Moi, mä oon Miu ja olen riippuvainen alkoholista.
En osaa vielä alkaa sanoittaa omaa polkuani, mutta tuntuu hyvältä saada sanottua jollain tavalla ääneen.
Minulla on alkoholiongelma enkä saa sitä omin avuin selätettyä.
7 tykkäystä
Olen karvan alle 40v ravintolapäällikkö eli työ itsessään luo houkutusta. Duuni on stressaava ja omassa elämässä on isoja murheita.
Alkoholi on ollut kuviossa mukana teini-iästä saakka; milloin lohtuun tai juhlaan.
Nyt lopultakin olen alkanut oivaltaa, että näin ei voi jatkua. Olen hakenut apua työterveydestä, mutta on hiukan petetty olo kun se johtikin kolmikantaan ja hoitoonohjaukseen. Ei sillä että hoitoa vastustaisin yhtään, minusta se vaan ei ole työnantajan asia tipparaakaan ja meni luotto hoitoon heidän taholtaan.
Päihdehoitajaan ja työpsykologiin on edelleen hyvä ja luottamuksellinen suhde. Heille molemmille voin Ihan suoraan sanoa, että eilen riipaisin 4 kaljaa ja saman määrän jalluja for no reason. En joudu piinapenkkiin vaan yhdessä koitetaan miettiä, miksi näin.
6 tykkäystä
Moi Miu, tervetuloa mukaan. Ravintola-ala taitaa olla yksi alkoholille eniten altistavista työpaikoista. Harmittaa puolestasi todella paljon, että avunpyyntösi meni tuolla tavalla työnantajan tietoon. Väärin toimittu. Etenkin kun et työskentele kriittisellä alalla vaikkapa lennonjohtajana. Ja olisi siltikin väärin. Muista ottaa asia sopivassa kohtaa esille.
Mut kirjoittele tänne. Semppiä töihin, sinulla saattaa olla siellä kohtalotovereitakin.
Hatunnosto siitä, että olet havahtunut tilanteeseesi jo alle nelikymppisenä. 
1 tykkäys
Tänään oli työpsykologin vastaanotto ja osasin olla jopa rehellisempi kuin tuossa aloituksessani. Korkki ei ole pysynyt kiinni ja rphkenin sen myöntää.
Käytiin läpi koko alkohistoriaani ja tuntui todella vapauttavalta kun psykologi kertoi olevansa itse entinen tarjoilija ja aivan tarkkaan tietävänsä, kuinka hullua mutta silti täysin normalisoitua touhu alalla on varsinkin takavuosina ollut. Oli ihan jokapäiväistä vielä ei-niin-kauan-sitten lähes joka kippolassa (ja joissain varmasti vieläkin), että kun keittiö meni kiinni, kokeille vietiin siivouskaljat ja kun asiakkaat oli poistuneet, siivoukset tehty ja nakkiputka kiinni, jäätiin ns “shiftibisselle” ravintolaan - ja vieläpä työnantajan piikkiin heidän sallimuksellaan. Siitä sitten toki vielä jatkettiin baariin porukalla useimpina iltoina. Jos et lähtenyt niin tuli ihmettelyä ja jopa painostusta. Sama baarissa uudestaan “otetaan nyt yhdet vielä, sähän tuut vasta iltaan huomenna”. Ei ollut myöskään mitenkään epätavallista, että kokkien kahviämpäreissä oli jalluplöröt tai krittiörommit joukossa koko serviisin ajan eikä kukaan silmäripseään väräyttänyt. Yhdestä vanhasta työpaikassani tiedän, että siellä jotkut veti köökissä jopa kokkelia kesken illan (niihin touhuihin en onneksi ole itse koskaan sekaantunut).
Sen jälkeen kun minusta päällikkö tuli ylennysten kautta, oli todella vaikeaa ensi alkuun vetää rajaa sen suhteen, että alaisten kanssa ei dokailla - samoja ihmisiähän sitä oltiin kaikki edelleen! Henksun luonnollisen vaihtuvuuden myötä kuitenkin onneksi jo useita vuosia sitten älysin, että en voi heidän kanssaan lähteä ns radalle ikinä: parilla voi käydä, mutta iso pyörä pitää pyörittää jossain muualla ja muussa seurassa. Silti on joskus firman bileissäkin tullut kiskottua paljon enemmän kuin olin aikonut. Onneksi mitään peruuttamatonta typeryyttä en niissä tilanteissa ole tehnyt, vaikka aamulla onkin hävettänyt selkeästi huomattava humalatila. Syö esihenkilön uskottavuutta kummasti jos sopertelet kekkulissa jotain typerää. Lisäksi kun alkohoii vie meiltä kaikilta filttereitä niin on valtava riski, että sanot jotain roolisi kannalta täysin asiatonta alaisellesi humalassa.
Sain työpsykolta kiitosta siitä, että uskallan ihan rehellisesti pohtia kaikkia asiaan liittyviä tekijöitä koko alkoholihistoriani ajalta. Omalla kohdallani ravintola-ala ei edes ole ollut se ns ensipuraisu vaan jo teinivuosilta on taustaa; klassisen musiikin parissa jengillä suu napsaa ja juominen on normaalia jo paljon ennen täysi-ikäisyyttä.
Näillä pohdinnoilla nukkumahommiin. Tänäänkin join.
2 tykkäystä
Korjaa jos olen ihan hakoteillä. Mutta vähän tulee se vaikutelma, että luotat juuri nyt kaikkeen sellaiseen apuun, joka ymmärtää sitä, että jatkat juomista?
On tosi vaikea uskoa, että mikään työterveysfirma järjestäisi kolmikantaa ilman työntekijän suostumusta. Se kun olisi lainvastaista. Jos näin on kuitenkin käynyt, niin nosta ihmeessä siitä meteli.
Meille alkoholisteille on usein helpottavaa saada vahvistusta sille, että olosuhteet ovat ongelmamme takana. Kuinka ravintola-ala (tai vaikka itselläni reissaava myyntityö) altistavat. Niin toki altistavatkin ja usein krapulassa ja jopa humalassa työntekoa siedetään.
Muutos pitää kuitenkin mennä ihan muuta kautta kuin tuon pohtimisella. Vai uskooko joku, että juopon juominen loppuisi vain alaa vaihtamalla? Alkoholiongelma on juomisen syy, ei työ tai mikään, millä juomistaan selittää.
Juomisen jokainen sekä aloittaa että lopettaa ihan itse. Sen jälkeen sitä apua tarvitaan kaikki mahdollinen, että saa elämänsä muuttumaan selväksi elämäksi. Se on pitkä ja kivinen taival, mutta sitä täällä Lopettajissa yhdessä kuljetaan.
4 tykkäystä
Miu matkasi on alussa. On tärkeää, että mietit juomiseen johtaneita tekijöitä. Päätös lopettamisesta sinun tulee toki tehdä itse. Arvostan, että olet hoksannut jo ajoissa mm. esimiesaaemasi tuoman vastuun.
Olen työskennellyt paikoissa, joissa alkoholinkäyttö on ollut normi sekä paikoissa joissa yhteisö ei lätrännyt. Ero on merkittävä, vaikka toki juomisesta jokainen päättää itse. Samaan aikaan yhteiskunta ympärillämme on muuttunut, eikä työelämä arvatenkaan ole enää niin kosteaa kuin ennen.
Raittius / juomattomuus on mukavaa, moni täällä voi suositella. Täytyy vaan ottaa se askel. Elämään tulee paljon hyvää tilalle.
Semppiä!
2 tykkäystä
Teme70 olet luultavasti oikeassa! Tässä on oman pään sisällä kovasti tekemistä vielä, että osaisi edes jonkun pidemmän jakson olla kokonaan juomatta. Vaikka lopettajissa ollaankin niin ajatus loppuelämän raittiudesta ahdistaa.
Annoin toki suostumuksen, ei siinä. Typeryyttä olisi olla antamatta. Tapa vain häiritsee; olin ottanut jo aiemmin esihenkilön (useamman) kanssa puheeksi,että nyt ei ole yhtään hyvä olla. Pyytänyt apua ja hoitoa miyä myös sain. Myöhemmin voin avata tapahtumia enemmän, nyt haluan pitkän päivän jälkeen vain tyynylle.
Nytpäs huomaan, että valehtelen taas. Ei teille tarvitse kaunistella, eihän?
Olen lukenut varmaan kaikki ketjut ja kommentit alkaen 2021 (ja enemmänkin).
Pohdintavaihe. Täytyy miettiä asioita eri kulmasta ja lopettaa huijaaminen; oma ja muiden.
Mutta tänään en juonut! Suoraan töistä kotiin. Houkutus oli kova mutta sanoin ei.
5 tykkäystä
Erinomaista kun et eilen juonut. Ehkä lähdet samaa tavoittelemaan tänään?
Tuon ymmärrän ja samaistun täysin. Itseäni ahdisti pitkään se sama ajatus eikä lopettaminen onnistunut ennen kuin tajusin, ettei alkoholi tuo enää yhtään iloa ja että se on viemässä ihan kaiken.
Tuohon varmaan perustuu se, että moni lopettanut kokee tarvinneensa sen oman pohjakosketuksen. Ja se voi löytyä meille työssäkäyville kulisseja ylläpitäville alkoholisteillekin.
Yritä alkuun ihan päivä kerrallaan, ei kannata pohtia pidemmälle jos se ahdistaa. Jos tulee oikein kova viinanhimo, jo 15 minuutin lykkääminen usein auttaa. Kyllä sen vartin kestää. Puristelet jääpaloja, valutat kylmää vettä ranteille ja vaikka pureskelet chiliä niin aivot saavat muuta ajateltavaa.
Mahdollisimman raitista päivää!
3 tykkäystä
Komppaan @Teme70 :ä. Älä vaadi itseltäsi sitoutumista loppuelämän raittiuteen. En itsekään kykenisi sellaiseen. Kokeile sitoutumista tämän päivän juomattomuuteen. Ja sitten huomenna mietit uudestaan.
Ja joo, meille ei tarvitse valehdella. Mutta kerrot sen verran mitä haluat. Mitä enemmän avaat taustoja, sitä paremmin muut ymmärtävät tilannettasi.
@Miu valehtelu ja asioiden kaunistelu - oikein tuttua kauraa täälläkin. Se käy myös yllättävän helposti. Rehellisyyttä pitää vaan opetella uudelleen. Kannattaa toisiaan ottaa päivä kerrallaan ja kuten @Teme70 sanoi joskus minuutti kerrallaan. Kyllä se himo juoda laantuu ja helpottuu hetki hetkeltä. Minäkin reteesti heti tavoittelin vuotta, mutta parempi mennä hissukseen. Sitten ei myöskään se retkahtaminen tunnu maailmanlopulta…luulisin…
Kovasti tervetuloa palstalle ja uuden elämän alkuun! Ja paljon onnea, että olet hakenut apua. Siihen ei todellakaan jokainen pysty, joten hattu päästä.
Siihen liittyen on kyllä myös sanottava, että kiinnitin huomion ihan samaan kuin Teme. Hän onneksi uskalsi asian myös mainita ja mikä parasta, otit sen hyvin vastaan. On ihan luonnollista tukeutua apuun, jolle voi hyvin mainita, että tuli riipaistua ja sitten pohdiskellaan, että on se kyllä sellaista, kun on työt ja elämä ja kaikki. Ja taas on tehty töitä asian eteen, ilman että vielä on painetta lopettaa juomista.
Itse asiassa mietin juuri aamupalaksi pullaa syödessäni, että tarvitsisin sellaisen kuntoiluryhmän, jossa voitaisiin vain käydä yhdessä läpi, miksei taaskaan liikuttu eikä syöty terveellisesti. Ymmärrettäisiin toisiamme ja keksittäisiin aina uusia syitä miksei edistytä. Samalla voitaisiin kokea, että ollaan koko ajan tekemässä asialle jotakin. Tiedostaisimmehan kuitenkin, että kuntoilla pitäisi, myöntäisimme asian ääneen ja koko ajan prosessoisimme sitä. Joten herkuttelu jatkuisi oikeastaan entistäkin paremmalla omatunnolla. Muu ympäristö vain olisi typerä, jos ei ymmärtäisi, minkä määrän pohdintatyötä tekisimme joka ikinen päivä.
Enkä oikeasti epäile, että lankeaisit tuollaiseen ansaan, mutta minusta sitäkin on vain hyvä ajatella heti alussa vakavasti. Ettei vain lähde vahingossakaan sille tielle.
Samalla ymmärrän tuon työpaikan paineen todella hyvin. Olen itse sitä mieltä, että raitistuminen on käytännössä mahdotonta, jos avopuolisona on ongelmakäyttäjä. (Joku jossain joskus on varmasti onnistunut, mutta silti.) Samoin, jos ystäväpiiri koostuu pelkistä suurkuluttajista ja kaikki sosiaaliset suhteet perustuvat käytännössä juomiseen. Eli ympäristöllä on kyllä ihan vissi vaikutus. Olen nuorena työskennellyt laivalla ja väitän, että siellä olisi ollut mahdotonta olla juomatta, mikäli halusi yhtään kuulua porukkaan. Toki se oli ympäristön syy, ei raittiin, mutta yhtä kaikki. Jos joku kieltäytyi olusesta vaikka kesken työvuoron, hänet lytättiin aivan huolella. Leikkisästi mutta tosissaan. Ymmärtääkseni nykyään on onneksi sielläkin eri meno, ja moni nuori työntekijä arvostaa enemmän unia ja kuntosalia.
Mitä loppuelämän raittiuteen tulee, en ole koskaan tehnyt sellaista päätöstä. Olen ollut nyt juomatta kaksi vuotta, enkä muista ihan tarkkaan mistä lähdin. Ehkä kuukaudesta, sitten kolmesta. Joka tapauksessa mielessäni siinsi vuosi ilman alkoholia. Ajattelin, että se on ihmiselämässä lyhyt aika kokeilla juomattomuutta. Siinä ajassa ehdin kuitenkin kunnolla huomata miltä se tuntuu, kokea kaikki juhlapyhät ja -kaudet jne. Nyt minulla ei ole mitään tavoiteaikoja, mutta ajattelen edelleen, että tuollahan sitä alkoholia on kaupat pullollaan. Voin juoda jos joskus tulevaisuudessa vielä haluan. Nyt kuitenkin jo tuntuu, etten halua. Mutta se halu syttyi todella hitaasti kuukausien kuluessa, eli jos sitä jää odottelemaan, saa todennäköisesti odotella, ehkä hautaan saakka. Aluksi piti todella olla juomatta aika lailla väkisin, päivä ja minuutti kerrallaan, muistaen aamujen ihanuuden.
Mutta aika tekee tehtävänsä, ja sanoisin että yleensä vain aika. Eli mitä pidemmän välin viimeiseen huikkaan saa, sitä helpommaksi olo käy.
Konkreettisia keinoja kaikilla on erilaisia. Joku tarvitsee korvaavaa tekemistä, esim. liikuntaa. Itse en sellaista halunnut, vaan jatkoin elämää kuten ennenkin, vaihtaen vain juoman laadun vissyyn ja alkoholittomiin korvikkeisiin. Niitä vissybokseja menikin alkuun huimaa tahtia. Toisaalta pysyi tuttuus siinä, miten tölkkejä ja pikkupulloja kannettiin kauppaan.
Tosi paljon tsemppiä, toivon sinulle kaikkea parasta. Retkahtamisen ei pidä olla maailmanloppu, muttei myöskään uusi normaali. Onnittelut vielä uudesta elämästä ja todennäköisesti terveistä lisävuosista. Ei kun kevättä kohti! 
8 tykkäystä
Moikka Miu :). Tervetuloa palstoille!
Moikkaa Miu.
Jos loppuelämän raittius hirvittää, voi tietysti miettiä sitä toista polkua.
Askel askeleelta eteenpäin.
Voimia taisteluusi. 
1 tykkäys
Kuulostaa niin tutulta. Ravintola-alalla myös monta vuotta toimineena varsinkin takavuosina, niin kuin sanoit, meno oli hurjaa. Erityisesti baarihommissa oli ihan vakio jäädä “tilityskaljoille” vuoron päätteeksi ja tosiaan siitä rynnittiin vielä usein johonkin paikkaan, mikä oli myöhempään auki. Tilattiin prikallinen snapseja ja juotiin hirveetä vauhtia ennen valomerkkiä. Eihän siinä mitään järkeä ollut, mutta kaikki sitä teki. Itse en sortunut työaikana juomaan, mutta monelle sekin oli jokapäiväistä, kahvin joukkoon vaan just jallua tai jekkua yms, yksikin sankari lisäsi teetä jallupulloon ettei työnantaja huomaisi, aika laimeeta alkoi olla lopuksi 
. Lisäksi tuli vietettyä myös vapaa-aikaa siellä työpaikoilla, oli helppo mennä yksinkin, kun aina oli tuttuja paikalla. Nuorempana ei krapulat olleet mitenkään pahoja eikä tarvinnut sitä korjaussarjaa toisin kuin nykyään. Saattettiin hyvinkin hillua aamuneljään ja sitten avaamaan kuppilaa aamupäivällä, ei mitään ongelmaa. Ja sama juttu yöllä uudestaan. Noista ajoista jäi päälle jotenkin sellainen, että ei tahdo vieläkään käsittää sitä, ettei kroppa ja pää kestä alkoa enää lähimainkaan samalla tavalla. Ja mulla oli nuorena aivan älytön viinapää, edes tiukat ei saaneet mua yleensä mitenkään tolkuttomaan kuntoon. Kunnes sitten olin pari vuotta juomatta kokonaan, lapsi syntyi ja siinä se sitten meni ihan huomaamatta selvänä, kunnes palasin töihin ja sama juttu jatkui. Nyt vaan ei enää ollutkaan sitä toleranssia samaan malliin ja sitten alkoi kaiken maailman törttöilyt. Nyt kun tätä kirjoittaa, niin vieläkin hävettää niin että meinaa pää hajota. Saatoin häipyä pariksi päiväksi jonnekin ilmoittamatta mitään kotiin, ettei vaan hyvä ryyppyputki pääse katkeamaan. Sitten kun sain tarpeeksi, soitin pokkana miehen hakemaan milloin mistäkin, välillä jopa muutaman sadan kilometrin päästä. Ei ollut huolen häivää kun kännissä paineli menemään, saatoin valvoa monta yötä ja olla myös syömättä. Luojan kiitos tuommoiset touhut on sentään jääneet taakse, nykyään en uskalla edes osallistua pikkujouluihin tai vastaaviin, vedän aina överit ja mokaan totaalisesti. Vaan eipä se juominen ole loppunut, nyt vaan istun kotona ja tissuttelen yksin. Edelleen voi kyllä mokailla esim laittamalla jotain älyvapaita viestejä esim lapsille tai eksille tai Facebookiin kaikkien riemuksi.
Ohhoh, anteeksi avautuminen sun ketjuun, lähti vähän laukalle tässä krapuloissa tuskaillessa. Mutta tsemppiä sulle matkaan raittiutta kohti 
4 tykkäystä
Kiitos @timski! Tosi hyvä ja elämänmakuinen postaus. En usko että @Miu mitenkään pahastuu osallistumisestasi keskusteluun.
Semppiä!
1 tykkäys
Miu ei todellakaan pahastunut, vaan hyvinkin paljon mielistyi! Kiitos todella paljon kun viitsit kirjoittaa; löysin valtavasti samaistumispintaa.
Just nyt on vähän kiirutta, mutta koitan ehtiä laittaa sinulle pidemmän vastauksen vielä myöhemmin tänään!
2 tykkäystä
Sen verran heti kysyisin sinulta rafla-alan kohtalotoverilta @timski tässä hoppuissani, että oletko koskaan yrittänyt työkaverin päihdekäyttöön puuttua?
Mulla on nyt näiden omien pohdintojen myötä jotenkin silmät auenneet sille, että meidänkin nollatoleranssi-duunipaikalla ja ihan omassa tiimissä (iso talo) on useampia henkilöitä, joiden käyttö on vähintäänkin riskirajoilla. Esihenkilönä se kuuluisi minulle se varhainen puuttuminen, mutta tuntuu pirun tekopyhältä alkaa toiselta kyselemään päihdekäytöstä kun oma pää on jalluämpärissä.
@Miu ei niihin puututtu, päinvastoin ennemminkin mahdollistettiin juominen. Minäkin olen eräät kerrat jemmannut vaahtokaljat talteen kokille tai käynyt lurauttamassa kossua kahviin. Nykyään teen enää keikkaluontoisesti töitä, eikä noissa satunnaisissa kohtaamisissa juuri kiinnitä huomiota toisten mahdollisiin ongelmiin. Sen verran olen toki huomannut, että nuorempi väki ei enää tosiaan touhua siihen malliin kuin me aikoinaan. Jälkeen päin ajateltuna olisi varmasti pitänyt toimia toisin, mutta kun se kulttuuri alalla nyt vaan oli sellainen, sitä touhua pidettiin ihan normaalina. Ymmärrän kyllä hyvin, että sinun on vaikea puuttua toisten mahdolliseen ongelmakäyttöön kun itse taistelee saman asian kanssa. Toisaalta sinulla on taatusti kokemusta aiheesta, joten ehkä sitä voisit jotenkin hyödyntää?
@timski Joo, nuorisolaisilla onneksi tuntuu olevan erilainen asenne noin yleisesti!
Omasta porukasta kuitenkin hiukan alkanut kantamaan huolta (siis juuri niistä pikkuisista), ettei heilläkin liiaksi normalisoituisi. Meillä on minun lisäkseni muitakin vanhan liiton kyyppareita, joille happy meal ei tarkoita purilaista ja muovilelua.
Ihan hiljattain kävi ilmi, että uudehko vuoropäällikkö oli hyvästä serviisistä henksua palkinnut just tarjoamalla viinit/bisset tms. Mun ihana pieni super-tarjoilijaneiti tällä viikolla kysyi, että “mikset sä Miu koskaan jää tähän viinille sun vuoron jälkeen ja lähde meidän kanssa jatkamaan sen jälkeen? X (edellinen rp) ja y (uusi vp) aina on lähtenyt!”
Onneksi sen verran on ikä tuonut viisautta, että en oo lähtenyt nykyporukan kanssa kuin kahdesti special occation-tilanteessa ja silloinkin kahden tuopin jälkeen muualle tinaamaan eikä siinä lasten edessä mokaamaan. Niistäkin toinen oli lähellä mennä mereen yhden alaisen touhun takia.