Minusta tuntuu myös, että selviä ja oikeita vastauksia ei riippuvaisen kanssa olemiseen ole. Sain viestistäsi hieman tsemppiä ja nostin myös kissan kotona pöydälle. Kysyin että olenko vaan joku jonka luo on hyvä tulla kun nukuttaa tai on nälkä vai onko oikeesti ton pirimielen ja elämän alla edelleen ihminen mikä rakastaa minua… Sain hyvän keskustelun aikaan meidän välillä.tiedän myös kuinka miestäni omalla tavallaan pelottaa lähteä ensimmäistä kertaa vankilaan. Tiedän itsestäni vaikka meidän yhteinen tie päättyisi ja päättäisin jatkaa yksin elämääni niin en silti hylkäisi miestö vaan pyrkisin olemaan tukena silti. Välillä toivoo että ei olisi liian hyvä sydän… Vuosien mittaan olen kyllä kovettanut itseäni tältä paskalta ja paljon… Aikaisemmin kulutin kaikki omat voimat asialle mille en voi tehdä mitään. Niin vaikeita juttuja… Välillä edelleen iskee kauhee epäoivo ja tuntuu että usko loppuu mut kummasti sitä sitten jostain saa taas jatkaa.
Nyt on kotona ollut tämän viikon rauhallista ja mieskin on ollut kotona. Selvinpäin. Mulla on tiukka linja, ei huumeita mun katon alle. Katson usein taskut ja reput yms… Olen myös ottanut avaimen pois. En tahdo hänen kavereita tai häntä keskellä yötä käymään. Avaimen saa sitten kun päihteet loppuu…Ymmärrettävää. Kun luottamus on mennyt eikä tiedä onko kotona enään mitään kun tulee kotin.
Tilannepäivitystä. Tuntuu että kovaa mennään korkealle Ja sieltä tullaan alas taas vähän kovempaa. Edestakaisin soutamista ja huopaamista. Radalla on eikä muuta tietoa ole. En ole vaivautunut soittelemaan tai viestittelemään. Vähän etäisyyttä otettava jotta itse jaksaa. On tää niin saatanan vaikeeta. Kun on yhdessä vuosia matkattu, vaikeaa lähteä kokonaan pois.
Tuomioon astumispäivä lähenee… tuntuu että mitä lähemmäs sitä mennään sitä enemmän mieheni käyttää. Hän on pyynnöstäni ollut paljon muualla, koska en tahdo nähdä häntä sekaisin tai että käyttää kotona mitään. Olen yrittänyt saada laittamaan häntä hoitamaan asioita kuntoon ennen kiven sisään lähtöä… aika huonolla menestyksellä. Tosin huumeporukoissa hän on kuulemma laittanut asiansa kuntoon eikä velkaa jää… Luoja tietää totuuden. Niin raastavaa on tämä päihteiden käyttäjän läheisenä oleminen ja sen tuoma pelko milloin menettää rakkaan ihmisen. tai no…
Olen sen jo osin menettänyt, pirille.
Itse en usko että mies lähtee maanantaina klo 16 mennessä. Hänet etsintäkuulutetaan mutta en tiedä ettiikö poliisit kuinka aktiivisesti kun kyseessä on " vain" pikkunarkkari.
Luulin tämän olon helpottavan maanantaina… luulin väärin.
Jep. Näinhän se menee. En enää uhraa omaa elämääni enempää narkomaanille joka valehtelee joka helvetin asiasta ja joka rakastaa piriä enemmän kun minua. Its over.
On kuin omaa elämää lukisi ja uskoin yli 7 v, että mieheni on hyvin erityislaatuinen ja uniikki persoona!
Olen tänä syksynä eronnut ja uskon nyt, että sen viimeisen kerran niistä kymmenistä yrityksistä. Minua auttoi, kun löysin täältä netistä Sam Vakninin tekstejä narsismista, joiden oireiden hoitoa huumeidenkäyttö usein on. Tajusin, että mieheni oli sairastanut paljon pidempään ennen kuin itse käyttö edes alkoi.
Jossain vaiheessa suhdetta, olisiko ollut puolessa välissä aloin selkeästi erottaa käyttäjän ja läheisen kokemuksen. Mies sanoi aina, että hänen käyttönsä ei satuta ketään. Pidin itselleni ja hänelle kannastani kiinni, että minun kokemukseni ja kipuni on jakamaton ja oikea tuntemus, jonka saan tuntea eikä minun tule vaan tyytyä siihen, että " tietäisitpä kuinka kamalia tekoja muut narkomaanit tekee niiden naisille, niin oisit kiitollinen". Se itsensä tunnustaminen ja tunnistaminen auttoi paljon.
Päihdeläheisen elämään kuuluu alkaa hävitä tapettiin ja ottaa aina uupunut narkomaani vastaan ja hoitaa kuntoon. Lapset osallistuvat tähän olemalla mahdollisimman mukavia ja kivoja, kun iskä on taas ok.Perhejuhlat ovat Perhejuhlia, eivät tavallisia.Selvä arki on kuin elokuvissa, kaikki on hienompaa kuin tavallisissa elämissä.Me läheiset siinä koitamme imeä omaa pientä siivuamme onnesta sen ohikiitävän hetken. Jälkeenpäin näen itseni niin surullisena riepoteltuna mollamaijana, joka koitti rakentaa unelmaa ja kiinnitti sen johonkin valtavaan kylmään kivipaasiin, jolta ei voinut koskaan saada mitään.Aikansa se otti.
