ihmiselle sen ei saisi olla houkutin,koska te paranette aivan varmasti tepapialla ja itsessänne olevalla voimalla. Elkää luovuttako vieroitusjaksolla korvaushoitokortin takia. Voimia vieroitukseen.
Vaikeita juttuja nämä tosin on kun tapauksia on niin erilaisia,siksi pitäisi olla erilaisia hoito muotoja.
Näin perheenäiti Sanna, 44, selvisi vuosien opioidikoukusta – ihmettelee asiantuntijoiden näkemyksiä: ”Miksi lopettaa, jos lääkärikin on sitä mieltä” is.fi/kotimaa/art-2000006250137.html
Hyviä näkökulmia asioihin. Erilaisia hoitomuotoja tarvitaan.
Arjuna, kuulostaa hyvältä tuo sinun vähennys/lopetus. Motivaatio. Mistä se erityisesti sinun kohdalla kumpua? Miten lopetus lopullisesti vaikuttaa elämässäsi?
Mistä saan motivaatiota. En halua olla enää orjana tälle lääkkeelle ja minulla on haaveita. Elämäni muuttumisesta en tiedä, mutta haluan elää terveenä ja elinvoimaisena.
Hyvää tekstiä tässä ketjussa. Allekirjoitan hyvin pitkälle Arjunan jutut. Hurjasti tsemppiä vain korvaushoidon lopetukseen 
.
Oma suhtautumiseni korvaushoitoon on muuttunut vuosi vuodelta jyrkemmäksi. Joskus pitkälti toistakymmentä vuotta sitten olin sitä mieltä, että se on tosi hieno juttu, simppeli ratkaisu ja siihen pitäisi päästä huomattavasti helpommin(Siihen aikaan korvaushoitoon ei vain kävelty sisään, kuten nykyään), mutta nykyisin ajattelen, että korvaushoidon tulisi olla se viimeinen vaihtoehto, jos mikään muu ei yrityksistä huolimatta auta. Musta on suoraan sanottuna pöyristyttävää, että korvaushoito tuntuu tänäpäivänä usein olevan se ensisijainen ja ainut vaihtoehto, jos hakee apua opioidiriippuvuuteensa. No, rahahan se tässäKIN asiassa puhuu. Tuleehan se halvemmaksi vain lykätä lääkkeet suuhun tai piikillä kankkuun ja pitää jengi sillä tavoin hiljaisena, kuin ryhtyä räätälöimään jokaiselle yksilöllisesti terapiaa, elämänhallintaohjausta, pitkiä laitoshoitojaksoja jne. Tuleeko tuo sitten pitkässä juoksussa halvemmaksi, se onkin eri asia…
En vastusta korvaushoitoa täysin. Se on ihan hyvä olemassa olevana vaihtoehtona esim. 30 vuotta päivittäisnarkanneille ja aivojensa opioidireseptorit lopullisesti tuhonneille tapauksille, joiden kohdalla vieroitus ei enää maksa vaivaa ja korvaushoito on paras ratkaisu ihan kaikkien osapuolten kannalta(Toki tällaisillakin ihmisillä pitää olla mahdollisuus vieroittautua, jos sitä itse aidosti haluavat). Sitä mun on kuitenkin vaikea hyväksyä, että korvaukseen lykätään jopa parikymppisiä ja pari vuotta narkanneita nuoria, joilla olisi täydet mahdollisuudet vieroittautua ja kuntoutua tyystin streiteiksi ja kiinni normaaliin elämään. Tämä on aivan perseestä, että kaikki opparistit niputetaan samaan kastiin.
Korvaushoidon puolustajat(Ihan siis päihdealan ammattilaisia tarkoitan) perustelevat korvaushoitoa mm. sillä, että se vähentää piikityshaittoja ja huumeiden käyttöön liittyvää oheisrikollisuutta. Ööh… Huumeiden käytön lopettaminen vähentää myös piikityshaittoja ja oheisrikollisuutta varsin tehokkaasti :mrgreen: . Jos korvaushoitolainen oheiskäyttää vaikkapa amfetamiinia(En todellakaan väitä, että kaikki korvauslaiset tekisivät niin, mutta on se verrattain yleistä ainakin haittoja vähentävässä KH:ssa), niin eiväthän pistoshaitat ja oheisrikollisuus sillä laillisella buprella mihinkään katoa, kun pirit hankitaan rikollisin keinoin ja isketään ränniin.
Toinen perustelu korvauksen puolustajilta on se, että oppaririippuvuus on niin pahasti aivokemioita tuhoava ja monimuotoisesti elämään vaikuttava sairaus, että siitä vieroittautuminen on äärimmäisen vaikeaa. Kuten yllä jo mainitsin, niin korvauhoito on joissakin tapauksissa perusteltu ja paras ratkaisu, mutta läheskään kaikki joskus oppreihin koukkuun jääneet eivät ole onnistuneet saamaan itseään vielä tuohon ns. saattohoitokuntoon. Ja eihän vuosikymmenet dokanneelle alkoholistillekaan sanota terveydenhuollossa, että et sä voi enää lopettaa, kun olet niin pahasti koukussa ja määrätä “hoidoksi” lääkepirtua.
Itse en ole ollut korvaushoidossa päivääkään, mutta tunnen kyllä useampia ihmisiä, jotka ovat ja seuraan muutenkin mediasta tätä nykyistä korvaushoitomeininkiä. Oppareita olen käyttänyt elämästäni viitisentoista vuotta enemmän tai vähemmän ja tästä ajasta n. puolet ollut ihan fyysisessä koukussa oleva päivittäiskäyttäjä. Vieroittauduin täysin omin avuin viitisen vuotta sitten ja irti olen pysynyt vieläpä hyvin helposti. Aloin silloin nuorena käyttää buprea ja muitakin oppareita lääkitäkseni erittäin vaikeaa masennustani. Ne tulivat siinä elämäntilanteessa tarpeeseen, luultavasti pelastivat henkeni, enkä mä sitä käyttöä sen enempää ala demonisoida. Nk. sallitut masennuslääkkeet(SSRI, SNRI ja mitä näitä nyt on) aiheuttivat vain manian tai sitten muita todella pahoja sivuoireita, joista oli itseni lisäksi haittaa jo muillekin ihmisille 
. Lopulta sain depikseeni apua psykoterapiasta ja sen jälkeen opparit kävivät mulle tarpeettomiksi. Itseasiassa ne kääntyivät itseään vastaan. Jos bupre oli aiemmin auttanut mua pääsemään sängystä ylös, saamaan asioita tehdyksi ja parantanut mielialaani ja toimintakykyäni, niin pahimmasta masennuksesta toivuttuani se alkoikin lähinnä passivoida mua sohvanpohjalle ja käytin sitä lopulta vain pitääkseni reflat loitolla.
Yhdessä vaiheessa kyllä harkitsin hetken korvaushoitoa, kun oli sellainen olo, että vitut tästä mitään tule, mutta luovuin siitä ajatuksesta varsin nopeaan. Syitä tähän olivat mm. se, että jos haluan lähteä reissuun, niin joudun neuvottelemaan ja suunnilleen hattu kourassa anelemaan itselleni lomalääkkeitä ja jos niitä ei tipu, niin eipä tarvitse reissuunkaan lähteä. Muutenkin KH:ssa joutuisin tekemään tiliä menemisistäni ja tekemisistäni. Suunnilleen ehdonalaiseen, yhdyskuntapalveluun tmv. rangaistusmenettelyyn verrattavaa meininkiä. Ei missään muussakaan avopuolen hoidossa tarvitse kysellä hoitotaholta lupaa siihen, saako matkustaa viikoksi ulkomaille tai vaikka Pihtiputaan mummolaan. Toinen syy oli se, että riippuvuuteni bentsodiatsepiineihin oli ja on edelleen(Väärinkäyttöä en ole harrastanut enää vuosiin ja pelkästään lääkärin laillisesti määräämiä lääkkeitä käytän) paljon pahempi, kuin oppaririippuuteni koskaan. Näin ollen en luonnollisestikaan halunnut, että korvaushoidossa puututaan benzojen käyttööni ja mut määrätään ties mihin pakkovieroitukseen. Tärkein syy skipata korvaushoito oli kuitenkin se, että jos mä kerran haluan eroon aineesta, jonka koen huonontavan elämänlaatuani, niin eihän se korvaushoitoon menemällä onnistu 
.
Hyvää tekstiä Winston,samaistun niin täysin tunteisiisi hoidosta,itse aloitin terapian viisivuotta sitten ja sain vielä exstravuoden ja hoito alkoi tosiaan kääntyä minua vastaan,ja haluan lopettaa että saan elämäni takaisin.Itsekään en niihin psyykelääke hullutuksiin ole koskaan suostunut,tekivät ihan sairaan olon,siinä ei ole pahaa määrätä jokunen bentso avuksi ihmisille joiden pitäis paniikkihäiriöineen taistella takasin pinnalle,tuntuu että bentsoista on aina hirveä taistelu ,vaikka opiaattihan tässä on se hirviö mistä pitää päästä eroon,niin ei meinata uskaltaa tukea lopettajia bentsoilla,hullua minusta.Annos nyt vielä 4 mg päivä,ei kannata säikähtää pieniä tuntemuksia,ne saattavat alkaa vasta kolmekin viikkoa annoslaskusta, olot lähtevät kyllä herätessä. Tupakka pahentaa tuntemuksia esim aamuisin, yrittäkää polttaa vähemmän tai ollenkaan.Tai jos helpottaa niin polttakaa vaan.
Tuosta kun ei pääse mihinkään käymään,niin se kyllä syö ihmistä,ei hoidon pitäisi rajoittaa ihmisen liikkumista,se on kuin vankeutta.
Tuosta edellisestä keskustelusta vielä,kun hoidossa ei pääse käymään missään enää kun on tullut uusi linjaus että jos et suostu buvidal piikkiin niin menetät kotilääkkeet. Minulla oli yhdeksän vuotta siis kotilääkkeet, en suostunut piikkiin kun olin vähentämässä annosta lopettaakseni muutenkin,mutta kun nyt en välttämättä saa edes yhtä poikkeus päivää kotilääkettä vanhempien luona käymiseen. Kutsuivat tänä viikonloppuna,mutta menee tiimiin ja päätös siirtyy viikolla,koska on tämä uusi linjaus,että ei enää kotilääkkeitä,(edes poikkeus),melkoista vankeutta.
Hyviä pointteja kyllä.
Haaveet. Ne on tärkeitä.
Millaisia haaveita sinulla oli käyttöaikana?
Silloin ennen korvaushoitoa käyttöaikana ei varmasti minkäänlaisia haaveita.Vain itsesääliä,kun ei pysty lopettamaan.Nyt kun lopettamassa korvaushoitoa haaveilen erilaisista tekemisistä,että saisin voimia jaksaa ja saisin kiinnostukseni takaisin.Minulla on harrastuksia joita haluaisin uskaltaa viedä pitemmälle.