Keskustelu ketjussa “SINKKU-alkoholisti = 1000X vaikeanpi pysyä Raittiina…” lipsahti ihan muihin asioihin joten perustin tämän uuden ketjun niiden muiden asioiden käsittelyä varten.
Jos tämän ketjun kirjoitukset vaikuttavat kummallisilta niin voit lukea tuon mainitsemani ketjun ensin. Tosin kummallisilta tämän ketjun kirjoitukset saattavat vielä sittenkin vaikuttaa…
On esitetty epäily että olisin negatiivinen ihminen, siitä ketjun otsikko.
Kopioin tähän grip:in minulle osoittaman kirjoituksen.
Joo, ei tässä hätää ole, on minulla isosisko. Kuten olen sanonut suojelen sieluni arkoja alueita. Keto vie minua kuin pässiä narussa mutta vain sinne minne suostun menemään.
Keto melko varmasti voittaa keskustelun koska on ainoa joka kilpailee keskustelun voitosta.
Milla Magia ehdotti että perustaisin tähän ketjuun loogisen ja positiivisen noitavaino-projektin.
Eipä taida viitsiä, olisi se sen verran keskiaikaista ja mielipuolista, vähällä ettei puolivillaistakin.
Tässä kuitenkin noitavainon alku- ja loppusoitto. Noitavaino alkaa ja tarkalleen samanaikaisesti päättyy tämän soitannon myötä. Huomatkaa myös miten hyvin tämän soitannon alkupätkä on synkroonissa minun nimen kanssa. Mutta olkaa kärsivällisiä arvon kuulijat, kyllä se haittameteli siitä aikanaan lutviutuu kunnon jytinäksi:
Keto, tuli mieleeni tärkeä viesti sinulle. Mielensäpahoittaja-kirja on huumoria. Myös nettikirjoituksissa, vaikkapa juurikin minun nettikirjoituksissa saattaa esiintyä huumoria.
Tästä tuli nyt ketju jossa minä voin harrastaa valoisaa ja avartavaa yksinpuhelua. Tämä yksinpuhelu ei ole suunnattu kenellekään plinkkiläiselle erikseen.
Mitä se ketään haittaa jos minulla on omaperäinen mielipide jostakin. Jos minä sanon että vihreä väri on syvältä niin sen kuuluisi loukata vain Häntä joka on vihreän värin suunnitellut ja heitä jotka ovat talonsa vihreäksi maalanneet.
Mutta monet ihmiset kokevat että minulla pitäisi olla vihreästä väristä sama mielipide kuin heillä. Heidän oma mielipide ei siis ole itsenäinen, vankka. He tarvitsisivat minun mielipiteen oman hennon mielipiteensä tueksi. Vähän niinkuin MM sanoo ettei oman onnensa avaimia kannata laittaa toisen taskuun niin ei omia mielipiteitäänkään kannattaisi ripotella toisten ihmisten pääkoppiin. Sitten tulee surku ja viha jos sieltä ei heijastukaan sitä ainoaa oikeaa mielipidettä vaan sen toisen ihmisen oma mielipide, joka sattuu olemaan siitä ainoasta oikeasta mielipiteestä poikkeava.
missä valoisuus? missä avartuminen? kysytään nyt kuorossa.
Siinä että tutustuu omaan pääkoppaan ja raivaa sieltä vähän roinaa mäjelle niin yhteys omaan mielipiteeseen paranee ja vankistuu, ja toisten mielipiteitä ei tarvitse enää haalia oman tueksi.
En kylläkään sanonut tässä että olisin itse mikään guru tässä kohtaa, mutta minä tiedän miten asioiden pitäisi olla, sen on minulle viisaammat kertoneet…
Kiusausta aikaisempina vuosina kokenut lapsi tulee kouluun syyslukukauden ensimmäisenä päivänä. Kaksi kiusaajaa ja opettaja ovat vastaanottamassa. Toinen kiusaaja toteaa: “Kas Leena, sinusta on varmaan hauska nähdä meitä taas.” Opettaja on tyytyväinen kun hänen oppilaat ovat noin kilttejä ja kohteliaita.
Leena ei uskalla purkaa tilannetta kysymällä että: “Tarkoitatko että alatte taas kiusata minua?”. Jos Leena kysyisi tuon, hän saisi turpaansa heti kun opettajan silmä välttää.
Täälläkin puhutaan vittuilusta jossa vittuillaan hieman epäsuorasti siten että se ei ole suoraa mutta kohteen ja tilanteesta riippuen ehkä myös yleisön on se helppo vittuiluksi tunnistaa.
Täällä ei pitäisi olla mitään ongelmaa purkaa tilanne, kysyä että mikä oli homman nimi, oliko tuo vittuilua. Olletikin jos on täällä incognito. Mutta lapsuuden taakka painaa joskus, se mikä oli lapsena kiellettyä turpiin saamisen uhalla tuntuu nyt nöyrryttävältä, ja tuntuu että toinen voi vittuilla vielä siitä kysymyksestäkin tyyliin “No mutta eihän nyt toki, Enska kulta, ei sinne päinkään.”
Mutta homma hoituu jos ei välitä mahdollisesta jatkovittuilusta, ja jos kysyminen tuntuu nöyrryttävältä niin sitten nöyryy vaan, ja taas oli tarinalla onnellinen loppu.
Edit:
ps. Niin no kyllähän täälläkin saattaa kiusaaja tai kiusaajat järkiperäisen (?!) keskustelun blokata, en minä sitä sano etteikö voisi - mutta hengissä täällä luultavasti pysyy ketään mielistelemättä, koulukiusatulla se voi olla kiikun kaakun… Mutta se ei olekaan pelkkää piilovittuilua johon tämänkertainen artikkelimme keskittyi.
Kiinalainen sananlasku sanoo: “Jos kaksi ystävää vaihtaa lahjoja keskenään, niin heille molemmille jää edelleen se toinen [esine], mutta jos ystävät vaihtavat ajatuksia keskenään, niin heillä on molemmilla sen jälkeen kaksi ajatusta.”
Löydän tästä sananlaskusta muutamankin viisauden:
ajatusten vaihtaminen on hyödyllisempää kuin tavaroiden vaihtaminen
ajatusten vaihtaminen ei merkitse omista ajatuksista luopumista
ajatusten vaihtoa harrastetaan ystävien kesken
Minusta on aina kannatettavaa olla varovainen ajatustensa ilmaisemisessa etenkin niiden kanssa, joita ei tunne. Tuntemattomat eivät ole ystäviä. Mutta ystävyyden kasvattaminen vaatii ajatusten vaihtóa. Aika vaikea yhtälö. Mutta ehkä joskus löytyy joku, jonka kanssa vai aidosti myös vaihtaa ajatuksia.
Sanelu on eri asia kuin ajatusten vaihto. Sanelu siis tässä yhteydessä samankaltainen kuin määräily: “määrään täten muut ajattelemaan näin”. Uskonnollisissa piireissä tätä esiintyy paljon.
Aarolle tiedoksi että väittelimme väittelystä Keton kanssa ketjussa “SINKKU-alkoholisti = 1000X vaikeanpi pysyä Raittiina…” sivun 7 kahdessa viimeisessä ja sivun 8 ensimmäisessä kirjoituksessa. Sivun 8 puolivälissä olen ilmoittanut että kirjoittelen siihen ketjuun enää ketjun otsikon mukaista asiaa.
Uskonnollisissa piireissä esiintyy, joo, ja on monellakin tapaa irvokasta. Ensinnäkin mitään oikeutta määräillä toista ihmistä sillä tavalla ei ole. Toisekseen ei ihminen, en minä ainakaan, pysty pakottamaan itseään uskomaan jotakin. Uskominen on tahdosta riipppumaton ilmiö. Tosin itsesuggestiota voi yrittää tai toinen ihminen voi yrittää hypnotisoida mutta ei sille mitään voi jos kaikista yrityksistä huolimatta ei usko.
Tämä edellinenkin olisi aika vaarallinen mielipide väärään aikaan väärässä paikassa esitettynä.
Tarkemmin sanottuna siitä että Nooa joi itsensä känniin ja makasi sitten alastomana teltassaan.
Nooan poika Haam näki sen ja kertoi asiasta veljilleen. Veljet kävivät peittelemässä Nooan. Veljet suorittivat operaation selin, he eivät nähneet alastonta isäänsä, Haam sensijaan oli nähnyt alastoman isänsä aikaisemmin. Selvittyään Nooa raivostui ja teki Haamin pojasta Kanaanista veljiensä orjien orjan (tässä tarkoitettanee että Haamin veljien orjien orjan).
Oli miten oli, näin kansojen esi-isiä eriarvoistettiin ja siten kansoja eriarvoistettiin ja senhän nyt arvaa mitä siitä seuraa, sotahan siitä tulee… Nooan kännisekoilun syytä kaikki tyyni, maata nyt sammuneena alasti teltassaan.
Nooa oli vedenpaisumuksen aikaan 600 vuotias, ja sen jälkeen hän eli vielä 350 vuotta (“ja sitten hän kuoli” jatkaa Raamattu).
Paha kyllä Raamattu ei kerro minkä ikäinen Nooa oli kännisekoilunsa aikaan. Eikä Raamattu kerro oliko kyse kertailmiöstä vai jäikö Nooalla ryyppy päälle. Jos kertoisi niin voisimme ainakin yrittää päätellä jotakin viinan terveyshaitoista. Onko viinapirun kynsiin jouduttuaan mahdollista elää vielä jokusen sataa vuotta.
Oliko Nooalla kännisekoilun aikaan mittarissa vasta joku 700 vuotta, vai vetelikö jo viimeistä satastaan hän.
Toisessa ketjussa tulin maininneeksi katkeruudesta.
80-luvulla taistelin päästäkseni katkeruudestani eroon. Piirsin katkeruudesta jopa kuvan. Se oli karvapallo jolla oli kasvot ja jonka karvapinnasta pisti joka puolelta esiin teräviä ja ilkeännäköisiä petolinnun kynsiä.
Kun näin netissä Myyrmannin räjäyttäjän nimimerkki RC:n nettiviesteissä käyttämän pienen tunnuskuvan, oli se hätkähdyttävän samanlainen, pallo josta pisti esiin teräviä piikkejä. (luulen silti että Myyrmannin räjähdys oli vahinko, laukaisimen huonoista sähköasennuksista johtuva, mutta varmuutta ei ole ja se asia on OffTopic)
Katkeruus on hauska (?) tapa herkutella ajatuksella että minulle on tehty vääryyttä ja asiat menee pieleen ja se on väärintekijöiden vika, ja sitten kun minulla on kaikki riittävät resussit panen väärintekijät vastaamaan teoistaan (Monte-Criston kreivi).
Katkeruuden ollessa vallalla on kieroutuneella tavalla nautinnollista vastaanottaa sääliä, se on iljettävää ja mukavasti ruokkii katkeruutta, ja katkeruus voi hyvin ja voimistuu. Vastaavasti voi jakaa sääliä turhaan pihtailematta.
Nyt kun olen päässyt katkeruudesta eroon olen lopettanut säälin viljelemisen kokonaan. Jotkut ihmiset sanovat että sääli on myöntienen asia. He sanovat tuntevansa sääliä huono-osaisia kohtaan ja säälistä auttavansa huono-osaisia. Olen joitakin kertoja kysynyt että keneltä he sitten sääliä tahtoisivat. Vihjaukseni ei ole oikein mennyt jakeluun.
Suvaitsevuus on vaikeampi käsite. Suvaitsemalla julistetaan: “Olen yläpuolella ja hyväksyn”. Jos koen olevani yläpuolella ja en hyväksy niin sanon tietysti että en suvaitse, mutta mitä sanon jos en koe olevani yläpuolella.
Suvaitsevuus voi olla myös ihan asiallista. Esim. maanomistaja saattaa suvaita tai olla suvaitsematta tietynlaisen toiminnan maillaan (mikä nyt olisi sopiva esimerkki, olisiko vaikkapa motocross tai elämäntapaintiaanileiriytyminen).
Mä itse olen tuon säälin suhteen hyvin voimakkaasti sitä mieltä, kuten se sananlaskukin sanoo, että “sääli on sairautta.” Sääliminen ei omasta mielestäni ikinä tee sille säälittävälle kohteelle hyvää, vaan vain pahentaa tilannetta. Joissain tapauksissa ehkä väliaikainen laastari ja helpotus, muttei koskaan ratkaisu. Kun taas se “säälijä” kuvittelee tekevänsä hyvää sille säälin kohteelle, mutta oikeasti vain tekeekin niin että saa itse hyvän mielen ja jopa hoitaa jotain omaa vajavuuden tunnettaan. Eli hyötyy siitä itse, joka on siis pohjimmiltaan itsekkyyttä eikä auttamista. Et sä sitä kerjäläistäkään auta silloin, kun sen lantin sille heität vaan ainoastaan edesautat sen kerjäläistymisen jatkumista.
Elämä taitaa vain toimia sen verran raadollisen yksinkertaisesti, että sääli ei siihen oikein mitenkään sovi.
Suvaitsevaisuus… no huomaan että mulla on siinä oppimista. Sanotaan nyt vaikka näin. Kaikkea ei kuitenkaan pidä suvaita, mutta ainakin sellainen että kun itsessään oppii suvaitsemaan vaikkapa virheitä, niin niitä oppii suvaitsemaan toisissakin. Silloin kun tuomitsen toisia, (jota siis tapahtuu ihan koko ajan) huomaan, että se pohjautuu siitä että tuomitsen itseäni. “Niin mittaat toista, kuin itseäsi”, vai mitenkä jotenkin tuon suuntaisesti siellä evankeliumissa sanotaan.
Suvaitsevaisuus on minun mielestäni ihmisten hyväksymistä tasa-arvoisena; sellaisena kuin he ovat. Suvaitsevaisuus on siis vastakohta esim. rasismille, homofobialle ym. ilmiöille. Tietenkään kaikkia tekoja ei pidä hyväksyä eikä suvaita.
Mutta suvaitsevaisuus on kuitenkin isompi asia kuin pelkkä sietäminen. Rasistikin saattaa sietää joskus mielestään “vääränvärisiä” ihmisiä lähellään, mutta ajattelee silti heidän olevan vähempiarvoisia.
Suvaitsevaisuus on minusta tasa-arvon tajua, tasa-arvon hyväksymistä.
Säälistä sen verran, että sääli on tosiaan alentava ja alentuva tunne. Myötätunto sen sijaan voi johtaa hyvään toimintaan. Sääliin voi sekoittua jopa halveksuntaa, mutta myötätuntoon kuuluu toisen huomionti tuntevana olentona.
Tämmöset kyllä näyttää minusta surullisella tavalla perusteilta itsekkyydelle ja muista piittaamattomuudelle. Tietenkään auttaminen ei saa olla passivoivaa hyysäämistä, mutta kyllä avun ja tuen tarpeessa oleva ihminen myös tarvitsee sitä apua.
Jos lihava ihminen saa sydänkohtauksen lihavuutensa takia, niin kyllä se sydänkohtaus pitää hoitaa ekana ennenkuin alkaa heitellä hänelle laihdutusvinkkejä.
Ketokin ilmaantui tähän ketjuun vaikka luulin Keton jo kuitanneen voittaneensa ketjun alussa mainitsemani kilpailun ja siirtyneen muualle. Tervetuloa vaan. Tosin Keto taitaa esittää tilannetta ikäänkuin minä olisin joutunut hänen “ignore-vihamies-mikälie viritys”-listalleen, ja hän ei näkisi minun kirjoituksia.
