Ei kai ne hyvien asioiden muistot saa juomaan? Keskity niihin, älä huonoihin muistoihin. Nyt on aika kylmä lähteä lenkille, mutta jos se on vaihtoehto juomiselle, ei muuta kuin pipo syvälle ja paanalle. Siitä saat taas yhden hyvän muiston. Yritystä!
Ei ne hyvät muistot itsessään saa juomaan vaan kun niitä muistelee niin palautuu mieleen että milläs ne pilasinkaan, juomisella tietty. Ihmis-suhteita, matkoja, ym… Siitä normaali ihminen ottaisi opikseen eikä vastaavanlaisessa uudessa tilanteessä olisi jälleen taas melkein taju pois, mutta kun ei, aina vain tulee se tunne että mitä väliä enään kun kerran on jo asiat pilattu. Voi kun näitä asioita pystyisi hoitamaan järjellä, tiedän että uusia mahdollisuuksia elämässä olisi vielä paljon edessä. Sitä vaan jää sairaalloisesti kiinni menneeseen, vaipuu siihen itsesääliin. Siitä on joskus minulle mainittukin että haetko jotain sääliä tolla juomisella, kai se sitä on, en vain kehtaa kyllä sitä myöntää kenellekkään.
Nyt on vähän parempi mieli kun sain yhden asian tehtyä joka pitempään on pitänyt hoitaa, pikku juttu kylläkin mutta hetkeksi olo paranee. Tiedän vain että huomenna mieliala on taasen ihan toinen. Voisi kyllä huomenna vanhempien koiraa käydä lenkittämässä. Epäilen vaan taas tulevan viikon lopputulosta, rahat mennyt, riitoja, muita töppäilyjä ja taas se henkinen krapula.
No niin hyvä ajatus, viepä koiruus lenkille. Ootko muuten ite koskaan harkinnu koiran ottamista? Siinäpä olis tosi ystävä, joku ois aina kotona oottamassa. Ja pakottamassa lenkille. Sitä paitsi koiraihmiset saa kavereita, nehän näyttää juttelevan jokaisen vastaantulevan koirankävelyttäjän kanssa, välillä ihan kateeks käy. Ja koiran kanssa vois harrastaa vaikka agilitya, tapaisit uusia ihmisiä ja olis muuta tekemistä kuin dokata. Hei, ei peli ole vielä menetetty. Ala miettiä, mitä haluaisit isona tehdä? Onko koulut jo käyty loppuun vai voisko sitä lajia vielä jatkaa? Sulla tuntuu sana ja kirjoittaminen olevan niin hyvin hanskassa, että mietin, ootko varmasti nyt semmosessa työssä jota haluat tehdä seuraavat 40 vuotta. Sä olet niin nuori, että sulla on vielä kaikki edessä! Tee vaan lisää semmosia asioita, joista tulee hyvä mieli. Vaikka pieniäkin.
Hei Nuori Mies,
Miten menee? Älä luovuta, tuu takas vähentäjiin!
Tässähän tää elämä menee töissä käyden ja vapaa päivät juoden, ei kehumista. Uudenvuoden jälkeen en ole juonut, siis neljään päivään. Tipaton on käynyt mielessä mutta en tiedä sitten, nytkin olisi aikaa juoda neljä päivää. Tiedän ettei kannata. Olotila on jo nyt todella huono, vaivaa eräs viime kesäinen asia. Tuntunut välillä että olisin päässyt asiasta ylitse mutta ei näimmä, jostain syystä se aina nousee pintaan. Normaali ihminen olisi päässyt asiasta jo ylitse, itse jään liiaksi menneeseen. Jos nyt alan juomaan niin maanantaina nämä nyt mielessä pyörivät asiat tuntuvat entistä raskaammilta, ei se ole sen arvoista jos muutamaksi päiväksi saan turrutettua juomalla ikävät ajatukset.
Sitten tuntuu siltä että juon tähän yksinäisyyteen, ajattelen että jos en oliskaan enään yksin niin en joisi. Odotottelen kai jotain naista joka tulisi ja pelastaisi juomiselta. Mutta olisikohan noin että lopettaisin juomisen jos löytäisin jonkun, eihän sitä tiedä, mutta parille entiselle kaverille on käynyt niin. Taidan olla paljon vain syvemmällä kuin he olivat aikanaan. Eikä mua kukaan pelasta, itse tässä olisi noustava jos jotain parisuhdetta meinaa.
Ei taida kannata koiraa ottaa, on vaan niin epäsäännölliset ja epäterveet elämäntavat, koira siinä vain kärsisi. Eläin rakas ihminen kyllä olen ei siinä mitään. Työstäni tykkäsin aikoinaan todella paljon, mukavaa kaikin puolin pomo, työkaverit itse työ… Mieliala on vain muuttunut niin synkäksi. Enpä tiedä haluisinko olla nykyisessä työssäni lopunelämääni, näen tulevaisuuteni vain niin synkkänä. En osaa kuvitella itseäni normaaliksi ihmiseksi, töissä käyväksi, perhelliseksi vaikka se haaveena onkin. Työ tietty on mutta haluisin oikeasti perheen. Koulut on kyllä minun osaltani käyty peruskoulu ja ammattikoulu meni niin rimaahipoen.
Voi ie kun on tutun kuuloista juttua! Ihan kuin olisit minä! Minä olen vähäsen sinua nuorempi, mutta minäkin ole herkkä, ujo ja tietyt asiat jää vaivaamaan päähän pitkiksi ajoiksi. Jään aina vatvomaan menneisyyttä. Minulla ei ole oikeita ystäviä juurikaan… pelkkiä juomakavereita suurin osa. Oikeita ystäviä on vaikea löytää. Olen yksinäinen juon pahaan oloon, käytän vain alkoholia lääkkeenä ja kaikki juomisen ilo on poistunut ajat sitten pois. Olen samaa mieltä siitä jutusta, että naispuolisten kavereiden kanssa tulee pitkäkestoisia riitoja helpommin kuin miespuolisten…
Juomismäärät ja juomiskerrat vain lisääntyy vähä vähältä. Saatan kuolla nuorena jos tämmöinen peli jatkuu.
Nuori mies, haluaisin kuulla sinusta vielä lisää täällä foorumilla… Toivottavasti olet pärjäillyt.
Olin tuossa kuukauden selvinpäin, viikon loman/ryyppyputken jälkeen, koitin saada ajatuksia taas kasattua. Liikuin vähän ihmisten parissa selvinpäin ja vieläpä naisten, ihmeen hyvin juttu luisti ilman viinaakin ihme kyllä. Kuvittelin jo vaikka mitä mutta kyllä se masentava olotila sieltä muutaman takaiskun jälkeen hiipi esille. Enimmäkseen on siis ollut kurjaolo.
Kohtuullisen tuskattomasti tuo kuukausi silti meni selvinpäin vaikka olin raitistelua edeltävällä viikolla juonut joka päivä 0,7 pullon viinaa. En tiedä miksi aloin juomaan taas viime viikonloppuna, olin tosin niin oikeastaan heti raitistelun aloitettua suunnitellut. Kuukausi siis selvinpäin vaikka väkisin ja sitten taas se korkki aukee eli mikään yhtäkkinen päähänpistö juominen ei ollut. Oikeastaan odotin ja suunnitellin juomista koko kuukauden, olihan se perjantaina alku illasta hauskaa ensin kotona aloitella, soitella muille juopoille, heidän kyläilyjään ja sitten baariin. Baarista kotiin laahustaessa se hauskuus oli yllätys yllätys poissa ja lauantai aamuna aloin juomaan heti aamusta. Join siinä koko päivän, pieniä päiväunia lukuun ottamatta. Olo tila vaihteli nousuhumalasta ankaraan vitutukseen eikä siellä baarissa enään illalla niin hauskaa ollut ja sunnuntai päivänä herättyäni hauskuus oli todella kaukana. Päässä oli taas ajatus että tässäkö tämä viikonloppu oli.
