täällä yksi moniongelmainen. Olen lopettamassa päihdekierrettä, ja tilalle on tullut vanhat ongelmat eli syömishäiriö (jota on takana 18 vuotta) ja hillitön shoppailuhimo. Toki kärsin niistä päihteissäkin, mutta nyt ne korostuvat entisestään. Tuntuu, että jokin itselle vahingollinen keino purkaa ahdistusta pitää olla. Kohtuus ei riitä missään. Onko muilla samaa?
Mul oli sama vuosia, korvasin päihteet toisella ja jos ei muuta ni viiltely tai sh. Nyt ku olin hoidos, ni huomasin et itseäni vaa vahingoitan enkä tahdo vahingoittaa itseäni koska se muuten takais epävakaan diagnoosin. Niinpä oon nyt pystyny pitää tuon riippuvuuden aika pitkälle siivoukseen ja askarteluu kohdistuvana. Kuitenkin valitettavast kuten tuol kuivauksessakin sanoin, ni välillä tulee shoppailtua aivan liikaa. Siitä pääsee sillä eroo et jättää vaa tylysti pankkikortin kotii ja nostaa vaa sen verran rahaa ku on aikonut kuluttaa; mä tosin harvoin tuohon pystyn koska koen ansainneeni hiukan extra-tavaraa ku oon selvänä… 
Mut mul alkoi eka hoidossa nousta sh pintaan ja jatkoin viäl kotona jonkun aikaa, mut tajusin sit et en todellakaa enää yksinkertasesti TAHDO joutua mihinkää kierteesee, oli se sit päihdekierre, piikitys- tai syömättömyys-. Mä kuitenkii kotii tullessani aluks join aika paljon ja ekat pari viikkoa poltin pilveä jonkuu verran, sit piikitin vkon epäsäännöllisest ja retkahin pari kertaa bubree (vaik oon siis hoidos) ja kerran epäonnistuneen päivän jälkee retkahin viäl piikkiikin. Mä vasta laitoksesta kk:den kotiuduttani tajusin et pärjäänkin kotona ilman riippuvuuksia vaik hoidossa epäilin sitä vahvast. Ja siivousriippuvuus ei oo niin paha must ku joku muu 
… Mut mul on melkee 28v ikää jo, et voi olla et “oppia ikä kaikki”… Toivottavast pääset syömishäiriöstä, must se on ihan yhtä paha ku joku kamakii ku se on vaa kokoajan mielessä 
Eikä oo kyl kiva shoppailla vuokramasseja ja laskuihin tarkotettuja rahojakaa, kuten mä oon täs kuus tehny… Mut tsemppiä! Yritä muistaa ja sisäistää et sä oot arvokas ja et miks sun tarvis enää kärsiä ku kuitenkii joutun riippuvuuksist kärsiä (ite ainakin 15v) vuosikaudet… Ite kyselin iteltäni et enkö oo jo rangaistukseni kärsinyt jos se on ollu tarkoitus, vai kauan on kärsittävä; koko elämäkö? Enkä tod. tahdo tuhlaa enää elämääni rankasemal itseäni. Toivottavast sä hokaat saman ja toivottavast mä pysyn päätöksessäni…
Heippa! Et ole yksin moniongelmasi kanssa… Musta tuntuu välillä, että jos on ongelmia, ni sillon niitä on usein kasaantunut monenlaisia. Koska yksi asia vaikuttaa toiseen jne. Ja ylipäätäänkin oon huomannut, että melko pitkälle samoista mekanismeista on kaikissa riippuvuuksissa kyse. Itse olen sairastanut syömishäiriötä niin kauan kuin muistan. oon tällä hetkellä 30 vuotias nainen. Elämä on “periaatteessa” kohillaan. On aina ollut. oon menestynyt opinnoissa, uralla, mulla on ystäviä, oon nähnyt paljon maailmaa…mutta kuten sanoin, asiat on kunnossa, vain periaateessa. Niin kauan kuin muistan olen jollakin tavalla oireillut psyykkisesti. Syömisasiat tuli kuvioihin mukaan joskus 14 vuotiaana En muista ihan tarkkaan enää. Mua kiusattiin monta vuotta, olin vääränlainen, ja siinä oli myös seksuaalista ahdistelua. oltiin muutettu uudelle paikkakunnalle. Vanhemmat rakensi taloa pikkukylään… Vastaanottoo ei ollut kovin juhlava. jouduin silmätikuksi. Joka päivä pelkäsin mennä ävelymatkaa bussipysäkille, sama toistui kun tulin koulusta kotiin. Olisin halunnut vain kadota pois. En kyennyt puolustautumaan yhtään. En tiedä miten tää liittyy tähän keskusteluun, mut luulen, et monet asiat n mulla vaikuttaneet esimsyömishäiriön syntyyn ja lisöks siihen, että ole aina juonut humalahakuisesti. Lukuunottamatta jos ollaan ravintolassa syömässä tms…
Tein-ikäisestä asti olen laihduttanut taukoamatta, välillä en syönyt ollenkaan. Välillä ahmin ja oksensin. Pakkoliikuntaa, itsetuhoisia ajatuksia epäonnistumisista jne. Tällä hetkellätilanne on se, että kamppailen jonkin verran alkohlin kanssa. En oel koskaan juonut päivittäin, koska treenaaminen on aina kuitenkin ajanut alkolin ohi, mutta viikonloppuisin olen juonut jompanakumpana päivänä, ja kun juon, juon paljon. ja kun se alkoholi ei oikein mulle taida sopiakaan…tai siis humalatila. Tunteet nousee pintaan, varsinkin vihan tunteet ja muukin negatiivinen. Siitä on tullut ongelmia parisuhteessa. Ja se on ihan hirvittävää. ja surullista.
Nyt oon ollut 3 viikkoa juomatta yhtään mitään. Se ei ole ollut hankalaa, mutta en ole käynyt baarissakaan. Istunut kiltisti kotona. Sen sijaan nyt on jollakin tapaa ahmiminen nostanut päätään. Koska stressaan vähän tätä alkoholiasiaa ja mietin sitä nyt aika paljon, niin jotenkin huomaan oireilevani…Ja mulla kaikki asiat on aina purkautunut ruokaan, kroppaan, eli siis itseeni ja sisäänpäin. Onneks saan, kiitos Kelan, käydä 2 kertaa viikossa terapiassa. Siellä oon päässyt vähän lähemmäs tunteitani ja itseäni.
Elmä on mennyt ruoka-asioita stressatessa, kaloreita laskien, jatkuvaa suunnittelua ja pähkäilyä mitä voi syödä ja mitä ei. Tällä hetkellä tää kai virallisesti öähentelee jotakin ortoreksian tapasta. Musta tuntuu vaan, etten uskalla päästää ikinä irti tästä. Jo ajatuskin pelottaa.
Ja kohtuudesta vielä…sellasesta mä en ees tiedä 
Joko tai. kaikki tai ei mitään. mustavalkoinen ajattelu. Jos olen paska, olen paskin jne. Jatkuvaa pyrkimystä täydellisyyteen, jatkuvaa kontrollin tarvetta ja sitten taas toisaalta sen menetystä. Itsekin ihmettelen, miten musta on tällanen tullut.
Millä tavalla teillä syömishäiriö ilmenee?
Velma ja malibu, ootteko saaneet tukea tai terapiaa ton syömishäiriön kanssa?
Mä Maria kirjotin sulle vastauksen sun ketjuu… osittain. Mielummin mailaisin, koska tääl ei viäl väkeä oo… Mul samanlaisia koulukokemuksia, mut ku on melkee 3000 viestiä kirjottanu, ei tahtois et tunnistetaa… 
Siirryin ite alkoholist huumeisiin ja nyt korvaushoidossa… Ja mä oon siis aika hyvin päässy tuosta ohi, saattaisin osata jotain neuvoja antaa; muutakin kuin et “rakasta itseäs sellasena kuin olet” … Aika klisee Mut jos kiinnostaa vertaistuki ni mailaa 
Tällä suunnalla myös muita riippuvuuksia päihteiden lisäksi. Olin välillä vuoden kuivilla ja tuolloin sitten harrastin liikuntaa ihan hulluna, kunnes sitten tuli ylikunto. Lisäksi rahaa paloi PALJON, kaikkea turhaa tuli ostettua eikä koskaan jäänyt rahaa säästöön, vaikka tarkoitus oli opiskeluja varten säästää. Sitten kun joutui olemaan treenaamatta, niin alkoi päihteily uudestaan ja 4 vuotta on sitten mennyt päihteiden ehdoilla.
Oli helpottavaa lukea teidän kaikkien viestit! Lyhyesti omasta proplematiikasta: ahmin jo n 12v. olen ollut aina lihava, lihava siis jo lapsena ja siitä kiusattu. Laihduttanut tuolta 12 ikävuodesta alkaen… Murkkuna join paljon ja se jatkui yli kaksikymppiseksi. Siinä sivussa löysin pillerit. Juominen väheni, pillereitä meni enemmän ja “välipäivinä” shoppailin ja ahmin. Löysin lisää pillereitä ja ahmiminen jäi taka-alalle. Viina lähes kokonaan. Shoppailin niin, että yli 20 000€ on vieläkin velkaa jäljellä. Mitään omaisuutta ei. Eli rahat meni taivaantuuliin. Kosteusvoide 150€, ei mitään välii jne. Nyt olen pahassa koukussa pillereihin ja lekureihin menee helvetisti rahaa. Kun yritän vähentää, alan ahmia ja juoda. Että näin mulla. Ikä ei ole siis muuttanut mitään. Olen lähes viisikymppinen ja elämäni saattaa näyttää varsin normaalilta. Asun yksin, joten kukaan ei häiritse “harrastuksiani”. Lihava keski-ikäinen nainen ei ole mikään harvinaisuus Olen todella onneton ihminen.
En voi muutakuin todeta että niinhän se menee että kun “ottaa itseään niskasta kiinni” niin se riippuvuus mistä syystä sitä otti itseään niskasta kiinni tahtoo korvautua jollakin muulla.
Itse olen vaihdellut Seksiriippuvuuden- peliriippuvuuden- shoppailun väilillä aina jostakin 14-16vuotiaasta lähtien. Seksiriippuvuus? häh mitä se on voi joku kysyä ja miten se voi haitata elämää. Noh mulla on mennyt rahaa filmeihin lehtiin seksiravintoloiden private-esityksiin puhelinseksiin niin iso kasa omaa ja “lainnattua” rahaa että en edes tiedä koko summaa minkä tähän 43v ikään on saannut meneen.
Niin että vaihtuuko riippuvuus kun pääsee yhestä kuiville tai siis kun yrittä kuiville. Kyllä voin sanoa että pääsääntöisesti vaihtuu. Pitähään se tyhjiö ja paha olo jollakin muulla korvata. Sillä siitä minun näkemykseni mukaan pitkälti on kyse että joko yritetään hakea onnea ja hyvänolon tunnetta riipuvuuksista tai sitten yksinäisyyteen seuraa.
Se seuranhaku ilmeni minulle loppuaikana tässä minun seksiriipuvuudessa ainakin ylenpalttisena chattailuna. Ei ollut mikään tavattomuus olla seksichatissa vuorokauden ympäriinsä ja usen myös monta vuorokautta putkeen silleen että mahdollisimman lyhyt nukkumistauko jonku pari-kolme tuntia.
Peliriippuvuuteni on niin vanhalta ajalta kun tuosta 8o-luvun loppulta että silloin onneksi ei ollut vielä netticasinoita eikä oikeitakaan. Mutta hedelmäpelit ja pokeripelit oli joita niin innolla pelasin että välillä piti “lainata” rahaa silloiselta työnantajalta.
Näen myös tietokonepelit yhtenä riippuvuutenani. Millä lailla ne sitten haittasi elämääni? No silleen että kun istu ja hakkasi Halo1 call of dutya ja ajopelejä aamusta iltaan niin jäi kodin ja oman hygienian huolehtiminen taka-alalle ja syöminen ja nukkuminen siinä sivussa saati sitten sosiaaliset kontaktit.
Nyt kun olen A-kliniikalla terapiassa niin tuo seksi/chatriippuvuus on jäännyt taka-alalle mutta sit taas nostaa tuo shoppailu päätänsä. Heti kun saa kelalta/sossusta rahat niin kaikki mikä ei mene vuokraan ja nettilaskuun menee shoppailuun. Eikä ruokaa tule osettuka kun jotain makroonia ja nöttköttiä tai siis mahdollisimman halvalla se ruoka että voi loput laittaa muihin “tarpeellisiin” ostoihin. Onneksi pelihimo ei ole tullut takaisin vielä ainakaan
Hienoa, että törmäsin tähän viestiketjuun. Oon miettinyt, että oonko ainut jolla addiktiot vaan vaihtuu toiseen.
Addiktioita on löytynyt koko elämän, nuoruusvuosina oli esim. tietyt bändit, energiajuomat ja niin edelleen.
Kun ikää tuli ja muutin kotoa alkoi holtiton alkoholin käyttö (johon liittyi myös seksin harrastaminen jatkuvasti), katkaisuhoitojen yms jälkeen olin koukussa nettiin.
Sitten alkoholi palasi ja joinain rappiokausina tuli koitettua kamaa ja alkoholi vaihtui siihen. Kamasta pääsin eroon päättäväisyydellä, mutta tilalle tulikin laihduttaminen. En tiedä kutsuisinko syömishäiriöksi, mutta ruokaa, painoa ja kaloreita ajattelen päivittäin. Syömissekoilujen mukana tuli myös pakkomielteinen siivoaminen, siivoan jopa ystävieni luona!
Oon miettiny itellä tätä riippuvuuksien järjestystä ja todennut, että kai mulla on nyt joku aika, että kun on vuosikausia sekoillut ilman mitään rajaa, niin nyt sitten on pakko saada kontrolli elämästä.
Juu löytyy täältä yks multippeliaddiktiohäiriöinen lisää. Elämäni aikana:1) Lapsena ahmiminen 2) Teininä alko syömishäiriö, sekamuotoinen sekin, eli vaihtelevasti bulimiaa/ortoreksiaa/totaalikieltäytymistä. Pahimmillaan karmeeta, pakkomielteen vankilas elämistä, eikä todellakaan mielihyvän vuoksi! 3)Teini-iäs alkoholi, pääsi “suurkulutuksen” asteelle. Jatku viime vuosiin. Jossain vaihees antabus. Tänä vuonna ei alkoholia, viime vuonna yhet kännit, ja ihan yhtä hirveetä oli ku aina ennenki. Muuten ei viinaksia. 4) Nuorena aikuisena aina harrastamani liikunta muuttui yhdes bulimian kans sairaalloiseksi pakkomielteeksi 5) Parikymppisenä bentsot, välil päivittäinen käyttö, välii sUUrkulutusta, totta vieköön. 6) Aina ollu vaikea sanoa “ei” läheisel ihmisel, pelkään pettymyksen tuottamista, tunnen syyllisyyttä, ja tätä on jotku sit osanneet hyödyntää… Läheisriippuvuus? Ehkä. No sit se varsinainen vastaus kysymykseen. Kyllä nyt kun tilanne pillereitten kans alkaa äkisti vaikuttaa t o s i hyvältä (vikat yliannostelut teki syvän masiksen, lisäksi tietenkin kaatuilin kotona, en voinu käydä tanssimas, jne.), bulimia alkanu oireileen liikaa. Ei koko ajan mieles nyt niinku teininä tai nuorena aikuisena, mut jos syön herkkuja tulee psyykkisesti ja fyysisesti surkea olo, ja ikäänkuin pakko oksentaa. Olen hoikaksi luokiteltava eikä napa vedä isoa määrää, en ole tottunu. Kun tilanne ei vielä täysin pois hallinnasta, päätin, et mä en sit toistaseksi herkkuja ostele. Koitan syödä riittävästi ja ravitsevasti. Aikoinaan kävin Kelan tukeman terapian, ja tää oli yks juttu, jota käsiteltiin, paljon muutakin. Pikkuhiljaa ahmiminen ja oksentaminen jäi poies. Joskus tein niin, et vaik olin mässäilly, en oksentanu, siinäpähän kärsin huonon oloni, ehkä sekin opetti. tosin tää onnistu harvoin… Aikoinani luin, että syömishäiriöisten kohdal ainaki jossain päin maailmaa oli perustettu vertaistueksi ja avuksi A.A./N.A.-ohjelmaan perustuvia ryhmiä. Mä aikoinaan aloin hallitseen asiaa myös siirtämäl. Eli mul on lupa olla bulimikko, mut siirsin ahmimis/oksentamisrituaalini iltaan, ja se jäi yhteen kertaan. Tilanne ei mun kohdal paha nyt, mut bulimian oireita ollu ny liikaa. Koitan hallita siis, vaik aina sanotaan, et addikti ei voi, mut kai mä voin oppia syömään hyvin, ilman mässyjä ja oksenteluja, kun ei vielä palannut pakkomielteen tasolle, niinku oli aiemmin. Toivon, että selviätte näis, sen on oltava mahdollista. Mul sano toissakeväänä Tyksin shrinkki, et jos sun on p a k k o tehdä jotain liikaa, tanssi sit nii paljo ku kroppas kestää. Pienempi paha se on ku päihteet. Ja koska harrastus on tärkeä, täytyy syödä kunnolla! Ja tietenki muutenki, mut sama se, mikä motiivi…
Niinpä niin,mulla kanssa ongelmia piisaa.Nuorena mä vaan juoksin miesten perässä.Halusin pakonomaisesti menettää neitsyyteni.Mulla oli 12 vuotiaana 18 vuotias poikaystävä.Mä oon kertonut nää jutut jo varmaan sata kertaa,miehelle,psykologille,lääkärille.Mua vituttaa kun oon lopettanut ennenkin juomisen ja samat vanhat ongelmat tulee takaisin.Mä haluaisin olla itsenäinen mutta mä en osaa käyttää rahaa,syödä terveellisesti,liikkua säännöllisesti.
Maniassa mä shopppailen tavaraa vaikka mulla ei ole edes rahaa.Joka vuosi oon joulun jälkeen veloissa korvia myöten.Sitten kun olen yrittänyt miellytttää muita ihmisiä,niin olen huomannut että ei mikään riitä.Aina pitää saada jotain muka tärkeätä.uusi auto,mä aina sanon joo,ettei mun tarvitse kohdata läheisen ihmisen vihaa.Mä yritän aina olla läheisille mieliksi.Mies,anoppi,lapset,äiti,isä,sanon kaikille että kaikki on hyvin ,vaikka kaikki menee päin persettä.Huoh,en jaksa enää kirjoittaa,kun tuntuu siltä että elämässä ei ole mitään hyvää.
Kun jaksaisit uskoa, et asioihin voi tulla helpotustakin, äippä73. HUOM! Ei missään nimes ongelmiesi vähättelyä! Kyl me ainaski tääl tajutaan pakkomielteiden vankilas elämisestä aika lail, et tääl et ainaskaan ole yksin. Meit on paljon! Mul on sertralin-lääkitys pakko-oireisiin. Tuntuis se jonkin verran jeesaavan. Kun tavallaan nää on pakonomaisia toimintamalleja. Oletko ollut terapias tai harkinnu sitä? Liettäkään mun ei nykysin tarvi enää tarkistaa kotoa poistues ku pari kertaa 
. Joskus tarkistin, et onks viä kuuma, vaik oli jo pois päältä. Olihan se. Pari rakkoa tul kätösiin…
Olipas pitkä vuoden puolikas.Kiitti,pöllöpää sun kauniista sanoista.Aika helposti tulee toi itku kurkkuun,mut pidän
sitä ihan hyvänä asiana.Mä olin puoli vuotta pois töistä,olin vaan niin masentunut.On mulla masennuslääkkeetkin
optipar ja edronax.Mut ei niistäkään tuntunut olevan mitään apua.Nyt on ongelmarinki syöminen-töllö-netti…Päivät
kuluu tasan tarkkaan minuutin tarkkuudella samanlailla.Onnex nyt on kolme päivää ollut pientä parannusta tähän zombiemaiseen olotilaan.Onhan mulla rakas mies,mut mä en osaa puhua sen kanssa mun tunnetiloista.Ymmärrän kyllä
että se näkee koko ajan mun olon ja mielentilan,yritän teeskennellä ett kaikki on suht hyvin,mut eihän se onnistu.Mä
oon käynyt MTT:n psykologilla jo kymmenen vuotta,nyt tuntuu jo siltä ett siitä ei oo mitään hyötyä,viimex keväällä kun kävin niin ei mulla ollu mitään enää sanottavaa.Tuntuu ett oon käsitelly asiani jo puhki.Tuntuu siltä ett maailmassa ei oo enää mitään uutta…En ymmärrä miten joku voi innostua enää mistään,kaikki on tehty ja mitään
uutta ei voi enää keksiä.500 vuotta tieteeseen ja tekniikkaan keskittymistä on johtanut siihen että tää maailma on
täysin miesten maailma.Vituttaa kun ei ymmärrä naisten maailmaa eikä miesten maailmaa… Nyt on pari kertaa
tullu hyviä ajatuksia siis niinkuin yksi ajatus päivässä.Viime syksynä oli hurja maniajakso,tuli niin paljon hyviä ajatuksia päivässä ett sekosin laskuissa.Sitä en muista oliko niissä mitään järkee kun en kirjoittanut niitä ylös,
mulla kun on toi muisti jo tosi huono,en tiiä minkälaista on kun on dementia,mut muistan asioita ehkä minuutin.
