Hei! Täällä riita pojan kans puhelimessa päättyi siihen että sanoin toivovani että hän kuolis. En ymmärrä miten sanoin noin, omalle pojalleni. Olen hirviö, en mikään äiti. Itkettää ja oksettaa. Tiedän että en saa sanottua sanomattomaksi ja tiedän että poikani muistaa sanani ikuisesti. Tarvitsen apua, muutakin kuin keskusteluapua, jotain rauhoittavaa lääkettä. Ihan on lamaantunut olo.
Hei Sydän karrella. Terveiset tuolta Kotikanavan puolelta, olen alkoholistin vaimo, mutta käyn lukemassa täällä Vilpolassakin. Itselläni ei ole lapsia, joten voin vain aavistaa miten rankkaa teillä äideillä on.
Mutta yhteistä meille kaikille käyttäjien läheisille on, että teimme niin tai näin, emme voi tilanteelle oikein mitään. Sitä helposti syyllistyy, mutta voisimmepa muistaa, että emme voi elää toisen puolesta. Täällä kotikaupungissani pari vuotta sitten nuorisojoukko ajoi huumeissa kovaa vauhtia poliisia karkuun ja törmäsi kaupan seinään. Kuski selvisi hengissä, mutta vieressä istunut, joka roikkui puolittain ulkona ikkunasta ja näytti poliisille keskisormea, kuoli välittömästi. Koskettava oli kuolinilmoitus, jonka vanhemmat laittoivat lehteen. En muista sanamuotoa tarkasti, mutta suuntaan: Ompelimme purjeet, varustimme veneen, mutta maailman tuulille emme voineet mitään.
Uskon, Sydän karrella, että sinäkin olet tehnyt kaiken parhaan taitosi mukaan. Varustanut veneen rakkaudella, ommellut lujat purjeet. Se, että poika on nyt merihädässä, ei ole sinun syysi!
Mikään mitä sanomme tai teemme, tai jätämme sanomatta tai tekemättä, ei välttämättä muuta käyttäjän elämää. Joskus saattaa kuitenkin tulla jotain pysäyttävää vastaan. Se mitä sanoit pojallesi, jos hän muistaa sen jonain selvänä hetkenä, voi parhaassa tapauksessa olla sellaista joka pysäyttää hänet ymmärtämään, että tilanne on luisunut liian pitkälle. Jos hän jonain päivänä ajattelee selkeämmin, kyllä hän tietää, että olet rakastanut häntä ja tehnyt parhaasi. Huumehöyryissä hän taas näkee mörköjä varmaan joka puolella muutenkin, niin ystävissä kuin vihollisissa. Älä soimaa itseäsi sanomisistasi.
Keskity itseesi, olet arvokas! Elämä ei lopu tähän. Kannustan hakemaan apua, myös sitä lääkinnällistä.
Ystävyydellä
Rinalda
Voi Sydän karrella, olen tosi pahoillani murheistasi.
Varpu Välimäki(?)
Saattelin lapseni maailmalle,
kuin laivan merelle.
Ompelin purjeet,
neuvoin väylät,
parhaan taitoni mukaan.
Mutta tuulille en voinut mitään.
Näinhän se menee. Kerttu puhui jälleen tosi viisaasti ja lohduttavasti, mutta onhan se vaikeaa, vaikka kuin tietäisi…
Ihana lukea Rinaldan viestiä sinulle, niin kauniisti ja lohduttavasti ja viisaasti, kiitos Rinalda minunkin puolesta!
Tiedätkö Sydän karrella, että sanat ovat vain sanoja, ne eivät ole tekoja! Olisihan se käsittämätöntä jos tunteet eivät mylläisi, onhan tilanteesi niin kamala. Tuhat kertaa olen itse suunnitellut tappavani nämä retkupoikani. Varmasti on sanailtu heidän kanssaan, voimakkain ja karkein sanoin, puolin ja toisin. Nyt ymmärrän hiukan itseäni, onhan lasten päihdeongelmat niin käsittämättömän väärin, mitä ainutlaatuisen elämänsä tuhlaamista ja niin järkyttävä pettymys vanhemmille!
Hae ihmeessä apua itsellesi, olet totisesti ansainnut helpotusta tilanteeseesi. Itse olen hakenut apua monista eri paikoista ja olen kokeillut monia eri mielialalääkkeitä, ehkä nyt hiukan masennus ja pettymys ovat helpottuneet.
