Narkkari jätti

Olen nuori nainen, nähnyt jo kaikkea paskaa mitä maa päällään kantaa. Näiden asioiden vuoksi kärsin mielenterveysongelmista: paniikki, ahdistus, masennus, traumaperäinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö sekä pakkoajatukset (pelkotilat, pelkään omaa kuolemaa, läheisten kuolemaa/ tai että heille sattuu jotain). Kun ihastun, niin ihastun kunnolla, minulla on todella paha menettämisen pelko sekä kiinnyn hyvin helposti ihmisiin.

Muutama kuukausi sitten aloin seurustelemaan narkkarin kanssa. Olin ollut häneen pitkään ihastunut ja olin aina tuntenut häntä kohtaan erityistä vetoa. Hän asui luonamme puoli vuotta, koska menetti asuntonsa. Hän maksoi asumisestaan mitä pystyi. Kun aloimme seurustella, hän käytti aineita. Hän kuitenkin lopetti käytön melkein kokonaan saatuaan todella pahan krampin tramalista. Sen jälkeen hän käytti satunnaisesti päihteitä, lähinnä vain consertaa, kannabista sekä alkoholia.

Seurustelu alkoi sekavasti, hän halusi olla kanssani ja sitten ei halunnutkaan. Hänellä oli subun ja muiden aineiden takia mielialanvaihteluita, lisäksi vielä todella vaikea adhd johon hän ei saanut hyvää lääkitystä huumetaustan takia. Itkin ja anelin ettei jän jättäis mua. Kun aineiden kauhea käyttö loppui, olin helpottunut. Hän halusi olla kanssani, vaistosin että se ihan oikeesti välittää ym. Se pelkäs mun menettämistä. Mä ihastuin siihen tosi lujaa, välillä maistu jo sana rakkaus suussa. Kyllä me riideltiinkin silloin tällöin. Jotenki me oltii luonteelta niin samanlaiset et ymmärsin sitä ihan täysin. Me naurettii samoille jutuille ym. Kukaan ei oo ymmärtäny mua niin hyvin ku se. Mä tiedän, että se ois mulle se täydellisin, jos vaan niitä ongelmia ei olis. Samaan aikaan kun me oltiin yhdessä, se pakoilee poliisia koska se jätti menemättä vankilaan, tuomio pituus olisi ollut vaan 23pv.

Mun menettämisen pelko vaan kasvo koko ajan, pelkäsin että se pettää koska se oli pettäny edellisis suhteissakin. Se vannotti ettei petä, jätä eikä häivy. Jotenki alusta asti pelkäsin et se vaan häipyy. Pelotti, koska sille tuli outoja puheluita ym. Se piti edelleen yhteyttä muihin narkkareihin. Pelkäsin et se kännissä pettää, siitä tuli ihan kauhee kun se joi.

Olin koko ajan ihan loppu, olin koko ajan varautunu pahaan. En halunnu menettää, jäädä yksin.

22.12 päivänä kaikki meni palasiks. Oltiin siivoamassa keittiöö, se sai viestin, vastas siihen ja sano että se käy hakee astiat mun huoneesta. Samalla mulla leikkas, ei mun huoneessa ole astioita, se aikoo viedä mun lääkkeet. (Mulla tramalia iha respalla) menin mun huoneesee, se lähti sieltä, laskin lääkkeet mitään ei puuttunu. Pakkasin sen kamat kun suutuin, se huomas sen ja kysy et miks. Kerroin mun havainnosta ja se suuttu. Sen leuka vapis kun se sano et ei tuu mitää, kun en luota. Olin samaa mieltä, mistä se yllätty. Se ei halunnutkaan erota. Se kerto että se tarvii 10tramalia, sen 400e velat ois niillä kuitattu. Se sano että se laski ne, ja aiko kysyä multa jos niitä ois ollu tarpeeks. En suostunu antaa niitä. Me riideltii sit ja mietittii et erotaanko. Se sano että unohdetaan koko juttu. Mä suostuin. Kaikki oli ok, me ruettii ryyppää. Illalla sen piti mennä sen kavereiden kanssa röökille. Kun ovi pamahti kiinni ja vaistosin sen heti. Se ei tule takas. Se ei tullut. Yöllä tuli viesti että se ois ero. Mun veljelle oli soittanu ettei aio maksaa velkoja ja haukku sitä.

