NA-kokoukset

Sauna
21

Mikä mua hämmentää ehkä eniten tässä NA-touhussa on se, että mikäli vakaana tavoitteena on täysin päihteetön elämä, niin miksi käydä alvariinsa ja vartavasten kuuntelemassa ja puhumassa juttuja päihteilystä ja siihen olennaisesti liittyvistä asioista. Ymmärrän toki, että joskus voi olla tarve siitäkin elämänsä osa-alueesta puhua, eikä menneisyydestään tyystin vaikeneminen ja ikään kuin sen kieltäminen sekään hyväksi ole, mutta mikäli NA-paltsuissa istuminen ja nistijorinoiden kuunteleminen kuuluu säännöllisesti ja vuodesta toiseen viikko-ohjelmaan, niin kyllä se IMO kalskahtaa jonkin sortin kuivanarkkaamiselta, eikä siltä, että pyrkisi ottamaan etäisyyttä päihdemaailmaan. Näitä avautumisia addiktioista ja karuista elämänkohtaloista kuulee kyllä mielinmäärin lähiräkälässä tai kesäisissä puistokemistien kokoontumisajoissa, erotuksena toki se, että NA:ssa ollaan ainakin näennäisesti selvinpäin.

Ei se tietenkään multa millään tapaa pois ole, jos joku kokee säännölliset paltsut mielekkäänä ja elämänlaatuaan parantavana asiana ja voisi kait sitä huonompiakin harrastuksia olla. Itselleni tulee vain sellainen fiilis(Jäävinä tosin sanomaan, kun en ole koskaan käynyt), että jossakin rappioromattisessa narkkarikerhossa juttujen kuunteleminen voisi aiheuttaa vain kahta kauheammat vetohalut. Enkä mä ihan yksin taida tämän ajatuksen kanssa olla, koska tunnen porukkaa, joka käyttää ihan aktiivisesti ja käy välillä ns. ripittäytymässä NA:ssa :unamused: .

22

^ Niin, vertaistuesta ei varmastikaan kaikille ole iloa. Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi allergiset, syöpää sairastavat, mielenterveystyypit jne käy missään vertaistukiryhmissä ja monet vielä parantumisen jälkeenkin, että eikö se vaan saa märehtimään sitä sairautta entistä enemmän (ja hullutteluasioissa vieläpä altista uudelleen sairastumiselle). Itse näkisin, että ne, joilla tällainen riski tai pelko on, eivät näihin ryhmiin lähtökohtaisestikaan mene. Ne taas, jotka kokevat, että vertaistuesta on apua, että sellaiset ihmiset jotka ovat kokeneet samoja asioita ja joutuneet painimaan saman sairauden/hoidon/kierteen/tilanteen kanssa antavat kenties voimaa ja ymmärrystä enemmän kuin sellaiset ihmiset, joilla ei samanlaisia vaivoja ole olleen, niin nämä ihmiset sitten varmasti hyötyvät tällaisista ryhmistä mahdollisesti paljonkin.

Ei tämä nyt mielestäni ihan mitään ydinfysiikkaa ole, tämä vertaistuen hyötyjen ja erilaisten ryhmien dynamiikan ymmärtäminen.

Sen sijaan tuo on kiinnostavaa, tuo leimautumisen pelko. Eihän pikkupaikkakunnalla tosiaan esim. opettaja voi mennä edes Alkoon ilman, että siitä saattaa lähteä puheet liikkeelle (yhdelle tutulle kävi näin aikanaan jossain päin Pohjanmaata tai jossain muualla peräperseessä, käväsi perjantaina Alkossa niin oppilaansa vanhemmat oli soittanu koulun rehtorille että miten tuollanen juoppo voi olla lasten opettajana. Tarina ei kerro sitä, että mitä ne vanhemmat itse siellä Alkon liepeillä teki vai mahtoiko Alko sijaita sitten jossain kauppakeskuksessa). Päihdekuvioiden kyseessä ollessa tilanne voi kuitenkin lopulta olla sellainen, että on ihan kohdallista kysyä, jaksaako ja kannattaako mitään “normaaliuden” kulissia edes yrittää ylläpitää, vaiko hoitaa ensisijaisesti päihdeongelmaa ja murehtia työasiat vasta sitten. Helpommin toki sanottu kuin tehty, enkä yhtään ihmettele, että moni painii salaisuuksien ja murheittensa komerossa ihan yksin, kun ei monestakaan syystä uskalla olla avoimesti juuri sitä, mitä on. Mä kuitenkin luulen, että se helpotus ja vapauden tunne, mikä seuraa siitä, että ei tarvitse salailla mitään, on sen verran suuri, että joku työura ei lopulta sen rinnalla paina paljoakaan. Näin siis etenkin, kun päihdeongelma on kasvanut sen verran suureksi möykyksi, että se syö oman jaksamisen ja muun elämän suihinsa.

