Nöyryys-uusi ketju

Aiheesta on varmaan keskusteltu täällä ennenkin mutta haluan kuitenkin nostaa sen esille,kun se tuntuu olevan asia joka on estänyt minua raitistumasta.
Että oppisi olemaan nöyrä sen tosiasian edessä että alkoholi ei vain minulle sovi,ja piste.
Vaikka kuinka tuntuisi että kaverit “pitää hauskaa” reissuillaan ja baareissa ja illanvietoissa,niin ymmärtää todellakin että senkaltainen “hauskanpito” ei vaan ole enää minun juttuni.
Eikä se kun joku ottaa hienosti viiniä ruuan kanssa,ja eri viinilaaduista keskustellaan.

Voinhan toki osallistua keskusteluun,onhan niihin tullut intensiivikurssi käytyä…
mutta että minun lasissa onkin tästälähtien vesi.
Vesi onkin muuten aivan mahtavaa,olen juonut sitä aivan liian vähän,mutta viime päivät tosi paljon.
Vesi mm. pelasti siitä kauheasta viime kännistä josta selviämiseen tarvittiin 2,5l vettä,ennenkuin pää alkoi selvitä.
Tästä lähtien lempijuomani on ihan puhdas vesi,ei ole sekään joka paikassa itsestään selvyys että hanasta tulee niin hyvää vettä.
Mutta se nöyryys.
Alkoholistihan on usein itsekeskeinen uhoaja,sellainen minustakin tuli,vaikka se ei varmasti ole perusluonne.
Mutta kuinka muistaa se/pitää itsensä nöyränä?
Jotenkin semmoinen uhoaminen on ollut myös selviytymiskeino,kun on pitänyt pärjätä.
Varmasti raittius on hyvä ottaa sikäli vakavasti että varaa vaikka aamulla hetken jolloin miettii,miksi en voi tänäänkään juoda,tai vielä paremmin,miksi minun ei tarvi tänäänkään juoda.
Pohdin näitä siis lähinnä itselleni,mutta jos teillä on hyviä vinkkejä,miten pysytellä nöyränä,niin kertokaa?
No joo,omien töppien ja krapuloiden muistelu olisi varmaan myös hyvä,mutta kummasti aika kultaa muistot ja taas tehdään samoja virheitä.

Kuulostaa morkkikselta, mutta tsemppiä.

Ei ole enää morkkis,vaan järki

Aamumietiskely on erittäin hyvä keino pyrkiä pitämään yllä raittiutta ja muutenkin. Päivän mittaan voi siihen vielä palata mikäli mahdottomalta tuntuvia juttuja tulee vastaan vaikka Tyyneys-rukouksen alulla.