Se oli sit ohi, osasin odottaa sitä koska muutama päivä ennen tätä se rupes taad sekakäyttää. Mut silti tuntuu vitun pahalta. Me nukuttii 3kk joka yö vierekkäin. Mua pelottaa nyt nukkua yksin. Heräilen aamuyöllä itkemään. Oon tosi masentunut. Ikävöin. Mutta ei enää ikinä tätä, sain juuri kuulla että hän oli meidän yhdessäolon aikana ollut ihastunut toiseen, mua 20vuotta vanhempaan naiseen. Osasin tämän aavistaa, sillä hän puhui tästä naisesta usein. Lisäksi hän ilmeisesti myös petti mua sinä yönä, kun häipyi.

Tänään hän soitti äidilleni, että on vankilassa. Hän ei muista siitä yöstä kun lähti. Äitini ei halunnu puhua sen kanssa, se teki niin paskamaiset täällä monelle.

Mun oli pakko kertoa tästä jossain. Tuntuu vitun toivottomalta. Kaipaan sitä niin. En usko että pääsen tästä yli… tuntuu että mussa on kaikki vika.

Miten mä selviän tästä…

Laitan vähän lisää ajatuksia tänne.

Tänään tuntuu edelleen ihan yhtä paskalta ja yksinäiseltä. Jatkuvasti tekee mieli tarttuu noihi tramaleihi, et sais näitä ajatuksia pois. Jatkuvasti mietin, viinaa tai bentsoja, savua… johonkin on pakko paeta näitä ajatuksia.

Entä jos se tulee joskus kun se vankilasta pääsee, pyytämään anteeks ja haluaa palata mun kanssa yhteen, miten mä sanon ei. Miten mä sanon ei ihmiselle jota jatkuvasti ikävöin. Miks en sanois kyllä jotta mun ei tarvii olla yksin ja surra sitä. Haluun koskettaa sitä, halata ja olla sen kainalossa niin ku aina ennenki. Jos sanon kyllä, se on sitä samaa paskaa aivan varmasti. Mä en riitä sille, se jo nähtiin.

Lähetänkö sille kirjeen vankilaan missä kerron nää tunteet vai en. Välittäiskö se vai ei. Tuntuisko se siitä pahalta kun kertoisin minkä olon se mulle tänne jätti. Miks se mut edes jätti.
Miks mä en riitä. Miks muut naiset vei voiton, vaikka joka vitun päivä laitoin itteni täyteen tällinkii, olin kuulemma sängyssäkin parempi kun kukaan. Mulla on hyvä kroppa. Yritin kaikkeni. Olin hellä, huolehdin ja kuuntelin. Pitelin ku maailma potki sitä päähän. Kestin kaiken, paloin ihan loppuun. En pettäny ja ottanu uutta, vaikka tilaisuuksia tuli. Silti mikään ei riitä.

Nyt maksan oman mielenterveyteni tosta suhteesta. Oon yksin, vitun ahistunu. Mun on pakko ottaa nyt jotain, että pääsen eteenpäi. Tässä on vaan se, että tästä voi tulla putki. Entä jos se putki ei enää ikinä lopu?

Hei Pienin,
Tsemppiä sulle! Mä tiedän, että sinuun sattuu. Ihmissuhteen päättymistä on oikeus surra, vaikka tietäisikin sen mahdottomuuden, ja vaikka ulkopuoliset mitä saarnaisivat. Älä turruta suruasi ja pettymystäsi aineilla, vaan koita käsitellä ne. Sillä tavoin pääset eteenpäin, vaikkei se nyt siltä tuntuisikaan.

Olet nuori, sinulla on tulevaisuus. Luota siihen. Nyt on vaikeaa, mutta jonain päivänä huomaat, että selvisit voittajana. Yritän postittaa sulle voimia, kas tässä… Et ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin.

Kiitos paljon tsempistä. :slight_smile: ihanaa, että edes joku laittoi viestiä tänne ja huomasi minut :slight_smile:

Ollaan sitä ennenkin eroista selvitty, eiköhän nyttenkin. Jotenkin ero tulee mulle aina ihan kun puskista, vaikka se onkin ollu jo odotettavissa. Aina se on maailmanloppu. Luulen, että olen läheisriippuvainen, ja yritän päästä siitä. Syyt ainakin luulen jotenkuten tietäväni :slight_smile:

Päihteillä sydänsurujen lieventäminen on pahin virhe mitä voi itselleen tehdä, nimim. kokemusta on. Mulla jäi putki päälle ja kun sen katkaisin niin ne kaikki paskat fiilikset joita en ollut saanut käsiteltyä alkoholin/rauhottavien takia olivat ajaa mun itsemurhan partaalle. Minun olisi pitänyt vaan selvin päin käsitellä ja surra asiat läpi eikä pitkittää sitä.

Sydänsuruista pääsee onneksi yli ajan myötä.
Pidä huoli itsestäsi ja vaihda vaikka puhelinnumero jottei eksäsi saa suhun ainakaan puhelimitse yhteyttä ja nakkaa hänen kamat jollekin hänen läheiselleen niin hänellä ei ole kamojen hakua tekosyynään tulla ovelle kolkuttelemaan.

Tsemppiä!

Mitenköhän sulla menee?

Ymmärrän niin hyvin tuon kivun, mutta narkkarin kanssa vuosia eläneenä muistan myös sen, miten kovasti toivoin, että hän minut jättäisi. Koska siitä helvetistä en nähnyt muuta ulospääsyä. Jos käyttäjä oikeasti välittää ihmisestä, jolla ei ole huumeriippuvuutta, hän lähtee pois. Lähtee, koska ymmärtää tuhoavansa toisen jos jää. Palaa ehkä takaisin, musta vasta sitten kun on vapautunut riippuvuudestaan.

Voimia sinulle, kaikkeen.

Kiitos, todella paljon viesteistänne.

Nykyään mulla menee paremmin… Exä oli lähdettyään keskustaan juomaan ja sieltä hänet oltiin viety vankilaan. Samana päivänä, kun hän vapautui vankilasta hän soitti ja pyyteli anteeksi, pyysi mua takasin yhteen. Sanoin että ei, en enää ikinä kattois sitä mitä se oli.

Olin niin ylpeä itsestäni ettette uskokkaan, mulla oli voimaa sanoa ei. En enää retkahtanut ja antanut sen paskiaisen kohdella mua miten haluaa. Hänestä en ole kuullut enää mitään muuta sen jälkeen, muutakuin että hän on palannut takaisin tälle paikkakunnalle asumaan.

Eräs asia kuitenkin vielä vaivaa… En missään vaiheessa käsitellyt eroa kunnolla sillä ryyppäsin/vedin lääkkeitä etten voinut ajatella. Nyt kuitenkin olen sairastellut todella paljon eikä lääkkeet ja viina mene enää alas, tässä on pari viikkoa oltu yhtä ryyppyreissua lukuunottamatta selvinpäin. Ja tälläisena aionkin tämän pitää. Ei enää tunteiden turrutusta lääkkeillä ja viinalla.

Nyt on uudet vastoinkäymiset ja uusi elämä. :slight_smile: Kyllä kaikesta selvitään. Me selvitään mistä vaan :slight_smile: