Aurinkoista iltaa täältä pohjoisesta!
Töissä olen kulkenut ja mukavalta on tuntunut loman jälkeen. Häätyy sanoa että tykkään työstäni.
Poika siirrettiin jälleen toiseen vankilaan… oma tuntemukseni on että touhusi jälleen jottain. Mitään ei ole kertonut vankilan vaihdon syistä.
Pari kertaa viikossa soittelee, taitaa naisystävä olla tällä hetkellä tärkiämpi. Ja hyvä niin, olen jotenki kyllästynyt tähän elämään. Olen kokenut että mulla on vain rahoittajan virka hänen elämässä… Tyly äiti taijan olla, mutta en vain jaksa mitään muuta juuri nyt,
Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä meille kaikille 
Ukkoskuuroista iltaa Saimaan rannalta!
Kiva kuulla kuulumisiasi Sydän, vaikkei ne kovin iloisia ole. Meillä jatkuu vuoristorata, mutta tuntuu, että rauhallisia kohtia on vähän enemmän. Pojalla on kaveri, josta tuntuu olevan tukea. Ei tyttökaveri vaan ihan miespuolinen ystävä, joka on itse ollut vaikeuksissa, mutta voi nyt paremmin. Poika on majaillut hänen luonaan aika paljon, kun olivat taas oman kopperon avaimetkin hukassa jonkin aikaa. En tietenkään tiedä tarkkaan, mikä asioiden laita oikeasti on enkä tahdokaan tietää.
Olen painiskellut ikuisuusongelmani eli rahan antamisen kanssa. Siis annan pieniä summia kerrallaan. En pysty olemaan antamatta varsinkin kun poika on ollut rauhallisen oloinen ja jopa kiinnostunut normaaleista asioista. Kyselee kuulumisia jne. Ja oli haastattelussa, kun pyrkii opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Olen ajatellut, että rahalliset avustukseni ovat minun ratkaisuni, pyrin eroon antamisen aiheuttamasta syyllisyydestä. Ihan sama pidetäänkö minua tyhmänä.
Rauhallista kesämieltä kaikille!
Hei
En enää löydä omaa ketjuani eikä sillä nyt ole merkitystäkään.
Meillä on siis nyt vuoden ikäinen pojanpoika. Aivan ihana ja terve lapsi. Minä olen pappana ihan myyty koko ajan.
Pari viikkoa sitten olimme toisten isovanhempien kanssa muuttamassa nuorta perhettä sosiaalisesti ongelmaisesta tylsästä kerrostaloalueesta hienoon rivitaloasuntoon ja alueelle. Jo muuttotouhussa näin että poikani ei ole ihan ok. Aavistin että jotain on käyttänyt mutta laittoi kaiken Ketipinorin syyksi. Kuulemma sitä täytyy käyttää univaikeuksiin.
En kuitenkaan uskonut selitystä.
Mutta tänä aamuna miniä soitti ja ilmoitti että hän ei voi enää lapsen kanssa asua poikani kanssa yhdessä. Poikani on sekava, ilmoittaa että kaikki muut ovat mielenvikaisia paitsi hän itse, ja lisäksi häntä ei lapsen hoito kiinnosta yhtään. Aikoo hankkia oman asunnon.
Ja mulla on tässä ihan nollatoleranssi. Isäni oli alkoholisti ja muistan kuinka lapsena ahdistuin isäni käytöksestä silloinkin kun hän ei ollut aggressiivinen, pelkästään kännissä ja yritti olla muka joku läheinen iskä.
Miniä (eivät ole avioliitossa, mutta millä sanalla häntä kutsuisi) laittoi hetki sitten viestiä, että tulevat tänne mummolaan (molemmat mummolat ovat siis samalla paikkakunnalla) tänään junalla. Ja poikani jää sinne.
Äitienpäivänä kun hain heidät mummolaan, niin poikani oli silloinkin mömmöissä. Mie en ole koskaan ollut kiinnostunut mitä hän käyttää, mulle ratkaisevaa on vain se, että hän käyttää jotain ja on siitä riippuvainen. Olihan se melko masentava äitienpäivä.
En jaksa nyt töiden ohessa enempää kirjoittaa mutta toivotanpa itseni taas tervetulleeksi tänne puolentoista vuoden tauon jälkeen.
Onnea “top rankin” lapsen lapsesta ja pahoittelut pojan tilanteesta. Tuommosta tää just on. Kun hetken tuntuu, että kaikki on hyvin, kohta ei taas olekaan.
Meillä on tällä hetkellä paremmin kuin huonommillaan. Poika on työllistettynä ja tykkää olla raksalla. Muutenkin hän soittaessaan kuulostaa melkein normaalilta, on kohtelias ja kiltti, ei lennä veet eikä peet. En oikein usko hänen olevan kuivilla kuitenkaan, mutta hyvä näinkin. Yritän olla murehtimatta menneitä ja tulevia. Muutenkin koen oloni melkein onnelliseksi tällä hetkellä.
Leppoisaa kesän loppupuolta kaikille!
Aurinkoista iltaa täältä pohjoisesta!
Koiruuden kans treenaillaan tottelevaisuutta… on samanlainen pässinpää aina välillä kuin mie. Mutta kuitenki juuri se, joka piettää minut elämässä ja arjessa kiinni, työn lisäksi.
Top rankin, mieki onnittelen lapsenlapsesta. Ja olen todella pahoillani poikasi valinnoista.
Oman poikani lapsi huostaanotettiin kiireellisenä muutaman viikon ikäisenä. Poikani sekä lapsen äiti olivat niin koukussa aineisiin etteivät pystyneet huolehtimaan pikkuisesta. Lapsenlapseni asuu ihanassa sijaisperheessä, poikani on vankilassa ja lapsen äidistä en ole kuullut mitään kuukausiin.
Mutsi, mukava kuulla että teillä on seesteinen kausi. Tai toivottavasti muutos on lopullinen.
Kuten taisin kertoakki että poikani siirrettiin toiseen vankilaan, korkeamman turvallisuustason vankilaan. Eli on touhunnut jotain, itse koen ettei vankila muuta poikani suhtautumista päihteisiin. Mulle antaa hetken helpotuksen, kun tiiän ainakin ettei ole oven takana vaatimassa jotain.
Olen miettinyt, että poijan vapauduttua olen lähellä eläkeikää ja en todellakaan aio viettää loppuelämääni murehtien hänen päätöksiään. Luulen että silloin on pakko tehdä päätöksiä jotka sotivat äidinvaistoani vastaan. Eli antaa poijan jatkaa elämäänsä, ilman että äiti on aina takana turvaamassa, varsinki taloudellisesti.
Lämpimiä syyspäiviä meille kaikille
Tänään aamupäivällä lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja perhetyöntekijä ovat perheen luona käymässä. Saamani tiedon perusteella siellä keskustellaan tilanteesta ja pojalleni ilmeisesti sanotaan että käytön jatkuessa hän joutuu muuttamaan kodista pois.
Lisäksi hänellä on oikea jalkaterä turvonnut ja punainen, mutta ei aio mennä lääkäriin. EI ainakaan eilen illalla vielä kun puhelimessa puhuttiin.
Aurinkoista päivää täältä pohjoisesta!
Niin se kesä meni, aivan liian nopeaa. Koiruuden kans nautitaan lomapäivistä, mukavaa kun saa valvoa myöhään ja nukkua pitkään 
(aivankuin teininä)
Miten menee mutsi ja top rankin?
Minun poijalla jälleen edessä uusi oikeudenkäynti. Selvästi valehteli mulle kun sanoi puol vuotta sitten että kaikki tuomiot ovat jo tulleet. En jaksa kuitenkaan murehtia ja miettiä… turtunut olo aiheeseen.
Poijan lasta olisi tarkoitus ajella tapaamaan loppuvuodesta, täyttää jo 3v. Iloinen ja reipas lapsi on. Jumalaa kiitän hänen sijaisperheestään.
Nyt koiruuden kans kaupunginlahden rannalle katteleen näkyykö joutsenia ja vesilintuja. Lämpimiä ja aurinkoisia päiviä meille kaikille.
Minä täällä taas, pitkästä aikaa. Läheltä piti, etten joutunut siirtymään jo sururyhmään.
Poikani täyttää ensi kuussa 18v ja eilen oli lähempänä kuin koskaan, että hän olisi kuollut huumeiden ja lääkkeiden yliannostukseen.
En tiedä mitä ajatella ja miten toimia.
Tässä menneen vuoden aikana olemme koettaneet jatkaa taistelua ja saada hänet välillä katkolle sairaalaan tahdon vastaiseen hoitoon, mutta joka kerta lääkärit ovat kieltäytyneet ottamasta kun poika ei itse halua.
En voi tajuta tätä maailmaa! Kyse on alaikäisestä lapsesta perhana
Jos hän on ollut kiinni (lastensuojelulaitoksessa) niin ei mene kauaa kun poika on ollut omilla teillään. Tilanne siis toivoton.
Eilen oli mennyt tosi heikossa kunnossa yhden tytön luokse, vanhan laitoskaverin, joka oli soittanut häkeen kun pojalta lähti taju.
Oli mennyt kaksi tuntia (!) ennen kuin poliisit tulivat kolmen soiton (!) jälkeen paikalle. Poliisit tajusivat huonon tilanteen vihdoin ja hälyttivät ambulanssin joka pillit soiden alkoi viedä pojan sairaalan ensiapuun. Yläpaine ollut 60.
Tässä näkyy narkin ja alaikäisen hatkalaisen arvo ja kohtelu. Tarvittiin kaksi tuntia ja kolme soittoa jotta hätä hengestä otettiin tosissaan.
Mitä tästä eteenpäin? Päihteisiin erikoistuneen laitoksen väki tulee taas hakemaan pojan jos ei ehdi voinnin parantuessa karata sairaalasta ennen sitä. Sitten koitetaan taas auttaa vaikka eihän se mitään auta jos ei apua vastaan halua ottaa.
Pojan kaveri teki viime viikolla itsemurhan hyppäämällä parvekkeelta, kierteessä oli hänkin. En tiedä kuinka oman, pohjimmiltaan tosi herkän, pojan psyyke sitä kestää.
Tuo maailma on niin lohduttoman surullinen ja raaka. Ei sitä voi ymmärtää. Minä ja mieheni koetamme pitää muun perheen kasassa ja järjissään ja jatkaa normaalia elämää. Hyvin siinä on pääsääntöisesti onnistuttu mutta nyt on taas itsellä voimat vähissä ja itku herkässä.
Silti koetan hoitaa työt ja olla näyttämättä hätää ja tuskaa pojan pikkuveljeä, joka on erityistapauksissa ja ahdistuisi kovasti.
Onko vielä toivoa saada kaikki pojat hengissä aikuiseksi?
Pimeää yötä täältä pohjoisesta!
Käytiin koiruuden kans yölenkillä, koiruus kirmaili iloisena kun sai olla vapaana. Ketään muita ei ollut liikkeellä.
Surullinen on siun tarinasi tulppaani74, koko sydämestäni toivotan sulle ja poijallesi voimia tässä elämän pirullisessa viidakossa
Oma poikani istuu edelleen vankilassa tuomiotaan ja kovin on ollut rauhallista nykyään. Juuri tuo hiljaiselo saa minut varpaisilleen, niin usein asiat menevät päin “prikkalaa” juuri kun on tuudittautunut siihen uskoon että asiat ovat hyvin.
Poijan lapsi täytti tänään 3v. laitoin onnittelut ja ensi kuussa vien pikkuiselle lahjan kun nähdään.
On päihteet kyllä niin pirullinen juttu, rikkoivat miun perheen ihan alusta alkaen, poikani isä oli alkoholisti (kuoli 46v.) ja poikani on vankilassa suorittamassa tuomiotaan. Poikani lapsi asuu sijaisperheessä koska hänen vanhemmat eivät pysty hänestä huolehtimaan. Ja en pysty miekään koska tiiän etten saisi rauhaa poijaltani tai lapsenlapseni äidiltä. 
Iltaa täältä pohjoisesta!
Pikkupakkasia pitänyt, mulle ja koiruudelle ihanteellinen ilma on ollut. Käynyt mielessä miun ja koiruuden tulevaisuus kun tuttava sanoi tässä taannoin että dopermanni elää korkeintaan 8 vuotiaaksi. 
Tuli surullinen olo, jo pelkkä ajatus kauhistuttaa.
Poika on edelleen vankilassa, tavannut lastaan ja osallistunut vihanhallinta-kurssiin. Rahaa ei ole tahtonut, mutta tavaraa kylläkin. Olen vain todennut että mitään en voi laittaa kun kaikki ylimääräinen menee ulosottoon, johon jouduin juuri hänen takia. Poika kuulostaa aina välillä kireältä mutta en ole antanut sen vaikuttaa päätöksiini.
Missä on mutsi ja särkynytsydän ja muut? Toivottavasti teillä menee hyvin ja aurinko hymyilee 
Hei Sydän karrella ja kaikki muutkin lukijat
Terveisiä täältä äitimaamme vyötäröltä. Hiukan on taas lunta, mutta lämpötila nollan tietämissä tai 1-2 astetta pakkasta.
Hitaasti tekee talvi tuloansa.
Korvaushoitolaisilla menee edelleenkin aivan hyvin. Poika on valmistunut ja tehnyt töitäkin jonkin verran, mutta ei ole vielä saanut vakituista työpaikkaa. Tytön opiskeluja on siirretty ja hoitelee lasta ja kotia. Ja SISUSTAA kotia aivan uskomattoman idearikkaasti 
. Ovat lapsen kanssa viritelleet kohta kaikki joulukoristeet sisälle ja ulos. Koti näyttää tosi ihanalta. Kyllä vähälläkin rahalla saa paljon aikaiseksi, kun on innostunut ja onhan hän tosi lahjakaskin.
Muuten on ollut uskomattoman raskas vuosi. Jo toinen lapsuusperheeni henkilö on kuollut tänä vuonna. Huomenna lähdemme miehen kanssa hautajaisiin. En voi olla miettimättä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Tämäkin henkilö eli elämäänsä hyvin, ei riippuvuuksia, paljon liikuntaa jne. Kuitenkin 10 vuotta sairasti parantumatonta tautia ja pääsi vihdoinkin armollisesti lepoon. Tuntuu tosi kamalalta ja kyllähän se omankin elämän päättyminen käy mielessä. Ei millään vielä “joutaisi”.
Ja niinhän siinä kävi, että tytön veljet, hädintuskin täysikäisiä, valitsivat huumeet. Täysin käsittämätöntä. Monta vuotta vierailivat nuorenparin luona viikonloppuisin ja lomillaan, koska ei ole ketään muita päihteetömiä läheisiä. Pojilla on ollut nopea ja jyrkkä alamäki. Nuoremmalla on jo n.2v ehdoton vankilatuomiokin, on syyllistynyt vakaviin rikoksiin. Siskonsa on täysin murheenmurtama. Tärkeintä nuorenparin on kuitenkin keskittyä omaan elämään ja toipumiseensa. On se kuitenkin tosi surullista. Päihdesairaus siirtyy sukupolvelta toiselle lähes vääjäämättä.
Nauti, Sydän karrella, koirasi seurasta niin kauan kuin sillä elonpäiviä riittää ja jäähän siitä lämpimät ja lohduttavat muistot kuitenkin. Luulen, että meidän hoitokoira on n. 10v ja porokoirat elävät tyyppillisesti 10-12v , että voi erohetki koittaa sillekin piakkoin. Kovin on jo harmaa ja vanha, niin kuin mekin :mrgreen:
Huomasin yllättäin, että läheisriippuvuuteni on kovasti vähentynyt. Aivan uskomatonta. en tiedä millä keinoin, mutta olenhan käynyt jo 7,5 vuotta vertaistukiryhmissä ja puhunut ja puhunut jne. en kaipaa tautia pätkääkään. Vanhemmat pojat värkkäävät kaljojensa kanssa edelleenkin, mutta en ahdistu siitä juurikaan VAIKKA tietysti se vituttaa suunnattomasti. Oiskohan tämä jääräpää vihdoinkin uskonut, ettei ketään voi pelastaa!
Hyvää alkutalvea ja adventtiaikaa kaikille
Ja vielä… Nyt kun innostuin pitkän tauon jälkeen kirjoittamaan, muistin vielä, että pojanpoikani ovat opettaneet mulle YouTuben saloja. Olen innostunut hylätyistä taloista mm. Ja olen löytänyt paljon suomenkielisiä videoita korvaushoidosta ja muitakin päihdeongelmia ja -hoitoja käsitteleviä videoita. En täysin ymmärrä systeemiä, miten eri aiheita löytää, mutta selailemalla siellä “eksyn” vahingossa tietoiskuihin, jotka ovat kiinnostavia. Toivoisimpa, että kirjoittaisin seuraavan kerran aikaisemmin, kuin 6 kuukauden kuluttua. Tämä tuntuu nyt oikein mukavalta
Toivottelen rauhallista joulua kaikille ja entistä parempaa ensi vuotta. Ollaan taas oltu marraskuun alusta Espanjan sisämaassa Jerezin kaupungissa pimeyttä ja liukkautta paossa. Pojan kanssa on ollut rauhallisempaa, pientä toivon kipinää. Mulle ei oo pitkään aikaan tullut toimituksen viestejä tän palstan kirjoituksista enkä ole kesän jälkeen kirjoitellut. Mutta siis Joulua kaikille ja terkkuja varsinkin pohjosen siskolle ja koiruudelle. koiruudelle.
Kylmää -28 iltaa täältä pohjoisesta!
Poika edelleen suorittaa vuosia kestävää tuomiotaan vankilassa, ja kaikki tämä päihteiden ja niistä aiheutuneiden ongelmien takia. Poijan lasta lähden tapaamaan kohtapuolin ja samalla reissulla käyn katsomassa poikaani vankilassa. Koiruus menee koirahoitolaan ja se kyllä surettaa minua pikkasen. Kummasti ole kiintynyt omaan dopperiin kolmen ja puolen vuoden yhteisolon aikana. Olen katsellut pieniä taloja netistä, suunnitelmissa muuttaa maalle ja ottaa koiruudelle kaveri
Pakkasterveisiä kaikille ja voimia elämän karikoihin!
Ihanan aurinkoista kevättä täältä pohjoisesta!
Mukavan lämpimiä ja aurinkoisia päiviä ollut. Koiruuden kans olemma tehneet pitkiä lenkkejä ja harjoitelleet tottelevaisuutta vaihtelevalla menestyksellä
Poika on edelleen vankilassa, kovin rauhallinen on ollut. Rahaa ei ole pyytänyt ja ei kyllä olisi saanutkaan.
Poijan lasta ja poikaa kävin tapaamassa vuoden alussa ja toukokuussa olisi tarkoitus tavata jälleen. Lapsi on iloinen ja reipas 3v. kova touhuamaan ja liikkumaan, oikea elohiiri
Aurinkoa kaikille jotka päihteiden pirullisessa maailmassa joutuvat elämään, tavalla tai toisella.
