No mulle tehtiin neuropsykologiset testit muutama vuosi sitten ja uudestaan puoli vuotta sitten ja tulokset oli samat. Mua huoletti tosi paljon juuri se, että ennen ja jälkeen noiden ekojen testien käytin tosi paljon päihteitä ja oma pohjakin tuli vastaan. Kun olin saanut elämän järjestykseen halusin käydä uusimassa ne testit, koska huoletti juuri tuo päihteiden vaikutus aivoihin. Onneksi itsellä tulokset olivat siis samat kuin aiemmin, ja itse asiassa suoriuduin tosi hyvin. Oli iso helpotus käydä uusintatesteissä, eikä sitä asiaa tarvitse siis enää mielessä pyöritellä. Toki olisi tulokset voineet olla jotain aivan muutakin, joten ehkä on ollut tuuriakin matkassa
Joo tuuria tarvitaan mutta eikös sitä sanota että käytämme vain 3 % muisti/aivokapasiteetistamme joten
lieneekin vara tuhlata huomaamatta mitään muutosta?
Kyllä mulla ainakin bentsot heikenti muistia paljon vaikka en etes syöny isoja anooksia, enkä etes joka päivä. Nyt kun ollut kohta kolme kuukautta ilman niin muisti on taasen hyvä. Onneksi se palautuu ja ilmeisesti kovistakin annoksista. muistin palautumista voi nopeuttaa käyttämällä aivoja.
Osa-aika-ajattelun olen havainnut auttavan palautumisessa bentsojen ja viunan myötä tulleille aivojen
patologisille muutoksille, jotka hyvässä lykyssä voivat myös muokata luonnetta - entistä leppoisammaksi.
Tällä hetkellä muistini toimii erinomaisesti ei saa vaan päästää toleransseja tippumaan liian alas, sillä silloinhan voisi vaikkapa tulla pilveen ja saattaisi alkaa ilmenemän ns. “kultakalan muistia” jossa saattaa löytyä lompakko lopulta vaikkapa jääkaapista ja avaimet mikrosta kun ollaan “vähän” liian omissa ajatuksissaan.
Alkoholi ja bentsot väärinkäytettynä aiheuttivat pahoja muistiongelmia, mutta ilmeisesti mitään pysyvää haittaa ei ole jäänyt (tosin tätä on aika vaikea uskoa etanolin kohdalta). Pääni on myös magneettikuvattu (kaikki ok) ja olen käynyt erilaisissa testeissä (esim. ad/hd, skitsofrenia) eikä mitään poikkeavuuksia ole masennusta (joka nyt siis 100%:sti remissiossa) lukuunottamatta löydetty.
Aikaisemmat uniongelmani selkeästi pahensivat muistiongelmiani ja näillä oli siis mielestäni yhteys.
Hienoa, ettei mitään ole todettu! Täytyy kuitenkin nyt mainita, ettei magneettikuvassa näy edes monet vakavat aivovammat (esim. kaatumisen seurauksena syntyneet), joten se kuvaus näyttää lähinnä aivokasvaimet. Neuropsykologiset testit ovat huomattavasti luotettavammat, joskin niissäkin on omat ongelmansa…