Juominen siis ikävä kyllä jatkuu ja pahaa pelkään että koko kesän viikonloppuisin, en taida olla kovin optimistinen. Alkaa todella tuntumaan että kuolen viinaan tai tapan itseni. Yksinäisyyskin painaa edelleen todella paljon mieltä.
Minä olen nyt ollut jopa kaksi päivää selvinpäin. Itse olen nyt näiden kahden päivän aikana yrittänyt kehitellä itselleni tekemistä, ettei tarvisi mennä kauppaan ostamaan alkoholijuomia. Niin, kyllähän se juttu voi luistaa ilman viinaakin ja tottahan tuo on, että masentava olotila hiipii vähitellen takaisin ja sitten taas ahdistaa kovasti ja muutun surulliseksi… Minun tapauksessa se ei vaadi edes paria vastoinkäymistä. Elikkäs niin, että kun päivän menot ja tekemiset loppuu ja iltaa kohden mennään niin alkaa ajatukset taas pyöriä ikävissä ajatuksissa ja alkaa tehdä mieli kovasti viinaa…
Enpä oikastaan minäkään tarvitse mitään vastoinkäymisiä olotilan pahenemiseen, riittää kun muistuu jokin vanha ikävä juttu mieleen niin saattaa masentaa koko loppu päivän. Näitä tunteita juurikin tekee mieli turruttaa viinalla. Jään mielestäni todella sairaalla tavalla kiinni menneeseen.
Heippa Nuorimies ja Töpeksijä,
Se nuorena kuoleminen tuntuu teistä ehkä kuitenkin vähän kaukaiselta hommalta ja “ei voi sattua mulle”, vaikka totuus on tarua ihmeellisempää: olen seurannut vierestä oman poikani, 31v, juomista. Terveystilanne on nyt tämä: kaksi sairastettua haimatulehdusta, joista ensimmäiseen meinasi kuolla, toisesta seurasi diabetes. Juominen jatkuu. Eikös tuo ole jo itsetuhoista käyttäytymistä? Mitenkäs teillä? Olisko syytä hakea ammattiapua, ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluatteko todella kuolla nuorena? Päätös on teidän, onnea matkaan! On kyllä helpompiakin tapoja kuolla, esimerkiksi haimatulehdus on hyvin tuskallinen tauti.
Niin, paljon olen kyllä miettinyt nuorena kuolemista. Kyllähän sitä ajattelee että eihän mulle voi käydä, taasen toisaalta sitä toivoisi että kuolisi nuorena, en halua oikeastaan kokeakkaan vanhuutta joka on pelkää juomista. Nyt on taasen neljän päivän putki takana ja mukava määrä eriläisiä tyhmyyksiä, hengen lähtö kävi kohtalaisen lähellä pikku tapaturmassa. Vähän ehkä pysäytti mutta enpä usko että käytös muuttuu. Täytyy kyllä sanoa että puolen vuoden sisällä on meno muuttunut hurjaan suuntaan ajan kysymys koska jotakin sattuu.
Ei se muutukaan - se täytyy muuttaa, eikä sinun käyttäytymistäsi muuta kukaan muu, kuin sinä. Ei isä tai äiti, ei opettaja, ei naapurin setä eikä nuorisopoliisi, ei sosiaalityöntekijä eikä ryyppykaveri.
Onko kyseessä “pikku tapaturma”, jos kerran olit omien sanojesi mukaan vähällä kuolla?
