Jotenkin vaikea kirjoittaa asiasta edes näin anonyyminä. Eli olen 28 vuotias nainen ja olen naimisissa miehen kanssa, joka juo useimpina viikonloppuina. Lapsia ei ole mutta omistusasunto ja kaksi koiraa on. Kaikille olen sanonut, etten halua lapsia ylipäätään ollenkaan vaikka totuus on se, etten tiedä voisinko tehdä lapsia tähän tilanteeseen. Lapsia siis ei ole. Yhdessä ollaan oltu 11 vuotta ja onhan tätä tavalla tai toisella jatkunut koko tämän ajan.
En tiedä voiko kerran viikossa juovaa edes kutsua alkoholiongelmaiseksi mutta minulta se vie kuitenkin viikonloput, jotka oikeasti tarvitsisin palautumiseen raskaan työviikon jälkeen. Teen useasti reissuhommia ja ma-pe työviikko olen saattanut tehdä töitä 53h toisella puolella Suomea. Vihdoin kun pääsen perjantaina kotiin en tiedä odotanko sitä edes.
Perjantaina meillä on aluksi ihan mukavaa. Saatetaan yhdessä käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja ehkä saunoa mutta heti kun näen, että hän ottaa jonkun alkoholijuoman tiedän, että siitä se taas lähtee ja juominen jatkuu sitten pitkään lauantaihin. Ja kun tarkoitan pitkään niin parhaassa tapauksessa juominen loppuu lauantaina aamukahdeksalta ja huonossa tapauksessa lauantaina iltakahdeksalta. Hän siis useimmiten juo ihan kotona samalla jutellen skypen välityksellä hänen ystävänsä kanssa. Tässä vaiheessa minä menen koirien kanssa makuuhuoneeseen nukkumaan ja laitan oven kiinni.
Jos skypekaveri väsyy jo aamulla niin se tarkoittaa sitä, että ilmeisesti minut voi hyvillä mielin herättää vaikka aamuviideltä tai kuudelta ryyppykaveriksi ja siinä sitten on pakko kuunnella seuraavat 1-5h kännistä monologia. Useasti se kääntyy siihen, että hän jossain vaiheessa haluaa haastaa riitaa (ainakin jos on juonut väkeviä) tai vähintään tuhannenpäissään pitää juuri nyt ruveta puhumaan kaikista “tärkeistä” asioista ihan niinkuin se humalaisen kanssa olisi mitään vuoropohjaista keskustelua. Ainakin hän pitää huolen siitä, että minä en ainakaan nuku niin kauan kun hän on vielä hereillä. Eihän minun nukkumisella nyt ole mitään merkitystä. 
Jos skypekaveri jaksaa pidempään niin ehdin mukavasti aamulla herätessä viemään koirat ulos, jonka jälkeen lähden kotoa pakoon esimerkiksi kauppakeskuksiin, vanhempien luokse jne. Lähiaikoina olen myös toisinaan mennyt autoon nukkumaan.
Yritän samalla arvioida, mihin aikaan sitä uskaltaisi tulla kotiin eli milloin mies olisi tällä kertaa sammunut. Eli omat perjantai-illat ja lauantait menevät miehen juomiseen. Sunnuntaina voidaan ehkä viettää aikaa keskenään katsellen elokuvia.
Olen keskustellut miehen kanssa tästä useasti ja omasta mielestään hänellä ei ole ongelmaa kun ei juo työviikolla. Ei vissiin voi olla alkoholisti kun juo vain viikonloppuna. Mutta silloin kun hän aloittaa juomisen niin lopettamaan ei kesken kaiken pysty. Sovittiin jokin aika sitten, että hän vähentää juomistaan joka toiseen viikonloppuun eli olisi puolet viikonlopuista selvinpäin. Ei se kyllä ihan niin ole mennyt kuin sovittiin. Viimeiset kolme viikonloppua kännissä, sitä ennen yksi viikonloppu selvinpäin ja taas kaksi sitä edellistä kännissä. Tällä hetkellä tuntuu, että mulla ei enää ole viikonloppuja ja perjantait ja lauantait ahdistaa jo valmiiksi.
Jos töissä keskustelu siirtyy alkoholiin niin huomaan, että alan oikeasti kuulostamaan jo katkeroituneelta. En pysty itse oikein edes enää juomaan edes viihdemielessä kun koko touhu iljettää niin pahasti. Muistan vielä ajan kun alkoholi saattoi tarkoittaa myös hauskanpitoa eikä pelkästään sitä, että ahdistaa ja pitää lähteä omasta kodista karkuun.
Raskatan miestäni ihan silmittömän paljon ja selvinpäin hän on ihan uskomattoman ihana.
En tiedä välillä onko ongelma vain minussa eli onko meillä vain niin erilaiset alkoholinkäyttötottumukset. Olo vain tuntuu väsyneeltä koko tilanteeseen. En ainakaan ole prioriteetti nro. 1, joka on ikävä kyllä tullut huomattua.
En ole puhunut asiasta oikeastaan edes kellekkään ulkopuoliselle ennen tätä. Oikeastaan yksikään läheisistä ihmisistä ei tiedä, miltä minusta tuntuu. En kerro muille, miten paljon mies juo ja miksi niin kiivaasti haluan lauantaina keksiä itselleni kaikenlaista ohjelmaa kun oikeasti haluaisin olla kotona.
) Halusin silloin niin valtavasti olla mieheni kanssa, rakastin häntä yli kaiken. Olin ollut lähes aina sinkku ja jo epätoivoinen sen suhteen, että ikinä löytäisin ketään 
Mies on edelleen kultaisin ihminen, jonka tiedän. Nykyisin hän on siis ex, kohta vuosi siitä, kun erosimme.