Kyllä nöyryyden voi käsittää varmaan väärinkin, ainakin minä tein niin. Viinan suhteen tajusin viimeinkin olla nöyrä, eikä onneksi minulla ollut enää fiksuja ja hyvinvoivia juovia lähellä, vaan ne olivat jo vaihtuneet rapajuopoiksi, räyhääjiksi, hulttioiksi ja itkuviinan juojiksi. Bubeissa ja räkälöissä oli minun loppuajan paikka, ja siellä en voi parhaalla tahdollakaan sanoa että olis ollut fiksua juomista tai käytöstä.
Mutta nöyryys? Olen ollut väärällä tavalla nöyrä toisten ihmisten, ennenkaikkea lasteni suhteen ja aina uudestaan joudun palauttamaan itseni siihen pisteeseen että olen ollut liian nöyrä vain oman SYYLLISYYTENI tähden, siis syyllisyys ja häpeä pakottivat minut nöyristelemään raittiinakin ihmisten edessä, varsinkin lasten ja sukulaisten. En ole uskaltanut nostaa päätäni pystyyn ja olla oikea minä vaan yrittänyt ymmärtää ja olla kiltti ja ottanut kaiken syyn itseni niskaan, kun olin niin huono äiti että join. ja rellestin humalassa.
Ihmettelenkin vain sitä millä voimalla olen pysynytkin näin kauan raittiina, kun olen kulkenut niska köyryssä anteeksi että olen olemassa roolissa näinkin kauan(tai ajoittain). Nyt tuli jotenkin päätepiste siihen että otan enää vastaan yhtään kivitystä siitä että olen joskus juonut tai että olen uskossa oleva ihminen tänään selvinpäin.
Tuo väärä nöyristely on pahin uhka raittiudelle. Ei kukaan jaksa loputtomiin olla syyllinen muiden ihmisten ongelmiin. Nykyään näyttää olevan vallalla että jokaiseen ongelmaan on melkein aina syyllinen jompikumpi vanhempi tai molemmat. Aletaan heti syyllistämisprosessi. No, normaalisti ihminen tajuaa, että okei, näin on käynyt olen juopossa perheessä elänyt, mutta entä sitten, nyt on keksittävä ulospääsy tästä ja keinot selviytyä. Mutta on näitä, ikävä kyllä omilla lapsillani myös, lapsia jotka syyttävät vanhempiaan ja eivät suostu muuta tekemään kuin sitten ottamaan kaiken päänsilityksen jokapaikasta ja eivät halua edes muuttua. Eihän sitä jaksa loputtomiin?
olenko väärässä? En vain jaksa enää katsoa kun lapsi elää holtittomasti ja jos jotain sanoo on heti sormet osoittamassa minua kuinka olen sitä sun tätä.
No,nyt olen niinkuin holisti konsanaan vauhti päällä, pyhää vihaa täynnä että minua syytetään. ja puolustaudun kovasti. pakko. muuten masentuisin ja ehkä olisi pullo seuraavana kun en näkisi valoa missään. Onhan minulla myös usko Korkeimpaan ja siihen että Hän suojelee minua ja läheisiäni. Tällä hetkellä en muuta voi kuin rukoilla hänen puolesta joka vihaa minua suunnattomasti, ainakin sen hyvin osoittaa.
tuli pitkä kirjoitus mutta tämä palsta on joskus henkireikä kun en muualle voi puhuakaan. ja ehkä joku kirjoittaa viisaita tai saa lohtua tai samaistuu.
Kiitos raittiista aamusta!

Jos ei sovi niin ei vaan sovi (syitä voi tietysti pohtia vaikka maailman tappiin mutta hyväksyä se tosiasiana)
Nöyränä voi myös mielestäni pysyä muistamalla, että sinäkin olet vaan ihminen etkä mikään “kaikkivoipa” mihin ei mikään vaikuta. Kannattaa myös muistaa, että se sinun fyysinen ruumiisi on tietystä kulmasta katsottuna vain “lainassa” eikä se loputtomasti kaikkea kestä. Se on hajoavaa ja katoavaa luonnonvaraa sekä etanoli on supermyrkky +sillä on nyt vain sattuu olemaan tiettyasema juuri meidän yhteiskunnassa joka vääristää todellisuutta kyseisestä psykoaktiivista sekä haitoista enemmän kuin moni edes uskoo.

Suosittelen pitkiä meditatiivisia metsäkävelyitä paikoissa jotka juuri sinua miellyttää. Tsemppiä!

dorisnovelli kirjoitti

Tästä tosiasiasta se alkoholistin kohdalla alkaa.
Sitten tulee vastaan se tosiasia, että alkoholistit voivat raitistua eri tavoin.
Mutta pelkkä raittius ei juuri koskaan riitä parempaan elämään. Parempi elämä merkitsee ihmisille hyvinkin erilaisia asioita ja tavoitteita. Itsesäilytysvietti, sukuvietti ja sosiaalivietti ovat jokainen johtaneet alkoholistia eksyksiin ja ristiriitoihin ihmisten ja omantunnon kanssa.
Lähiajan tavoitteisiin ensi vaiheessa kuuluu yleensä talouden ja fyysisen kunnon kohentaminen. Myöhemmin mukaan tulevat ihmissuhteet, sekä pyrkimykset henkiseen ja hengelliseen kehitykseen. Jotkut tavoitteista täyttyvät yllättävän nopeasti, joidenkin kohdalla pienetkin edistysaskeleet vaativat paljon aikaa ja vaivaa, eikä takaiskuiltakaan voi välttyä.

Alkoholistina minulla on yhteiskunnassa samat velvollisuudet ja oikeudet kuin muillakin. Juovana aikana joistain oikeuksista kiinni pitäminen oli voimakkaampaa kuin velvollisuuksien täyttäminen.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Näinhän se kehityskulku joillakin alkoholistien kohdalla menee… On muuten lainaamani kohdat fiksua tekstiä vaikka en itse mitään huru-uskontoja kannatakkaan mutta jokainen rullaatkoon ihan miten tahtoo ja hyvä jos tuntuu auttavan.

Samaa voin myös suositella hyvin lämpimästi! Yleensä olen ollut erittäin iloinen tällaisen aktiviteetin jälkeen. Metsässä kävellessä vaipuu jännään tilaan jolloin sielu lepää. Ajatukset rauhoittuu.

Siinä nöyrtyy luonnonkauneuden edessä… Tuntee itsensä hyvin pieneksi…

Tsemppiä!

Hyviä teemoja,kuten myös:

Kiitos tsempistä Soikannel,metsään menen taas ,se onkin talvipimeällä jäänyt aivan liian vähiin…
Ja

Tuttu ongelma Huolestunut Läheinen,tuo syyllisyysasia on ollut juuri nyt tapetilla minunkin elämässä,tai oikeastaan siitä vapautuminen.
Olen kantanut syyllisyyttä ainakin 15.v avioerosta lähtien(johon olen ajatellut olleeni ainoa syyllinen?) äitinä ,koska yksi lapsista sortui päihteisiin(no haloo,onhan sillä isäkin)
,mutta nyt,ihmeellisten ja rankkojenkin tapahtumien kautta olen vapautumassa siitä helvetinmoisesta syyllisyyden taakasta,joka on ehkä osittain ainakin saanut minut juomaankin…ainakaan en ole pysynyt raittiina se reppu niskassa.
Mutta,nyt se on poissa!
En viitsi sitä enempää avata,miten,pääasia että on.
Tiedän tuonkin vääränlaisen nöyryyden ja nöyristelyn suon,on sitä tullut harrastettua :confused:
Mutta sellaista nöyryyttä en nyt tarkoita,vaan vähän semmoista tyyntä tosiasioiden hyväksymistä…että kun ei voi,niin ei voi,ja that’s it.
Ja jos alkais katselemaan MITÄ muuta sitä voiskaan touhuta viikonloppuisin :slight_smile:

Huomenta Doris, muistanet että nöyryydestä on kirjoitettu paljonkin? Mulle ei vain juolahda sen ketjun nimeä mieleen -selaisin itse mielelläni. :confused:
Ehkä sinua auttaa tosiasioiden kartoittamisessa ja omien rajojen paikallistamisessa vanha kunnon tyyneyslause? Suhteuttaa nöyryyden tarvettakin - miten nyt sitten kukin tämän ylipäätänsä kokee. Hyvää päivän jatkoa. :smiley:

PS. jatketaan harjoituksia vaikkapa päivän mittaan jos sinulle sopii. Minulla on ilo mennä hieman valistamaan nuorempaa porukkaa yhden päihdeapuorganisaation tilaisuuteen. Olen siellä jonkinlaisena “freelancerina” - ryhmät skippasin jo vajaa vuosi sitten, mutta “viisaan nöyränä” (?) jätin oven taloon raolleen jos vaikeita paikkoja tai vaan mielenkiintoa niitten tapahtumiin ilmenee.
Tämän päivän nöyrä toiveeni on, ettei jengi olisi yhtä nuorta kuin viime kerralla (14-15). Vaikea tavoittaa kun en tunne skidien ajattelumaailmaa kovinkaan hyvin. No - parin tunnin päästä näen ja otan tosiasiat tosiasioina!

Nöyryys taitaa olla ihan yksinkertaisesti vain tosiasioiden tunnistamista ja tunnustamista. Eri asia kovasti kuin nöyristely.

Nöyryys voi olla suuri ylpeyden aihe. :bulb:

Kyllä, tämän samaisen asian tänä aamuna aamumietiskelyssä tajusin. Tuolla aiemmin tuota nöyristelyäni jo pohdin ja se jatkuu. En tiedä onko ajatukseni tai oikeastaan miehelleni siitä jo puhuinkin, että olenko yrittänyt olla nöyrästi syyllinen, pyydelllyt anteeksi kaikkea mahdollista mitä olen tehnyt, ja siten yrittänyt OSTAA itselleni mielenrauhaa. ihan nyt hävettää. Teinkö kuinka suuren virheen.
Huomasin tämän asian nyt eräiden tapahtumien kautta, ettei minun saa ottaa lasteni ongelmia omaksi syyksi, koska heille täytyy kasvaa vastuu omista teoistaan oli ja hakea apua jos ei muuta itse keksi.
Ja toinen asia on, että olen tuntenut huonommuutta lähes koko ikäni, juovana ja selvänä, en siitä millään pääse irti, joten se on kait minussa oleva sisäsyntyinen tapa, haluan olla hieman alakuloinen, maassa makaava, dramaattisestikin, ehkä.
En tiedä vielä mihin tämä ajatuskuvio johtaa, mihin uusiin valoisiin aikoihin ja osaanko elää ilman kalvavaa syyllisyyttä, kun siihen olen niin tottunut.
olen niin tottunut olemaan varovainen ja arka muiden läsnäollessa, peläten että kohta joku huomaa minut ja iskee jonkin ilkeän lauseen minua kohti.
Täytyy tätä miettiä ja ajatella lisää.

Niin,nöyryydestä tulee kyllä mieleen tyyneys,ja hyväksyminen eli - tyyneysrukous.
Eipä sitä turhaan Aa-ssa näköjään lueta.
Niinpä sitä askel kerrallaan näköjään oivaltaa näitä asioita,eikä siinä auta mikään ennenkuin on itse oivaltanut,muuten se raitistelu on varmaan minullakin ollut sitä suorittamista.
Nyt on onneksi juomahalu pysynyt poissa jo 11. Päivää :slight_smile:

dorisnovelli kirjoitti

AA:n tarjoama tie raittiuteen on yksinkertaisuudessaan jännittävä yhdistelmä täydellistä antautumista ja henkilökohtaista toimintaa, ponnisteluakin. Alun pakkonöyryys muuttuu askelten mukana tavoitteeksi, ja oman kohtalon surkuttelu muuttuu haluksi olla mukana vertaistuessa paitsi saavana, myös antavana osapuolena. Lyhyenkin raittiuden alkoholisti tukee jokaista muuta palaverin osanottajaa.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Itse aloitin blogin, tervetuloa lukemaan. Itseltäni vaatii nöyryyttä kirjoittamisen aloittaminen aiheesta (ja vähän senkin vierestä), mutta askel sekin raitistumiseen.
keltainenvihko.blogspot.com.es/
Yritin myös etsiä muita blogeja sivulta, mutta se ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin, useimmat jo vuosien takaisia eivätkä toimi sellaisena vertaistukena, jota etsin.
Hyvää lauantaita!

Onhan tämä aikamoista itseään peiliin katsomista, vaikka nimettömänä kirjoittaakin niin kuitenkin näen itseni mitä olen ollut, ja mihin olen tullut.
Olen myös joskus kirjoitellut muualle, esim Aa:n Ratkaisu lehteen. Kun on lähettänyt kirjoituksen niin sitä jännittyneenä odottaa milloin se on julkaistu, ja häpeän puna poskilla, tai innostuksen tai ihana rauha mielessä, miten milloinkin sitten lukee sen.
Nytkin tännekun kirjoitan, käyn muutaman päivän päästä lukemassa mitä kirjoitin. Ja siten joskus huomaan että missä olen menossa harhaan ja mitä pitää muuttaa.
Joskus kiukkuisena ja väsyneenä taisteluun olen ehkä ollut kriittinen, peräti haastanut riitaa tai nakellut sanoja huolimattomasti ja sitten kaduttaa. Ja sitten on niinkuin nyt, leppoisa hyvä mieli, eikä tulevaisuus pelota eikä menneet ahdista. Kunpa tällaisia hetkiä olisi elämässä enemmänkin. Toki niitä on jo enenmmän kuin raittiuden alussa.
Joskus olen paatoksessa kirjoittanut, joskus ylihengellisesti kun olen ollut niin onnellinen raittiudesta.
Sen neuvon olen joskus saanut ja minusta se oli hyvä: kun on hyvä päivä, pistä se muistiin, muista se silloin kun on huono päivä.
Minulle kun kävi joskus niin etten muistanut että edes hyviä päiviä oli koskaan ollut olemassakaan, kun ahdistus ja synkyys mieltä painoi. Hyvää lauantain jatkoa ja raitista sellaista!

Hei Julia ja tervetuloa foorumille!
Useimmat blogit, mitä foorumilla on mainittu, on käsittääkseni koottu Tiedotteiden alla olevaan
Kirjallisuusvinkkejä ja blogeja (linkkilista) -ketjuun. Ketjua plärätessä kannattaa huomata, että samainen ketju näkyy päihdelinkin joka alueella, joten linkkien aihepiiri ei kaikissa ole alkoholi vaan esimerkiksi peliriippuvuus tai huumausaineet.

Hyvää raitista, ja toivottavasti aurinkoista sunnuntaita itse kullekin!