Kyllä. Alkoholisti voi lopettaa juomisen vain alkoholisti itse. Ihan täyttä totta ja tätä on kuultu todella monesti. Ihminen voi olla alkoholisti ikään, sukupuoleen tai varallisuuteen katsomatta. AA-kirjallisuuden mukaan se voi ilmaantua ihmiseen missä iässä tahansa. Jotkut vain juovat vuosikausia, vuosikymmeniä ennen kuin edes haluavat apua.
Joskus sitä pikkupoikana itsekin ajatteli, että eihän tästä satunnaisesta juomisesta mitään ongelmaa voi tulla. Mutta miten sitten kävikään? Olen käsittänyt asian niin, että tietyn luonteiset ihmiset alkoholisoituu paljon herkemmin kuin toiset. Jotkut pystyy hallitsemaan juomisensa vaikka lopun ikänsä. Jos lähden vaikka yhdet ottamaan johonkin juhliin/baariin, niin lopputulos on känni.
Joo, vähän poika olen vieläkin mutta tarpeeksi vanha päättämään omista asioistani. En voi elää toiselle ihmiselle, voin elää vain itselleni.
Jep
Samoin olen todennut myös, nuoruudessa oli paljon sellaisia jotka silloin mellasti kapakoissa yms. mutta ei heistä
välttämättä tulleet myöhemmin suurkuluttajia. Taas ystäviä joista ei sellaista kuvitellut, vaikka ovat osasta hyvissäkin ammateissa. Toisaalta olen myös kuullut että tulee joillekin alkoholin käyttöön kyllästyminenkin.
Kuullostaa harvinaiselta jos on liikaa “kippailut”.
Tavoitteita on hyvä asettaa itselle alkuun tai jos on tilanne että ei voi ottaa edes sitä yhtä, silloin vaihtoehtona ei kohtuukäyttäjän rooli ole vättämättä koskaan mahdollinen. Joillekkin on povailtu kohtuukäyttöä jos käyttö on joskus ollut kohtuullista. Koska on myös elämän tilanteita jotka voi helposti kääntää lehteä ihmisen elämässä jossa on helppo turruttaa ongelmansa alkoholiin. (läheiten menetyksiä, eroa, työttömyyttä jne… lista on loputon selityksineen)
Mutta se siitä ny alkuun.
Täällä on sitten montakin “Tuppia” kirjoittelemassa, siitä johtuu tuo aktiivinen kirjoittelu 
T.T
Kirjoitanpa tänne, kun en raaski uutta ketjua tehdä ja probleemat ovat aikalailla samat - tosin vain aika roimasti suuremmassa mittakaavassa. Jos siis aloittaja kokee itsensä alkoholistiksi, olen minä kai toivoton tapaus. Sama ongelma kuin jokaiselle tänne kirjoittavalla on tietenkin se, että miten tämän pukisi mahdollisimman lyhyesti ja siten, ettei kukaan tunnista minua.
Olen sen verran uppiniskaista sorttia, etten suostu ottamaan tästä kaljan litkimisestä kaikkea syytä täysin omalle kontolleni, mutta suurimman osan tietysti. Monen muun masentuneen tavoin minusta tuntuu, että olen poikkeuksellisen kovaonninen. Töitä ei hakemisesta huolimatta valmistumattomalle löydy. Koska säännöllistä elämänrytmiä ei ole niin yhtä hyvin sitä litkii kotona kaljaa kaiket illat jotta olisi edes hetkellisesti rentoa olla ja aika kuluisi nopeammin. Reilu kymppi kerralla sellaiseen normiannokseen keppanaa yhden illan tarpeisiin ei ole iso raha satsata kerralla, mutta käytännössä tulottomalle pitkässä juoksussa aivan liikaa.
