miten voitte hyväksyä juovan miehen?

Kotikanava
1

Haluaisin ihan vain kysyä, en aiheuttaa mitään draamaa tai sen suurempaa kinastelua täällä, vaan ihan mielipiteitä siitä, kuinka te jaksatte katsella miestä joka juo ja pettää.

Oletatteko, että juuri teidän mies ei petä?

Itse tiedän yhden sekakäyttäjän, jolla on kolme lasta ja jonkinlainen vaimoke. tämä vaimoke vain katselee miestään… he asuvat yhdessä, siis toisinsanoen tää mies vaan asuu vaimokkeensa ja lasten luona, mutta viettää viikonloput täysin huruelämää ja pettää…

Niin surullista. Lapset 10, 8 ja 11kk.

2

Hei vaan,
meinaatko että joku miestyyppi tai yleisemmin ihmistyyppi on olemassa, joka olisi jotenkin ulkopuolella kaikesta mikä saattaa rikkoa avioliiton tai parisuhteen.
Tunnet yhden sekakäyttäjän —
minä tiedän useita lääkäreitä, pappeja, opettajia jne jne jotka ovat pettäneet ja eläneet kaksoiselämää.
Ihmisuhteet ovat kahden kauppoja eikä niihin milloinkaan voi yksin vaikuttaa. Juomisen lisäksi on monta muuta mahdollisuutta saada siipeensä.
Hyvää jatkoa sinulle!

3

Ihmiset muuttuvat, toiset osaavat alkuun näytellä, jotkut sairastuvat, kolmansista tulee seksiaddikteja, neljänsistä rahantuhlaajia, viidensistä viinanjuojia…voi näitähän riittää. Meissä on jokaisessa omat vikamme. Kun asettuu muiden yläpuolelle saattaa pudota vielä melko korkealta :cry:

4

ei pettäminen ollut ensimmäinen pointti.

Kyllä aineet sen äijän pään on sekoittanut, muttA mikä ihme saa ihmisen vain kaipaamaan toista ja ottamaan aina turvaan, tekemään jopa lähes kymmenen vuoden jälkeen uuden lapsen, jotta ei vain kadottaisi miestään.

Vaikka mies ei halua seurustella, vaikka mies on tehnyt selväksi, ettei myös aijo muuttua, niin miksi ihminen toimii silti näin, ettei osaa luopua.

5

Niin, mäkään en nyt oikein ymmärrä, mitä ihmisryhmää ap tarkoittaa (näillä juovilla miehillä ja näillä naisilla, “teillä”, jotka voivat/voimme nämä miehet “hyväksyä”). Varmasti sekä alkoholisti- että narkkarimiehillä ja naisilla, ja samoin sekakäyttäjillä on erilaisia seksuaalitapoja - eli on uskollisia ja pettäjiä yhtä lailla, miksei vaikka avoimessa tai monisuhteessa olevia. Yhtä moninaiset ovat varmasti näiden ihmisten sekä heidän puolisoidensa syyt yhdessäoloon, ja “hyväksymisen” tasokin varmasti vaihtelee. Onko se esimerkiksi hyväksymistä, että ei lähde heti paikalla, kun alkaa aavistella ongelmia? Tai se, että joskus harmittaa, kun toinen juo, mutta ei jätä tätä?

Ja pettäminenkin on pitemmässä suhteessa, jos on lapsiakin, vähän monimutkainen juttu, että kannattaako panna kerrasta poikki. (Tämä siis on minun mielipiteeni, muilla voi olla omansa.)

Minä olin runsaasti alkoholia käyttävän miehen kanssa lähes kaksi vuotta kimpassa, koska se on ihana ihminen. Vaikka on harmittanut ja hävettänyt, että annoin ahdistaa niinkin paljon ja satuttaa, että en lähtenyt aiemmin, jne. on hän ihminen siinä missä muutkin, arvokas ja vielä lisäksi erityisen kultainen luonnekin, ja hauska. Ja ei muuten pettänyt. Ainakin niin minä luulen.

