Moi kaikki

Moi,

Olen nyt vasta myöntänyt itsellenikin, että juon liikaa. Tarvitsisin apua vähentämiseen, mutta en halua mennä mihinkään AA:han tai semmoiseen. Osana ongelmaa vaikea aviolitto; kahdenkymmenen vuoden jälkeen on vaikea lähteä kävelemään. Mies odottaa että kaikki on valmiina; pyykit, ruoka, siivous. Väkivaltaa on ollut mukana alusta asti. En minäkään ole viaton ollut, nettisuhde vanhan ystävän kanssa, joka oli henkireikä pitkään. Miehellä oli samaan aikaan oma suhteensa, vaikka syytteli minua pettämisestä.

En minä tiedä mitä tässä pitäis tehdä.

Hei Trixie!

Minäkin olen uusi täällä, perustin oman ketjuni aikaisemmin tänään. Tilanteesi kuulostaa kyllä tosi kurjalta :frowning: Sanoit, että väkivaltaa on ollut alusta asti mukana. Oletko ollut yhteydessä poliisiin ja/tai turvakotiin? Voimia!

Hei Trixie ja hyvä kun kirjoitit!

Ainakin tänne kirjoittaminen ja asioiden hyväksyminen voivat olla jo uusi alku. Tervetuloa siis! Ehkä tavoite ja keinot selkiintyvät pienen ajan kuluessa kirjoittelun myötä. Tsemppiä! Kirjoittele lisää millaisia tavoitteita sinulla on vähentää, niin se voi auttaa pääsemään alkuun.

Moi Trixie,

Kuulostaa että elät nyrkin ja hellan välissä. Niinhän sitä sanotaan että kun lyö kerran niin luö toisenkin. Itse en ole lyönyt koskaan ketään, en miestä enkä naista. No itseäni on lyöty joukkotappelussa, mutta pääsin niskanpäälle vihreän vyön judotaidoillani.

Mutta sulla on väkivaltaisen parisuhteen lisäksi ratkaistavana liika alkoholin käyttösi. Toivottavasti saat täältä apua. Oma neuvoni on vähentää viikko ja viikonloppu kerrallan. Onko teillä muuten lapsia? Paljon tsemppiä!

t. Juhani

Trixie, tervetuloa mukaan tänne plinkkiin. Ihan varmasti itse parhaiten tiedät mikä tilanne teillä kotona on, mutta sen haluaisin sanoa, että mikään sinun tekemisesi (paitsi väkivalta) ei oikeuta puolisoasi käyttämään väkivaltaa. Sanot että et ole viaton itsekään, mutta vaikka pettäisit häntä ei hän saa kostaa sitä väkivallalla. Hae tähän asiaan apua vielä nopeammin kuin alkoholi puoleen. Ehkä sen myötä tämäkin ongelma lähtee selkiytymään. Tsemppiä!

Moi ja tervetuloa. Komppaan muita, tuo väkivalta kuulostaa kyllä pahalta. Siihen kannattaisi ekana hakea apua. Oma turvallisuus on kaikkein tärkeintä. Voimia <3 !