Tiedän, että täällä on vertaisia, jotka ovat käyneet paljon vaikeita vaiheita läpi ja käyneet myös paljon eri lääkekokeiuja läpi.
Minä tarvitsen nyt todella kipeästi teidän mielipidettä tilanteeseeni, olkaa kilttejä ja auttakaa, jos mitä vaan ajatusta tilanteestani mieleen tulee.
Ymmärrän, että tämä ei ole lääkäripalsta, mutta monesti ne, jotka ovat käyttäneet eri lääkkeitä vuosia; omaavat valtavan kokemuspohjan ja siltä kantilta ojentaudun vielä tähän viimeiseen oljenkorteen.
Olen niin lopussa, että lähtö ei ole kaukana.
Aloitan ihan alusta.
Minulla todettiin bipo.
Minulla ei ole koskaan ollut maniavaihetta, vaan lähinnä ajoittaista mielialan heittelyä, jonka luulen johtuneen vaikeista elämäntilanteista.
On siis ollut pelkästään masennusta, ahdistusta ja paniikkihäiriötä vuosikausia, ihan nuoruudesta lähtien.
No, omalääkärini halusi välttämättä aloittaa minulle vuosi sitten kolme neuroleptiä, koska olin hänen mielestään selvästi bipo ja minä asiasta täysin tietämättäni uskoin, lääkäriä.
Minulle aloitettiin Seroquel prolong 400mg, ( iltaisin vielä Ketipinor 100mg) ,Lamotrigiini 200mg ja Risperidon.
Silloin syömäni Seronil ajettiin alas kokonaan.
Tästä lähti alamäki, joka johti tähän tilanteeseen. Olen niin viittä vaille loppua, en jaksa enää.
Olo on koko vuotena ollut äärimmäisen huono; masennus räjähtänyt pahemmaksi kuin koskaan, ahdistuneisuus kasvanut, paniikkihäiriöt kasvaneet valtaviksi ja itken päivittäin.
En näe mitään valoa missään, koskaan.
Tuntuu kuin eläisin jossain kuplassa.
Näen nauravan ihmisen ja mietin, että miten tuo ihminen osaa nauraa. Tai miten joku pystyy vaikka harrastamaan jotain. Tai miten joku pystyy vaikka lähteä kahville jonkun kanssa.
Suihku on vuori, joka täytyy jaksaa.
Seroquelin sain lääkärin suostuteltua lopettamaan, kun kerroin uudelleen ja uudelleen, kuinka huono on olla.
Se siis jäi.
Sain myös kokeilla paria masennuslääkettä, josko ne auttaisivat, vaikka lääkäri varoitti manian vaarasta.
Kokeilin uudelleen Cipraa, Sepramia ja nyt Venlaa. Ahdistukset ja itkukohtaukset räjähtivät kattoon.
Ei auta.
Nyt lopetin Lamon, josko se auttaisi. Ei auta ainakaan vielä.
Lääkäri haluaisi aloittaa Olantsapiinia, Mirtatsapiinia, vaikka mitä, mutta tuntuu että tulen vaan sairaammaksi koko ajan.
Voin niin huonosti, että tähän maailmaan normikansalaiseksi en enää selviä.
Mikään ei auta.
Olen niin ahdistunut, itkuinen ja masentunut, etteivät rauhoittavatkaan auta.
Eikä mikään jutteluapu.
Eikä ole perhettä eikä sukua. Lähellä vain poikaystävä, jonka kanssa niin ja näin.
Onko kaikki nämä, luultavasti, väärät lääkkeet tuhonneet aivoni niin, etten enää koskaan voi olla " normaali" ?
En taida toipua enää koskaan.