Mutta nää on toki näitä isompia kysymyksiä ja kuvioita noin muutenkin. Että mikä elämässä lopulta tekee onnelliseksi, menestys työssä, hyvä ura, iso talo ja tukku rahaa vaiko joku ihan muu. Jokainen joutuu näiden kanssa painimaan ja tekemään valintojaan, ja ymmärrän aivan hyvin, ettei rahkeet tai edes halu riitä johonkin vertaistukiryhmäsambaan syistä X, Y ja Z. Ei tarvitsekaan riittää.

23

Hilbert, en ihan ymmärtänyt tuota kiristys-juttua. Onko sun tietoon siis tullut, että näissä ryhmissä harjoitettaisi jotain tällaista, vai ihan vaan omista peloista kyse? Kiristys on kyllä sellaista toimintaa, joka ei näiden ryhmien toipumisohjelmaan kuulu. Sellaset jutut kuuluu sinne kentälle ja käyttömaailmaan, ei enää toipuvan addiktin elämään.

Winstonilta taas on pakko kysyä, että mistä sulle on muodostunut tuo kuva, että minkälaisista aiheista niissä ryhmissä puhutaan? Itse kun olen käynyt sadoissa ja taas sadoissa kokouksissa, enkä ollenkaan tunnista tuota mistä sä puhut. Nehän ovat toipumiskokouksia, joissa jaetaan siis toipumisesta ja opetellaan elämää. Käyttömaailman ja siihen liittyvät jutut siellä kaikki jo tietää, ei niistä tarvii enää jauhaa. Jos kiinnostaa tietää miten käyttävän ja toipuvan addiktin jutut eroavat toisistaan, tuu ihmeessä kokoukseen niin kuulet kyllä eron. :wink:

“Vertaistukiryhmäsambaan” ei tosiaankaan tarvii kenenkään ryhtyä, jolla ei halu tai kiinnostus riitä. Ois kuitenkin hyvä tiedostaa itselleen mistä on kyse. Onko kyse siitä et ei vaan kiinnosta, on löytänyt ongelmalleen jonkun muun ratkaisun, vai ettei mitään ongelmaa edes ole? Vai onko kyse peloista ja ennakkoluulosta, joiden antaa ohjata elämäänsä?

24

Mua kiinnostaisi kuulla miksi niin moni luottaa sokesti näihin ennakkoluuloihin perustuviin “tietoihinsa” NA:sta ja NA:laisista, vaikkei ole minkäänlaista omaa kokemusta asiasta, ja niihin nojautuen ei sitten haluta edes kokeilla tätä mahdollisuutta? Miksi ensimmäiseksi apua tarvitessa hakeudutaan katkoille tai terapeuteille, tai ehkä seurakuntiin, eikä niiden pariin, joilla on päihteilyn lopettamisesta omaa kokemusta?

Näinhän se siis mullakin meni, että katkot, terapiat, lääkkeettömät ja lääkkeelliset hoidot piti kokeilla ennen kuin osasin tulla ryhmiin. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan myös todeta, että jokaisella läpikäymälläni hoidolla on ollut oma osansa siinä et on päässyt taipaleellani eteenpäin, joten en missään tapauksessa halua tässä väheksyä ammattiapua. Päihdetyöntekijät tekevät hienoa työtä. <3

Mulla on omat näkemykseni siitä miksi minä olen näin toiminut, mutta kiinnostaisi nyt kuulla teidän ajatuksia.

