Olen rikki, sisältä rikottu. Aviomies käyttää reippaasti alkoholia ja hänen persoonansa on täysin muuttunut viimeisen puolentoista vuoden aikana. Aikaisemmin elämä hymyili, olimme onnellisia ja itse koin löytäneeni elämäni suuren rakkauden tuntien itseni naiseksi, haluten näyttää hyvältä ym., jotta hän voisi olla ylpeä minusta.
Menimme naimisiin, kaikki oli hienosti. Ei riitoja vaan rauhallista yhdessäoloa ja toisistamme välittämistä. Koko yhdessäolomme aikana mies on ottanut reippaasti alkoholia, mutta siitä ei ole ollut koskaan ongelmaa. Työt ovat hoituneet, ei makaa seuraavaa päivää krapulassa sängyssä jne.
Kun naimisiin menosta oli kulunut lähestulkoon tasan vuosi, miehen käytös muuttui yhtäkkisesti. Kuin salama kirkkaalta taivaalta muutos tapahtui äkisti ja yllättäin, repien maan jalkojeni alta, musertaen minut, jättäen ihmettelemään mitä tapahtui ja miksi?
Olimme viettäneet yhdessä koko kesäloman, mikä oli hyvä ja riidaton. Alkoholia kului kolmen viikon aikana miehellä reippaasti, myös minä otin, mutta en niin usein ja paljon kuin mies. Oltuamme loman jälkeen n. viikon verran töissä, hän eräänä päivänä töistä päästyämme oli erittäin kireä eikä halunnut puhua. Syy käytökseensä selvisi kahden päivän kuluttua, alkoivat syytökset minun uskottomuudestani ym. Olin täysin ymmälläni, sillä en ole koskaan pettänyt miestäni saati antanut edes aihetta moiseen epäilyyn. Minä olen se, joka on aina kotona, mies matkustelee kavereittensa kanssa (matkustamme myös yhdessä). Jälkikäteen ajateltuna olen tullut siihen tulokseen, että miehellä laukesi tuolloin jonkinlainen psykoosi elämässä tapahtuneiden muutosten ja erään ongelmatilanteen takia (ei meidän välisessä kanssakäymisessä). Noista päivistä lähtien ollaan vietetty yhteiselämää vuoristoratamaisesti; välillä on tyyniä jaksoja ja sitten taas yhtäkkiä mies alkaa syytöksensä minua kohtaan. Olen huora, surkimus ja idiootti, pettänyt ties kenen kanssa (niitä on kertynyt jo pitkä lista). Olen hänen mielestään tuonut kotiimme miehen/miehiä, hän on itse nähnyt!?
Nyt mies on ollut reissussa pari viikkoa kavereittensa kanssa. Eilen käytöksensä puhelimessa osoitti, että taas on syyttelyt päällä ja hänellä “vainoharhaisia” ajatuksia. Väitti, että soitti minulle yhden kerran jo ennenkuin vastasin. Kerroin, ettei puhelimeni ole soinut kuten ei soinutkaan. Kivenkovaan vänkäsi soittaneensa ja ihmetteli, miksen vastannut. Hänen mielestään en vastannut ensimmäiseen soittoonsa, kun pelasin aikaa, laitoin esimerkiksi kodissamme hänen-mielestään-olevan-miehen parvekkeelle siksi aikaa, että voin vastata puheluunsa?? Itse podin koko päivän flunssaa, miehen mielestä en ollut sairas ollenkaan, kun soittaessaan katsoin vielä illalla televisiota??
Mitä kontrollointia ja alistamista!
Miksi kirjoitan tänne, haluaisin vastaavassa tilanteessa olevien kertovan omista kokemuksistaan. Miten jaksatte, missä vaiheessa olette eronneet ym.
Eroaminen on itselläni mielessä, olen joutunut kokemaan henkisen väkivallan lisäksi jo myös fyysistä väkivaltaa pari kertaa. Tiedän, olen nyhverö, kun en lähde heti, kun en ole lähtenyt heti ensimmäisistä turhista syyttelyistä. Ja tiedän, ettei ole hyvä syy ollut jäämiselle sekään, että toivon edelleen (ei, enää mikään ei varmasti tule muuttumaan) kaiken palautuvan ennalleen.
“Kiva” odottaa toista kotiin, kun tietää hänen aiheettomista epäilyksistään, että poissaollessaan kodissamme olisin vierasta/vieraita miestä/miehiä sängyssämme pyöritellyt.
Iltaa Sisältä rikottu.
Onpa surullinen tarina. Minulla ei ole vastaavasta omakohtaista kokemusta. Ainoa mitä tulee mieleeni, niin herää ajatus siitä, josko miehesi onkin se uskoton. Säättii ja syyttelee sinua täysin olemattomista, koska hänen oma omatunto kalvaa niin kovasti.
Joka tapauksessa tällainen käytös on sairasta. Etenkin jos siihen ei ole mitään syytä, esim että olisit ollut uskoton tai hän olisi todella joutunut olemaan mustasukkainen (olisit flirtannut törkeästi hänen nähden tms.).
Kerroit jo kohdanneesi fyysistä väkivaltaa? Sitä ei voi mitenkään sivuuttaa. Se myöskään tuskin lopu.
Pystytkö puhumaan läheisillesi? Entä miehen läheiset? Tiedätkö millaisia parisuhteita miehellä on ollut aiemmin? Paljon mahdollista ettet ole ensimmäinen uhri. Älä myöskään häpeä tilannetta ja salailu. Sinä et ole kaiketi tehnyt väärin mutta miehesi sitäkin enemmän.
Olet onnekas kun teillä ei ole lapsia. Se hankaloittaisi tilannetta paljon.
Voimia kovasti!
Kaksi viikkoa jo poissa kotoa. Eiköhän olisi jo aika erota kokonaan. Kumpikaan ei voi hyvin suhteessa enää. Rakkaus loppunut.
Heippa!
Minä myös olen kuullut noita syytöksiä. Noin kerran vuodessa on mies saanut päähänsä että petän häntä. Olen mm. vehdannut tuppukylämme “yökerhossa” vieraiden miesten kanssa hänen kavereidensa nähden, töistäkään en ole tullut suoraan kotiin vaan epäilyttävän myöhään.
No, itse onneksi kuitenkin tiedän mitä olen tehnyt kenenkin kanssa ja mitä en. Ajattelin että onkohan sillä itsellään ihan puhdas omatunto tuon pettämis-asian suhteen kun yrittää mua sellaisista syytellä. Todennäköisesti olen ollut vieläpä oikeassa epäilyjeni suhteen…
Meidän suhde on kestänyt 10,5 vuotta. Yksi iso välirikko on ollut 3v sitten. Olen antanut anteeksi ja uskonut parempaan.
Kuluneen vuoden aikana mitta on kuitenkin täyttynyt ja alkoi läikkyä yli omasta kupista. Ero nyt tekeillä. Vihdoin. Lapsienkin takia.
Kuulostaa tosi tutulta, valitettavasti. Meillä vainoharhaisuus tosin liittyi muuhunkin kuin mustasukkaisuuteen, mutta pettämisyytökset kyllä tuli myös tutuiksi. Erosimme viime keväänä ja jälkikäteen olen miettinyt paljon sitä, että miten paljon tuo vainoharhaisuus liittyi juomiseen vai oliko kyseessä myös mielenterveysongelma. Eron jälkeen mulle on paljastunut myös asioita, joita en ole aiemmin tiennyt. Mustasukkaisuuskohtauksia ja syyttelyä on esiintynyt aiemmassakin suhteessa ja hyvin samantyylisenä kuin meillä. Ei siis ole exälläni mitenkään uusi asia.
Meillä pelottavinta oli se, että välillä epäilyt irtosivat täysin todellisuudesta ja todella aloin pelätä tilanteissa. Yksi esimerkki oli esimerkiksi se, että exäni oli seurustelun alkuaikoina harrastanut seksiä aikaisemman avohoitonsa kanssa. Eräässä syvässä kännissään alkoi ihan vakavissaan syyttää minua siitä, että minä olisinkin ollut se, joka olisin ollut se, joka harrasti seksiä sen aikaisen avohoitoni kanssa. Tilanne siis irtosi ihan todellisuudesta eli kyseessä ei ollut enää mikään mustasukkainen epäilys, vaan hän todella väitti, että todellisuus oli toisenlainen kuin se oli. Tulloin muistan pelänneeni todella paljon ja yritin vaan saada häntä lähtemään. Joka ikinen kerta hän myös sai kauheita raivareita, jos törmäsimme vaikka miespuolisiin tuttaviini tai joku ex lähetti viestin. Tämä oli kuulemma kuvio myös aiemmassa suhteessa.
Känniputkien aikana sain myös säännöllisesti tekstareita, joissa syytti mua siitä, kuin haluan vaan harrastaa seksiä kaikkien 18-65 vuotiaiden palomiehien kanssa. En edelleenkään tajua mistä tällaiset kuvitelmat hänelle tulivat. Törkeää syyttelyä ja tarkoitushakuista loukkaamista ilman mitään todellisuuspohjaa.
Vainoharhoja oli tosin muitakin. Kirjoittelin niistä enemmän tuolla Hiljaiset signaalit-ketjussa. Mutta tosi klassista kamaa: uskoi, että hänellä on salaista tietoa, jota venäläiset havittelevat ja ovat uhkailleet häntä mm tekemällä hänen sänkyynsä petivaatteista ihmisen hahmon. Lisäksi hänellä oli salaisia tiedustelutehtävisä, joista ei voinut kertoa (käytännössä poikkeuksetta juomisputken aikana aina vetosi siihen, että voi kertoa missä on, koska se on niin salaista ikään kuin en olisi tajunnut, että kyseessä on ryyppääminen, eikä mikään james bond-tehtävä…)
Miehellä ei muutenkaan realiteettitestaus toiminut. Persaukinen tyyppi kuvitteli olevansa todella hyvintoimeentuleva ja tästä syystä tavoiteltu. Kertoi mulle muun muassa, että entinen kihlattu oli ollut hänen kanssaan vain rahojen takia. Eron jälkeen mulle paljastui, että herra oli ollut samaan aikaan ulosmittauksessa. Kaikkea vastaavaa on todella paljon… Rahavaikeuksia oli ollut muutenkin eikä mitään ollut kertynyt matkalla takkiin. En tiedä, onko rahat menneet juomiseen vai onko taustalla peliongelmaa.
Jonkinlaista realiteettitestauksen puutetta oli kai sekin, että todella rajusti tuomitsi mm rattijuopot, mutta itse ajeli kännissä ihan surutta. Samoin tuomitsi ryyppäämisen, vaikka itse veti monien päivien putkia ja oli ilmoittamatta duunista pois. Uhkapelaamisenkin tuomitsi, ja siksi itse asiassa aloinkin eron jälkeen epäillä sitä, että ehkä rahoja on myös pelattu… Omien taitojen arvioiminen oli myös aika huteralla pohjalla ja kaikki piti esittää aina todella suurena ja mahtavana.
Todella pelottavaa! Jälkikäteen olen miettinyt, että miksi en lähtenyt aikaisemmin! Ihan jo ekojen treffien jälkeen googlasin tietoa vainoharhaisuudesta, mutta silti onnistuin sulkemaan silmäni kaikelta tältä.
Paras päätös elämässäni oli se, kun lähdin. Mulla on nyt ihana elämä. Saan elää rauhassa, ei tarvitse olla varpaillaan kenenkään vainoharhojen takia eikä kukaan syyttele turhasta. Teen asioita, joita haluan ja kaikki on järjestyksessä ja stabiilia.
Muista, että fyysinen väkivalta ei tutkimusten mukaan käytännössä ikinä lopu itsestään, vaan se tyypillisesti raaistuu. Hae siis apua itsellesi jo ihan tuon lyömisen takia! Soita Naisten Linjalle. Siellä osataan neuvoa eteenpäin.
Kiitos vastauksista! On mukava huomata, ettei ole maailmassa ihan yksin tällaisen asian kanssa. No, mukava ja mukava, surullista, että ketään joutuu tällaisia kokemaan.
Noihin kommentteihin, että mies saattaa itse pettää ja siksi syyttää minua pettämisestä ja on mustasukkainen. Suhteemme alkuaikoina tuota miehen pettämistä on varmaan ollut, mutta en usko, että olisi nykyään. Alkoholin runsas käyttö on vaikuttanut “mieskuntoon”, eli uskon aika vahvasti sen olevan yksi syy mustasukkaisuuteensa ja harhaisiin kuvitelmiinsa. Pelkää minun olevan uskoton ja hakevan seksiseuraa milloin mistäkin. Eihän tuo usko, että läheisyys riittää ja hyvää oloa voi tuottaa muutenkin, seksi ei minulle ole elämässä pääasia.
Harhaisia ajatuksia saattaa nostattaa myös jonkinlainen mielenterveyshäiriö. Olen netistä yrittänyt löytää “diagnoosia”, mutta täyttä selvyyttä miehen käytökselle en ole löytänyt. Kaksisuuntainen mielialahäiriö voisi tulla kyseeseen, alkava skitsofrenia, dementia, alkava alzheimer jne. Lääkäriin tuo olisi saatava, jos kaikki syyttely ja kaltoinkohtelu edelleen jatkuu. Lääkärissäkäyntiä olen muutaman kerran ehdottanut, mutta hänessähän ei omasta mielestään ole mitään vikaa.
“Metkaa” miten tappelutilanteet jälkeenpäin muuttuvat niin, että miehen mielestä minä olen aloittanut tappelun ja hänessä ei ole mitään vikaa. Ei välttämättä “muista” edes mitään pahaa sanoneensa eikä varsinkaan “muista” niitä paria kiinnikäymiskertaa.
Sanoin jo hänelle, että kerran vielä minua haukkuu tai syyttelee täysin turhasta, niin se on sitten tämän suhteen loppu. Kerroin miten rikki olen haukkumisista mennyt jne.
Mies on kertonut katuvansa naimisiin menoamme, mutta heti kun kerron, että voidaan erota, jotta hän saa itselleen arvoisensa ihmisen, niin mielensä muuttuu samantien??!
Alkoholismissahan on jonkun tutkimuksen mukaan alku-, keski- ja loppuvaihe. Oliko se keski- vai loppuvaiheessa, kun alkoholisti alkaa syyttämään ympärillään olevia (esittäen kaikenlaisia puuta-heinää-syyttelyjä) saadakseen itselleen syyn juoda.
On vaan niin kummallista miten hänelle ennen rakkaasta ihmisestä, minusta, tulee kuin pahin vihollinen. Samalla kun “pelkää” minun pettävän ja mahdollisesti jättävän, ajaa minua itse kauemmaksi kamalalla käytöksellään.
Huhhuh kun kuulostaa tutulta…
Mä kanssa olen yrittänyt etsiä diagnoosia tuolle vainoharhaisuudelle. Olen lukenut aivan valtavasti tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (tähän viittaisi myös muut asiat), eri persoonallisuushäiriöistä (rajatilaa ja vainoharhaista olen ainakin haarukoinut), psykoosia jne. Missään ei vaan kaikki piirteet mätsää, joten en edelleenkään tiedä onko kyseessä “vain” alkoholi vai onko jotain muuta. Mun exän tapauksessa siis raju alkoholin käyttö on jatkunut ainakin parikymmentä vuotta. Ilmeisesti välillä on ollut jonkinlaisia taukoja, mutta pitkän aikaa kuitenkin. Näkyy ainakin siinä, että pää ei leikkaa enä kunnolla ja muistissa on myös diagnosoitu ongelmia. Itsehän ei tietenkään usko, että muistiongelmat johtuisi alkoholista, vaikka oma alkoholistiäitinsä joutui hoitokotiin dementikkona 50-vuotiaana…
Tuokin kuulostaa tutulta, että mies ei ota mitään vastuuta mistään tekemisistään. Meillä kanssa kaikki mahdollinen oli mun syytä. Olin sanonut asiasta väärään aikaan tai väärällä tavalla ja siksi hän alkoi juomaan ja syyttämään mua jne Ongelmanahan oli tietysti se, että mikään aika ei ollut oikea ottaa esiin hänen törkeää käytöstään tai juomistaan tms. Aina, AINA, kaikki kääntyi vaan siihen, mitä MINÄ olen tehnyt. Ikinä ei puhuttu siitä, että mitä hän oli tehnyt tai sanonut.
Syytökset oli kanssa ihan mielikuvituksellisia. Kun ryyppy oli päällä, niin reissuiltaan lähetteli mulle viestejä, joissa kertoi “mitä ei voi minussa sietää”. Asiat oli tasoa, että jäähdytän kananmunan keittämisen jälkeen väärin, ajan autolla liian korkeilla kierroksilla ja että kerran olen väittänyt, että meiltä on paikkaan a matkaa 40km, vaikka matkaa on 65km enkä tätäkään vaivautunut tarkistamaan ja pyytämään anteeksi. Pakko sanoa, että ei ollut tullut mieleenkään tällaista lähteä edes tsekkaamaan saati sitten pyytämään anteeksi… Nyt jo naurattaa, mutta eipä kyllä silloin paljoa hymyilyttänyt. Tosin noiden viestien aikaan koin herätyksen ja aloin tajuta, että mies ihan oikeasti on jollain tavalla vakavasti sairas.
Pyrin itse olematta vastaamatta näihin viesteihin. Olisinpa vastannut mitä tahansa, niin siitä oltaisiin vaan saatu syytä uusiin syytöksiin. Kun ryyppy oli päällä, pidin (ihan suhteen alkuvaihetta lukuunottamatta) täyttä radiohiljaisuutta enkä lähtenyt mukaan syytelyyn. Sehän tietty herraa vitutti. Laitoin vaan kännykän yöksi hiljaiselle ja nukuin ruususen unta 
Tuo erolla uhkailu on kanssa ihan kuin meillä. Jokaikisellä ryyppyreissullaan jossain vaiheessa lähetti tekstarin, jossa kertoi, että tulee hakemaan kamansa ja muuttaa pois. Viimeisellä reissulla sitten vaan laitoin viestin takaisin, että tosi hyvä ja että olen ihan samaa mieltä, että hänen todellakin kannattaa muuttaa pois ja että pakkaan tavarat valmiiksi. Ja niin pakkasin! (Ja se oli elämäni paras päätös!) Aika hiljainen ja nolo mies niitä kamoja tuli sitten lopulta hakemaan eli oletettavasti tuo erolla uhkailukin oli vaan keino pitää mua kurissa, kun ehkä arvioi väärin, että erouhkailun edessä minä panikoisin ja ryhtyisin anelemaan ja pyytelemään anteeksi omaa väitettyä käytöstäni. Hänhän ei ikinä törkeitä juttujaan pyytänyt anteeksi. Jos niistä pystyttiin edes puhumaan, niin selitteli niitä vaan mun viaksi. Useimmiten murjottamalla esti keskustelun kokonaan.
Ja tuo seksihomma myös ihan sama. Eipä paljoa harrastettu… Uskon, että sekin on alkoholin aiheuttamaa hyvin pitkälle. Suuret on jutut, mutta hyvin pienet teot. Että ei siinäkään suhteessa paljon ero sureta
Voimia sulle, kohtalotoveri! Plinkki on hyvä alusta. Täällä kannatta käydä kirjoittamassa ja lukemassa muiden juttuja. Ainakin mun silmät ovat todella auenneet, kun vaikuttaa, että kaikki alkoholistisuhteet menee ihan samaa latua, jossa alkoholisti syyttää ja murjottaa jne. Todella silmiä avaavaa on kuulla, että se menee ihan kaikilla samalla tavalla.
Joo, paljolti samaa rataa tuntuu menevän alkoholistien elämä, ainakin mitä tulee noihin kanssaihmisen syyttelyihin ym. Ja noi erojutut - ensimmäisinä kertoina kans varmaan kuvitteli, että alan pelkäämään tuon ottavan eron ( mitä kyllä pelkäsinkin, kunkaikki syyttelyt alkoivat yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta). Nykyään, jos erolla uhkailee, sanon, että erotaan vaan, hän ansaitsee rinnalleen paremman. Silloin muuttuukin “ääni kellossa”, hän ilmoittaa kyllä sitten kun ja jos haluaa erota ja etsiä jonkun toisen:) Siis haloo! Unohtaa sillä samalla hetkellä uhanneensa erota, “imoittaa, jos ja kun sellainen tilanne tulee”.
Kontrollointia minua kohtaan ei myönnä, ei tietenkään. Yks kerta matkalta palattuaan tuli vuorokauden aikaisemmin kuin puheittensa mukaan piti. Ja ennen matkalle lähtöä puhui viikkokausia miten kotiavain on hukassa, ihmeesti kuitenkin avain löytyi, kun “yllärinä” kotiin saapui:) Yllätyspaluun syy oli tietenkin se, että odotti saavansa minut kiinni rysän päältä. Kotonamme ei tietenkään ketään ylimääräisiä ollut, mut jotenkin ukkoa nakutti vielä seuraavana päivänä parkkialueella ollut auto, jossa oli yöaikaan valot päällä. Itse luen tuon niin, että vaikka kotoa ei vierasta löytynyt niin se tais istua ulkona autossa, ehti hiivatti vie jonkun ennakkoaavistuksen avulla ulos asunnosta ennen ukon tuloa!
Annoin kuulla kunniansa, kun ei sen vertaa arvossa pitänyt, että kotiin paluusta olisi kertonut ja sen, että en tykkää kontrolloinnista ja vahtimisesta. Mut eihän ukko edes kuuntele kunnolla. Seuraavana minä olin taas se, joka kiukutteli ym. Ei näe ollenkaan syytä itsessään, ei halua nähdä.
Näillä sivuilla olen käynyt jo yli vuoden ja toisten kokemuksista lukiessa saa jotain kummaa voimaa, ei ole yksin, vaikka yksin olenkin:)
Ei alkoholistin mieltä voi varmastikaan diagnosoida ennenkuin on kunnolla raitistunut ensin. Hehän käyttäytyy niin ‘kummallisesti’ muutenkin, selvänä ihan eri ihmisiä kuin kännissä ja väliajatkin kireitä tms. Kuka sen sitten sanoo mikä se ihminen oikeasti on siellä kaiken sekoilun alla.
Mies on selvänä, ellei ole kärttyinen/ärtyneellä tuulella:), kiltti, huumorintajuinen ja huomioon ottava. Tai no, paremminkin oli ennen, nyt tuntuu luonne muuttuneen selvänäkin. Ei kosketa ohi mennessään (aiemmin saattoi silittää päätä jne.), ei jutella kauheasti, tuo on usein omissa ajatuksissaan, ei kerro aina asioista, ellen älyä kysyä ym. Viina muuttaa ihmistä, ainakin monen vuoden ryyppäämiset sisältäen pitkiä yhtenäisiä ryyppyputkia. Jos tuo raitistuisi, niin mikä sieltä viinan tuhoamien kerrosten alta paljastuisi.
Olis helpointa (jos irtiottoon riuhtaisten pystyis) lähteä omille teille. Sit miettii, jos se on sairaus mikä miehessä jyllää, alkoholismin lisäksi, eihän silloin saa toista jättää, vaikka miten kohtelisi.
Kyllä hän on pärjännyt tähänkin asti elämässään. Ehkä joku muu projekti kuin hänen hoivaamisena olisi mielekkäämpää sinulle itsellesi.
Niin, kuka hoivaa sinua?
Usein alkkis pyörittää kaikkea. Halusi tai ei, kaikki lopulta pyörii sen viinan ympärillä.
Elämä on kuitenkin muualla, muuta… Miten sen selittäisi… Odottaa ja odottaa. Läsnäolo, toive siitä, sitä janoaa?
Mutta ei, on vaan viina. Lopulta.
Hirveen surullista.
Sisältä särkynyt, millaista apua miehesi on sinulta pyytänyt? Tai millaista apua ja tukea hän on ylipäätään valmis ottamaan vastaan?
Itse mietin tätä eettistä dilemmaa pitkään (ja pohdin sitä välillä vieläkin, vaikka erosta on jo puoli vuotta) Muutamat ystävät nimittäin kyseenalaistivat päätökseni lähteä suhteesta, koska ”miehellä on nyt niin vaikeaa, että ethän sä voi jättää sitä yksin”. Onneksi mulla oli yksi täysipäinen, alkoholistin kanssa naimissa ollut ystävä, joka sai puhuttua mulle järkeä päähän.
Yritin pohtia sitä, millaista ”apua” mies minulta halusi/oli valmis ottamaan vastaan. Käytännössä sen voisi tiivistää seuraavaan:
-En puutu juomiseen enkä ota asiaa millään tavalla esille. Ryyppyputkien jälkeen pitää voida tulla kotiin potemaan krapulaa puhtaisiin lakanoihin ilman, että sanon sanallakaan mitään häipymisestä. Parasta olisi, jos hoivaisin krapulan pois ja voivottelisin miehen kurjaa oloa ja sen jälkeen unohtaisin koko episodin täysin. Minun pitää käyttäytyä kuten mitään ei olisi tapahtunut. Kun ryyppyputki on ohi, osallistun juhlivien työkaverien, rattijuoppojen yms tuomitsemiseen. En puhu juomisesta kenellekkään ulkopuoliselle. En väitä, että miehellä olisi alkoholiongelma.
-En sano vastaan, kun mies syyttää minua mitä mielikuvituksellisimmista asioista. Parhaassa tapauksessa pyydän anteeksi sitä miten huono ihminen olen. Minimissään olen hiljaa. Ikinä en nosta esiin miehen huonoja puolia tai sitä miten huonosti hän minua kohtaan käyttäytyy.
-En ota esiin miehen juttujen ristiriitaisuuksia. Jos huomaan suoria valheita, en nosta niitä esiin vaan feikkaan mukana ikään kuin ne olisivat totta. En kysy hankalia kysymyksiä, vaan omalla toiminnallani pyrin pitämään miehen valheellista omakuvaa yllä. Uskon asiat todeksi enkä sano vastaan, kun mies puhuu ihan puuta heinää.
-Feikkaan mukana kun mies ryyppyputkien välillä esittää ”meillä menee niin hyvin ja olemme taloudellisesti etuoikeutettuja”. En muistuta, että asumme minun omistamassani ja maksamassani asunnossa ja että elintaso on revitty minun selkänahastani. Esitän ikään kuin omaisuus olisi puoliksi meidän. Kuuntelen syytökset siitä, miten pyrin hyötymään miehen ”varallisuudesta” (jota siis ei ole olemassakaan, pelkkää velkaa). En ota ikinä esiin sitä, miten mies hyötyy minun varallisuudestani. En kysy tai ylipäätään mainitse raha-asioista.
Nyt luettuna tuo kuulostaa melkein kuin ironisesti kirjoitetulta, mutta ei se ollut sellaiseksi tarkoitettu. Tuollaista ”apua” mies oli minulta valmis ottamaan vastaan. Ei hän halunnut apua alkoholismiin (eihän hän oikeasti edes halunnut lopettaa juomista!). Hän halusi minulta se, että en millään tavalla puuttuisi juomiseen, pitäisin kulisseja yllä, ottaisin syytökset vastaan mukisematta ja pönkittäisin hänen häiriintynyttä kuvaa itsestään menestyneenä miehenä. Mitään muuta hän ei minulta halunnut. Tuossa tilanteessa taas se ei ollut se, mitä olin valmis antamaan. Lisäksi ajattelin, että tuolla "auttamisella” ainoastaan mahdollistan miehen rankan juomisen.
Koska mies ei halunnut minulta muuta kuin juomisen ja huonon käyttäytymisen mahdollistamista, niin katsoin, että minulla on oikeus olla potematta huonoa omaatuntoa lähdöstäni. Jos mies olisi vakavasti hakenut apua juomiseensa ja/tai mielenterveysongelmiinsa, niin silloin tilanne olisi ollut toinen. Näin ei meillä kuitenkaan ollut.
Mieti tarkkaa oletko osa ongelmaa vai osa ratkaisua kun yrität auttaa. Ja muista että sinulla ei ole mitään keinoa saada miestäsi lopettamaan juominen. Et voi pelastaa miestäsi, voit pelastaa ainoastaan itsesi.
Minä lähdin (tai paremminkin heitin siis miehen pihalle) ja olen täysin varma, että se on ollut elämäni paras päätös. Mies jatkaa juomista, koska haluaa jatkaa ja minä olen saanut elämäni takaisin, koska halusin saada.
Ole paskarealisti. Älä petä itseäsi uskomalla mihinkään, mitä ei ole (esimerkiksi siihen, että miehesi haluaa sinulta apua, jos ei halua). Alkoholistin kanssa tilanne yleensä menee vain huonommaksi, koska alkoholisimi on etenevä sairaus. Oletko valmis elämään hänen kanssaan, jos tiedossa on vain lisää samaa, mutta vielä enemmän? Ihmeisiin ei kannata uskoa, niitä alkoholistien kanssa tapahtuu erittäin harvoin. Mieti tarkkaan. Kyseessä on kuitenkin sinun elämäsi.
Sisältä särkynyt, millaista apua miehesi on sinulta pyytänyt? Tai millaista apua ja tukea hän on ylipäätään valmis ottamaan vastaan?
Itse mietin tätä eettistä dilemmaa pitkään (ja pohdin sitä välillä vieläkin, vaikka erosta on jo puoli vuotta) Muutamat ystävät nimittäin kyseenalaistivat päätökseni lähteä suhteesta, koska ”miehellä on nyt niin vaikeaa, että ethän sä voi jättää sitä yksin”. Onneksi mulla oli yksi täysipäinen, alkoholistin kanssa naimissa ollut ystävä, joka sai puhuttua mulle järkeä päähän.
Yritin pohtia sitä, millaista ”apua” mies minulta halusi/oli valmis ottamaan vastaan. Käytännössä sen voisi tiivistää seuraavaan:
-En puutu juomiseen enkä ota asiaa millään tavalla esille. Ryyppyputkien jälkeen pitää voida tulla kotiin potemaan krapulaa puhtaisiin lakanoihin ilman, että sanon sanallakaan mitään häipymisestä. Parasta olisi, jos hoivaisin krapulan pois ja voivottelisin miehen kurjaa oloa ja sen jälkeen unohtaisin koko episodin täysin. Minun pitää käyttäytyä kuten mitään ei olisi tapahtunut. Kun ryyppyputki on ohi, osallistun juhlivien työkaverien, rattijuoppojen yms tuomitsemiseen. En puhu juomisesta kenellekkään ulkopuoliselle. En väitä, että miehellä olisi alkoholiongelma.
-En sano vastaan, kun mies syyttää minua mitä mielikuvituksellisimmista asioista. Parhaassa tapauksessa pyydän anteeksi sitä miten huono ihminen olen. Minimissään olen hiljaa. Ikinä en nosta esiin miehen huonoja puolia tai sitä miten huonosti hän minua kohtaan käyttäytyy.
-En ota esiin miehen juttujen ristiriitaisuuksia. Jos huomaan suoria valheita, en nosta niitä esiin vaan feikkaan mukana ikään kuin ne olisivat totta. En kysy hankalia kysymyksiä, vaan omalla toiminnallani pyrin pitämään miehen valheellista omakuvaa yllä. Uskon asiat todeksi enkä sano vastaan, kun mies puhuu ihan puuta heinää.
-Feikkaan mukana kun mies ryyppyputkien välillä esittää ”meillä menee niin hyvin ja olemme taloudellisesti etuoikeutettuja”. En muistuta, että asumme minun omistamassani ja maksamassani asunnossa ja että elintaso on revitty minun selkänahastani. Esitän ikään kuin omaisuus olisi puoliksi meidän. Kuuntelen syytökset siitä, miten pyrin hyötymään miehen ”varallisuudesta” (jota siis ei ole olemassakaan, pelkkää velkaa). En ota ikinä esiin sitä, miten mies hyötyy minun varallisuudestani. En kysy tai ylipäätään mainitse raha-asioista.
Nyt luettuna tuo kuulostaa melkein kuin ironisesti kirjoitetulta, mutta ei se ollut sellaiseksi tarkoitettu. Tuollaista ”apua” mies oli minulta valmis ottamaan vastaan. Ei hän halunnut apua alkoholismiin (eihän hän oikeasti edes halunnut lopettaa juomista!). Hän halusi minulta se, että en millään tavalla puuttuisi juomiseen, pitäisin kulisseja yllä, ottaisin syytökset vastaan mukisematta ja pönkittäisin hänen häiriintynyttä kuvaa itsestään menestyneenä miehenä. Mitään muuta hän ei minulta halunnut. Tuossa tilanteessa taas se ei ollut se, mitä olin valmis antamaan. Lisäksi ajattelin, että tuolla "auttamisella” ainoastaan mahdollistan miehen rankan juomisen.
Koska mies ei halunnut minulta muuta kuin juomisen ja huonon käyttäytymisen mahdollistamista, niin katsoin, että minulla on oikeus olla potematta huonoa omaatuntoa lähdöstäni. Jos mies olisi vakavasti hakenut apua juomiseensa ja/tai mielenterveysongelmiinsa, niin silloin tilanne olisi ollut toinen. Näin ei meillä kuitenkaan ollut.
Mieti tarkkaa oletko osa ongelmaa vai osa ratkaisua kun yrität auttaa. Ja muista että sinulla ei ole mitään keinoa saada miestäsi lopettamaan juominen. Et voi pelastaa miestäsi, voit pelastaa ainoastaan itsesi.
Minä lähdin (tai paremminkin heitin siis miehen pihalle) ja olen täysin varma, että se on ollut elämäni paras päätös. Mies jatkaa juomista, koska haluaa jatkaa ja minä olen saanut elämäni takaisin, koska halusin saada.
Ole paskarealisti. Älä petä itseäsi uskomalla mihinkään, mitä ei ole (esimerkiksi siihen, että miehesi haluaa sinulta apua, jos ei halua). Alkoholistin kanssa tilanne yleensä menee vain huonommaksi, koska alkoholisimi on etenevä sairaus. Oletko valmis elämään hänen kanssaan, jos tiedossa on vain lisää samaa, mutta vielä enemmän? Ihmeisiin ei kannata uskoa, niitä alkoholistien kanssa tapahtuu erittäin harvoin. Mieti tarkkaan. Kyseessä on kuitenkin sinun elämäsi.
Hah, juuri tuota “apua” minäkin annoin kuten Akvarakin. Se oli niinkuin juoppis olisi sanonut "ole olemassa mutta älä kuitenkaan ole olemassa’. Vähän kuin hän itsekin siis.
Ja en siis yllä olevalla yritä sanoa, että lähteminen olisi ollut helppoa. Jos se olisi ollut sitä, niin olisin sen toki tehnyt aiemmin. Jälkikäteen olen tajunnut, että todelliset syyt, jotka minua pitivät kiinni suhteessa liittyivät yksinjäämisen pelkoon, käytännönasioihin, häpeää ystävien ja naapurien edessä (häpesin siis sitä, että parisuhteemme epäonnistui). Minusta nämä kaikki olivat vääriä syitä pysyä yhdessä.
Monet pelot myös olivat ennen eroa kamalampia kuin ne sitten todellisuudessa olivatkaan. Olen nauttinut yksin olosta. Tosin olen joutunut olemaan itse aktiivinen ja etsimään seuraa teatteriin ja konsertteihin (ja myös olen joutunut hyväksymään sen, että menen yksin). Lomalla lähdin reissulle kansainvälisen porukan mukana, jotta mun ei tarvitse mennä yksin. Talvelle olen taas suunnittelemassa aktiivilomaa, jossa seura tulee ikään kuin kaupan päälle. Asunto ja käytännössä kaikki kodin tykötarpeet olivat alunperinkin minun tai ne oli minun rahoillani ostettu, joten siinä ei ollut ongelmaa. Kavereille ja naapureille kerroin suoraan mitä oli tapahtunut. Voin ottaa viinilasin lauantai-iltana eikä se aiheuta pelkoa siitä, että toisella alkaa ryyppyputki. Saan elää vapaana syyttelyistä ja kerätä ympärilleni sellaisia ihmisiä, jotka antavat mulle energiaa sen sijaan, että vievät sitä. Eli siis vahvasti plussan puolella olen.
En väitä, että kaikki ongelmat olisivat ratkenneet kun alkkis häipyi kuvioista, mutta ainakin samalla ovesta lähtivät jatkuva epävarmuudessa ja pelossa eläminen, syyttelyn tuoma itseni kyseenalaistaminen sekä varpaillaan olon tarve ja sain takaisin valtavasti elämäniloa ja energiaa, jonka alkkis käyttäytymisellään minulta vei.
Itselleen rehellisenä oleminen ei ole helppoa, usein se on jopa tuskallista. Mutta se kannatta.
Ensiksi kiitos taas ajatuksia antavista ja ajatuksiani avaavista viesteistänne!
Again_andAgain: Joku muu projekti kuin hänen hoivaamisensa/pärjännyt tähänkin asti elämässään… muitakin “projekteja” olisi. Yksin jättäytymistä kun olen miettinyt, niin olen päättänyt ottaa itselleni koiran: ihmisen paras ystävä, kuuntelee ja ymmärtää. Ei haise viinalle eikä rähjää ja hauku huoraksi ym.
Ja totta on, avasit silmäni, pärjännythän mies on tähänkin asti elämässään, tarvitaanko minua johonkin, seuraa saisi varmasti itselleen muualtakin.
Nimimerkki “Niin”: minua ei hoivaa kukaan. Ennen maailmani särkymistä (miehen yhtäkkistä muuttumista) mies helli minua, otti huomioon ja kuunteli aidosti. Nykyään tuntuu siltä, että vaikka sanoisin esim. olevani kipeä, niin ei se kauheasti häntä hetkauta. Tai ylipäänsä mitkään asiani millään tavalla häntä kiinnosta. Päinvastoin, hän on alkanut piikittelemään musiikkimaustani, kirjoista, joita luen jne. Meillä kun on erilainen maku (minä olen “kaikkiruokainen” musiikin suhteen) ja hänen makunsa tuntuu olevan se ainoa oikea. Ja hoivaaminen…jos sitä sattuu toinen osoittamaan, niin minusta tuntuu, ettei se ole aitoa vaan teennäistä ja välillä lässyttää kuin pikkulapselle (lyhyt sipaisu päähän ja “voi-voi pientä”).
Akvara: Mies sanoo aina välillä, että nyt on juomatta jonkun aikaa ja tekeekin niin ja saattaa silloin kuntoilla ja katsoa paremmin syömistensä perään. Kertoo, miten hienoa meillä on ilman alkoholia, kuten onkin. Mutta sitten taas ryyppäämättömyyden jälkeen alkaa viinan ottaminen. Enää ei voi ruuan kanssa edes viiniä juoda, kun se ei jää pariin lasilliseen eikä se juominen ole “sivistynyttä, ruokailun yhteydessä nautittavaa” vaan siitä alkaa nopeaan ja nopenevaan tahtiin nappailu. Eli päätarkoituksena on tulla känniin, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman paljon.
Niin, tarvitseeko tuo minulta mitään apua, itsekin pärjää ja itse itsenäisesti menoistaankin päättää. Minulle ilmoittaa vähän ennen menemistään. Olen miettinyt, josko itse yllättäisin ja esim. viikkoa ennen matkaa (en ole koskaan yksin reissannut) ilmoittaisin samalla tyylillä lähteväni reissuun. Eipä taitaisi mies hyvällä sitä ottaa, saattaisi jopa pakata laukkunsa ja lähteä, jättää minut:)
Yhdyn kertomaasi: puhtaat lakanat ja ruoka kotiin tullessaan tai jos kotona ryyppää, niin syömisestä huolehtiminen ja jälkiensä siivoaminen (sitä en ole enää tehnyt). Sitten kun huonoa oloaan voivottelee ja miettii onko kipeäksi tulossa / flunssa iskemässä (eihän se nyt krapulaa ole mitä potee:), niin voi-voi silittelen päätään, toivottavasti paranet pian.
Ja totta kai on totta mitä minusta valheellisesti väittää ja siinä mielikuvitustaan hyvin apunaan käyttää. Miten voisinkaan väittää vastaan, kun esim. huoraksi minua haukkuu, hänhän on “nähnyt” minut vieraiden kanssa.
Huokaus - missä on oma elämäni? Eroamista, kun olen miettinyt, olen pohtinut samalla millaiseksi elämäni muuttuisi. Ikävä ja suru olisi kova, yhdessä kun on hyvääkin koettu ja hyvä on olla, kun viina on kuvioista poissa. Kuitenkin huomaan itsessäni sen, että pystyisin “paremmin hengittämään”, saisin olla oma itseni. Tämä liittomme, kun sisältää mielestäni myös kontrollointia ja jonkinlaista alistamista ja ne mukaan tulleet aiheettomat syyttelyt minua kohtaan, aiheuttavat minulle ahdistuneisuutta ja tunnetta, että minun täytyy tarkkailla sanomiseni, tekemiseni ja varsinkin olla-tekemättä-mitä-itse-haluaisin.
Nyt on kanssaan taas seesteisempi jakso menossa, kun on ollut ilman viinaa. Olen yrittänyt kertoa hänelle miten hän minut kännipäissään on haukkunut, miten kohtelee, mutta eihän tuo kunnolla kuuntele tai häpeää (osaako alkoholisti hävetä?) eikä asiasta sen paremmin jutella. Pyytää vaan olemaan miettimättä sanomiaan asioita. Itse olen ajatuksissani (ja teidän viestienne myötä alkanut avaamaan silmiäni:) tullut jo siihen tulokseen, että suhteemme taitaa olla kulissien ylläpitämistä. Mies osallistuu erittäin hyvin kodinhoitoon, siitä hänelle iso plussa, mutta olenko minä kuitenkin vain joku, joka on kiva omistaa.
Seesteisyyden jälkeen on taatusti odotettavissa taas viinaan ratkeaminen ja varmasti pahaksi äityminen. Sanoin jo, että kerran vielä minua haukkuu tai muuta vastaavaa, niin tämä juttu on sitten siinä. Se myös on itselleni päähäni taottava, että en enää sitten myöskään kantaani muuta vaan alan katsomaan tulevaisuutta uusin silmin, itsekseni. Sillä tottahan se on, “koskaan ei ole liian myöhäistä saada hyvä tulevaisuus”
Akvara, en huomannut, että olit kirjoittanut kaksi kirjoitusta!
Kirjoitit juuri noista samoista tuntemuksista, joita minä joudun tuntemaan ja koen liitossani. Varpaisillaan oleminen, en voi olla minä jne. Minunkin iloni ja iloisuuteeni on tukahtunut, koen olevani masentunut, mikään ei enää isosti kiinnosta jne.
“Itselleen rehellisenä oleminen ei ole helppoa, usein se on jopa tuskallista. Mutta se kannattaa.” Tämä lauseesi on täysin totta. On tuskallista myöntää itselleen, että on esim. oikeassa siinä, että tällainen suhde ei kannata, itseään ei kannata uhrata ja jättää elämättä tätä yhtä elämää. Ja vaikka tiedän, että kannattaisi nyt vihdoinkin alkaa ajattelemaan itseään ja miten erosta huolimatta jossain vaiheessa sen jälkeen varmasti helpottaa ja elämään löytyy aito ilo, silti epäröin ja laitan itseni odottamaan päivää parempaa tai sitä seuraavaa mahdollista hetkeä, kun minut maanrakoon haukutaan.
“Koskaan ei ole liian myöhäistä elää onnellisena elämänsä loppuun saakka!” Ehkä annan itselleni vielä luvan hetken katsoa mihin suuntaan liittomme menee, miettien rauhassa asioiden hyvät ja huonot puolet.
Itsekin ehkä olisin jaksanut jos juoppis ei olisi alkanut heti haukkumaan kun promillet nousi. Lisäksi viimeinen niitti oli kun tavaroita alkoi oikeasti menemään säpäleiksi. Ja kukapa niitä uusia joutui ostamaan.
Meillä naapuri oli sitä mieltä juoppiksesta että hän on aikamoinen riesa.