6

Pidemmässä suhteessa sekä alkoholismi että läheisen tunnevammaisuus on eteneviä sairauksia. Ei se ole olu olenkaan sellaista siloin ehkä 20 vuotta sitten kun suhde alkoi.
Itse olen alkanu seurustella 15 vuotiaana paljon alkoholia käyttävän miehen kanssa, mutta silloin se oli vaan tosi coolia. kaiki kaveritkin näytti juovan. Ensimmäisen kerran tajusin, että ei se juominen ole hanskassa, kun odotin ekaa lasta ja yhdessä oli oltu jo 7 vuotta. Sitten olikin jo itse liukunut siihen sotkuun syvemmälle ja se oli oma normaali. Toki mullakin oli taustalla se, että olen alkoholisti suvusta, eli juova mies oli mule normaali. Isän juomattomudesta puhuttiin paljon isompana ihmeenä kui juovien sukulaisten uomisesta. Normaali oli muuttunut epänormaaliksi ja epänormaali normaaliksi.
Ja kaiki juovat miehethän ei petä. On miehiä, joille viina on asia nro 1 ja pillu ja pulo ei mahdu pähän samaan aikaan. oma mieheni oli tälläinen. Joten mä oikeutin elämän sillä, että se ei sentään petä. ystäväni, jonka mies petti, taas oikeutti oman elämänsä sillä, että se ei sentään lyö. Molemmat katselimme norsunluutorbeistame toisiame ja ihettelime, miten tuo voi elää tuommoista elämää. Alkoholisti ei näe tilaansa, muta ei sitä näe läheinenkään, molemat ovat yhtä sairaita.

7

Alkoholin käyttö kohtuukäytöstä suurkulutukseen ja alkoholismiin on niin hiipivää, ettei sitä edes heti tajua. Ei se merkitse, että sen hyväksyisi.
Minä olin 18 v kun aloin seurustella mieheni kanssa, hän muutaman vuoden vanhempi. Kaikkihan sen ikäisenä joivat välillä rankastikin. Minäkin. Juominen tosin liittyi silloin juhliin ja hauskanpitoon kavereiden kanssa, arkena oltiin selvin päin. Myös mies. Ja päin vastoin kuin monet muut tuntemistani pojista, hän hallitsi juomisensa. Ei ollut koskaan liian humalassa. Hän tuntui myös “kestävän” viinaa paremmin kuin moni muu. En ollut ennustaja, en voinut tietää että 15 vuoden päästä hän olisikin alkoholisti.
20 vuoden yhteistä elämää on vaikea pyyhkiä pois, vaikka viimeisten vuosien aikana ongelmat ovatkin lisääntyneet. Arki on kuitenkin niin vahva voima. Ja vaikka oikeasti haluaisin päästä juopostani eroon, vaatii aikamoista kanttia olla koko ajan johdonmukaisen vihainen ja v*mainen, niin että toinen ymmärtäisi, että olen tosissani. Ei sitä jaksa koko ajan haastaa riitaakaan. Mutta merkitseekö se hyväksymistä? EI, EN HYVÄKSY.
Pettämisestä en tiedä, se ei ole ollut meidän ongelmamme, tai en ainakaan tiedä siitä.

8

mietin tuota pettämistä… jotenkin siinä konkurssissa, kun kaikki ei mennyt muutenkaan toivotusti, pettäminen ei ehkä tuntunut niin pahalta kuin mitä tuntuisi ns. terveemmässä liitossa. Minä ainakin ei-juovana ajattelin että sekin on jotain mihin juoppo vain ajautuu kun siellä baarissa illasta toiseen nojailee. olen luonteeltani mustasukkainen mutta pettämiset pystyin sietämään kun se oli yksinkertaisesti minusta säälittävää.

9

okei, kiitoksia jo vastatuista kysymyksistä.

Minä olen itse myös katsellut jos jonkinmoista juoppoa ja narkkia ja mitä lie, mutta aina olen lopulta osannut päästää menemään, kun tiedän, etten halua miehekseni juoppoa.

Tämä mies josta puhun, on 30- vuotias, kolmen lapsen isä. Hän ei seurustele, ei halua seurustella. Aikaisemmin sanoi minulle, että lopettaisi juomisen, jos vain löytäisi jonkun jonka kanssa voisi seurustella. Minä sanoin silloin hänelle, että minusta ei ole siihen, että jaksaisin katsella hänen tolkutonta ryyppäämistä ja kaman kiskontaa. Minä sanoin hänelle, että hän juo jos hän juo, mutta ei tarvitse kuvitellakaan, että minä lähtisin mukaan siihen touhuun.

Sanoin, että tässä minä nyt olen, ota tai jätä.

En pitänyt häneen sen kummemmin yhteyttä, no eipä hänkään minuun. Tämä tapahtui joskus, kun sitä nuorinta lasta ei vielä ollut. Ei hän halunnut seurustella lastensa äidin kanssa, mutta ilmeisesti ei ollut muuta vaihtoehtoa, joten hän otti takaisin lastensa äidin elämäänsä pysyvästi, he tekivät sen kolmannen lapsen.

He tekivät lapsen, asuvat yhdessä, mutta eivät seurustele…

Tapasin taas tämän miehen, vuosien jälkeen, yhtälailla hän vie minun jalat alta kuin ennenkin, mutta en voi langeta, koska hän ei aijo koskaan edes parantua sairaudestaan, eikä mielestään ole edes sairas.

Hän sanoi, että asuu lastensa äidin kanssa… mutta aikoo muuttaa joskus omaan kotiin, no, ei luottotietoja, ei yhtään mitään, joten epäilen tuota muuttamista.

Mutta mä vain mietin sitä, että voiko se toinen osapuoli olla niin sokea, että ei näe oikeesti sitä, mitä se mies tekee. se mies pettää, väittää ainakin ettei seurustele ja niin edelleen.

Miksi kukaan nainen haluaa tehdä itselleen sellaista, että pilaa oman elämänsä. Nainen elättää, nainen hoitaa lapset ja kodin, nainen ei käy etsimässä toisia miehiä… Mun päähän ei vain mahdu se ajatus siitä, miksi se nainen kiduttaa itsensäkin hengiltä, koska ei siitä voi tuntua kovin hyvälle, jos mies käy siellä vain nukkumassa. Ei kutsu paikkaa edes omaksi kodikseen.

Vai valehteleeko kaiken tuon vaimokkeelleen, ei kerro totuutta siitä mitä huutelee kylillä. Kaikki on mahdollista. Surullista.

10

Se, joka valehtelee yhdelle, valehtelee myös toiselle. Gigolo-tyyppiä varmaan. Se, joka pettää yhtä, pettää muitakin ennemmin tai myöhemmin. Tämä avopuoliso on onnellinen osastaan hänen lastensa äitinä, ehkä se riittää hänelle.

11

Parveke, sinäpä sen sanoit. Onhan näitä Auervaaroja, jotka kertovat naisille miten kurjaa elämä on kotona, miten aikovat erota ja mitä suunnitelmiaon uudelle elämälle. Yleensä sitä eroa ei vain syystä tai toisesta voi juuri sillä hetkellä viedä eteenpäin. Nuo tarinat ei välttämättä vastaa pätkääkään sitä tilannetta, mikä on kotona. Kotona voidaan kertoa tarinaa ties mistä työmatkoista, vaativista sukulaisista tai muusta. Nuo ihmiset on semmoisia, etteivät edes osais olla yksin.

Eikä tuohon valehteluun edes tarvi olla alkoholisti! Mutta jos ihminen on alkoholisti, niin se valehtelee varmasti. Ja kaikille, myös itselleen.

12

Kyllä joo…valehtelua ja suuria puheita. aloin heti suhteen alussa pitää kirjaa eksän sanomisista kun luulin tulevani hulluksi kun asiat toteutuivat ihan eri tavalla kuin mitä niiden oli kerrottu toteutuvan. Nyt olis 11 päiväkirjaa täällä tallessa, pitäisikö ihan lähettää ystävänpäivälahjaksi sille Idiootille (numero jotain 78) joka tällä hetkellä uskoo hänen juttujaan :slight_smile:
Tai sitten teen eksästä joskus elämänkerran, työnimenä vois olla Vahinko kiertää.

13

^Sen verran täytyy sanoa, että mä muutuin itsekin sellaiseksi “lupailijaksi” kun tossa miehen rinnalla aikaa kuluttelin ja roikuin elämänsyrjässä kiinni. Enhän mäkään saanut mitään aikaiseksi.

Mulla onkin nyt tässä irrottautumisessa kova työ, kun ensinnäkin mietin omaa alkoholinkäyttöäni, sitä, missä määrin se elämäntapa minut valloitti, ja missä määrin olin siinä kiinni - ennen kaikkea MIKSI, siis MIKSI jopa pidin siitä helvetin lusmuilusta… niin, kuka nyt ei toisaalta laiskottelusta pidä. Mutta jossain vaiheessa vaan tuli se kohta, missä alkoi vihata omaa laiskaa itseään ja sitä, että elämä oli notkumista.

Ja uskon, että tämä toisaalta opetti mulle paljon joutilaisuudesta, mä en oravanpyöräelämästä edes välitä, mutta rajansa kaikella; se juopon elämä, missä mennään päivä kerrallaan, duuniin raahaudutaan, mutta sitten taas juodaan ja kaikki jää aina tekemättä. Tai ainakin helvetin vähän tulee tehdyksi.

14

Olen niin haukkunut eksää tällä ja sitä bimboa joka muutti sen luokse ennen kuin mun mielestä me oltiin edes erottu…
Mutta siinä eksäni oli erinomainen, että hän oli ylpeä siitä että mä en juo. Aluksi join joitakin siidereitä hänen seurassaan kun kerta kapakassa aina istuttiin mutta lopulta join vaan jaffaa ja eksä toi lasin vettä samalla kun haki itselleen lisää. Paikka missä istuimme kolme vuotta ei ollut mikään lintukoto. Jos eksä olisi sanonut juo sinäkin, olisin varmaan juonut olin niin rakastunut. Mutta kestin sen sairaan maailman selvinpäin - vaikken aina hymyillytkään enkä jaksanut taputtaa käsiäni ihan jokaisen karaokekappaleen jälkeen jonka hän lauloi upeissa fiiliksissään tulevien ja menevien panojensa kanssa…
Eli en juonut ja olin silloin reipas, eksäkin tietysti tykkäs kun oli sitten sunnuntaiaamuisin vierellä nainen, joka lähti kauppaan ja tiskaili…oli normaali. Silloin mä olin reipas.
MUTTA nyt kun se otti sen s–tanan idiootin sinne, nyt olen niin maahan lyöty että NYT musta ei ole mihinkään - en jaksa tiskata, en siivota, töissä käyn ja se on siinä, melkein kaikki muu jää roikkumaan. SIITÄ mä olen niin katkera kun toinen vaan jatkaa porskuttelua ja mä jäin tän elämän kanssa ihan jumiin!!!

15

P.S. ehkä mä sitten saan rauhan kun eksä tekee tästä nykyisestään (perheenäiti) alkoholistin, selvinpäin ne on aika rankkoja maisemia mitä siellä on

16

^^Mä kyllä nään tuon toisin päin. Siis että jos hän jatkaa juomistaan ja sinä olet raitis ja vapaa, sullahan on maailma auki. Ei se, että jollain on toinen ihminen läheisyydessään, vielä tee siitä mitenkään autuasta. Pikemminkin on säälittävää, jos ei ihminen osaa sen vertaa yksin olla.

Tai siis kun itsekin koen (kai mulla on ylikehittynyt itsetunto) että saisinhan mä toisen juopporetkun korvaamaan ton edellisen ihan million hyvänsä, en vaan halua. Tai vaikka mitä muuta säätöä. Mun vaan pitää päästä jaloilleni, siksi torjun kaiken herutuksen, mitä mun suuntaani tässä kulkee.

17

Kiitos kannustuksesta - ja näinhän se järjellä ajatellen on. Järkipäivät vaan ovat vähän harvassa. En minäkään halua ketään nyt tähän itseäni komentelemaan, en todellakaan halua jännittää kenenkään kapakkagigolon tulemisia ja menemisiä. Mutta kyllä se koville ottaa käydä yksin nukkumaan kun tietää että se entinen oma ihminen siellä meidän sängyssä kietoutuu johonkin toiseen… Ja jotta muistaisin että se muija ei saanut kuin alkoholistin niin kelaan ja kelaan ja kelaan millaista se oli. Muuten mun silmissä on koko ajan vain kuva siitä miten onnellisia he on.
ARGGGH. Miten joku voi päästä pälkähästä, katsomatta peiliin ollenkaan välillä. Maksamata velkojaan. Porskuttaa vaan.

18

Pohdiskeltiin, miksi nainen alkaa seurustella päihdeongelmaisen kanssa… totta, näin jälkikäteen katsottuna idea tuntuu toki maailman typerimmältä. Olen itse ihminen joka ihastuu hyvin hitaasti, mutta kun on johonkin ihmiseen kiintynyt, niin ei sitten pääse taas eroonkaan.

Tutustuin mieheen ja muutimme hyvin nopeasti yhteen asumaan. En tajunnut juomisen olevan päivittäistä, koska emme ennen yhteenmuuttoa juuri nähneet viikolla töideni takia ja viikonloppuisin ajattelin että juominen on “normaalia” kuten muillakin nuorilla. Mies valehteli minulle tehdäkseen hyvän vaikutuksen, hänen lääväkämppänsä jossa oli asunut vuosia oli vain “väliaikainen varasto, ihan just tulin”, viiden vuoden työttömyyden sijaan hän selitti että “ihan just nyt mulla ei ole töitä mutta koko ajan haen” jne.

Muutettuamme yhteen tajusin juomisen valtavan määrän, mutta miehen ystävä, joka on patologinen valehtelija, selitti mulle että “miehen juominen on vain väliaikaista, sitä nyt vaan stressaa tämä muutto”. Ja minä tyhmä uskoin! Vajaan vuoden kuluttua sitten muutettiin erilleen kun naapurit ja poliisit olivat juosseet oven takana tarpeeksi ja minä ollut mustelmilla.

Tässä vuosien varrella olen ainakin tullut hyvin tutuksi alkoholistin valheisiin… mutta silti uskon välillä, koska olen sellainen nuori idealisti, joka haluaa aina nähdä asiat positiivisina ja iloisina. En osaa kyynistyä, kuvittelen aina, että asioita voisi jotenkin muuttaa. Nyt minun täytyy kuitenkin opetella muuttamaan itseäni… on pakko hyväksyä, että en voi auttaa miestä. On pakko opetella elämään omaa elämäänsä.