Jos vertaa pitkäkestoiseen muistiin niin mulla on varmaan norsun muisti,muistan liiankin hyvin menneitä asioita. 
Lopettamisen jälkeen yleensä asiat/nautintoaineet kasaantuvat pikku hiljaa. Se, että lopetin juomisen 3 vuotta sitten, niin tupakointi jatkui ketjussa. Lopetin tupakoinnin 1,5 kuukautta sitten ja voin jo juostakin. Makea menee ja suolan käyttö on ok. Ei ole kuitenkaan paino-ongelmia. Mulla on kaikki ok,mutta kierre jatkuu. En ole antanut periksi.
Samanlaisia kokemuksia. Taustalla bulimiaa ja masennusta, joista lähinnä pilvenpolton avulla pääsin kokonaan eroon. Tossa katkolla sitten molemmat meinas tehdä vähän paluuta, tuli parit kerrat halailtua vessanpönttöä taas ja muutenki ahdisti.
Tällä hetkellä oon suht streitillä linjalla, okei ei tätä nyt montaa viikkoa oo kestänyt mutta kuitenkin. Jotenki oon taas tipahtanut vähän alas sieltä pilvilinnoista kun ei ookkaan kokoajan sekaisin. Sekin kyllä, että elämä on niin saatanan tylsää tällä hetkellä, ei oo koulua tai muuta järkevää rutiinia, ja kavereitakaan kun tulee harvoin nähtyä muuten kun sekoilun merkeissä… Niin tuntuu että jää vaan yksin kotiin selvinpäin istumaan.
Ihana että on nämä sivut…ei ole ainoa joka on näin sekaisin…raitistuminen tuo minulla esiin voimakkaan ahdistuksen, sitten joko en syö lainkaan tai vaan ahmin. en nuku, ostelen hulluna kaikkea joutavaa ja samaan aikaan saattaa olla wc paperi loppu. alan vihata itseäni ihmisenä kaikin tavoin. kaikki mokani ja hirveät virheeni ja kyvyttömyys sosiaaliseen kanssakäymiseen…kuvotan itseäni. Onnellisten ihmisten tapaaminen sattuu, minäkin haluaisin olla vaan en osaa. Häpeän leima on tatuoituna minuun.
Masentunut epävakaa itsetuhoisissa ajatuksissaan vellova henkilö ei ole mitään haluttua seuraa. Jos johonkuhun tutustun, aika pian todellisen minäni paljastuttua ihmiset kaikkoaa.
En pysty teeskentelemään muuta kun mitä olen. Ei ikinä edes pitäisi…yritystä kyllä on ollut.
Inhottavaa mutta päihteiden käytön aikaan olen elänyt eniten, en osaa muuten, vaikka se kuinka valheellista onkin. Sekö minä olenkin, Valhetta vain?
Rahankäyttö olisi ihana osata! Saatan suunnitella ennen rahapäivää miten järkevästi sitä sitten käytän mutta kun ne tulee tilille Järki katoaa. Voisi luulla jos ei päihteile/pelaa jne sitä rahaa olisi enemmän. Ei ole! Tunnistan myös tuon että ostelee ja wc paperi loppu…Syömishäiriön tyyppistä täälläkin. Käyttö aikana olin tosi laiha, nyt oon normaali painoinen mutta näen itseni todella isona ja vierastan kehoani. Ihmissuhteet on hankalia kanssa, uudet ystävät ahdistaa onnistunko jotenkin pilaamaan kaiken ja karkottamaan ne pois…terveys huolettaa jatkuvasti on kyllä ollutkin isoja terveysongelmia, niistä jäi pelko päälle…