Taustaltani löytyy siis mielenterveysongelmia. Olen vaatelias, helposti ahdistuva, paniikkikohtauksia saava, uniongelmainen (tämä tosin liittyy ahdistuksen kera myös runsaaseen päihteiden käyttöön) ja ympäristöä tarkkaileva. Huomaan ja ahdistun sellaisista asioista, joihin muut eivät välttämättä kiinnitä erityisemmin huomiota ja pidän toisaalta itseäni poikkeuksellisen älykkäänä. Tämän johdosta suhtaudunkin kaikenlaiseen terapiaan skeptisesti ja analyyttisesti, eivätkä ne ole toistaiseksi auttaneetkaan - toisin kuin lääkitys. AA-kerhoon en koskaan hakeutuisi, koska a) en usko sen auttavan minua ja b) koko idea tuntuu kornilta. Siitä 12 kohdan parantumisohjelmastakin löytäisin varmasti pitkän listan kysymyksiä, epäilyitä, porsaanreikiä ja ristiriitoja, joten ei maksane edes vaivaa tutustua. Lisäksi vanha fraasi: “ei kai tässä vielä niin pahassa jamassa olla…”
Joka päivä ilman mitään järkevää tekemistä on selvin päin niin puuduttavaa, että jossain vaiheessa suun napsaminen ottaa niskalenkin ja suuntaan hakemaan satsin huurteista. En käy koskaan kapakoissa puhumattakaan yökerhoista/baareista, enkä juo mitään olutta väkevämpää käytännössä ollenkaan.
Annosmäärät per viikko vaihtelevat karkeasti 30 ja 70 välillä, joka on aika hurja ja itseänikin huolestuttava määrä… Joskus viikon loppupuolella laskeskellessani alkaa oikein hirvittää. Toki silloin jo huono olokin vaivaa, mutta terveyttä enemmän ottaa päähän rahan meno. Tuloja kun siis ei juurikaan ole. Tuosta tulee sellaiset 10 pulloa per päivä, mutta toisaalta joinain päivinä ei juo ollenkaan ja parina taas 20 pulloa per ilta, joka ei vielä sekään ole aivan tolkuton määrä verrattuna siihen, jos aivan älyttömät lärvit ottaa.
Pitkässä juoksussa tämä vain alkaa olla aika hurjaa tahtia. Krapulastakaan ei enää pahemmin kärsi, ellei sitten ota monta päivää putkeen oikein isolla kädellä. Oikeastaan tykkäänkin oluen tissuttelusta enemmän kuin vaikka viinalekan nopeaa juomista seuraavasta naula päässä -kännistä, josta tulee kaikkein hirvein olo aina lopulta, eikä tekemisissä pysy muutenkaan kontrolli.
Ympäriltä vuoron perään valmistumispapereita ja työpaikkoja saavat kaverit saavat masentumaan entistä enemmän ja tuntemaan itsensä yhä vähäpätöisemmäksi ja surkeammaksi, vaikkei asian saisikaan antaa vaikuttaa sillä tavalla. Minulla on lähipiirin arvostamia erityistaitoja, mutta niistä en pysty taloudellisesti hyötymään. Voisinhan olla yksinkertainen raksamies, joka höhöttelee aina työpäivän jälkeen vanhoille Jopet-shown sketseille, mutta tavoitteeni ovat korkeammalla, vaikkakin tässä elämäntilanteessa hankalat tavoittaa.
Olenkin nimittäin sitä mieltä, että jos joku huolisi minut töihin (olen siis todellakin yrittänyt vaikka kuinka) ja saisin normaalin vuorokausirytmin velvollisuuksineen ja säännöllisine menoineen niin samalla putoaisi viikottainen alkoholin kulutuskin. Nyt vain kaikki tuntuu sellaiselta paskalta ja masentaa ja ahdistaa, että kaljan ryystäminen on monen illan ilo. Vaikka olen ahdistusoireinen, olen kuitenkin ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen, todella hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen tuleva, ahkera, tunnollinen ja hauska seuramies. Hyvä ja pidetty työntekijä, mutta kun ei kelpaa.
