Niin se on, että nöyrästi palaan takaisin. Tosin sillä erotuksella, että aiemmin aloitin keskustelua tuolla Vähentäjien puolella, nyt siirryin tänne Lopettajien puolelle. Vähentämisestä ei tule mitään, Lopettaminen on ainoa vaihtoehto.
Edellisen kerran kirjauduin tänne vuonna 2011, joten tässä on mennyt rai rai vaan 3 vuotta, muka vähentäen.
Tätä tekstiä kun aloin kirjoittamaan, ajattelin ennen tätä laskurilla laskea annokset, joita kumosin kurkkuun viime viikolla. Sain määräksi 18, mikä kauhistutti… 
Olisi siis aika pysähtyä, pohtia ja miettiä, miten tästä eteenpäin, ilman annostakaan.
Tervetuloa tälle puolelle!
Itselleni kävi niin, että päätös lopettamisesta oli vähän kuin helpotuksen huokaus. Että minun ei TARVITSE juoda. Vähentäminen oli aina sellaista epämääräistä venkoilua mikä ei koskaan johtanut mihinkään.
Päivä kerrallaan vaan eteenpäin, pitäen mielessä että yhtäkään ei voi ottaa. Jotkut suosittelee AA:ta, A-klinikkaa yms jos tuntuu että ulkopuolisesta tuesta voisi olla hyötyä.
Tervetuloa lopettajaksi ja lupaan, että vaikkei se aina helppoa olekkaan, niin on se helpompaa kuin “vähentäminen”.
Minä olen ottanut elämäntavaksi täysraittiuden ihan omasta tahdostani ja siihen en anna minkään ulkopuolisen ihmisen tai seikan puuttua, se on minun valinta ja päätös koska se on minulle niin henkisesti kuin fyysisesti parasta. Jos se ei jollekkin sovi, niin se on hänen päänvaivansa eikä minun, minä en kaipaa yhtään ihmistä lähelleni joka kyseinalaistaa tai kritisoi raittiuttani koska vain minä itse tiedän ja tunnen mitä kehoni ja sieluni tarvitsee tai ei tarvitse voidakseni hyvin.
Minä en häpeä raittiuttani pätkääkään vaan ihan päinvastoin, toki varon tyrkyttämästä sitä kenellekkään tai muutenkaan moralisoimaan heitä jotka sitä käyttävät, mutta jos joku itse tekee aloitteen alkoholista keskusteluun, niin toki siitä voin keskustella, mutta siinäkään en oikeistaan voi muuta kuin kertoa miten itselleni on käynyt ja kuinka siitä eroon pääsin ja sehän ei välttämättä toimi muille, joten liian fanaattinen ei saa olla oman tien istuttamisesta toiseen tai muihin.
Raitistumisen pitää kuitenkin ottaa tosissaan ja valitettavasti kynnys avun hakemiseen on monasti turhan korkealla ja ihan turhaan koska kyse on kuitenkin omasta elämästä ja hyvinvoinnista.
Tzemppiä lopettamiseen!
T. Prossa
Heipä hei täältäkin!
Minulle itselleni tuo alkoholismiongelma tarkoittaa sitä, että se on ongelma joka ei sinällään ole mitenkään sidoksissa siihen kuinka paljon kulutin alkoholia. Ongelma oli pikemminkin tosi monimutkaiseksi muodostunut elämisen ongelma. Minuun tämä ongelma muodostui jo lapsuudessa kotonani vallinneen alkoholismin myötä, jonka olen nyt vasta itse lopetettuani dokaamisen alkanut pikkuhiljaa tajuamaan. Näitä tunnelukkoja ja omaa itseäni olen paennut oikeastaan koko elämäni ajan, itse oikeastaan edes tajuamatta sitä.
Alkoholi sinänsä oli vain yksi monista eri tavoista joilla tätä pakomatkaa tein. Toki se suurinta henkistä vahinkoa ja murhetta aiheuttanut ja jonka myötä sai itseluottamusta teininä ja nämä muut klassiset kuviot mitä siihen kuuluu. Tunnelataus mikä siihen alkoholin ympärille nivoutui, oli todella suuri silloin nuorempana. Minä olin aina se joka oli seurueesta eniten juovuksissa ja jonka suurin murheenaihe elämässä oli se, että viinat eivät saa päästä loppumaaan. Muttei sitten kuitenkaan sen enempää.
Se, että paljonko alkoholia käytin tai pystynkö olemaan, vaikka joitakin aikoja selvinpäin, niin se on minun kohdallani ihan merkityksetön asia. Minun ongelmani oli se itseni kohtaamisen pelko, joka ei liity mitenkään sinänsä siihen alkoholiin. Alkoholi oli vain tapa, jolla “hoidin” sitä todellista ongelmaa.
Ego mulla on ollut ja oli aivan hirmuisen vahva. Mutta tuo vahva ego ei ole ollut jotain sellaista, joka jotenkin palvelisi minua, vain se on ollut vain vahva siksi että tarvitsin vahvaa panssaria siellä lapsuudessa haavoitetun itseni ympärille. Eli ulospäin olen saattanut näyttää vaikka oikeinkin hyvävointiselta ja elämässä pärjäävältä ihmiseltä, mutta sisälläni kaiken sen kuoren alla on ollut kamalasti pahaa oloa ja alemmuudentunnetta.
Eli se ego minussa oli vain jotain sellaista, mitä en oikeasti ole. Ja nyt tässä sitten tätä prosessia takaisin siihen oikeaan minuuteen tehtäessä kaikki ne tuskalliset tunteet joita se ego on peittänyt, niin ne tarvitsee kohdata. Se ei aina ole kivaa ja välillä vituttaa ihan huolella, mutta kaiken sen väärtiä se kuitenkin on. Alkaa pystyä arvostamaan itseään tavalla, jota ei ennen voinut ymmärtää olevan olemassakaan. Sitäkin, että oppii päästämään irti siitä alkoholisti-identiteetistä siinä mielessä että itseään ei tarvitse määritellä sen menneisyytensä mukaan. Alkoholi ei minulle sovi, mutta ei minun sen takia tarvitse leuka rinnassa kulkea elämääni. Andante on käyttänyt sitä mainiota sanaa “poikkeustila”, jonka minäkin katson erittäin terveelliseksi suhtautumistavaksi, mitä siihen omaan menneisyyteen tulee ja että kannattaako siitä ottaa mitään syntisäkkiä raahattavakseen.
Tervetuloa minunkin puolestani, Sangre! Täytyykin selata vähentäjiä niin saan paremman kuvan historiikistasi. En itse ole suinkaan luikkimassa vähentäjäksi koska nollasta ei voi enää vähentää. Ja selvä lopetuslinja on huomattavasti helpompi hallita kuin iänikuinen laskeminen ja tarkkailu. Tässäkin komppaan ylläolevia.
Miten tästä eteenpäin? Onko sulla harkinnassa tai mielummin ympärilläsi tukijoita oikeassa elämässä? Vaikka kukaan ei voi raitistua puolestasi, tukijat olivat minulle elintärkeitä alkuaikoina. Ovat vieläkin, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin aikaisemmin.
Konkreettisia vinkkejä: Korkki kiinni vaikka miten sattuisi! Pysähtyminen tsekkaamaan ja tarvittaessa karsimaan haitalliset ihmiset ympäriltäsi. Koti ehdottoman alkoholivapaaksi. Tällasia vinkkejä löydät enemmän ketjusta “Yksinkertaisia Niksejä” jota aina suosittelen uusille kirjoittajille. Käy lukaisemassa, minä yritän löytää sinut naapurin puolelta. Tsemppiä. 
PS. Ikzu, kiitti maininnasta!
Tervetuloa lopettajiin SangredeToro.
Vähentämistä harrastin itsekin kyseenalaisella menestyksellä kymmenkunta vuotta. Oli juomapäiväkirjat, alkoholibudjetit, tipattomat tammikuut, alkottomat alkuviikot… jos vaikka mitä! Omalta kohdaltani voin näin jälkeenpäin todeta, että siinä vaiheessa kun viikkoannoksia piti alkaa laskea ja juomista tietoisesti kontrolloida, oli peli jo hävitty. Se on vaan niin helvetin vaikeaa tunnustaa itselleen, jonkinlainen herääminen siihen tarvitaan. Hyvä jos sinulle riittää havahtuminen liian suureksi kasvaneeseen kulutukseen.
Minulla on toiminut raittiuden hyvien puolien listaaminen. Täältä löytyy siihen oma ketjukin, “Lopettamisen positiiviset vaikutukset”. Eikä mun mielestä passaa unohtaa sitäkään, mihin juominen voi johtaa tai on johtanut. Näillä eväillä menty nyt kuukausi 
Tsemppiä!
Tervetuloa!
Minä aikoinani aloin juoda noin 7 raittiin vuoden jälkeen. Raittiutta ennen olin juonut 16 vuotta.
“Retkahtaminen” tuntui niin pahalta, että menin hoitoon Kalliolaan. Siellä opetettiin, että jos ihmisellä on sydäntauti, niin hänestä ei sanota, että hän “retkahti” uuteen sydänkohtaukseen. Alkoholismi on krooninen sairaus, joka hoitamattomana uusii. Minä “unohdin”, mikä olin ja päätin kolme kuukautta ennen “retkahdusta” “ottaa pari paukkua”.
Alkoholismi on mielestäni aivokemiallinen häiriö, joka ilmenee henkilön tahdon muuttumisena alkoholikeskeiseksi. Kuten hengitys jne. Sanotaan, että se on mukava mies, mutta kun se ottaa yhden paukun, niin se muuttuu toiseksi ihmiseksi. Ja se toinen on kova juoppo. Tässä voi olla totuuden siemen? Omaan kokemukseeni se ainakin sopii hyvin. Tosin minä käytin sitä muodossa “koska” eli tämä aivokemiallinen ongelma oli hyväksyttävä syy juoda alkoholia, joka sen aivokemiallisen ongelman aiheuttikin.
Kalliolasta alkaen olen ollut raittina jo yli 16 vuotta. Juomiseen on helppo palata, mutta raittiuteen joutuu tekemään jonkin verran töitä.
Kiitos teille viesteistänne…Lämmittävät mieltä. Olen tässä laittanut ylös, mitä kaikkea hyvää saisin, että alko poistuisi elämästä; aikaa perheelle, aikaa itselle, rahaa voisi säästyä, kilot voisivat kadota, muutenkin väsymys voisi kadota, ehkä. En tiedä. Parasta olisi, jos se alituinen pettymys itseen häviäisi. Mitä sitten menettäisin? Nytkään en ystävien kanssa notku baareissa, lähinnä juopottelu tapahtuu kotona. Eli en usko, että ystävien kanssa tulisi mitään “menetystä”. Osaan myös olla hauska selvinpäin, enkä koe, että tarvitsen alkoholia sosiaalisesti, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Mutta onhan se punaviini ollut ystävä jo monen, monen vuoden ajan…se ystäyyden menetys mietityttää. Näillä ajatuksilla tiistaihin, illalla on tilaisuus, jossa nautitaan hyvästä ruuasta, voi olla yllätys muille, että se viinipaketti jää tilaamatta…
Moi Sangre. En löytänyt vähentäjien puolelta mitään josta historiikkisi avautuisi. Mutta ei se mitään, jatketaan tästä.
Minäkin olin juuri punaviinin ystävä. Mutta ystävyys oli yksipuolista. Viini ei ollut minun ystäväni vaan isäntä. Viina voi olla hyvä renki - hyvä isäntä se ei ole koskaan. Joten pohdin tämän suhteemme uudelleen ja skippasin mokoman! Tee sama.
Löysin tämän viestiketjun, on siis jo muutaman vuoden takaa…
viewtopic.php?f=3&t=25921
oli varmasti jo aika palata takaisin, etenkin kun lukee vanhaa tekstiä ja tajuaa, että mikään, EI MIKÄÄN ole muuttunut… 
Kiitos nopeasta vastauksesta ja linkistä, Sangre. Selvitti paljon. Itsekin olin juuri tuommoinen sivistynyt viiniharrastaja. Hahaaaa! Aluksi vuosikertoja ja tärkeäilmeistä maiskuttelua. Eipä kuitenkaan ottanut montakaan päivää kun taas olin minäkin enemmän tai vähemmän nöyränä marketissa hakemassa päivän standardiannostani. Kaksi 1,5 litran punaviinikamaluutta 1,09€ kappalehintaan.
Sivistys sivistyneille, minulta se ei onnistunut. Kuten ei myöskään suunnaton itsekusetus hakea näitä juomia “hienommasta” putiikista. Ei periaatteessa mitään muuta kuin kehno luistamisyritys sosiaalikontrollista hankintapaikkaa vaihtamalla.
Sangre, kiinnitin huomiota siihen ettet ole ainoa teidän perheessä jolla on mieltymystä jalostettuun rypälemehuun. Perehdy vaikka netissä läheisriippuvuuteen!
Vielä sananen työpäivän lomasta…Mies on lähdössä metsästysreissulle loppuviikoksi ja tämänlaatuinen tilaisuus olla yksin on aina mennyt siihen, että olen pitänyt hippoja ystäväni punkun kanssa. Nyt ajatuksena on olla ilman kaikki 4 päivää… täytyy varmaan olla täällä on-linena koko ajan 
18 annosta viikossa… jos nuo tissuttelee läpi viikon, niin mitä iloa siitä loppupelissä edes on? Paljonkos tuo maksaa punaviini-euroissa? 25e per viikko? Satanen kuussa, siitä ilosta ettei ole edes hiprakassa. Näillä eväillä sanoisin että parempi vaan laittaa korkki kiinni vähäksi aikaa! Ihan turha mennä jos ei edes meinata! 
Narkkitehdille tiedoksi, että tuo 18 annosta viime viikolla tuli aika pitkälti perjantaina ja lauantaina, eli ei pitkin viikkoa. Siltikään en ehkä ole varma, että mun pitäis vertailla kaverin annoksiin omiani, vai onko raja tänne liittymisessä se, että annoksia menee 40 viikossa tai jotain? Kaipa kuitenkin se omien korvien olotila kerro, että nyt tässä on jotain mätää. Ja onhan tässä, jos ei pysty sitä illanviettoa olemaan ilman punkkulasia. Niin kuin tänään piti olla. Ihan kuin ilmoille tulisi toinen persoonani, joka ei ota kuuleviin korviinsakaan ääntä, joka muistuttaa, ettei pitänyt ottaa. Otti kuitenkin… 
voi perkele
Ei tosiaankaan pidä verrata juomismääriä toisten juomismääriin. Oma sisäinen olo kertoo sen mikä itselle on liikaa ja siihen pitää luottaa, jos yksikin annos mietityttää ja tuntuu liialliselta niin silloin se on sitä.
T. Prossa
Olen ollut samassa tilanteessa lukemattomat kerrat ja arvaan, että ottaa päähän ihan helvetisti. Hyvä että ottaa. Se antaa mahdollisuuden tehdä toisin huomenna. Mulla ei aina ottanut riittävästi päähän. Juominen jatkui puolison ollessa pois kotoa kun mikään ja kukaan ei estänyt.
Huomenna on uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Voimia!
Haa, kauppareissu tehty, mieli teki ottaa ainakin kaksi siideriä tai jopa käydä Alkossa, se kun näppärästi oli siinä vieressä 
Mutta ei, ei lähteneet juomat mukaan. Tänään olen ylpeä itsestäni. Huominen on huomenna 
Legenda Matti Nykänen tais sanoa, että “Huominen on tulevaisuutta.”.
Onnittelut, hyvin meni. Kun jättää juomat ostamatta niin jää ne sitten ottamattakin
Tänäänkin ilman, olen tyytyväinen. Ärsyyntyminen tuli töissä, kun sain lista asiakkaille menevistä viinipulloista. Tulipa vain mieleeni sellainenkin ajatus, että miksi annetaan viinaa lahjaksi. Mitä jos joku asiakas onkin alkoholisti, ja minä vaan iloisena toivottelen jouluja. Edellisessä työpaikassa arvottiin aina perjantaisin viinipullo työntekijöiden kesken. Eurolla sai osallistua…kyllä tämä yleinen ajatusmalli alkoholin käytöstä on merkillinen. Tuntee olevansa poikkeava, kun ei juo. Odotan innolla Pikkujouluja, joissa kaikki tinttaa enemmän tai vähemmän…no, en murehdi niitä nyt, ennen sitä on vielä monia päiviä vahvistaa tätä fiilistä, mikä on nyt