Terve Plinkkiläiset!
Olen näitä keskusteluja lueskellut pidemmän aikaa ja samalla harkinnut josko olisi aika vähentää tai lopettaa päihteiden käyttö. Nyt jonkun aikaa käyttöä jarrutelleena ja nyt A-Klinikan tuella toistaiseksi lopettaneena päätin esittäytyä.
Ollen huomannut, että keskustelua täällä käyvät paljolti perheelliset punkkua kotona lipittävät äidit ja viikonloppukänneissä överiksi menevät isät. Kaikki kunnia perheellisille ja toivon onnea ja raittiutta perheillenne! Lapsuuteni viinalla läträämistä katselleena en tiedä parempaa asiaa mitä lapsilleen voi antaa, kuin päihteettömän kodin.
Itse en vaan oikein osaa samaistua edellä mainittujen ryhmien ongelmiin ja raitistumiseenkin liittynee hieman erilaisia iloja ja ongelmia. Vaikka toki alkoholiriippuvuus on aina alkoholiriippuvuutta kontekstista riippumatta. Etenkin alkoholin ja päihteiden jättämisen jälkeinen tyhjyys tuntuu pelottavalta. Perheellisillä on sentään perhe, jonka luulisi jo yksin antavan elämälle tarkoituksen ja sisältöä.
Olen 33 vuotias mies ja elänyt pääosin aina yksin, mutta minulla on laaja joukko ystäviä ja kavereita - toiset heistä raittiita, mutta sitä suurempi osa päihteiden käyttäjiä. Minulle jotkut alakulttuurit ovat sydäntä lähellä ja niissä erilaisten päihteiden käyttö on tavallista (alakulttuurit lähinnä musiikkiin liittyen). Minullekkin monetkin päihteet ovat tuttuja, mutta selvästi eniten ongelmia aiheuttanut ja eniten käyttämäni päihde on alkoholi - siksi kirjoitan tänne vähentäjiin. Toisekseen juuri vähentäjiin siksi, että lopettaminen on vasta harkinnassa. Nyt tavoitteena lähinnä pitkä selvä kausi ja päihteiden käyttöni miettiminen ja ajatusten selkiyttäminen.
Viime aikoina selviämistä kokeillessani olen kokenyt itseni kovin mökkihöperöityväksi ja päivät tuntuvat pitkästyttäviltä. No kokonaan raitista on vasta kolmisen viikkoa. Kovin minua melkein ärsyttävät (ja pelottavat) tiedot, joiden mukaan raitistumisen ennuste on heikko niillä jotka eivät ole valmiita muuttamaan sosiaalisia kuvioitaan ja ajattelutapojaan. Luulen, että minulla motivaatio saattaa tökätä juuri tällaisiin asioihin - kun toisaalta uskon, että perheellisten kotona tissuttelevien ongelmana tällaiset asiat eivät juuri ole.
Toivoisinkin kuulevani kokemuksia juomisen iloista ja ongelmista ja raitistumisista ja vähentämisistä ihmisiltä, jotka kuuluvat nuoriin (tai vanhempiikin) bilettäjiin. Kommentteja toivon toki kaikilta, jotka tämän tekstin lukevat. Itse koen eläväni edelleen sellaista vähän yli 20 vuotiaiden elämää lähinnä siksi, että päihteiden käytön myötä olen elämäntavoilta ja asenteiltani juuttunut sellaisen myöhäisteinin tasolle.
Olen paljon miettinyt näitä liki 20 vuoden juopotteluni haittoja ja kyllä siinä on mennyt opiskelut, monet hyvät työpaikat, rahat on mennyt ja tärkeimpänä ehkä mielenterveys, joka on ainakin huterassa. Juopottelun motiivina ainakin alussa lieneee ollut jonkinlainen ujouden peittäminen - myöhemmin sitten olen juonut ihan juomisen ilosta.