Enkä varsinaisesti edes tiedosta “juovani vitutukseen” ja minulla on kyllä kunnon ahdistus- ja masennuslääkkeetkin, mutta onhan pikku kännissä aina tietysti mukavaa olla, kylmä olut on paras mahdollinen juoma joka tilanteeseen (paitsi autoillessa ja töissä ollessa) ja kuten sanottua, tylsät illat kuluvat pienessä kekkulissa paljon rattoisammin touhuillen kaikkea pientä. Inspiraatiokin on monesti pienessä simassa täyttä selväpäisyyttä parempi ja silloin syntyy kaikenlaista.
Tätä kautta saavuttaisin kohtuukäytön, eli saunakaljat ja ehkä kerran viikossa tai parissa sitten isommat kännit. Pitäisi jokaisen kuitenkin tällaiseen pystyä työttömänäkin ihan terveen järjen nimissä, mutta kun ei se vain oikein onnistu. Voi kun olisi nytkin kylmä tuoppi kullankeltaista huurteista niin eipä kauan menisi, kun huitaisisin sen kitusiini ja röyhtäisin päälle. Ja polttaisin vielä röökin, kun satuin juuri syömäänkin hyvin. Tällaisia ovat ajatukseni - tavallaan nostan sen helmeilevän, jääkylmän ja makoisan oluttuopin elämää suuremmalle jalustalle omassa mielessäni. Jos kaupasta loppuisi kaikki oluet niin en minä kävisi sieltä lonkeroa tai siideriä ostamassa, vaikka pystynkin niitä juomaan. Huurteinen keskiketterä, juuri tuoppiin kaadettuna suoraan jääkaapista, on sydäntäni lähellä.
Alkoholi jos joku on hyvä renki, mutta huono isäntä. Monet sen vaikutuksista ovat ihan miellyttäviä, kunhan vain sopivissa määrin käyttää, mutta liiallisuuksiin mennessä nekin vähät menevät sen sileän tien ja tilalla on vain negatiivisia asioita. Siltikin sitä käyttää ihan mielellään. Merkillistä, eikö totta…
Mitäpä ketjun aloittajalle kuuluu? Itsellään aikalailla samoja ongelmia ja sama tilanne, hiukan pahempi vaan, en halua toki vähätellä yhtään toisten ongelmia.
Tässähän tää, motivaatiota ei ole paljon ollut kirjoitella tänne. Kesälomalla olen tässä ollut, en onneksi joka päivä kännissä. Tosin viikonloput ovat olleet ikävä kyllä kolme tai neljä päiväisiä.
Eilen oli tosi kurja masentunut olo en silti ottanut mitään, tänään on mennyt vähän paremmin mutta mielessä pyörii koko ajan että mitä tässä elämässä on järkeä. Muuta ei ole kuin työ, entä sitten jos se menee? Jään ihan tyhjän päälle, juonko itseni hengiltä? Juon varmasti siihen tyhjyyden tunteeseen, yksinäisyyteen…
Toisaalta kun olen miettinyt entä jos minulla olisi kaikki mitä “normi ihmisellä”. Koti jota voisi pitää kotina (en pidä asuntoani kotina se on vain nukkuma paikka), perhe ja mitä nyt muuta normaaliin elämään kuuluu. Olisinko silloin juomatta? Tuskin, vaikka haaveilenkin omasta perheestä, normaalista elämästä… Tiedän kyllä ihmisiä joilla juominen on loppunut kuin seinään perheen perustamisen jälkeen. Itseni ikäisiä, vielä enemmän juoneita. Tosin heillä tuskin on ollut masennusta juomisen taustalla.
En vain kertakaikkiaan osaa kuvitella itseäni elämään minkäänlaista elämää. Vähän kuin pikkulapsi joka ei tiedä mikä hänestä tulee isona. Itse vain olen jo iso enkä ole löytänyt mitään päämäärää elämälleni, pelkään että en löydäkkään tai pysty toteuttamaan sitä vaikka haluaisinkin. Siinä voi äkkiä päätyä synkempiin ratkaisuihin.
Ihme juttuja taas kirjottelen tekisi mieli pyyhkiä koko teksti, mutta menkööt väliäkö tuolla.
Tervehdys nuorialkoholisti. Tulin tuolta lopettajien puolelta tänne vilkaisemaan tätä vähentäjien osastoa. Kyllähän se vähentäminen joillekin onnistuu, minulle ei onnistunut. Juttusi olisivat voineet olla aivan minun kirjoittamia sinun iässäsi. Sillä pienellä erolla, että minulla 16-vuotiaana ryyppääminen lähti käyntiin hieman rajummin. Pystyin kuitenkin neljä vuotta pitämään työpaikan. Tosin työnteko rupesi aina pahemmin haittaamaan ryyppäämistä. Niinhän sitä muka leikillisesti sanotaan, mutta kyllä se minulla piti paikkansa.
En oikeastaan koskaan ole ajatellut kohtuukäyttöä. Viinahan on tehty sitä varten, että siitä tullaan juovuksiin. Mitä enemmän, sitä parempi! Mutta yritin sitä systeemiä, että muutaman viikon selvinpäin ja sitten sopivassa tilanteessa kunnon päivän tai parin juhlat. No eihän se onnistunut. Ne juhlat tahtoivat venyt suunniteltua pitempään ja sitten tuli töistä poissaoloja. Ja sitten tietysti lähti se työpaikka. Sitten ei ollutkaan mitään jarruja ryyppäämiselle.
Kaikki kertomasi masennukset, itsemurha-ajatuksineen ovat minullekin tuttuja. Lopetin useamman kerran viinankäytön “ikuisiksi ajoiksi”. Hyvinhän se onnistuikin - joskus parikin viikkoa. Sitten puoliksi erehdyksessä menin AA-kerhoon. Onneksi kuuntelin aikani kokeneempien juttuja ja totesin, että tämä tuntuu olevan minun paikka. Jostain ihmeen syystä olen nyt xxx vuotta selvinnyt ilman viinaa. Ihan tavallista elämää, iloineen ja suruineen.
Voin suositella sinullekin. AA:ssa tosin “pääsyvaatimuksena” on halu lopettaa juominen. Mutta kukas sen pystyy tarkistamaan. Tuskinpa se lopettamisen halu kaikilla muillakaan tullessaan kovin selvä on, ei minulla ainakaan. Mutta kun muutaman viikon / kuukauden juttuja kuuntelee, niin sitten voi jo paljon paremmilla pohjatiedoilla päättää, haluaako yrittää kohtuukäyttöä, vai siirtyä kokonaan lopettajien puolelle. Sieltä voi vapaasti lähteä sitä kohtuukäyttöä kokeilemaan. Niinhän tosiasiassa useimmat tulokkaat tekevätkin. Ehkä jotkut ovat onnistuneetkin. Ja jos et onnistu, niin ei mikään estä paluuta kerhoon.
Katkesi välillä yhteys - kaikenlaisia ongelmia sitä selvinpäin tulee!
Tuossa edellisessä tekstissä hehkutin innokkaasti AA:ta. En väitä, että se olisi ainoa ratkaisu alkoholiongelmaan. Mutta siitä minulla on omakohtaista kokemusta.
Kirjoitit ihmissuhdeongelmista. Se onkin asia, mitä ei pysty ratkaisemaan enempää viinalla kuin raittiudellakaan. Enkä siinä asiassa pysty kovin päteviä neuvoja antamaan, kun en itsekään ole mitään onnellista perhe-elämää saanut aikaiseksi. Mutta kun seuraa tuttavaperheiden riitoja ja ongelmia, niin monta kertaa ajattelen, että parempi niin. “Vapaus tai kuolema!”
Että semmoisia ajatuksia. Älä nyt vielä vedä itseäsi käyden jatkoksi, vai mitä keinoa olet ajatellut käyttää. Ainakaan ennenkuin olet yrittänyt muitakin vaihtoehtoja.