Aurinkoa ja Pääsiäisiloa täältä etelärannikoltakin. Kiva, että siellä pohjoisessa on rauhallista. Meilläkin on poika ollut edelleen parempana. Muutti just toiselle paikkakunnalle, maaseudulle toisen kaupungin läheisyyteen. Ja sai hoitaakseen koiran. Jonkun kurssin pitäis myös alkaa ens viikolla. Toivottavasti siellä kela-asiatkin toimii paremmin kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Koirasta olen iloinen, poika on aina rakastanut eläimiä. Sitä en tiedä, onko hän ihan kuivilla. Narkkaritutut jää kuitenkin tänne. Huolta aiheuttaa sen sijaan äitinsä kanssa elävä pojan murkkupoika. Ainakin kannabista se on jo kokeillut. Toivottavasti järki voittaa, onhan kaveri nähnyt, nitä käytöstä on lähipiirissä seurannut. No joo, poikani on nyt huolissaan poikansa käytöstä ja koittaa puhua järkeä.
Eipä tässä kummempaa valittamista ole.
Porskutellaan ja jaksamista kaikille!
Hei. Avasin koko linkin vasta eilen. Olen ollut vanhempainryhmässä pari vuotta sitten keskustelemassa, ja yllätyin siitä, että vanhempien kokemukset ovat niin samantapaisia. Nyt siis ensimmäistä kertaa palstalla.
Minut pysäytti tuo sana “raivo” otsikossa. Eilen turhautumiseni, pelkoni ja inhoni saivat aikaan sellaisen raivokohtauksen, että poika ei maatessaan uskaltanut silmiä avata (Tosin tuo makaaminen on pääharrastus muutenkin, tai sitten levoton edestakaisinkävely ja harhailu…). [i][i]Miten te ihmiset omaa raivoanne käsittelette? Se kun ei ole terveellinen tunne (yksi infarkti takana), mutta välillä ihan tarpeellinen, kun ei viesti mene perille.
Olen kirjastossa, ja sulkemisesta kuulutettiin jo, lopetan tähän nyt.
Iltaa täältä keväisestä lapista!
Koiruuden kans olemma tehneet pitkiä lenkkejä ja mukavaa on ollut huomata miten ihmisten suhtautuminen dopermanniin on muuttunut. Enää ei mennä korvat luimussa ohi vaan jopa pysähdytään vaihtamaan sanapari.
Helmille, tervetuloa tänne lukemaan ja kirjoittelemaan. Itseä auttoi todella paljon aikoinaan kun sain lukea ja kirjoitella tuntemuksiani tänne. Itse en sen kummemmin ole käsitellyt raivon tunteitani, olen toivonut poikani kuolemaa ja hän on aikonut tappaa minut sekä kaikki läheiseni. Pelkäsin poikaani tuolloin, nyt en pelkää kun on vankilassa. Voimia meille kaikille.
Aurinkoista päivää täältä pohjoisesta!
Lomaviikko alkoi ja mukavalta tuntuu. Töissä olen tehnyt ylitöitä ja joustanut kaikin tavoin ja niimpä palkitsin itseni ulkoistamalla kotini siivouksen
Mieli on iloinen, loppuviikosta ajelen tapaamaan poikani lasta sijaisperheeseen ja poikaani vankilaan. Aamulla kun ajattelin poikaani niin naurahdin ihan ääneen kun tiedän että hän ei pysty vielä muutamaan vuoteen häiriköimään minua tai muita läheisiään rahan kerjäämisellä. Varmasti kuulostaa ilkeältä mutta noin mie rehellisesti sanottuna ajattelen. Vuosikaudet pelkäsin poikaani, rintaa ahisti, itketti ja välillä toivoin omaa kuolemaani ja välillä poikani kuolemaa. Nyt kun hän on ollut vankilassa, niin olen saanut “levähtää” ja pikkuhiljaa ahdistus on helpottanut. Olemma poikani kans jutelleet useaan otteeseen mitä hänen käytöksensä vaikutti minuun ja niin moneen muuhunki. Hän sanoo katuvansa syvästi, aineita oli vain pakko saada ja keinolla millä hyvänsä.
Mutta elämä jatkuu ja aurinkosta kesän odotusta meille kaikille!
Hei kaikki . Olen uusi tällä palstalla, tosin olen lukenut näitä juttuja jo vuosia sitten. Oma ahdistus on sen verran raskas että saan lohtua teidän muiden kirjoituksista.
Elämässäni on ollut niin paljon vastoinkäymisiä etten oikein jaksa enää uskoa mihinkään “hyvään”.
Minulla on kaksi täysi-ikäiset lasta, joista vanhimmainen on ollut koukussa päihteisiin (alkoholi, huumeet, pillerit) minun tiedon mukaan n. 8 vuotta. Näin myöhemmin huomaan olleeni hyvin “sinisilmäinen” hänen päihteidenkäytön suhteen.
Ala-asteella poika pärjäsi hienosti ja oli urheilullisia harrastuksia. Muutimme toiselle paikkakunnalle jossa kaikki muuttui, alkoi kaljakokeilut joista sitten jäi poliisille kiinni. Lastensuojelussa käytiin juttelemassa useat kerrat.Ammattikoulu jäi kesken. Kun poika oli 17.v sain selville että hän on aloittanut kannabiksen käytön, se oli kamala shokki minulle joka olin aina muistuttanut ja varoittanut poikiani huumeiden ja yleensäkin päihteiden käytöstä. Lastensuojelussa sovimme että poika sijoitetaan muualle joksikin aikaa, pois huonosta kaveripiiristäja päihteistä. Aikaa kului ja mitään ei Lasu:ssa tapahtunut soitoistani huolimatta. Aina oli “kiireellisimpiä” tapauksia 
No, lapseni täytti 18 ja minulle sanottiin että nyt hän on täysi-ikäinen, ei voida auttaa. Olen katkera vaikka en tiedä olisiko se pojan sijoitus muualle kuitenkaan mitään auttanut.
Tällä hetkellä poika on 23 v. tilanne on se että hän on velkaantunut paljon, odottaa vankilatuomiota(ainakin kaksi vuotta tulossa istumista) ja on täysin kiinni pillereissä (ja ties missä muussa, en halua edes tietää).
Olen maksanut laskuja, huumevelkoja, ostanut ruokaa, huonekaluja, vaatteita… Olen saanut tappouhkauksia pojan huumeveloista, jatkuvaa pelkoa ja huolta siitä että viranomaiset ilmoittaa jotain kamalaa tapahtuneen.
Eilen hän soitti ja pyysi voisinko maksaa hänen vuokran kun toimeentulotuki on mennyt “muihin asioihin”. En voi! Enkä anna! Ei enää! Olen ihan loppu, olen ollut sairaslomalla ahdistuksen vuoksi. Kokeilin masennuslääkkeitä mutta ne muuttaa minut ihan täysin muumioksi, puhumattakaan muista inhottavista sivuoireista.
Miten tästä tuskasta voi selvitä?! Tukea saan vain mieheltäni (lasten isä on kuollut vuosia sitten), sukulaisilleni en ole kehdannut asioista puhua. Syyllisyys ja häpeä on kova!
Tämä kirjoitus on varmasti tosi sekava ja vain pienenpieni raapaisu kaikesta tuskasta mutta vähän kuitenkin helpottaa kun saa kirjoittaa tuskaa ulos. Jotenkin tiedän että lapseni ei “selviä” noista ongelmistaan, on luonteeltaan luovuttaja eikä näe ulospääsyä ongelmistaan. Apua on tarjottu, yritti korvaushoitoa mutta retkahti taas.
Olen itse niin loppu tämän huoleni kanssa, tuntuu että sydän revitään rinnasta.
Tsemppiä kaikille!