Mitäpä ajatuksia tämä herättää vai herättääkö mitään? No Mökkihöperö on nyt laskeutunut (tai noussut) joukkoonne.
Teretulemas mökkihöperö plinkkiin, ja onnea kolmesta viikosta, se on jo yksi pieni etappi minkä olet saavuttanut. Minun ensimmäisen kerran aloittamani raittuis kesti tarkalleen viisi päivää, kuudennella otin överit.
Minun tämän hetken taukoa pitäminen on kestänyt helmikuussa vuoden ja yhden erehdyksen kanssa, meinaan viettää kuitenkin vuosi päivän jollakin tavalla.
Minulla oli aivan erilainen tapa juoda, olin yksin tai kaverin seurassa ja vaan join ja join. En välittänyt edes kaverista kunhan sain viinapullon kotiin, jos en kehdannut itse pistää nenää ulos…
Mutta nuo mökkihöperö tunteet on ollut tuttua ja fiksu kaverini sanoi attä älä jää sinne kotiin miettimään, siinä hajoaa piä. Mutta enpä keksinyt mitään tilallekaan, kunnes lähdin ulos hakeakseni tuttuja, ystäviä. Ja verestää vanhoja tuttavuuksia. Neuvoja mulla ei ole, annan sen muiden tehtäväksi .
Kiitos leija. Kokemuksesi ovat samalla neuvoja Minun juomatapoihini ei ole oikeastaan koskaan kuulunut yksin kotona juominen. Toisaalta aina olen seuraa löytänyt, joten tuo ei ole pahemmin juomistani rajoittanut. Joten useana päivänä viikossa olen saanut itseni jokseenkin tiedottomaan tilaan - joista ei tietenkään ongelmitta ole aina selvinnyt. Ja etenkin viime aikoina on sitten aina ollut krapula päivä, toipumispäivä tai kännipäivä.
Niin kotiin ei pitäisi jäädä. Toistaiseksi tuo ulos asioita tekemään lähteminen ei vain ole ollut ollenkaan helppoa. Ja taas ja edelleen painava masennus ei mitenkään helpota ulos selvänä lähtemistä. No onneksi minulla on selviäkin ystäviä, jotka minua käyvät viihdyttämässä kotonani asti - tämä on kyllä ollut hieno asia. Edelleen herää kysymys miten te olette päiviänne täyttäneet? Etenkin tässä raittiutta vasta kokeillessanne? (Etenkin jos ei ole työtä tai perhettä). Tätä kysymystä on toki käsitelty monessa muussakin ketjussa. Mutta ei kai se haittaa.
Meni hetki että muistin ne alku kuukaudet… Olin silloin päiväsairaalassa pääni takia, ja siitä sitten törmäsin ensiksi avoryhmään, siitä a- klinikalle ym. Ryhmät oli mulle tärkeitä siihen aikaan, tuli ainakin lähdettyä ulos. Ja ulkoilu on aina ollut osa elämääni, pitkiä kävelylenkkejä, pyöräily, marja-aikaan mettässä asuminen, luontokuvaus, käsityöt jne. Ja tietenkin yhteyden pito ystäviin on tärkeää, ja kiva kun sulla on ystäviä jotka tulee kotiisi asti . Oletko jossain hoidossa masennuksesi takia, jos et niin olisi hyvä että ottaisit yhteyttä psykkan poliin varamaan aikaa. Silloin kun se asia on kunnossa, niin luulisin että muutkin jutut tuntuu paremmalta,
Jaksamista.
Nämä ryhmät on mietinnässä tai A-klinikan päivätoiminta - en vielä tiedä ihan tarkkaan mitä se tarkoittaakaan, vaikka A-klinikan lääkäri sen otti vaihtoehtona puheeksi.
Masennuskin on hoidossa A-klinikan lääkärin toimesta. Masennus alkaa muutenkin olla ehkä väistymässä, vaikkakin kovin hitaasti. Minulle tuo masennus on tässä juomisen jarruttelussa ollut oudolla tavalla jopa avuksi; masennus on sosiaalisista juomatavoistani johtuen hillinnyt myös intoani lähteä juopottelemaan. Huomaan myös mielialan noustessa, että mieleen alkaa pulpahdella mielitekoja lähteä ulos - eli tässä yhteydessä kaljalle. No toistaiseksi nuo ajatukset on ollut hellpo sysätä syrjään. Masennuskin on kyllä ajoittain sellainen helvetti, etten sitä silti aio ylläpitää raittiussyistä
Viikonloppu edessä. Mennee helpohkosti ilman alkoholia, mutta edessä on taas tuntemukset, että kaikilla muilla on lystiä paitsi minulla. Ja se lysti on siellä missä tuoppeja kilistellään.
Muutenkin ajatukset pyörii koko ajan alkoholissa - ei siten, että tekisi mieli tai olisi alkoholin himoa onneksi. Mutta koko ajan jaksan pohtia elämää alkoholin kanssa ja ilman alkoholia. Samoin kuin aina, kun olen aloittanut jonkun uuden harrastuksen ja ajatukset pyörii silkasta innostuksesta siinä. Sitten kun innostus hyytyy, joka minulla aina käy hyvin nopeasti, jää harrastus. Pelkään, että tämän raitistumis"harrastuksen" kanssa voi käydä samoin. No toistaiseksi kaikki hyvin ja joka hetki tuntuu, että olen tehnyt itselleni jotain hyvää ja kuin olisin pannut rahaa pankkiin (mikä toisaalta onkin totta.)
Viikonloppu taas onnistuneesti lusittu selvin päin. Tuo “lusittu” ehkä kuvaa miltä alkoholittomuus ja elämäntilanteeni muutenkin nyt tuntuu. Toisaalta on kyllä hyvä olo ja mieli siitä että elämää on myös ilman alkoholia. Kovasti kyllä pohdituttaa myös mikä tai kuka olen, kun elämä (vaikkakin kyllä ajatukset edelleen) ei ole pyörinyt päihteiden ympärillä. Tai mietityttää mikä minusta tulee, jos jätän päihteet. On ollut yksinkertaista olla vain päihteiden väärinkäyttäjä - elämän sisältö sekin. Mietin olenko lopettaja… En uskalla sellaista oikein edes miettiä. Tuntuu, että loppuelämän raittiuspäätös olisi tehty rikottavaksi. Huteraa… Mutta vielä ei ole tämän tipattoman loppu lähelläkään Huomenna terapeutille ehkäpä motivaation lataukseen ja ehkä asettamaan seuraava tavoite.
Samaistuin osin tarinaasi, koska ei minullakaan ole perhettä. Työpaikka kyllä on, joten siinä on päiviksi tekemistä. Minun iltani täyttävät harrastukset, lähinnä kaikenlaiset liikuntaan liittyvät. AA:ssa käyn myös kerran-kaksi viikossa. Itselläni ei kovin paljon ystäviä aiemmin ollut ja tissuttelinkin aina yksin kotona. Viikonloput koin sen takia alussa vaarallisiksi. Pelkäsin, että ahdistun kotona yksinäni ja alan siihen levottomuuteen juomaan. Mutta siihen auttoi se, että keksin muuta tekemistä juomisen tilalle. Käsitöitä teen myös ja välillä sisustelen. AA:sta olen löytänyt jo ystäviäkin, joille voin soittaa, jos seinät alkaa kaatua päälle.
Baareissa kävin minäkin aikanaan melkein joka viikonloppu. Raitistuttuani ajattelin vielä, ettei elämässä enää olisi mitään iloa, kun ei baarinkaan voisi mennä hauskaa pitämään. Se kaljan kittaus tuntui vielä aluksi hauskan pitämiseltä. Niin se ajatusmaailma vaan muuttui etten enää osaa mitenkään kuvitella, että menisin meluiseen baariin kuuntelemaan juopuneiden horinoita ja pitäisin sitä hauskanpitona. Ei voisi vähempää kiinnostaa… Kyllä se hauskuus on nykyään ihan muissa asioissa.
Tuo hauskuuden löytäminen muista asioista ei ole ihan helppoa. Eilen ja toissapäivänä kävin kyllä lenkillä ja tuo aikaan saaminen kyllä hieman piristi hitusen mieltä. Tuo ei kuitenkaan tunnu riittävän täyttämään tätä ammottavaa tyhjyyden aukkoa elämässäni. Mitään valaistumista tämä neljän viikon selvä kausi ei valitettavasti ole tuonut. Vaikka enpä luule valaistumista baaristakaan löytäväni Joten jatkettakoon tällä tiellä. Nyt taas viikonloppu. Kaikilla muilla on kuitenkin hauskaa. Toivottelen pahoja krapuloita niille “kaikille muille” !
Taidan olla raitistelijan välitilassa; hauskan pito baarissa ei enää kiinnosta, mutta ei sitä hauskaa vielä oikein näy muuallakaan. No rehellisesti sanoen se hauskan pito baarissa taitaa sittenkin kiinnostaa.
Niin ja sitten se tutkimusmatka itseen… En tiedä tahdonko tutustua itseeni - tai ainakaan siihen juroon selvään minääni. Eikä tunnekokoelmaanikaan taida kuulua yhtään ainoaa tunnetta, minkä haluan kokea “puhtaana” tai ylipäätään ollenkaan.
No viikonloppu meni selvänä. Tässä tuli valitusta sen edestä.
Motivaatio tämän “lopettamisen” tai lakon kanssa alkaa olla vähissä, vaikka kumma kyllä mitään alkoholin himoa en tunnistakaan. Tämän viikonlopun menen vielä kyllä ainakin selvänä. Erinäisiä kaljalle meno “sopimuksia” roikkuu ilmassa ja kissan ristijäisiä on tulossa Voihan sitä sitten taas lopettaa uudelleen, jos hieman kurkistaa “entistä” elämää… Tosin motivoituminen uudelleen ja alusta aloittaminen ei välttämättä käynnisty ihan noin vaan.
Mieliala ei ole viidessä viikossa huomattavasti parantunut. Näen kyllä alkoholittomassa elämässä hyviä puolia, mutta ne näyttävät olevan enemmänkin jonkun minulle vieraan tai saavuttamattomissa olevan elämäntavan hyviä puolia. Ehkä se pohja vaan on vielä kokematta - tosin en ole tuntenut mitään pohjaa vielä koskettaneenikaan. Alkoholi vain ohjaa ja jarruttaa elämää. Se vain tuntuu jarruttavan elämää eniten poissaollessaan.
Ymmärrän hyvin. Itse olin parisen kuukautta (kun A-klinikan lekuri sanoi, että parissa kuukaudessa pitäisi yleensä ns. aivokemia normalisoitua siinä määrin, että diagnoosi voidaan tehdä) juomatta ottaakseni selvää, että olenko “oikeasti” masentunut vai johtuuko masennus / alakulo säännöllisestä juomisesta. Mielialani ei parantunut, päinvastoin: alkoi tuntua sitä paskemmalta mitä useampi viikko tuli juomattomuutta.
Minä koin niin, että jotta motivaationi olla ryypiskelemättä säilyisi, täytyisi selväpäisyyden tuoda mukanaan jotain selkeää parannusta olotiloihin. Vaikka totuushan on se, että ei mikään hetkessä muutu. On vaikeaa ymmärtää “raittiuden” (tämä lainausmerkeissä siksi, että raittius on mielestäni ihan eri asia kuin se, että on vain juomatta) positiivisia vaikutuksia, jos niistä ei ole mitään omakohtaista kokemusta eikä varsinkaan mitään selkeää päämäärää mihin pyrkimiseen “raittius” olisi edellytys.
Kun ei ole vertailukohtia: en tiedä millaista olisi, jos ei olisi koskaan tintannut siihen malliin kuin itse on. Ei sitä voi tietää mitä kenties on menettänyt vain ja ainoastaan sen vuoksi, että on dokannut. (Tai ehkä joillakuilla on selkeitä konkreettisia kokemuksia, minä en sellaista osaa määritellä: kaikki jotenkin riippuu aina kaikesta…)
Toisaalta taas: jos ei ole kokemuksia “raittiista” elämästä, niin miksi ei kokeilla ? Jos ei toimi niin onpahan ainakin kokeiltu ? Tuolla Lopettajien puolella on kyllä kokemusperäistä tietoa raittiuden (tässä kohdin emme enää tarvitse lainausmerkkejä ) positiivisista vaikutuksista.
Ota rennosti ja mietiskele. Minun huomaan pikkuhiljaa käyneen niin, että juomiskerrat ja -määrät ovat selkeästi vähentyneet. Ja Vähentäjissähän olenkin. Ehkä täällä Plinkissä roikkumisella, muiden kokemusten lukemisella yms. on kuitenkin ollut vaikutusta, vaikka en ihan heti sitä huomannutkaan.
Tuota minullekin suunnilleen sanottiin. Mietin vaan mitä sillä diagnoosilla tekee, kun kuitenkin masennuslääkitys aloitettiin heti.
Elämä ilman alkoholia (ja huumeita) olisi varmasti ollut toisenlainen. Ainakin työ ja opiskelu olisi menneet erilailla ja olisin tehnyt jonkunlaisen uran. Nyt en vain osaa nähdä niillä paljon arvoa. Herää vain kysymys mitä hyötyä työn tekemisestä on, jos ei tarvi rahaa (kaljaan ja bilettämiseen). Näen kyllä edelleen päihteillä hyviäkin puolia ja tuntuu, että tämä pieni raitistelu onkin tuonut ne helpommin nähtäväksi. Ei siis olekaan käynyt ollenkaan niin, että olisin löytänyt jotain kirkasta mieltä ja energistä olotilaa. Ehkä raittiuden hyvät puolet ei vaan ole luonteeltaan sellaisia päähän kolahtavia, vaan ilmenisivät ajan myötä. En vaan ole koskaan jaksanut ajatella asioita kovin pitkällä tähtäimellä.
Onneksi olen huomannut, etten ainakaan kaipaa kohtuukäyttöä mitenkään. Se tekee helpommaksi jaksaa päivä kerrallaan selvänä, kun ei tule mieleen ottaa yhtä lasillista tai kahta iltakaljaa.
Kyllä minullakin tämä plinkki on ollut tässä kannustanut ja varmaan tätä lueskelen, vaikka tähän lakkoon kyllästyisinkin. Siksi kai alunperin kirjoitinkin vähentäjien puolelle.
.
Minun juomatapoihini ei ole oikeastaan koskaan kuulunut yksin kotona juominen. Toisaalta aina olen seuraa löytänyt, joten tuo ei ole pahemmin juomistani rajoittanut. Joten useana päivänä viikossa olen saanut itseni jokseenkin tiedottomaan tilaan - joista ei tietenkään ongelmitta ole aina selvinnyt. Ja etenkin viime aikoina on sitten aina ollut krapula päivä, toipumispäivä tai kännipäivä.
Huomenna terapeutille ehkäpä motivaation lataukseen ja ehkä asettamaan seuraava tavoite.
Joten jatkettakoon tällä tiellä. Nyt taas viikonloppu. Kaikilla muilla on kuitenkin hauskaa. Toivottelen pahoja krapuloita niille “kaikille muille” ! 
Voihan sitä sitten taas lopettaa uudelleen, jos hieman kurkistaa “entistä” elämää… Tosin motivoituminen uudelleen ja alusta aloittaminen ei välttämättä käynnisty ihan noin vaan.