Sydänkohtauksen saanut ja kerjäläinen ovat hieman kaksijakoinen rinnastus (toimii, ei toimi… - vähän niinkuin auton vilkku). Ei sydänkohtauksen saanut jää tarpeellisen hoidon saatuaan sairaalaan norkoilemaan ja anelemaan tyyliin: “Vielä yksi pieni pallolaajennus, pliis, vielä yksi pieni ohitusleikkaus, pliis…”. Kumpikin pitäisi auttaa jaloilleen ja pitämään huolen itsestään, siltä osin rinnastus toimii ihan hyvin. Tosin myös auttajan resussit on huomioitava eikä kenelläkään ole velvollisuutta auttaa omalla kustannuksellaan muuten kuin silloin jos välitön hengen- tai terveydenvaara uhkaa (tästä on olemassa lainsäädäntö - jota en tiedä kovin tarkkaan).
Sydänkohtauksen saanut on maksanut oman hoitonsa sairausvakuutusmaksuina (vakuutusten ideahan on että kaikki maksavat ja huono-onnisille korvataan).
Mutta joskus voi joutua jäämään sairaskohtauksen saaneen ihmisen luokse ambulanssia odottamaan. Kerran olen joutunut jäämään, samalla kun toiset tapausta ihmetelleet saattoivat lähteä pois koska minä olin kännykällä yhteydessä saapuvaan ambulanssiin. Toisella kertaa sattui että minulla ei ollut kännykkää mukana ja paikalle tullut nainen jolla oli kännykkä joutui jäämään.
Odessassa oli vain puolen keskivertoihmisen mittainen kerjäläinen joka tuli turistiryhmän eteen seisomaan ja hattuunsa rahaa anelemaan aina kun turistiryhmä pysähtyi ja opas alkoi selittää jonkin historiallisen rakennuksen vaiheita. Toisessa ryhmässä olleet kertoivat jälkikäteen jopa nähneensä kuinka pikkumies oli välillä mennyt mersu-liituraitapuku-miesten luo ja luovuttanut kassan heille ja lähtenyt jatkamaan kierrosta. Niinhän se toimii Suomessakin.
Millä sen tilapäisesti apua tarvitsevan ja itsestään jatkossa huolehtimaan pyrkivän kerjäläisen sitten ammattikerjäläisistä erotat.
Suvaitsevaisuudella ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Tasa-arvossa kun ei ole suvaitsijoita ja suvaittuja. Sen enempää kuin tuomitsijoita tai tuomittujakaan.
Juu… suvaitsevaisuushan on lontooksi tolerance, joka kääntyy myös sietämiseksi, eikä tuota termiä englanninkielisessä maailmassa olla käytetty enää pitkään aikaan tasa-arvo, ihmisoikeus yms. -kysymysten yhteydessä johtuen juurikin sen eriarvoistavasta efektistä; suvaitsija on subjekti ja suvaittu sen suvainnin objekti, mikä nyt ei ihan kovin tasa-arvoinen asetelma noin niinkuin lähtökohtaisesti ole Koko termillä tuntuvat nykyään ratsastavan lähinnä populistit (puolueeseen katsomatta) tai erinäiset kukkahattutädit tai sedät käyttäen erinäisten ihmisryhmien eriarvoista asemaa keppihevosenaan oman agendansa ajamiseen…
Kyllä on, mutta kenties käsitämme koko suvaitsevaisuus-sanan eri tavalla. Minulle suvaitsevaisuus tarkoittaa suvaitsemattomuuden vastakohtaa.
Onko suvaitsemattomuus siis tasa-arvoa? Voihan se jonkun mielestä ollakin. Esimerkiksi “silmä silmästä, hammas hampaasta” -mentaliteetin voi nähdä tasa-arvoisena oikeudenkäyttönä, jos sitä sovelletaan tasa-arvoisesti kaikkiin.
Suvaitsevaisuuden vastakohtia ovat mm. mainitsemani rasismi, homofobia ja syrjintä. Mikäli suvaitsevaisuudella ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa, niin onko rasismi sitten tasa-arvoa?
Suvaitsevaisuus-sanaanhan suhtautuvat ivallisesti ja pilkallisesti paljon samat tahot, jotka suhtauutuvat ivallisesti ja pilkallisesti myös monikulttuurisuuden käsitteeseen. (vrt. Hakkaraiset, Halla-ahot ja muut vihapuheen pitäjät)
Onko tasa-arvoa päihdetoipujien splittaaminen raittiisiin ja juoviin alkoholisteihin`? Mitä mieltä olet, Basi?
Kyllä mä näen sun viestit etkä ole millään ignore-vihamieslistalla. En vain uskalla keskustella kanssasi enää, koska olen huono keskustelija enkä osaa. En edes päättämällä voittaa keskustelun. Minulla ei ole edellytyksiä logiikaan perustuvaan ajatustenvaihtoon perustelluin argumentein samalla tavalla kuin vaikkapa Gripillä. Sinun kannattaa keskustella siis vaikkapa hänen kanssaan.
Ei ole tarkoitus olla pelottava eikä ole tarkoitus jyrätä (hittoako minä tänne tulisin istuttamaan “oikeita mielipiteitä” plinkkiläisten nuppeihin, minä tulin koska toisten mielipiteet kiinnostaa sellaisina kuin ne ovat). Mutta minkäs se kettu karvoilleen mahtaa. Olen jo toisessa ketjussa pyytänyt anteeksi ja sanonut että olen pahoillani. Anteeks-Niemiseksi en kuitenkaan halua ryhtyä. Toivon että keskustelukumppaneita löytyy itse kullekin.
Sorry, että pistän lusikkani tähän vaikken Basi olekkaan! Ihan pakko, kun raapaisit itselleni raittiuden kannalta erittäin tärkeää aihetta. Minä olen yrittänyt kirjoituksissani aina korostaa raittiiden (meillä sanotaan “kuivien”) ja juovien (“märkien”) alkoholistien tasa-arvoisuutta.
Ymmärrän tasa-arvoisuuden olotilana jossa osapuolet toimivat samoilla edellytyksillä. Samoilla mahdollisuuksilla ja samoilla riskeillä. Tämä siis alkoholismista puhuttaessa. Jätän kaikki sosiaaliset ym. seikat tarkastelun ulkopuolelle. Sekä juovat että raitistuneet alkoholistit ovat sairautensa perusteella periaatteessa samassa asemassa. Se kuuluisa ensimmäinen lasi on molemmille ratkaiseva. Juovan on aktiivisesti saatava se elämästään pois, raittiin taas pysyttävä siitä erossa. Vuosien jälkeenkin.
Kaikkea ei kuitenkaan pidä suvaita, mutta ainakin sellainen että kun itsessään oppii suvaitsemaan vaikkapa virheitä, niin niitä oppii suvaitsemaan toisissakin. Silloin kun tuomitsen toisia, (jota siis tapahtuu ihan koko ajan) huomaan, että se pohjautuu siitä että tuomitsen itseäni. “Niin mittaat toista, kuin itseäsi”, vai mitenkä jotenkin tuon suuntaisesti siellä evankeliumissa sanotaan.
Tietenkään auttaminen ei saa olla passivoivaa hyysäämistä, mutta kyllä avun ja tuen tarpeessa oleva ihminen myös tarvitsee sitä apua.
Koko termillä tuntuvat nykyään ratsastavan lähinnä populistit (puolueeseen katsomatta) tai erinäiset kukkahattutädit tai sedät käyttäen erinäisten ihmisryhmien eriarvoista asemaa keppihevosenaan oman agendansa ajamiseen…
