Miten työstätte häpeän tunnetta (tai muita tunteita)?

Me Lopettajat
1

Ensimmäinen viestini, pahoittelen jos teen jotain väärin tai keskustelua tästä aiheesta on jo.

Mulla on lapsuudesta asti kroonistunut häpeän tunne, jonka lääkitsin aineilla. Nyt siis kuivilla jo. Mulla tosiaan silloin päihteillessä oli se maailman valloittaja olo tottakai ja sitä tuli tehtyä niin paljon kaikkea pahaa, ärsyttävää tai muuten häpeällistä.

Tuntuu tosi ylitsepääsemättömän vaikealta aina ajoittan yrittää tehdä yhtään mitään. Mua päivittäin vaivaa takaumat ja ne hajottaa. Sit tulee niiden yhteydessä tunnekohtauksia: surua, vihaa, häpeää. Hiton vaikeita tunteita ja tosi yliampuen. Miten ootte päässeet näistä yli vai pääseekö niistä?

2

Mulla ei oo sulle vastausta, mutta tuun kärkkymään, jos jollain olisi viisaita sanoja, joita voi hyödyntää. :laughing:

Mulla häpeä iskee kausittain, se on kamalaa. Yritän lohduttautua sillä, että tehtyä/sanottua ei saa takaisin, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen minulla on mahdollisuus vaikuttaa.

3

Minua on helpottanut näissä häpeän tunteissa AA-palaverissa käynnit. Siellä oppii ymmärtämään, ettei suinkaan ole ainoa, joka on vastaavanlaisia töppäilyjä tehnyt päihteilijä. - Minusta on parempi ajatella positiivisesti asiasta, että on tullut töpättyä mitä on, mutta tänään olen raittiina ja elän paremmin.

Vertaistukea tosin saa muualtakin kuin AA:sta tai NA:sta.

4

Aika. Se on ainoa dynaaminen tekijä, joka helpottaa ja jopa osittain poistaa menneet synnit, tuskat, häpeät ja nöyryytykset.

Jäin todella pitkäksi aikaa jumi-nimiseen tilaan nuoruuden rakkauteni karahdettua meikän juopottelun vuoksi karille kauan sitten.
Silloin ei vaan ollut työkaluja tai muutakaan mieltä pitempää välinettä ja kokemusta ja ymmärrystä elämän perusasioille.
Nyt on jo vähän enemmän. Se ei ehkä ole paljon, mutta se riittää vallan hyvin tähän aikaan ja tähän jaloon, harmaantuvaan ikään.

Teoreettinen kemiallisen addiktion kuvaus ja psykologinen draaman kaari on ihan okei opiskella ja lukea toisten tarinoita.
Itse ne menneet “kauhut” ja häpeällisenä koetut tilanteet kuitenkin joutuu kohtaamaan ja yleensä aamuyöllä unettomuuden tilassa.
Niitä tulee vieläkin. Ovatko ne vaarallisia ? Pitääkö pelätä ? Mitäkö teen ? Mitä ne koittavat kertoa ollessani ns. heikon hetken vallassa.

En minä tiedä. Mitä sillä on väliä kymmenien vuosien jälkeen. Ei sillä enää ole. Pitää nähdä iso kuva ja tehdä sovinto menneisyytensä kanssa. Filosofisesti ja zeniläisittäin. “Se oli sitä aikaa. Selvinpäin en ois ollut kännissä, enkä ois tehnyt ja sanonut sitä ja tätä” ja silleen.

Eteenpäin ja ajan kanssa. Ja muuta välinettä ja keinoa ei taida oikein ollakaan. Yksin tuoppisi jäljet sä tunnet.
Kyllä ne pelon ja häpeän karmit mukana tulevat koko loppuelon ajan, mutta niin tulee tämä uusi aikakin ja elämä,
jota ei olisi ollut ilman elämän merkittävintä päätöstä jättää entinen vapaaälyinen elämäntyyli.
Jälkimmäinen voittaa ja ymmärrys tämän tautiluokan näkymättömistä versoista ja jälkiaalloista.

==>

edit.
Miten työstätte häpeän tunnetta (tai muita tunteita)? Nyt luin kysymyksen tarkemmin. Elämän juoppo- ja päihdevuosien jälkeen pitää vaan kestää tietty määrä morkkiksien jälkipolttoja, jos niitä on esim. pitkässä päihdeurassa tullut tehtyä, kuten hyvin usein on.

Muita tunteita. Tämä on aihe, jota ei juuri koskaan käsitellä. Mitataan vaan kaikkea päivillä, viikoilla ja kuukausilla, vuosilla.
Niinkuin asiaan kuuluukiin, tavallaan !

Alkoholismi on tunne-elämän sairaus. Elämä taas on täynnä tunteita, eikä tarkemmin miettien siinä muuta olekaan.
Älyä ylistetään ja korkeaa osamäärää ihannoidaan. Harvalla juopolla silti on riittävästi itsesuojelevaa pojoa eli viisautta olla vahingoittamatta itseään. Päivittäin dokaamalla tehdään hidasta ja lopulta nopeaa itsemurhaa.

Elämässä mun mielestä ei ole kyse yhtään muusta, kuin että suurin piirtein tuntee itseään ja tietää, mitä haluaa.
Ilman näitä kahta kohtaa ei mistään oikein meinaa tulla ees ½valmista. Ei sitä voi toisen mieliksi alkaa elämään ja myötäillä muita.

On hyvä miettiä, miksi haluaa tehdä jotain duunia ja tajuta, ettei sittenkään se ala ole tarpeeksi kiinnostava.
Ettei joku ihminen ole itselle hyväksi. Että joku ihminen on itselle hyväksi. Miksi asua kaatopaikalla. Miten talous kuntoon.
Mikä harrastus todella kiinnostaa ja toinen on kuin karvasta kalkkia. Miksi jokin asia tai tapa kuuluu pois. Jne. Yms.

Kyllähän jotain kehitystä täytyy yksittäisellä ihmisellä tapahtua, kun niinkin iso elämänmuutos tapahtuu.
Muutos tulee vasta jälkeenpäin ja usein pelätään jotain uutta niin kauheasti, että siksikin tarraudutaan siihen vanhaan - pulloon !

Joo, aihepiiri on kiinnostava. Ehkä elämän voi suorittaa ilman mitään itsetutkiskeluakin ja analyyseja - > silleen
robottimaisesti menestyä ja tosta vaan kaataa kaikki raja-aidat ja vastukset. Ja eittämättä: ihmisiä on moneksi.

Tässä ainokaisessa elämässä on ihan mahdollista tulla onnelliseksi. Se alkaa nähdäkseni sisäisellä tasapainolla.

:arrow_right:

5

Moi,

Minulla ei ole jakaa neuvoja tai varsinaista omaa kokemusta nimenomaan häpeän tunteesta, ainakaan suuremmassa mittakaavassa, mutta suosittelen lukemaan Kaija Myllyviidan kirjan Häpeän hoito. Mielestäni oli hyvä. Löytyy myös äänikirjana mm Storytelistä.

Itse olen yrittänyt vaikeina hetkinä lohduttaa itseäni samalla tavalla kuin lohduttaisin parasta ystävääni samassa tilanteessa. Mutta myönnettävä on, että on tosi vaikea löytää välillä se myötätunto itseään kohtaan.
Kyllä näitä itsensä kehittämistapoja ja lohdutustapoja on tullut opeteltua, kun on ollut pakko löytää alkoholin tilalle muuta. Vaikeita tunteita hallita, mutta uskon että kaikkea voi oppia kun haluaa :slight_smile:

6

Häpeä on syvässä ja voimakas&valtaava tunne.
Koetan kertoa itselleni että riitän tällaisena vajavaisena. RIITÄN ITSELLENI ja osalle muistakin.
Olen arvokas ihminen kuten muutkin ovat. Eli itsetsemppausta. Toistoja ja alkaa itsekkin vähitellen uskoa totuuden.

Menneet olisi hyvä käydä läpi ja huomata, että on ollut olosuhteiden uhri.
Mokia on tullut itsekkin tehtyä riittävästi.Ne ovat menneitä ja niitä ei tarvitse (ainakaan toivottavasti) toistaa aina vaan.

Alkuun ja aika pitkäänkin on tunne-elämä myllerryksissä. Se kuulunee toipumisprosessiin. Tärkeintä on kai ettei ala
taas paeta tunteitaan juomiseen.
Tsemppiä.

7

Nyt se iski taas tänään yllättäen aamulla tosi pakottavana tunteena jolloin on pakko päästä suihkuun. Samanlaisena pakotuksena kuin raiskauksen jälkeen.
Oon ollut tosi huutava, tyhmä ja ärsyttävä. Anteeksi. Oon ollut oksettava ja rikkonut toisten rajoja. Anteeksi.

Ehkä se tästä toivottavasti

8

Kyllä se siitä,usko pois.
Niin: olis hyvä setviä noita juttuja jonkun kanssa kun itsekseen se ei vaan oikein onnistu.
Taisitkin mainita, että suhteelisuudentaju hämärtyy.

Oisko ketään tuttua,kaveria,ystävää?
Terapeuttikin voisi olla paikallaan.

9

Ompas kiva, kun joku internet-ihminen vielä tähän vastasi. Kiitos paljon siitä. Juttukaveria on kyllä ja kiitollinen olen joka ikisestä heistä. Elämässä on asiat tällä hetkellä oikein mallikkaasti. Etenkin silloin kun muistaa ettei menneisyys määritä ketään.

10

Kyllä ne häpeän tunteet seuraa kait lopun elämää. Välillä hellittää ja taas uusi aalto pyyhkäisee, mutta ajan kans päivä kerrallaan niihin saa välimatkaa. Siis niihin törkeisiin tekoihin joita katuu.
Olen käynyt ripittäytymässä, mikä kyllä antoi sillähetkellä ihan hyvän olon ja auttoi pitkän aikaa. Terapian kävin läpi, no, auttoi, muttei poistanut mitään. Vertaisryhmissä ei oikein voi puhua kaikesta, mutta joku luotettava kummi oli jolle puhuin.
Nykyään olen jo tullut siihen tulokseen että mieleni on yliherkkä. Syyllistän itseni liian herkästi. Tai syytän muita.
Siksi olisi tärkeää nuorille puhua, kirjoittaa siitä, että omat valinnat, joita tekee voivat vaikuttaa koko loppuelämään. Joitain asioita ei voi perua, ne on peruuttamattomat. Myös jokin onnistuminen voi olla peruuttamaton hyvän lähde. Niihin kannattaa kiinnittää katse, missä olen onnistunut, missä olen hyvä. Ihmisessä on aina myös hyviä puolia. Meissä kaikissa on sekä hyviä puolia että huonoja, kukaan ei ole täydellinen.
olen ainakin yrittänyt sopia tekoni, hyvittänyt tai ainakin pyytänyt anteeksi. Ehkä ajan kanssa ne annetaankin, joskus, ihan oikeasti eikä vain sanoina.

11

Mä kannan häpeää, olen varmaan aina kantanut Pienestä lapsesta asti. Ja tulen tietynlaista höpeää aina kantamaan. Mutta sairaalloisesta syyllisyydestä ja häpeästä aion eroon. Olen anteeksi pyytänyt, ja anteeksi saanut. En halua taikka voi jäädä vellomaan, välillä kaikenkattavaan tunteeseen. En.

