Morjesta! Tarina pieni opiaateista ym.

Istun katkolla tyytyväisenä että 14-päivän negavirtsoist helvetti alkaa olla ohi, jalat kipeet viel vaik o mitä täsmämömmöi… jopa viis tuntia sai nukuttua viime yönä… Anestesialääkkeel tipauttaa.
Hyvä paikka, hyvä henkilökunta, hyvä porukka, ei voi muuta sanoa. Pelottaa vaan aivan helvetisti lähteä, en halua vetää mutta pelkään että repsahdan ja olen metadonihoidossa ja kuolen siihen paskaan. On tämä älytöntä, en voi muuta sanoa. Hommat vakiintukin pelkkään bupreen. Tän parin-kolmen vuoden buprekäytön aikana oon saanu itteni parempaan kuntoon ko koskaan, henkisesti ja fyysisesti, pitää vaan oireet veks. En mä haluu olla sekasin, toimintakunnossa vaan. Nähdä maailman ja elää läheisten kanssa, nistipiireist aikaa sit eroon päässy.
Muttamutta, metadoni uhkaa jos… sovatekkiin liitty perkeleen kunta. Mulle kelpais vaik 8mg kielen alta, en tarvii enempää. Yleesäkki kaikki ketkä tota isompaa satsia vetää, ei sitä loppujelopuks ota siit ko pienet… ja tiiätte mitä lopuil käy ja mistä se löytyy. Harmi kyl. Saa verest löytyy vaik mitä ja hoito vaa jatkuu.
Ois vaa suu pitäny puolvuotta sit saada uudestaan auki. Pelkäsin vaan niin paljon mitä siitä seuraa, odotin että oisin jääny kiinni, ja asennehhan oli että meidän pikkupotilas on epäonnistunut
tästä seuraa sitä ja tuota ja tätä. Ei tsempattu ollekaa et hyvä ko sait sanottua, noh sepäsiit.
Eivät ottaneet kusitestei eikä muuta, mä oisin jääny kii jo vuosia sitten jos ei ois iha nii sinisilmästä. Mutta loppujelopuks tämä on tietyst oma vika, mä toivoin kokoajan et jään kiinni. Jotkut toivoo toisinpäin…
Ois tos vähä tekstii mietteist… en tiä uskallanko julkasta, ko kuulostaa nii hölömöltä =)

Noh ko menin jo ton kirjottaa, nii tulkoo peräs sit se teksti.:

Opiaatit lamaa mielen, niin että edessä on verho, tai tarkennetaan. Mieti pilvetön taivas ja kuu aamuyöstä, katsele kuuta ensin – se on iso ja kirkas, sitten liiku hieman sivulle ja näe sama huuterteisten koivunlatvojen läpi. Siellä on kuu, mutta näet siitä vain osan. Suurin osa elämästä on juuri sen verhon takana. Kun esirippu vihdoin avataan, niin kuu näyttää helvetin hienolta, mutta uudelta asialta. Kyllähän kaikki tietäää mikä kuu on, vai tietääkö? Juuri tämä ongelma iskee myös tunteiden kanssa. Kaikki on ollut vain niin tasaista, vaikkakin sekavaa, nyt vieroituksen alussa tunnen kaikki tunteet kuin vuoristoradassa. Ilo, suru, ikävä, rakkaus, viha, pelko… elää. Kestääkö pää siviilissä? Onko kaikki mitä elämässään on tuntenut valhetta, vai mitä on tapahtunut?

Täytyy alkaa työstämään itseään uudestaan, oppia perusasiat, jotka silloin lapsena jo olisi pitänyt oppia. Eikä juosta karkuun päihteillä.

12-vuotta sekoilua alkomukana, 8-vuotta siitä sekakäyttöäalkomukanat00ki., 2-vuotta pelkkää bupree (sillotällö enää humalat). Sen kun aloittaa lapsena, itse taisin olla 6 luokalla kun ensimmäiset humalat tuli otettua, 17-vuotiaana huumeet mukaan… → jää tunteet kehittymättä ja kaikki vääristyy. 12-vuotta nuoruutta viemäristä alas.

Hankalin paikka ei ole vieroitus, vaan se kun tulee pois. Mitä tää kaikki on? Ahdistaa…

Olen vain ollut, en elänyt. Fyysisesti paikalla, henkisesti poissa. Muistot hataria, jotain… Siitä tulee jännä tunne, kun kysyy mitä on tehnyt ja kuulee sen toiselta tarkemmin, kuin itse tietää. Silloin vasta epävarma olo tuleekin. Onko noin? Mitä tein…?

Heittäisin villin veikkauksen, että hitaisiin jää kiinni herkät ja sisältä surulliset. Ihmiset jotka vain eivät osaa, uskalla tai pelkäävät elää ja hyväksyä elämän, kuinka se sitten onkin annettu.
Pää on sotkettava, huijata itseään luulemaan että tätä normaali elämä on. Tuskin on vain “normaalia” elämää, niitä löytyy yhtä paljon kun tähtiä.
Et voi määritellä itseäsi normaaliksi, koska sitä ei ole, on persoonia. Tämä pakka sekoitetaan ja syntyy erilaisia elämiä, tunteita ja kohtaloita.

Oon huomannu itte tässä, kun tarkastelen kuka olen, mm. Että en osaa ilmaista itseäni, tuoda esille.
Pelkään, jos sanon oman mielipiteen, pahoitan toisen mielen. Tällä tavalla siis olen kaikki paskat laittanut omaan mieleeni ja lukon perään. Avaimet pitäisi löytää sielun syövereihin, lukittuihin oviin, alkaa availemaan ja kohdata mitä sieltä tulee.
Ei itseään voi tuoda esille toista loukkaamatta, mutta se ei ole pahantahtoista tai ilkeää. Pitäisi muistaa, ettei kaikkia voi miellyttää sekä hyväksyä itse se.

ÄLKÄÄ MUKSUT PERKELEESSÄ KOSKEKO HUUMEISIIN RANKKOJA TARINOITA KUULEE JA NIITÄ KANNATTAA KUUNNELLA EIKÄ MIETTII ETTEI NOIN MULLE VOI KÄYDÄ! (mun hommat o iha mietoo verraten tääl kuultuihin ja nähtyihin tyyppeihi. Toki eioo voinu välttyy rikoksilt, ym. ittekkää, mutta pidän itteeni verrattaen iha kunnossa, ainaki nupist… kai :slight_smile: Joo-o.

Tääl oon kuullu vaihteeks semmosii tarinoit ja nähny naamoja kel o heroiini 20v~-> metadoni → buprekorvaush, kumma että hengis viel, nyt uskos ja hyvi näyttäis menevän :slight_smile: Toinen kaveri tuli viikko sit mdpv vähä sotkenu tosiaan hommat, mutta kumma et o noinki hyväs kunnos ny ko nukku kolme päivää putkeen. Kaik mietti jääkö psykoosi pääl.
Huomenna tulee intervallil kaveri, jeejee…pingist. ETTÄ NÄIN.