25

En ole itse käynyt NA-ryhmissä, enkä epäile että siellä yleensä sellaista tapahtuisi, mutta monella saattaa varmasti olla sellainen huoli.

Itse olen ollut, ilmeisesti “kostona” päihdelinkistä levinneistä jutuista, yli puoli vuotta työpaikassa jossa hankalasti käyttäytymään määrätyt esimiehet tunkee mulle sellaisia työtehtäviä joiden tekeminen vaatisi kaikenlaista sisäpiiritietoa josta minut pidetään tahallisesti ulkopuolisena. Lisäksi jotkut mulkut ilmeisesti sotkee töitäni aina kun silmä välttää. Kuukaudesta toiseen jatkuu myös niin tarkka tauoton kyttääminen, että jos teen jotain vähänkin tavallisesta poikkeavaa niin siihen reagoidaan viimeistään muutaman minuutin sisällä. Kaikkeen tähän pitää vain myönnellä ja mielistellä, koska muuten minulle yritetään ilmeisesti järjestää kaikkia hankaluuksia vastaan myös kelaan, työkkäriin, julkiseen terveydenhuoltoon ja muihin paikkoihin heti kun työsuhde päättyy. Ja olen kokenut täsmälleen samanlaisen ruljanssin jo yli 10 vuotta sitten, ja sen seurauksia hoidettiin vuosikausia “psyykkisenä sairautena”. Että sellaista. :mrgreen:

26

Ihan yhtälailla olen muidenkin ryhmien kohdalla ihmetellyt, miksi ravata säännöllisesti ja vuodesta toiseen vertaistukiryhmässä, mikäli ei ole mitään akuuttia kriisiä/juuri sellaisesta toipumista/aiheellista pelkoa sellaisen uusiutumisesta päällänsä(Tuo viimeinen nyt vähän sellainen juttu, että ainahan on mahdollista, että syöpä uusiutuu tai retkahtaa narkkaamaan, mutta onko sen alituinen pelkääminen ja vatvominen sitten kovin mielekästä, jos mitään viitteitä sinne suuntaankaan ei ole). Luin joskus, varmaankin jostakin naistenlehdestä, juttua vertaistukiryhmistä eronneille. Siinä oli 2 esimerkkityyppiä kertomassa omaa stooriaan; toinen oli vastikään eronnut ja hänen kohdallaan toki ymmärsin, että tunsi tarvetta tilittää tuntojaan samankaltaisia kokemuksia omaaville, mutta toinen oli eronnut jo 20 vuotta sitten ja EDELLEEN istui säännöllisesti puimassa tätä eroaan vertaistukiryhmässä :unamused: . Siinä nousi sellainen ajatus, että mene nyt, hyvä ihminen, jo eteenpäin elämässäsi ja toisena, että olisikohan tässä ihan muunlaisen terapian tai jopa lääkityksen paikka :mrgreen: . No, eipä sekään minulta pois ole, jos joku tahtoo tehdä vuosikymmenien takaisesta avioerostaan itselleen tärkeimmän harrastuksensa, ellei jopa elämäntyönsä, ja ainakin tuossa säästyy seuraavan mahdollisen avioeron tuottamalta tuskalta, kun ei ole aikaa uusien parisuhteiden muodostamiseen kaikelta paltsuissa istumisilta :mrgreen: . No niin, vähän offiksi meni taas…

Omat ennakkoluuloni NA:ta kohtaan kumpuavat ihan siitä, mitä olen siellä käyneiltä/käyviltä tyypeiltä kuullut(Eivät siis välttämättä lainkaan pahalla ole hommasta puhuneet, mutta niin, että eipä oikein minua vakuuta) sekä aiheesta lukenut+korkeammat voimat, voimattomuutensa tunnustamiset ja addikti-indetiteetin ylläpito eivät muhun iske. Totta puhuen olen monesti miettinyt, että kävisin NA:ssa kääntymässä ihan silkan mielenkiinnon vuoksi, koska en mä sentään sieltä mitään kaameaa tartuntaa pelkää saavani. Asia ei vain ole mulle mitenkään tärkeä ja ajankohtainen, koska tällä hetkellä mulla ei sellaista päihdeongelmaa ole, jolle kokisin tarvetta tehdä jotakin. Alkoholin käyttöni nyt voidaan lukea ongelmalliseksi, mutta itse en ole siitä toistaiseksi pyrkimässä eroon. Opparit sain lopetettua nimenomaan ammattilaisen terapeutin avulla ja ko. terapiassa ei mitenkään päällimmäisenä keskitytty päihdeongelmaani, vaan niihin MT-ongelmiini, joiden seurausta tämä itselääkintä oli. Kun sain tolkkua syyhyn, niin seurauskin kävi sitten tarpeettomaksi. Tämä siis minun kokemukseni, jonka pohjalta mun on vaikeaa kuvitella, että olisin voinut saada yhtä hyvää apua vertaistukiturinoista.

27

Aika ikävältä kuulostaa ja täytyy kyllä ihmetellä, että missä ihmeessä sinä olet oikein duunissa? :smiley: Oletko valinnut jonkun Supon tai vastaavan tahon…

NA:ssa olen muuten muutamia kertoja käynyt kun luulin olevani päihdeongelmainen ns. normaalilla tavalla. Ei auttanut silloin eikä auttaisi edes vaikka olisikin ongelma. Liikaa korkeampia voimia ja päihdeasioiden kanssa painimista kun elämässä on aika tavalla muutakin…

28

Kyllä sen tapaista touhua voi olla missä tahansa valtioon liitoksissa olevassa työpaikassa, jos joku työntekijä nähdään ongelmallisena tyyppinä. Onhan täällä tullu aika ahkerasti hyökkäiltyä kaikenlaisia suomalaisia perusarvoja vastaan.

29

Varmaan yks pointti NA- ryhmis käymiseen on niiden ryhmien ylläpito, niin että joku tulokas voi mennä ja kenties saada apua, vai kui o? Se kui paljo siel vuodesta, vuosikymmenestä toiseen käymiseen on tarpeellista -en tiijä. Ehkä ihmiset löytää sieltä joitai semmosia kavereita, joitten kans haluu tavata toisis merkeis kuin päihteiden? Monet sit tietty tapaavat muuallakin, ystävystyvät. Olen kuullut myös, ett erilaisia palveluksia tehdään kokousten ulkopuolella… Meinaan ihan laillisia juttuja. Mul ei paljon auttajia ole, että jos jotai sattuu, nii kuses olen. Vaan sittenpähän olen. Vihdoinki pakko ottaa jotai vastuuta :confused: . Joko selviin, tai sit en.

Emmäkään nuihin halua mennä, eikä oikeastaan kiinnostakaan. Mut siihen saattaapi ollla (mm.) enämpi ihka omia syitä, kuin tohon toveripiiriksi kutsuttuun porukkaan liittyviä käsityksiä… Esim. se, että olen erakoitunut aika lailla, enkä ihan oikeasti pidä ihmislajia kovin suuressa arvossa, enkä pidä ryhmäilmiöistä. Riittävän vaikiaa jo täällä, mut tästä sentäs voin lähtä poies ku lystään, oon ns. “uloskävelijä”, yleensä teen sen sangen näyttävästi, joskus sentäs vaan poistun paikalta. Juuu, tapani ovat persiistä.

Koiran mä viel joskus haluan. Kun se o täl hetkel monemoisista syistä mahdotonta, odotan otollisempaa hetkeä.

Mää en siis pidä kauhiasti ihmisiä, enkä halua laumoihin, toveripiireihin, semmosiin ryhmiin, jossa o jotkut hemmetin kellonajat… Onnistun pitään kii sovituista ajoista niiden frendien kans, joita on, ja muista varatuista ajoista. Mut vapaaehtoisesti -nooou fuckin´way…

Ja miks ihmees menisin, ku Waitsia mukaellen: “I Havent got a drinking probleme -except when I cant get a drink”. No kysehän ei ole alkoholista, mut muuten passoa. Ei siis välky mieles lopettamiset… :unamused: . Emmä tätä elämänmenoa, enkä suunnilleen mitään enää kestä täysin selväpäisenä.

Ugh!

30

Kiitos kokemuksista! Paljon kyllä samaistuin tässä esille tulleisiin ajatuksiin, itekin jotain tuollaisia kelasin ennen kuin ryhmiin tulin.

Mut Winstonia kyl taas ihmettelen. Mistä sinä nyt tällä kertaa tuon repäisit, että me retkahtamisen pelon takia käytäisi ryhmissä? Itsekin toki ihmettelin tätä alussa kovasti, että mikä saa ihmiset käymään vielä vuosien puhtaudenkin jälkeen. Enkä mä sitä olisi oppinut ymmärtämään mitenkään muuten kuin tulemalla kokouksiin uudestaan ja uudestaan, luopumalla omista ennakkokäsityksistäni ja sen sijaan avaamalla mieleni muiden kuuntelemiseen.

Itse en todellakaan käy ryhmissä pelosta, enkä ole kuullut tällaista muidenkaan suusta. Päin vastoin: pelko oli se, jonka ajamana ryhmiin lopulta nöyrryin tulemaan. Nyt, kun ryhmien ja toipumisohjelman avulla olen saanut vapauden päihteiden käytöstä, saan elää ja toteuttaa haaveitani, niin miksi ihmeessä luopuisin tästä elämäntavasta? Niin, kysessä siis tosiaan elämäntapa, ei pelkkä keino, jolla joskus saanut päihteiden käytön loppumaan. Mulla on lähes kaikki ystävät samoista piireistä, ja kyllä, todellakin näen heitä ryhmien ulkopuolella. He ovat osa mun arkea ja minä heidän. Kokouksissa käyn esim. hakemassa mielenrauhaa kun on joku vatkuli päällä, kuuntelemassa mitä oivalluksia muut ovat toipumisensa tiellä havainneet, jakamassa omaa kokemustani, tukemassa mahdollisia tulokkaita, tai joskus ihan muuten vaan sosialisoimassa. Askeltyöskentelyä käytän itsetutkiskelun ja henkisen kasvun apukeinona - on muuten ollut mulle tehokkaampaa kuin yksikään terapia ikinä! Ajoittain palvelen (eli teen vapaaehtoistyötä) esim. osallistumalla jonkun ryhmän pyörittämiseen, tai saattamalla sanomaa vaikkapa katkoilla. Tässä toiminnassa olen saanut kokea jotain niin upeaa, kun on nähnyt miten vielä käyttävä löytää ryhmiin, tulee uudestaan ja uudestaan, saa lopulta kiinni, löytää vapauden päihteiden käytöstä ja alkaa elää. Se on jotain niin kaunista ja koskettavaa, ja tuntuu ihan mielettömältä jos itse on saanut olla siinä jotenkin osallisena.

Niin. Kun olen löytänyt jotain, joka on tuonut elämääni niin paljon hyvää, näen että olisi suorastaan mielenvikaista nyt luopua siitä.

31

^ Okei, tuo lisäsi kyllä ymmärrystä, mutta se ei vain aiemmista viesteistäsi tänne asti välittynyt, eikä ole myöskään käynyt ilmi niiden NA:laisten jutuista, joiden kanssa olen puhunut(Joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, mutta näistäkin olen vain lukenut, en IRL tavannut). Sitä tuossa aiemmin pohdin, että jos vuodesta toiseen vain käydään toipumassa ja hoitamassa aktiivisesti itseään, niin eipä siinä toipuminen liioin tunnu edistyvän. Eikö hoidon, kuin hoidon ole tarkoitus tehdä itsensä lopulta tarpeettomaksi, oli kyse sitten syövästä tai päihdeongelmasta :confused: ? Toki täysin tapauskohtaista, kuinka pitkää hoitoa kukin mihinkin vaivaan tarvitsee.

Eiväthän nämä ole mitenkään toisiaan poissulkevia juttuja ja ehket niin tarkoittanutkaan. Joku voi saada yhdenlaista apua terapiasta ja samaan aikaan toisenlaista NA:sta ja kolmannenlaista tukea seurakunnasta ja parhaimmillaan saa kombosta tupla- tai triplahyödyn. Katkot taas… No, nehän ovat vain katkoja, joiden tarkoitus on poikkaista akuuteimmat fyysiset viekkarit, eikä niistä yksistään kannatakaan ammentaa kovin paljoa eväitä pysyvämpään raittiuteen. Monesti kuitenkin ovat tarpeen, jotta saisi itsensä siihen kuntoon, että ylipäätään pystyy raahautumaan esim. NA:han.

32

Oon joskus käynyt myös NA-miiteissä, mutta eipä oikein kolissut, vaikka osallistujapiiri oli tuttua ja nuorekasta,
kuten myös minä tuohon aikaan.

Kannatan näitä seuroja kuitenkin, mutta raitistumiseen tiettävästi kuuluukin halu jelpata muita ja kertoa
tuosta ihanuuden ruusuvyöhyketerapiasta ja auvoisesta vaihtoehdosta entisen elämän kuluttavuuden jälkeen,
muttei se kuitenkaan mene niin, että koko maapallon pystyisi kerralla tai pienissä osissakaan streittaamaan,

itse en ajattele enää niin ja kukin tekee omat ratkaisunsa ja vapaa tahto on siksi kunkin tekemisten sponssina.

Ja ei muakaan kiinnostanut päihdevuosikymmeninä toisten raittiussäpinät, kuin vasta sitten, kun kiinnosti :smiley:

Nykyään riittää vallan mainiosti, kun itse pysyy poissa vanhoista meriiteistä… ei jaksa oikein muita kannatella.

33

Ajattelin mennä ensi viikolla NA-kokoukseen. Tuttu vinkkasi hyvän ryhmän. Haluan edes antaa mahdollisuuden, niin lopussa olen tähän on/off narkkaamiseen.

34

Suosittelen länpimästi… NA-ryhmien nuorten ihmisten tajunnanvirta on aivan toista kuultavaa kuin 40 ja 50luvulla syntyneiden AA-valtiomiesruunien iänikuinen AK-oppi ja kirjallisuuden ylistys ja AA:n pitäminen Ainoana Absoluuttisena Totuutena… :sunglasses: Pk-seudulla ovat yleistyneet AA:ssakin yöryhmät, joista yleensä loistavat (onneksi) poissaolollaan nämä aiemmin mainitut hevoseläimet…

35

Kylse asia ryhmien osalta tässäkin maassa on kutakuinkin niin kuin Iina sen jossain kohtaa esitti.
Eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia, asioita eri tavalla näkeviä ja kommentoivia ihmisiä.

Itse käynyt viimeksi 2005, mutta ei se toimintaperiaate ja ajatusmalli ole siitä pyörästä miksikään muuntunut.
Ongelmasta tietävät puhuvat ongelmasta ja se onkin aivan uusi menetelmä ongelmanhoitoon…

Toipuvissa päihdeperteissä, kuten kaikissa siviileissä on niitä, joiden kanssa on vaikeampaa tulla toimeen.
Toipuvissa päihdeperteissä, kuten kaikissa siviileissä on niitä, joiden kanssa on helpompaa tulla toimeen.

Väitän, että jos löytyy oikein helvetin hyvä tarinoitsija ja on riittävän uskottava, sillä on vaikutusta jopa vuosien jälkeen. Kyllä, sellaisia on olemassa ja sitten on hissukseen juttuja tuumailevia ja jotain siltä väliltä ja samaistua voi joihinkin.

Eihän siinä olla ystäviä hakemassa, vaan uutta tulokulmaa elämää piinaavaan harrastukseen, josta ehkä tuli ammatti. Ja jos ei vaan kemiallisesti toimi jonkin ryhmän kanssa, niin voi etenkin isommissa taajamissa helposti vaihtaa ryhmää !

Ei kaikkea tarvii itse ratkaista ja päihdelinkin kamasta irti-apupaketti Saunan puolella on sangen vaatimaton.

36

Ensiksi pahoittelut offista. Pistän kuitenkin tämän otsikon alle, kun asiat ehkä vähän liippaavat toisiaan :confused: …

Onko porukalla täällä kokemusta näistä kokemusasiantuntijoista/-ammattilaisista ja mitä ajatuksia homma mahdollisesti herättää? Tarkoitan siis niitä tyyppejä, jotka ovat selättäneet esim. päihde-/mielenterveysongelmansa ja sitten toimivat vastaavista kärsivien auttamiseksi ihan palkkatyönään(Ainakin sivutoimisesti. En tiedä paljonko tuollaisesta tienaa, jollei mitään oikeaa esim. terveydenhuollon ammattillista koulutusta ole taustalla).

Omakohtaista kokemusta mulla ei ole, mutta jotenkin IMO tuo kalskahtaa pätemiseltä ja moralisoimiselta tyyliin: “jos mä pystyin siihen, niin pystyt sinäkin” :mrgreen: , sekä siltä, että ko. “ammattilainen” ei ole oikein omaa ongelmaansa käsitellyt ja pyrkii terapoimaan itseään autettaviensa kustannuksella :unamused: . En missään nimessä ole hommaa täysin lyttäämässä, saati puuhaamassa lakialoitetta sen kieltämiseksi, vaan uskon, että monikin saattaa hyötyä tuollaisesta konseptista(Erilaisia kun kovasti olemme) ja monet auttajat voivat olla ihan vilpittömin tarkoitusperin liikkeellä. Kuitenkin, jos itse tarvitsen/haluan apua ongelmaani X ja hakeudun psykiatrille, psykoterapeutille tmv., niin mua ei vittujakaan kiinnosta kuulla, mitä vastoinkäymisiä sillä on elämässään ollut, vaan keskittyä ihan niihin omiin ongelmiini. En minä hammaslääkärissäkään kaipaa lekurilta vimmattua samastumista kipeisiin viisaudenhampaisiini, vaan sitä, että se hoitaa ne kuntoon :unamused: . Tietty nyt jonkinlainen empaattinen ja elämänläheinen ote on tärkeää, kun psyykeongelmia ryhdytään ruoppaamaan, mutta ei sitä varten auttavalla taholla tarvitse olla omakohtaista kokemusta psykoosista ja päihdehelvetistä ja mistä lie ja jos onkin, niin ei se siinä tilanteessa minua kiinnosta.

Toki mä tykkään kuunnella paljonkin erilaisten ihmisten elämäntarinoita ja -turinoita ja kertoa omistakin kokemuksistani. Vittuakos muuten täälläkään roikkuisin ja IRL jäisin suustani kiinni joka nurkalla kaikenmaailman mielenvikaisten nistien kanssa :mrgreen: , mutta jos oikeasti apua tarvitsen, niin henk.koht. mulle toimii tietyllä asteella etäinen oikea ammattilainen.

37

^ Sen verran on itellä kokemusta noista “kokemus-asiant.” ku olin joskus siel katkolla yrittämässä ton bupren alasajoa, niin siellä oli kahdeksasta ohjaajasta kolmella takanaan päihdetausta. (yhdellä heistä oli vielä ensihoitajan koulutus)
Ja ainaki niissä kolmessa tapauksessa ei voi ku antaa ison kiitoksen ja kumarruksen, et miten hienosti he osasivat jeesata ja ennenkaikkea ymmärsivät sen, et mitä paskaa se kitkuilu on.!!

Oli toki kaikki ohjaajat mukavia ja yrittivät ainaki ymmärtää, mut tokihan he joilla oli tietoa asioista ihan omalta kohdalta, osasivat tavallaan “hypätä toisen saappaisiin” ja eivät turhaan lässyttäneet mitään, et “kyllä se siitä” tai “meet vaan nukkuu niin kyl se helpottaa” jne. :imp:

Mut ei tosiaan ole muualta omaa kokemusta, niinku esim. NA tai AA:sta.
Mut varmasti voi olla tota “pätemistä” tai vähättelyä tietyn tyyppisillä ihmisillä, ja just jos on itte joskus jotain substanssia käyttäny ja lopettanut, niin tietyillä ihmistyypeillä tulee just se, et “minäki pääsin siitä irti, niin kyl sinunki täytyy onnistua”.
Ja hyvä esimerkki on tupakanpolton lopettaneet, niin melkein poikkeuksetta ne on kovimpia tupakoinnin vastustajia ja sen kieltämisen puolesta huutajia…!!
Vaik vois luulla et he ehkä tietäisi paremmin, ettei sen(kään) lopettaminen ole välttämättä ihan kaikkein helpointa.!

38

Vieläkään en ole uskaltautunut mennä noihin kokouksiin viimesien 6kk ajan. Pari kertaa olen pyörinyt kerhohuoneen ulkopuolella, mutta aina jänistänyt.
Asiat on kuitenkin tässä ajansaatossa menneet paremmaksi, joten ehkä ei ole tarvettakaan NA:han.

39

Minäpäs sitten repäisin ja kävin viime viikolla sekä NA-, että AA-paltsuissa. Ei mulla aikomuksena ole ryhtyä streittaamaan, mutta ihan silkasta mielenkiinnosta kävin. Pidempään jo miettinyt, että voisi nuo hommat katsastaa ihan sillä, etten perustaisi käsitystäni niistä vain ennakkoluuloihini ja kuulopuheisiin ja nyt oli sopivasti luppoaikaa. Saahan noissa käydä, kunhan on selvinpäin, käyttäytyy asiallisesti, eikä julista suureen ääneen, että mä en sitten ainakaan lopeta dokaamista ja doussaamista. Kuunteluoppilaan roolissa noissa lähinnä olinkin. Ja jos mä kertalaakista jonkin raittiustartunnan olisin saanut, niin ei kai sekään paha asia olisi ollut :smiley: .

No niin, havaintojani: AA oli kyllä juuri sitä ihteään, mitä olin kuvitellutkin, eli vanhat ukot(Ei mulla lähtökohtaisesti mitään vanhoja ukkoja vastaan ole, koska eipä iälleen ja sukupuolelleen mitään voi) puhuivat viinasta ja suunnilleen tippa linssissä muistelivat vanhoja hyviä juoppoaikoja. Joopa joo. Ei vaikuta kovin terveeltä, mikäli fokuksen pitäisi olla raittiissa elämässä :unamused: . Valtiomiehistä teki mieleni kysyä, mutta pidinpä suuni, koska ajattelin tosiaan käyttäytyä asiallisesti ja tuollaisen olisi joku voinut tulkita jonkin sortin vittuiluksi :mrgreen: . Vaikuttivat kyllä sangen ilahtuneilta saadessaan seuraansa nuoren(No, nuoren ja nuoren, mutta heidän mittapuullaan nuoren ja olenhan mä ikäistäni nuoremman näköinen) naisen. Tiedä sitten olisiko tuo pitänyt tulkita imartelevana vai miten lie olisi pitänyt tulkita…

NA:ssa olikin sitten “hieman” erilainen ja tervehenkisempi asenne, eli jutut keskittyivät nimenomaan toipumiseen ja streittiin elämään. Osallistujien ikähaarukkakin oli laajempi, vaikkei porukkaa paljoa ollutkaan. Varsin liturgista se meininki kyllä oli ja sellainen ei oikein meikätyttöä nappaa. Mä kun tykkään suhtautua tällaisiin asioihin ihan asioina. Uskon kuitenkin, että NA:sta voi olla ihan aitoakin apua sellaisille tapauksille, joille tuollainen meno ja yhteisöllisyys sopii.

Korkeampaa voimaa ei kummassakaan poppoossa otettu mitenkään kovin paljoa esille. Ei sillä, että se mua niin hirveästi olisi häirinnyt, vaikken moisista piittaakaan. Voinhan mä ev.lut. jumalanpalveluksenkin lusia läpi ilman, että siitä mitenkään rikki menen. Muutenkaan homma kummassakaan ryhmässä ei ollut sellaista, kuin amerikkalaisissa elokuvissa :mrgreen: . Toki nämä kokemukseni olivat vain tasan yhdestä AA-kokouksesta ja yhdestä NA-kokouksesta, joten niiden perusteella ei kovinkaan suuria johtopäätöksiä voi tehdä koko organisaatiosta.

Summa summarum: Ihan mielenkiintoisia kokemuksia molemmat, eikä kaduta, että menin ja tuhlasin kallisarvoista aikaani noihin. Uusintakierrosta en kuitenkaan ihan heti taida ottaa :mrgreen: .

40

^ Joomut, on se sullakin viel eessä raaka raitistuminen. Se käy kuin vahingossa, kuten mullekin… sit ihan ajallaan ! :open_mouth: ja :smiley: