Tervehdys kaikille täällä foorumilla. Olen jo jonkin aikaa lukenut muiden kirjoituksia, mutta viimein päätin rohkaistua kirjoittamaan itsekin. Olen 28-vuotias ja kärsinyt ongelmallisesta alkoholinkäytöstä siitä saakka, kun ensimmäisen kerran tulin juoneeksi 13-vuotiaana. Silloin kuvittelin olevani nössö, kun en ollut vielä vetänyt kännejä. Uskomatonta, millaisessa ajatusmaailmassa sitä onkaan elänyt.
Teininä alkoholinkäyttö oli vielä jollain tavalla hauskaa tai ainakin sillä aina retosteltiin kavereiden kanssa. Se, että meni överiksi ja sammui oli vaan siistiä ja coolia ja esimerkiksi suojaamaton seksi ja muunlaiset vaaratilanteet olivat vain osoitusta jonkinlaisesta siisteydestä ja rankkuudesta. Koulussa olin kuitenkin hyvä ja muutenkin elämä meni mallikkaasti, joten alkoholinkäyttöön eivät vanhemmat tai muut aikuiset tulleet puuttuneeksi tai heitä ei kiinnostunut. Siellä landella, jossa asuin, tuollainen nuorten alkoholinkäyttö oli ehkä muutenkin enemmän sääntö kuin poikkeus.
Lukioaikana vanhempani erosivat ja elämässäni oli muutenkin turbulenssia. En oikein muista, millaista alkoholinkäyttöni silloin oli, mutta muistan siitä ainakin jotain ongelmia silloisen poikaystäväni kanssa tulleen. Ongelmani on aina ollut se, että kun aloitan, en sen jälkeen osaa kontrolloida juomistani ja juon niin pitkään kuin juomaa vain riittää.
Yliopistoaikana on tullut rilluteltua ja riekuttua kiitettävästi. Etsin kuumeisesti poikaystävää ja sekin tuntui helpommalta kännissä ja baareistahan niitä miehiäkin löytää. Usein ei kuitenkaan vaan niin hyviä ja kestäviä suhteita ja usein näistä jäikin jälkeen suuria harmituksia. Lopulta kuitenkin löysin ihanan poikaystävän, jonka kanssa vietimme yhdessä kaksi vuotta. Hän oli alkoholisti ja väheksyi suuresti ajatuksiani siitä, että minulla olisi ongelmia alkoholin kanssa, koska join niin harvoin (siis: en päivittäin). Kuitenkin alkohlinkäyttömme seurauksena meillä oli paljon riitoja ja ongelmia. Olisin halunnut aloittaa uudenlaisen elämäntavan, mutta hän ei ollut siihen valmis.
Nyt olemme olleet yli vuoden erossa ja olen asunut yksin. Tähän vuoteen on liittynyt toisaalta pitkiä täysin tipattomia kausia, mutta toisaalta todella rankkoja ja murheellisiä juopottelukertoja. Minua pelottaa, koska juon usein niin, että en muista mitään ja sammun tai vaihtoehtoisesti alan saada itsetuhoisia ajatuksia ja saatan käyttäytyäkin niin. Viikko sitten olin jälleen tilanteessa, että olin ryypännyt, vaikka ei olisi pitänyt (aamulla töitä) ja havahduin seisoskelemasta joen penkereeltä miettien, uskaltaisinko hypätä. Jostain järjen ääni kuitenkin vielä havahdutti minut ja pääsin taksilla kotiin.
Nyt on siis viikko siitä kun olen viimeksi juonut ja kävin myös hakemassa antabus-lääkityksen, joten nyt todellakin on tarkoitus lopettaa todella pitkäksi ajaksi (en vielä uskalla puhua raitistumisesta). Lisäksi minulla on venlaflaxin-masennuslääkitys. Tuosta lääkkeestä olisin kiinnostunut kysymään, onko siitä ollut muilla vaikutuksia alkoholin kanssa? Exäni oli sitä mieltä, että lääkkeen aloittamisen jälkeen aloin humalassa muuttua erilaiseksi.
Suurin pontimeni lopettamiseen on se, että työskentelen lastensuojelualalla enkä todellakaan halua, että esimerkiksi lapset tai heidän vanhempansa näkevät minua toikkaroimassa. Muutenkin humalatoimintani sotii kaikkea sitä vastaan mitä haluaisin edustaa.
Tässä tämmöinen verbaalioksennus 
ihanaa, jos joku haluaisi vastailla. Tsemppiä kaikille!