Tilasin netistä Ben Malisen kirjan:Taakkana läheisriippuvuus kenen elämää elät, hinta pokkarina 8.- sain vinkin kirjasta ryhmäterapia terapeutilta. Ajattelin myös tilata Malisen kirjan häpeästä. Minulla on pakkomielteenä tarve ymmärtää itseäni ja myös näitä käyttäjiä. Vaikka ymmärrän ettei älyllistäminen auta ja ratkaise ongelmia, kun en kunnolla pysty luottamaan siihen, että olen tehnyt kaiken voitavani ja, että asiat järjestyvät lopulta jotenkin.
Paljon voimia sinulle Sydän karrella, olet ajatuksissani!
Hei kaikille! Pari päivää on kulunut siitä kun sanoin pojalleni että toivoisin hänen kuolevan, olo on ollut melko toivoton ja turta. Poika laitteli eilen viestiä että asunto järjestyy, mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Luulen että on saanut sossusta rahaa ja päihteet vahvana kuvioissa. Kävin juttelemassa mielenterveystoimistossa, siellä ehdotettiin Melatoniinia unettomuuteen, kylästelyä ja kaikkea touhua ettei ajatukset pyöri ihan poijan ympärillä. Hyvimpä on neuvot purreet, tämä päivä on mennyt sohvalla maaten, mitä oon koiruutta lenkillä käyttänyt 
Sanoin hoitajalle että haluan hänen painavan jotain nappia jolla saa tämän huolen ja ahdistuksen pois… Mistähän sellainen nappi löytyis?
Moi!
Osaaottavin tuntein olen lukenut kirjoituksiasi “Sydän karrella”.
Melatoniinin ehdottaminen unettomuuteen noin ahdistavassa tilanteessa kuulostaa naurettavalta. Olen joskus kokeillut sitä ihan kesynä aikana eikä se ainakaan minulla auttanut yhtään mitään. En ole lääkäri enkä asiantuntija muuta kuin itseni suhteen, mutta varmasti psykiatri määräisi sinulle sopivat lääkkeet. Masennuslääke nimeltä Remeron auttaa pieninä annoksina unettomuuteen ja suurempina myös ahdistukseen ja masennukseen. Ja kullekin löytyy sopivat rohdot. Unettomuus tuollaisessa tilanteessa vie loputkin voimat. Ja kuinka sitä voisi nukkua, jos on koko ajan jännittynyt ja huolestunut olo. Ja toivottavasti sinulla on ystävä tai ystäviä, joille voit puhua.
Aikanaan käytin mielestäni liikaa alkoholia ja hakeuduin A-klinikalle. Sain hyvän terapeutin palvelut ihan ilmaiseksi. Kävin siellä useamman kuukauden ajan kerran viikossa tai kahdessa. Kuulin myös vuosia sitten eräältä narkkarin äidiltä, että hän sai lapsensa ongelmien takia terapeutin A-klinikalta. Varmaan palvelut eri paikkakunnilla kuitenkin vaihtelevat.
Sorruin viime sunnuntaina maksamaan poikani velkoja taas kerran enkä aio syyllistää itseäni siitä. Pojan lähettämä kuva hakatusta naamastaan ja yksi sähköposti saivat minut soittamaan pojalle. Hän kuulosti aika lailla järjissään olevalta sillä hetkellä, mutta tosi hätääntyneeltä. Lähinnä kai maksoin siksi, että en todellakaan kestänyt ajatusta, että hänet hakataan taas. Tuli itselleni rauhallisempi olo, vaikka tiedän taas vain siirtäneeni ongelmien ratkaisua eteen päin. Ja sanoin kyllä pojalle, että on törkeää lähettää minulle tuollaisia kuvia. Sunnuntain jälkeen en ole kuullut hänestä mitään, mutta enpä ole tsekannut vanhaa liittymäänikään. Puolisollekaan ei ole kuitenkaan tullut puheluita. Ollaan edelleen Espanjassa. Aina, kun puolison puhelin soi, hyppää meikäläisellä sydän kurkkuun. Numerot, jotka eivät ole tuttuja on jätetty vastaamatta, mutta tarkistettu ne sitten fonectasta ja helpotus on ollut suuri, kun puhelut ovat olleet joltain kaupustelujoilta. Pojallani ei nykyään ole puhelinta eikä liittymää. Eikä asuntoa edelleenkään. Katkolle on taas tarkoitus mennä, mutta en jaksa uskoa sen toteutuvan. Aika hassua, että ajoittain toivoo lapsensa kuolevan ja seuraavalla hetkellä taas pelkää sitä.
