Tämä on todella pitkä teksti, mutta toivoisin saavani täältä jotai apua/mielipiteitä, koska en ymmärrä miksi näin tapahtuu ja mitä parisuhteelleni kävi.
Muutin tälle nykyiselle paikkakunnalle 2011, ja tapasin amiksessa poikaystäväni, joka oli ihana, herkkä, urheilullinen, empaattinen, rauhallinen ja kaikkea sitä mitä toivoin. Hän kertoi miten oli jo ensimmäisenä päivänä ihastunut muhun ja mäkin muistan miten hän oli ensimmäinen kenet huomasin ja joka jäi mun mieleen. Aloimme seurustelemaan joulukuussa ja koska meillä oli pitkä välimatka nähdä toisiamme, muutimme yhteen huhtikuussa. Olimme molemmat siis 18-vuotiaita, ei 16 niinkuin amiksessa yleensä. Meidän elämä oli ihanaa, kutsuimme kavereita kylään, tehtiin paljon yhdessä kaikkea, hän opetti mua kalastamaan ja pilkkimään tehtiin pitkiä matkoja talvet/kesät, askartelimme yhdessä, kuntoiltiin ja lenkitettiin koiraa pitkiä lenkkejä. Muistan aina miten todettiin, että ollaan toistemme parhaita kavereita ja oltiin todella onnellisia.
Viime vuonna mies lähti sitten armeijaan ja tuntuu että 7.7. hyvästelin “vanhan” kultani ja sain uuden tilalle. Hän ei siis kovin usein juonut, me kyllä käytiin baarissa ja meillä oli läheinen ystäväpiiri keiden kanssa oltiin mutta mitään ongelmaa alkoholin kanssa ei kummallakaan ollut. Mies sanoikin useesti ettei kiinnosta juoda, koska viikonloppu menee pilalle eikä kalalle/metsälle pääse ja muutenkin inhottaa jos pitäis vaan krapulassa makoilla.
Ensimmäiset kuukaudet armeijassa meni hyvin, sitten hän tutustui siellä uusiin ihmisiin jotka tietty kävi baareissa, mies unohti kuntosalin ja alko iltavapaat käymään juhlimassa. Perjantaisin tuli tosi kireenä kotiin ja me tapeltiin usein, pian se meni siihen että mua alkoi ahdistamaan viikonloput, kun tiesin että tapellaan. Esim. hän saattoi soittaa mulle että valitse meille joku leffa ja jos se oli väärä, hän suuttui ja heitti sen lattialle ja haukkui mut. Samalla alkoi ämmittely, koska armeijassa puolison nimeksi kännykkään piti laittaa ämmä ja siksi mua hän alkoi sanomaan. Joka viikonloppu alkoi mennä siihen, että hän istui kännykällä tai koneella facebookissa ja jutteli kavereiden kanssa ja mä olin kuin ilmaa. Hänestä tuli hirveän synkkä ja kylmä ihminen ihan kaikkia kohtaan, omaa perhettään ja minun. Meidän koiraa ei voinut enää sietää ja koiran pitikin viikonloput makoilla eteisessä ja mä sen lenkitin, kissoja roikotti hännästi ja otti kaulasta kiinni (ja roikotti) ja nauro sitten kun kissa maukas ja huusin että lopeta!
Myös siivous ja ruuanlaitto loppui, ja whatsapista ja facebookista tuli elämä, hän hermostui joka asiasta ihan kaikille ja kaveripiiri vaihtui. Viikonloppuna alko juomaan ja se alkoi niin että ensin kyllä tuli joskus kahdelta kotiin, mutta saattoi haukkua mut pystyyn ja sain sitten siivota oksennuksia joka paikasta, joskus heräsin kun oksensi mun päälle ja kerran kusi makkarin matolle. Sitt jos oli monta viikonloppua ollut juomassa ja sanoin että älä mee, en jaksa joka viikonloppua, tuli siitä raivari, heitteli tavaroita, katkasi TV:stä johdot etten voi sitä katsella ja haukkui pystyyn. Päätin että antaa mennä sitten, ehkä oppii.
Tän jälkeen saattoi perjantaina lähdettyään tulla vasta lauantaina kotiin päivällä ja huomasin että jotankin muutakin oltiin otettu kun alkoholia. Kehui miten oli joutunut putkaan ja tapellut. Hän osti auton, joka olikin täys romu ja kehui sitä kavereilleen että ajoi sen kännissä ojaan vaikka totuus oli se, että se seisoi hänen äitinsä pihalla, koska just oli sellainen romu. Viikonloppuisin alkoi tappelu ja aina tuli naama-auki kotiin ja saattoi nukkua pari tuntia ja lähtee. Synkkyys kasvoi ja hänen vanhemmatki sano et miten siitä on tullut tuollainen ,että se hermostuu ja suuttu heti. Kännykkää ei päästänyt käsistään ja ajattelin että sillä on joku toinen, kerran oli facebookin jättänyt päälle ja luin keskuteluja uusien kavereiden kanssa, missä oli kaikkea että tuomitsija tuli taas kotiin, kaipaan suolaista pa (täällä siis suolaiset pt on 15-17 vuotiaita) ja miten hänellä on ollut toinen ämmä… vaikka tiedän ettei ole ollut ja tää on sen verran pieni paikkakunta että oisin kyllä kuullu, kertoi miten oli just viikonloppuna heränny sairaalasta kun oli hakattu niin pahasti, totuus oli se, että oli kaatunut baarin edessä ja naama siks auki. Parille vanhalle kaverilla mitkä on säilyttänyt, oli ollu ihan erilainen ja normaali. Uusille myös kertoi miten on ollut jotankin huumejuttuja sun muuta. Mulle kehuskeli että oli ottanut piriä ja saanu kunnon vauhdit.
Mä uskoin koko ajan et tää vanha ihana ihminen vielä tulee takaisin, koska joskus se näkyi. Sitten alkoi tulla se, että jo sunnuntaina odotti että pääse perjantaina ryyppämään ja kun aloin itkemään ja sanoin etten jaksa, hän lupasi että ei juo joka viikonloppu eikä tulevaa. No maanantaina se haki kaljat ja sanoi että ne on 2 viikon päähän ja perjantaina kun tuli töistä kotiin, huus mulle että kaveri tulee 10min päästä pihaan me lähdetään ryyppäämään, aloin itkemään ja kun itkin hän vaan nauroi, itkin että lupasit ja älä lähde en jaksa miettiä missä olet ja mitä teet, oon niin väsyny kun en oo saanut nukkua viikonloppuisin ja hän tönäs mua, nauroi ja sanoi vitun ämmä… sanoi että ero tulee jos lähdet ja hän sanoi että kaverit on tärkeempiä, erotaan sit… ryyppääminen jatkui ja mä itkin ja kun hän tuli käymään suihkussa, ilme oli niin kylmä ja tunteeton ja kun aloin taas itkemään ,sanoi että älä viitti vinkua. Kun oli ollut selvinpäin pyys et voidaanko vielä yrittää, ero oli ollu hänelle kauhea ja rakastaa. Me päätettiin vielä yrittää, ja hänellä jäi sitten ryyppääminen pelkästään perjantaihin ja meillä alkoi menemään todella hyvin, hän kertoi vaan miten koira stressaa ja päätin etsiä uuden kodin (koska olin itsekkin niin väsynyt käymään yksin lenkeillä ja tiedän että koira kärsi meidän tappeluista, ja niin aktiivinen koira kun on niin ei siinä ollut järkeä pitää) ja kysyin monesti että jos nyt tän koiran annan pois niin oletko onnellinen. Vastaus oli että on. Koira sai todella hyvän kodin maalta ja oon onnellinen että niin kävi. Sitten tiesin ettei hän tykännyt asua kerrostalossa ja löysin todella kivan rivarin meille, meillä siis edelleen meni niin hyvin ja vuokrattiinkin sitten se kämppä. Maksoin takuun ja tämän kuun vuokran yksin ja ostin kaikkea uutta ja kivaa sinne. Meillä oli pitkästä aikaa hauskaa mutta hän silti aika ajoin puhu miten tekee viikolla mieli juoda.
Sitten se taas alkoi, ensimmäinen lupaus oli, ettei enää osta viinaa, pelkkää keskikaljaa. Noh, perjantaina oli varastanut 21 % alkoholia isältään ja väitti ettei se oo “viinaa” … Lauantaina tuli kotiin puol viis iltapäivällä, olin ihan paniikissa että missä se nyt on kun ei vastaa ja sano et oli heränny niin myöhään eikä heti voinut nousta. Sano että jos pääsee vielä lauantain juomaan niin ei sitten juo kuukauteen kun metsästys alkaa. Haki 18 packin kaljaa ja lähti. Kertoi että halusi tulla käymään kotona koska oli niin ikävä. Hän oli ennenki ajannu 100km päästä kotiin mun luo, koska ei kestänyt olla koko viikonloppua erossa ja oli mua ikävä ( tällöin oli juomassa festareilla). Myös ennen tuota perjantaita, sanoi hän torstaina mulle että " nyt on sellanen tunne että en haluis mennä huomenna juomaan, koska tulee niin kova koti-ikävä".
Sunnuntaina oli pahalla päällä, koska 18 packin jälkeen oli tullut vasta normaali olo, eikä se ollut noussu päähän ja oli käynyt taas tappelemassa ja odottaa vaan ens perjantaita että pääsee juomaan… hän oli vielä etäisempi kuin yleensä ja sitten yöllä ilmoitti että pitää miettiä, kun haluaa olla vapaa mutta haluaa olla mun kanssa. Miten olen paljon aikuismaisempi kun hän,että mä suunnittelen tulevaisuutta ja hänen tekee vaan mieli ryypätä, mikään muu ei kiinnosta kun ryyppääminen.
Sitten kaks päivää meni kun ei nähty ja kävin siellä uudella kämpällä ja hän oli siellä ja sano et tiesi jo ennekun muutettiin ettei tästä tuu enää mitään ja mulla pimahti päässä. Aloin huutamaan ja riehumaan ja heittelemään tavaroita, huusin miten luovuin koirasta sun takia, miten muutin uuteen asuntoon jotta ois onnellinen ja miten hän on voinu tehdä noin ilkeesti, miten aina lupaa, miten kaikki vanhat kaverit on jääny, miten kohtelee vanhempiaan, miten eläimiä miten kylmä ja tunteeton siitä on tullut. Sinne tuli sitten poliisit ja mut vietiin maijalla äidin luo, jossa nyt asun. Tänään on tarkoitus hakea mun tavarat pois, hän sai puhuttua itsensä jäämää sinne uuteen asuntoon… jonka minä meille etsin ja josta piti tulla meidän uus alku… hän myös haluaa kissasta eroon ja otan sen tänne äidin luo. Itkin eilen miten paha mulla on ollut, miten paljon rakastan ja miten tärkee on ja vastaus oli vaan että en rakasta ja kaikkien kannalta haluan olla yksin.
Tää muuttuminen siis alkoi heti armeijan jälkeen ja sillonkun toi juominen/tappelu/uudet kaverit tuli. Hän myös puhuu pahaa kaikista, jos sain uuden kaverin hän saattoi vaan sanoa" toihan on läski" , kalastus loppu kuin seinään, samoin kaikenlainen liikunta salit ja lenkkeily, jos joku asia ei alkanu mennä niinkun hän halus niin suuttui ja viskoi tavaroita, vanhat kaverit haukkui pystyyn, alkoi ajamaan autolla humalassa, valehteli minkä ehti, roikotti siis kissaa hännästä ja kaulasta ja alkoi nauramaan jos se nauku, koira kiusas esim. tahallaan torumalla tai joskus läppäs kovaa päähän ja huus että hyi,joskus myönsi et koira oli pissanu alleen kun oli torunu tahallan… tv ei kiinnostanut enää, ei pikkusiskojensa kanssa olo (ennen me paljon leikittiin niiden kanssa kun niin nuoria ovat) lopetti äitinsä luona käymisen, isällensä teki turhia lupauksia, ei tehnyt kotitöitä, ei oo hoitanut laskujaan, maksumuistuksia on tullut hänelle vaikka kuinka… suurin osa vaatteista menny tappeluissa rikki eikä saanut aikaseksi ostaa uusia, joten minä ostin. Ainoa mikä kiinnostaa on kännykkä ja alkoholi. Hän ei koskaan ollu mikään niin suosittu täällä, mutta meillä oli tosi kiva ja hyvä kaveriporukka. Nyt huutaa “JES” jos joku hyväksyy kaveripyynnön ja kehuu miten sai taas uusia ystäviä ja selailee heidän profiilejaan monta tuntia… se ei ole edes telkkaansa hakenut tuonne uuteen asuntoon vanhasta, koska on vaan puhelimella koko ajan…
En ymmärrä mitä on tapahtunut sille ihmiselle jonka tunsin, se ihminen oli niin kiltti ja empaattinen ja tää uus on aivan kamala. Niin moni on huomannut tän muutoksen, mutta hänellä ei kuulemma ole alkoholi ongelmaa, koska ei nyt lomautettuna juo viikolla, vain viikonloppuisin… mutta mä tiedän itse miten levoton hän on, kun ei pääse juomaan ja miten vaan suunnittelee viikonloppua ja edellistä kelaa kavereidensa kanssa. Mä en ymmärrä miks halus minusta, kissasta ja koirasta eroon, koska on aina pitänyt meitä perheenä… 
Harrastukset ja terveellinen elämäntapa jäi… ihminen joka inhosi jo riitelyä tappelee nyt joka viikonloppu.
Tuntuu väärältä että hän sai kaiken minkä halusi ja itse joudun muuttamaan asunnosta, yhteen huoneeseen äitini kanssa. Isäni kuoli toukokuussa ja tuntuu että sen jälkeen mulle ei tapahdukkaan mitään hyvää.
Olen myös just huolissani siitä, että hänen mielialansa heittelee niin suuresti (minkä myös muut on huomannu) vielä viime viikolla hän suunnitteli mun kanssa tulevaisuutta ja innolla suunniteltiin meidän takapihaa. Sitten kävi näin. Pyysin anteeksi että napsahdin niin pahasti ja hän sanoi että ei anna sitä ikinä anteeksi. Mä olen antanut hänelle tosi paljon anteeksi, mutta tuntuu että vika on mussa aina
Hänen suvussaan on aika paljon ongelmia, ukkinsa ja setänsä oli alkoholisteja, jotka myös kuoli siihen, äidillänsä oli alkoholiongelma mutta nyt onneksi raitistunut, hänen siskonsa ja toinen setänsä taas ovat olleet mielisairaalassa… en siis tiedä onko hänellä nyt alkoholiongelma vai mikä mutta hän ei olet tuollainen oikeasti, sen tiedän.
Ja mä oon niin hölmö että toivon että joku päivä ottaisi mut takaisin, että huomaisi millainen ihminen hänestä on tullut
,sen olen itsekin kokenut.Meillä lähettää ilkeitä tekstareita ja puhelut ovat syyllistäviä kännissä ollessa.Selvinpäin taas kuin ei mitään olisi tapahtunut 
Koetappas siinä ymmärtää niitä touhuja…Voimia sinulle 