Narkkarin taloudellisesta auttamisesta haluaisin vielä kertoa, että kun poikani aikanaan muutamaksi vuodeksi pääsi eroon kovasta kamasta, hänen omahoitajansa oli sitä mieltä, että ilman taloudellista apuani niin ei olisi käynyt. Ja hän korosti sitä, että kaikki tapaukset ovat yksilöllisiä eikä yhtä kaikille samaa, toimivaa käytäntöä ole olemassa. Uskon kuitenkin, että järkevintä on olla antamatta rahaa. Aikanaan vertaisryhmän vetäjä sanoi meille vanhemmille, että mitä teemmekin, ei pidä syyllistää itseään. Sen kun oppisi.
Toivon valonpilkettä meidän kaikkien elämään ja erityisesti muistan sinua Sydän karrella.
mutsi
Iltaa! Olen ihan samaa mieltä sinun kanssasi Mutsi että Melatoniini ei ole mikään apu tässä tilanteessa. Tietysti miun häätyis pyrkiä hoitamaan itteäni ilman lääkkeitä, liikunnan ja kaikenlaisen toiminnan kautta, mutta mie en jaksa 
Nyt on tuntunut siltä pari päivää että haluan vain olla itsekseni ja nukkua. Mutta nukkuminen ei onnistu kun on tuo koiruus joka kyllä herättää vaikka kuolleista
Melatoniinihan on ns. pimeähormoni, jota stressitilassa erittyy normaalia vähemmän. Ei liene epäselvää, että te kaikki äidit olette jatkuvassa stressitilassa, jolloin suurella todennäköisesti teillä erittyy sitä melatoniiniakin vähemmän kuin kuuluisi. Siinä mielessä sen ottaminen purkista ei olisi yhtään huonompi ajatus, vaikka auttaisikin vasta pitkällä aikavälillä. Melatoniini on kuitenkin vaaraton ns. lisäravinne, ei lääke.
Tuli siitä mutsin viestistä mieleen, että omalla kohdalla päihteiden käytön lopettamista auttoi vanhempien taloudellinen tuki. Itsellä ei olisi esim. ollut varaa maksaa laitosmaksuja, jos olisin joutunut jäämään pidemmäksi aikaa, eikä sossu suostunut kohdallani auttamaan, koska ei ollut luottotiedot vielä menneet. Onneksi selvisin loppujen lopuksi ilman kunnollista laitosjaksoa. Mutta käyttöaikoina vanhempien antamista rahoista oli haittaa siinä mielessä, että pystyi sitten enemmän käyttämään rahaa päihteisiin. Toisaalta itsellä pysyi aina sellainen kontrolli, että laskut tuli maksettua ja koulut käytyä. Eli jos sitä lasta haluaa taloudellisesti auttaa, kannattaisi se ajoittaa tilanteeseen, jossa lapsi oikeasti yrittää kuiville. Tiedetään, helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin, kun itse entisenä käyttäjänä olen kiitollinen vanhempien avusta, vaikkeivät aikoinaan tienneetkään, mihin rahat menivät.
Hei kaikille! Kyllä tuli taas todistettua että työ on miun kohdalla parasta lääkettä ahdistukseen. Viikonloppu meni etten pahemmin murehtinut enkä miettinyt asioita. Puhelimen olen jättänyt kotiin työpäivän ajaksi ja tänään oli tullut puolenkymmentä puhelua ja parikymmentä viestiä pojaltani. Ihan rauhallisella mielellä poistin ne ja lähin koiruuden kans kartanolle. Huomenna meinaan tilata ajan työterveyslääkärille ja kysellä lääkitystä, sillä tiedän että tämä rauhallinen olotila voi romahtaa ihan koska vain. Olen miettinyt jälleen pojan lasta, miten on viettänyt ensimmäiset kuukaudet sijaisperheessä, en mitenkään voi ymmärtää miten poikani ja hänen ex päästivät asiat siihen malliin 
Taloudellisesti en poikaani enää tue, mutta aina olen valmis kuuntelemaan ja tukemaan henkisesti. Täällä pohjoisessa on harmaata ja märkää mutta eiköhän se kevätaurinko vielä paista tännekkin
Hei Sydän karrella
Oikein hyviä nuo suunnitelmasi lääkärissä käymisestä. Kannattaa ottaa kaikki apu vastaan mitä saat ja monestihan niitä täytyy aika tiukasti vaatiakkin. Olet totisesti ansainnut helpotusta elämääsi!
Toivomme varmasti kaikki kohtalotoverisi, että poikasi hakeutuisi avun pariin. Paljon voimia sinulle!
Terveisiä ja jaksamisia sinulle täältä räntäsateesta! Mutsi ja ystäväsi t. Särkynytsydän
Moi Atlantin rannalta, lämmin on.
Minustakin on hienoa, jos sydän karrella ei enää auta taloudellisesti lastaan. Itse sorruin taas maanantaina, kun kaiken piti sitten järjestyä. Jätkä osaa puhua minut ympäri. Meillähän on lähestymiskielto, joten yritän entistä sitkeämmin olla puhumatta hänen kanssaan yhtään mitään. Tänään tuli puoliskon puhelimeen soitto, johon ei vastattu ja sitten tekstari, jossa pyydettiin minua soittamaan. En soittanut. Kuulemma ei taaskaan päässyt katkolle, mutta ois asunto tiedossa. Varmaan siihen tarvittais multa rahaa. Selitin itselleni taas tänään, että minulla ei ole mitään velvollisuutta elää poikani elämää. Asunnon saa ilman minuakin. Ja kun osaisin olla ajattelematta hänen juttujaan. Täällä se tosin on helpompaa. Mut pitäis panna holhoukseen, etten pääsis tekemään tyhmyyksiä. Puolisokin on liian hienotunteinen, ei halua ottaa kantaa vaikeisiin asioihini. Mutta en nyt ota poikaan yhteyttä. Leikin, että m minua ei ole.
Meillä ei ole tämän kylän kämpässämme nettiä, käydään nettikahvilassa silloin tällöin. Hyvä sekin. Koneella tulee roikuttua ihan liikaa yleensä. Kahden viikon päästä palataan Jereziin vakiokämppäämme netin pariin ja sitten 10 päivän kuluttua siitä kotiin Suomeen.
Jaksamista kaikille sinne loskon keskelle ja Pääsiäisiloa!
Oikein hyvää ja rauhallista Pääsiäistä Sydän karrella ja Mutsi sekä kaikki muutkin lukijat!
t. Särkynytsydän
Hei Sydän karrella
Mitä sinulle kuuluu? Onko teillä päin lumitilanne ennallaan, vai alkaako se jo sulamaan? Miten koiruliinisi kanssa sujuu? Olis mukava kuulla kuulumisiasi. Täällä plinkissä, kun on taas hiukan hiljaisempaa ja itselläni tuntuis olevan paljonkin pohtimisen aiheita.
Täältä on lumet alkaneet sulaa ja jäät ovat tosi vaarallisia. En muista, että koskaan olisi ollut näin liukaita kelejä ja näin pitkään. Nyt on kävely/pyörätiet sulaneet. Tuo koiranpätykkä on niin voimakas ja nopea liikkeinen, että onnistuu vetämään minut kumoon, ihan tuossa tienreunan liejussakin. Täytyy olla koko ajan tarkkana!
Kirjoittele ihmeessä kuulumisiasi!
Ja Mutsille terveisiä sinne etelään!
Moi ystävät!
Terkut etelästä. Täällä oli viime viikolla tosi lämmin, nyt kovin tuulista ja viileämpää, mutta ei se haittaa. Tästä kylästä lähti pääsiäisturistit (espanjalaisia enimmäkseen) pois ja on entistä rauhallisempaa. Kissat vain huutaa öisin kuin pikkuvauvat tai leijonat tai jotain siltä väliltä.
Poika on taas kunnostautunut. Runsas vuosi sitten hän kihlautui tosi fiksun naisen kanssa. Ihmettelin kyllä, miten se nainen riskeerasi. Hän on poikaani vähän vanhempi, 14-vuotiaan tytön leskiäiti. Yrittäjä, elättää itsensä ja lapsensa, ei narkkari. Yhdessä lähiöbaarissa tutustuivat joskus 3 vuotta sitten. Juttelin hänen kanssaan runsas vuosi sitten puhelimessa, kun hän säikähti pojassani havaittua C-hepatiittia. Hän tajusi kaikki poikani ongelmat, oli nähnyt tämän riehuvan baarissa, mutta rakastunut pojan ollessa vielä kunnossa ja rakastaa näköjään vieläkin. Ihmettelin, kun hän vuosi sitten purki kihlauksen poikani tultua 6 viikon katkolta. Poika itki minulle, että morsiankin jätti. Totuus oli se, että poika oli katkolta päästyään siltä seisomalta lähtenyt Tallinnaan hakemaan aineita. Morsian otti onkeensa ja viisaasti pani silloin bänks.
No nyt sitten hän on vastannut poikani soittoihin ja poikani on suutuksissaan käynyt potkimassa hänen autonsa ovet tohjoksi tyhjennettyään ensin pari rengasta. Kamalinta on, että hän on uhkaillut morsiamen alaikäistä tytärtä tämän koulumatkalla. Vaatii morsiamelta rahaa. Täysin perusteettomasti. Lisäksi hänellä on juoppoja kavereita morsiamen taloyhtiössä, niiden luona hän majailee. Hän on rikkonut siellä parit rappukäytävän ovet ja kahteen otteeseen morsiamen postilaatikon. Morsian kävi poliisin luona, mutta häntä ei otettu vakavasti, Lähestymiskieltoa hän harkitsee ja suosittelin sitä. Morsian, tytär ja morsiamen ystävätär pelkäävät niin, että eivät uskalla aina edes kaupassa käydä. Vaikka olen täällä kaukana, on puhuttu tosi pitkät puhelut, terapiaa meille molemmille.
Eilisen aikana puolisoni puhelimeen tuli 40 soittoyritystä ja toista kymmentä tekstaria pojaltani. Ei uhkailuja, valitusta vain. Lisäksi tuli pari ent. morsiamen välittäminä. Illalla sain itseni kelattua aika rauhalliseksi, mutta sitten morsiamen ystävätär (töissä sosiaalitoimistossa, (hänenkin kanssaan juttelin 1.5 vuotta sitten) soitti melkein itkien (juuri kun olin nukahtamassa), että poikani oli viestittänyt olevansa hukuttautumassa ja taustalta oli kuulunut veden liplatusta. Meidän korkeudella siellä kotona on meri sulana. Morsian ja ystävättärensä olivat soittaneet hälytyskeskukseen. No, poika oli sitten soittanut ent. morsiamelleen, että ette kai vaan soittaneet hälytyskeskukseen. Hänen hukuttautumisilmoituksensa oli vain päähänpisto!!! Sanoisin, että törkeetä henkistä väkivaltaa. Puhuttiin puhelimessa ent. morsiamen kanssa melkein puol kahteen yöllä, terapiaa kummallekin, mutta ehkä vielä enemmän hänelle. Minä olen jo niin monessa liemessä keitetty, että suodatan asioita. HUonosti kyllä nukuin yön ja tääkin päivä on ollut pilalla.
Pojalla on kuulemma aika katkolle 2 viikon kuluttua. Tiedän. että sinne on nykyään vaikeampi päästä kuin joitakin vuosia sitten. Uskon, että hän tahtoo ylös helvetistään, mutta voimat vain ei riitä. Kuulemma on päässyt irti jo melkein kaikista käyttämistään aineista. Jäljellä VAIN viina, amfetamiini ja pilvi!!! Ilmeisesti kokaiini ja subu olisivat jääneet vähemmälle. Pilvi on mielestäni hänelle vaarattomin.
Täydellinen kaaos siis. Paikkojen rikkomista, pahoinpitelyjä, henkistä väkivaltaa, alaikäisen lapsen uhkailua. Ihmettelen poikani ent. morsianta ja morsiamen sossu-ystävätärtä, että jaksava pojasta välittää vielä. Mutta he ovat aikanaan nähneet hänen sellaisena, kun hän oikeasti olisi ilman aineiden sekamelskaa. He puolestaan ihmettelevät, että minä olen tätä jotenkin jaksanut. Meillä on nyt vertaisryhmä.
Mutta se, että poika on mennyt uhkailemaan 14-vuotiasta tyttöä kiristääkseen rahaa hänen äidiltään, on mielestäni kaikista kamalinta. Poikani on pohjimmiltaan ollut erittäin lapsirakas. Kuten olen ennenkin kirjoittanut, tämä ei ole poikani vaan narkomanian tuottama paholainen.
Koittakaamme kestää ja kiitos teille, että olette olemassa.
hiukka lamaantunut mutsi
Hei Mutsi
Suurin osanottoni teille molemmille, karmeasta tilanteesta poikasi sekoilun johdosta. Eikö näitä mikään pysäytä, olo on varmasti tosi voimaton.
Hirveä on tilanne, poikasi ex-ystävälläkin, onneksi hänellä on, tavallaan ammattilainen ystävätär. Kamalaa kohtelua hänen murrosikäiselle tyttärelleenkin, toivottavasti hakevat päättäväisesti apua tilanteeseen. Poliisien on pakkotoimia, sillä kyllähän tuossa rikollinen toiminta on kyseessä, eikä ole asianomistajajuttuja, ymmärtääkseni.
Poikani tyttöystävän läheinen, nuori mies, oli , vajaa vuosi sitten, tuomiolla 36 eri rikoksesta. Kaikki liittyivät rahan hankkimiseen huumeisiin. Käsilaukkuryöstöjä ym. tosi törkeitä, raukkamaisia ja täysin epätoivoisia tekoja, eihän kenelläkään ole nykyisin juuri käteistä. Tyyppi on istumassa useamman vuoden tuomiota. Tyttö näytti sähköpostiaan, jossa tämä tyyppi oli kerjännyt hänen korvaushoitolääkkeitään vankilaan, oli neuvonut miten murskata pillerit ja minne kätkeä, kun lähettää paketin. Mistähän tyyppi oli saanut puhelimen, jolla pitää yhteyttä ja minne kätkee sen? Eipä taida loppua tämänkään tyypin huumeilu vankilassa!
Tuntuu uskomattomalta, että vanhemmat voisivat jatkaa elämäänsä, täysin tyyninä, vaikka jo aikuiset lapsensa ovat narkomaaneja (tai juoppoja). En tunne ketään, joka tähän pystyisi.
Paljon voimia Mutsi teille sinne etelään!
Kiitos voimien toivotuksesta. On mennyt vähän paremmin välillä. Katkon pitäisi alkaa 22.4. klo 15 ellei aikaisemmin vapaudu peruutuspaikkaa. En kyllä usko katkoon ennen kuin poika on siellä. Eikä tässä pieni katko riitä. Mutta hyvä näinkin.
terv. edelleen etelästä ja tsemppiä ja mielenrauhaa kaikille!
mutsi
Tervehdys täältä pohjoisesta, Särkynyt sydän, mutsi ja kaikki muutkin ! Tuntui todella ahdistavalta lukea mutsin kirjoituksia poikansa touhuista, näkee kuinka useaa ihmistä voi yhden ihmisen päihteiden käyttö koskettaa. Pisti niin vihaksi, tuli mieleen oma poika muutama vuosi sitten kun yritti kaikin tavoin saada rahaa minulta Mulla on nyt varmasti ollut joku masennus päällä, töissä olen kulkenut ja koiruuden kans lenkkeillyt mutta siinä se sitten on ollut. Lääkärille en ole saanut aikaseksi varata aikaa, jotenki epäilyttää onko siitäkään mitään hyötyä. Poika jatkaa entistä elämäänsä, ihan muutaman euron summia olen hänelle laittanut mutta en isompia. Aikoi käydä viime perjantaina tapaamassa tyärtään ja lupasi laittaa mulle kuvia mutta mönkään meni. Luulen että ei päässyt tapaamaan tyärtään koska seulat eivät olleet puhtaat. Sitä olen miettinyt että onko mummolla oikeus tavata lapsenlastaan joka on sijoitettu sijaisperheeseen, onko kellään tietoa asiasta??? Olen jotenki niin täynnä poikaani etten halua nähdä häntä , mutta hänen lasta haluaisin nähdä kesälomalla. Olen niin onnellinen Särkynyt sydän, sinun poikasi ja hänen hellunsa puolesta kun tekivät järkevät päätökset ja hakeutuivat hoitoon 
Minun poijalla olisi jälleen tänään ollut “hoitoon meno” mutta laitteli viestiä että on jossakin hornan tuutissa ja tarvitsis rahaa että pääsee pois, mie poistin viestin ja laitoin puhelimen kiinni. Kävelköön hoitoon, onhan hänellä terveet jalat Keväisin terveisin sydän karrella
Hei Sydän karrella
Tietämäni mukaan mummolla on oikeus tavata sijoitettua lastenlastaan. Vastaavia tapauksia on tullut vastaan jokunen.
Ota yhteyttä sen kunnan sosiaalitoimistoon johon lapsi on sijoitettu. Heidän pitäisi osata auttaa prosessin alkuun panemisessa.
Vaatii varmaan jonkin verran selvittelyä eri osapuolien kanssa, mutta onhan se lapsenkin etu että voi tutustua mummiinsa.
Terv. Ohjaaja Kerttu
Tervehdys tuulisen Atlantin rannalta Sydämet ja muut!
Minunkin käsittääkseni mummolla on tapaamisoikeus ja suorastaan pidetään suositeltavana lapsen suhteen säilymistä omiin sukulaisiinsa. Omaa kokemusta on ajalta, jolloin lapsenlapseni oli huostaan otettuna. Hän oli silloin 3 vuotiaana puoli vuotta lastenkodissa ja sijoitettiin sitten huostaan otettuna toisen mumminsa luo toiseen kaupunkiin. Olisin varmaan saanut hänet itselleni, mutta ei riittäneet rahkeet. Olin vielä töissä ja niskassa oli lapsenlapsen vanhempien huolet. Hermoni eivät olisi kestäneet, en olisi jaksanut olla rauhallinen mummi päätoimisesti. Ja puolisokin minulla on, en tiedä miten hänkään olisi jaksanut 3-vuotiasta huushollissamme. Meillä asui hänen oireileva (ei huumeita kuitenkaan, vähän viiltelyä sun muuta vaan) murkkunsa myös. Sossu teki sellaisen ratkaisun, että lapsenlapseni äitikin sai asua äitinsä ja lapsensa kanssa, kun pysyi kuivilla. Ja pysyi, oli korvaushoidossa. Kokeilu onnistui. Lastenkodissa ollessaan lapsi oli viikonloppuja minun luonani ja kävin muutenkin melkein päivittäin häntä tapaamassa.
Pojanpojallani meni sitten monta vuotta hyvin. Äitinsä on naimisissa “normaalin”, itseään 20 v vanhemman miehen kanssa. Pojanpojan yhteishuoltajuus on edelleen äidillä ja isällä (eli hulttiollani). Pojanpojalla meni pitkään hyvin, mutta edellisenä talvena hän 12-vuotiaana jäi kiinni viinapullon kanssa kotikaupunkinsa jengissä. Onneksi jäi kiinni ja tukitoimenpiteet alkoivat sekä perheelle että pojalle. Kesällä hän oli nuorisokodissa, jossa myös kävin häntä moikkaamassa useaan kertaan. Pääsi kotiin loppusyksyllä. Pojan käytökseen oli kyllä syynsä siinäkin, että äitinsä ei pärjännyt murkun kanssa. Huusi vain ja haukkui luuseriksi ja paskiaiseksi. Nyt on kai paremmin. Olen edelleen väleissä myös äidin kanssa. Pikkupojalla (nyt 13 v) on tyttöystävä. Hyvä niin, pysyy ehkä pois jengistä, jossa muut olivat vanhempia. Tupakkaa se reppana jo polttelee kuitenkin. Poikani tapasi hänet viimeksi joskus alkutalvesta. Parempi, kun ei tapaile siinä kunnossa kun nyt on.
Olin varsinkin kesällä paljon yhteydessä pojanpoikani työntekijöihin ja he pitivät mummeja erittäin tärkeinä.
Silloin, kun pojanpoikani oli huostaanotettuna ja sijoitettuna toisen mumminsa luo, hän sai tavata isäänsä minun luonani ja isänsä sai käydä häntä tapaamassa toisen mummin luona. Tapaamisia oli pari kertaa kuussa. Isän ja pojan välit olivat niin liikuttavan lämpimät, että itkettää nykytilanne. Pojanpojan täytyy olla sisimmässään hyvin pettynyt isäänsä, jonka luo hän olisi mielellään muuttanut.
Tällä hetkellä hulttioni tsemppaa jaksaakseen katkolle viikon päästä. Olen laittanut ruoka-ja tupakkarahaa. Ja ent morsiamelle suostuin laittamaan autonkorjausrahat. Hän oli sitä mieltä, että poikani on ne velvollinen aikanaan minulle maksamaan, mutta eihän niin tule tapahtumaan. Tiedän kyllä, että korjaamolasku ei minulle kuulunut, mutta säälitti se x-morsian, joka tarvitsee autonsa.
Läheisriippuvuudesta pitäis meikäläisen päästä eroon. Vika on mulla korvien välissä. Mutta kaipa olisin täysin epänormaali ellen olisi vuosien saatossa jotain vikaa itselleni kehittänyt.
Hienoa, että särkyneellä sydämellä menee paremmin. Yritetään olla itsellemme armahtavaisia.
sekopää mutsi-mummi
Hei Sydän karrella ja Mutsi ja kaikki muutkin lukijat
Voi Sydän karrella, onpa ikävää alakulosi, kyllä sinä olet lääkäriavun ansainnut, uskoisin, että se jo helpottaa, kun saa puhua ammattilaisen kanssa.
Minäkin tiedän, että käyttäjä-äidin vauva on väliaikaissijoitettu mummulleen, siis käyttäjän äidille. Onhan se mahtava rikkaus lapselle, että on suhteet myös isovanhempiin.
Itse en todellakaan jaksaisi edes ajatella, että jaksaisin alkaa vauvaa hoitamaan. Tietenkin olen meidänkin nuorille tukena ja apuna, mutta itse saavat kyllä kantaa vastuun vauvastaan. Kuulin, kun poika kertoi kaverilleen, että hoitosuhteissaan käyvät läpi myös tukiverkkoja ja, että heillä on esim. minä tukena. Ovat (siis hoitotaho) kai väläytelleet mahdollisuutta, että olisivat jonkin aikaa ensikodissa(?) Idea olisi varmaankin hyvä.
Asia varmaan selvinnee lastensuojelun kanssa. Sydän karrella. Onhan se ihanaa tutustua oman pojantyttäreen. Tsemppiä sinulle ja koiruliinillesi sinne pohjoiseen!
Hienoa tekstiä, Mutsi vaikka niin surullisesta aiheesta. Me kaikki varmaan toivomme, että tämä seuraava polvi säästyisi näistä huumekokeiluistaan.
Itse myös oireilen tämän läheisriippuvuuden kanssa, ei mitään hälyttävää ole ilmennyt ja tunnenkin syyllisyyttä, kun vatvon tätä samaa paskaa, en vaan voi muuta.
Paljon voimia ja jaksamista meille kaikille
Moi kohtalotoverit!
Minulle kuuluu sikäli hyvää tällä hetkellä, että hulttioni meni eilen katkolle. Viime perjantaina oli jo tapaaminen a-klinikalla uuden oman työntekijän kanssa. Hieno hoitosuunnitelma. Ensin 2 vk katko, sitten laitosterapiaa naapurikunnassa sijaitsevassa hoitolaitoksessa 6 vk, sitten päihteetön tukiasunto, jossa henkilökunta valvoo. Jospa jätkä (siis aikuinen mies) jaksaisi viedä tuon läpi, sais kämpänkin. Onhan se vuosi sittenkin jaksanut 6 viikon hoidon, mutta silloin ei ollut jatkotukea niin kuin nyt. Silloin oli oma asunto ja välitön lankeemus hoidosta palattua. Ja edellisen hulttiovaiheen aikana vuonna 2005 poika oli peräti 3 kk sosiaalisairaalassa, kokonaisen kesän. Mutta päivä kerrallaan tässä nyt eletään.
Nyt oli pojalla jo sen asteinen pohjakosketus, että oli x-morsiamelleen sanonut nauttivansa ajatuksesta, että on oma sänky ja lakanat tiedossa. Muutama kuukausi kadulla ja juoppojen kavereiden nurkissa on toivottavasti tehnyt tehtävänsä.
Toissapäivänä olin tosi hermostunut ja ahdistunut. Sorruin nimittäin antamaan pojalle rahaa tupakkakartongin ostoon hoitojakson alkupuolta varten ja vähän ns taskurahaakin valvottuja kioskilla käyntejä varten. Se osaa olla niin vakuuttava puhelimessa. Ja uskoi varmaan itsekin rahojen menevän näihin tarkoituksiin. Soitti sitten iltapäivällä, selvästikin baarista ja silloin tajusin, että olen taas kerran mahdollistanut ryyppäämisen, joka nykyään kai on suurin ongelma. Ja pelkäsin, että jos se sammuu jonnekin tai töppäilee pahasti, ei pääsekään lähtemään hoitoon seuraavana aamuna ja sitten koko hieno hoitosuunnitelma kaatuu. Ja olen mahdollistanut töppäilyn. Olin raivoissani itselleni, omalle ajattelemattomuudelleni. Eihän sairas ihminen hallitse rahankäyttöään, se minun pitäisi ymmärtää. Kurkusta alas ne tupakkarahat meni ja ehkä kavereillekin herui joku tippa. Mutta loppu oli onnellinen, jätkä heräsi aamulla ja meni hoitoon. Eilen illalla oli pannut viestin x-morsiamelleen, pyysi tuomaan tupakkaa klinikalle. Aamulla jo viestitti minullekin olevansa matkalla klinikalle. Mutta en ollut asiasta ihan varma.
Minähän olen vielä Espanjassa ja kotona vasta ens maanantaina. Ja kaiken poikani aiheuttaman kauheuden kokema x-morsian viestitti minullekin pojan viestistä ja oli niin iloinen, että oli menossa viemään tupakoita. Silloin varmistui, että poika todella on katkolla. Ihmettelen, kuinka hän jaksaa välittää hulttiostani. Ei hän ole tapaillut poikaa pitkään aikaan eikä suostu tapaamaan ennen raitistumista. Jos olisin ollut kotona en olisi antanut tupakkarahoja etukäteen vaan vienyt klinikalle tupakat. Mutta kun sillä ei ole enää pankkikorttiakaan niin tiedän, että rahan saaminen klinikalla ollessa on mahdotonta. Ei sieltä saattajat lähde pankkikonttoriin asiakkaan kanssa jonottamaan, automaatille voivat lähteä.
Mutta tällä hetkellä on syytä iloon. Eihän tämä onnellista loppuelämää takaa, mutta jos 3 viikkoa sitten varmistettu katkopaikka olisi jäänyt nyt käyttämättä, olisi tilanne toivoton. Nyt on toivoa ja toistaiseksi rauha meikälaisen sydämessä.
Toivon kaikkea hyvää teille muillekin. Täällä Vilpolassa kyllä aion pysyä.