12

Kiva, jos voin olla avuksi.
Olen kyllä sitä mieltä, että monet suomessa opetetaan häpeämään. Kasvatus on jotenkin vinksallaan.
Saatetaan sanoa ihna pienistäkin asioista:“Häpeäisit”.
Pieni,varsinkin herkkä, ihminen opetetaan häpeämään itseään ei niinkään tekojaan. Kasvatuksen suorittavat
kaiketi sellaiset,jotka itse on opetettu pienenä häpeämään itseään.

On asioita, joita on syytäkin hävetä ei kuitenkaan itseään. Mielestäni tuossa on suuri ero.

13

Olen pystynyt puhumaan eräälle henkilölle kamalimmasta häpeämuistostani, jonka tällä hetkellä tiedostan. Se on helpottanut. Sain asiasta aiemmin todella kovan ahdistuskohtauksen ja asian sanoittaminen vihdoin helpotti sitä. Nyt kun ahdistuskohtauksesta on aikaa ymmärrän, että tapahtuma ei ehkä ole maailman kamalin. Olen myös pystynyt jatkossa puhumaan asiaan liittyvistä jutuista, kun ne nostaa päätään pintaan. Saa nähdä, mitä kaikkea muuta sieltä päästä alkaa putkahtelemaan, vaikka oma mielikuvitus varmaan on se kamalin. On helpottavaa, kun tietää muiden ihmisten jakavan samoja kokemuksia ja ajatuksia. Loppujen lopuksi kaikkihan me ihmisiä vain ollaan

14

Tänään on taas olo, että voisi kiemurrella kuin maan matonen. Tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta, miten typerä paskakasa sitä on tullut oltua. Ja se typeryys ei ole ollut vain päihteiden yhteydessä tapahtuvaa toimintaa vaan koko olemukseni. Harmillista. Tekisi taas mieli koko maailmalle huutaa, että anteeksi. Olen nykyään kykeneväinen empatiaan enkä halua kenenkään kärsivän. Siksi oma käytös harmittaa ihan vietävästi myös. Kärsimys, jota olen muille aiheuttanut harmittaa enemmän kuin pelkkä itseään nolaava käytös.

15

Sattuipa erikoisesti kun satuin tulemaan sivulle.
Ei täällä mitään kommunikaatiota ainakaan itseni kohdalla ole ollut enkä ole siten viitsinyt täällä kirjoittaa tai käydä.

Tuohon sanoisin, että kyse saattaa olla syyllisyyden tunteesta ja se on siinä mielessä helpompi, että sille on käytännössä
mahdollista tehdä jotain. Pyytää anteeksi tai jollain toisella tapaa koettaa sovittaa tekonsa.
Miksi kannattaa pyytää anteeksi?
Moni asia on aonakin minua lakannut vaivaamasta eli herennyt pyörimästä mielessä kun olen koettanut pyytää
niitä anteeksi. Pään sisäinen kuohunta ja sekamelska on vähentynyt.
En nyt tiedä miten kohdallasi,mutta noin minulla.
Sinnittele,kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa.

16

Heippa.
Ajattelin myös omia ajatuksiani häpeästä kirjoittaa.
Häpeähän on hyvin hyödyllinen tunne. Se on tietynlainen moraalinvartija, häpeä ohjaa ihmisen toimintaa. Mutta niin kuin tiedämme, häpeä saattaa myös liiallisena kääntyä ihmistä vastaan, lamauttaa, ihminen ikään kuin käpertyy omaan häpeäänsä.
Meistä jokainen tekee tekoja, jotka aiheuttavat häpeää, ihan oikeutetusti. Mutta häpeän ei saa antaa jäädä ns. päälle tunteena. Häpeä ikään kuin ohjaa oikealle polulle.
Tietysti tärkeää on pyytää anteeksi, jos on tehnyt väärin kanssaihmisiä kohtaan. Mutta on osattava antaa itselle aidosti anteeksi. Yksittäiset teot eivät määritä sinua ihmisenä. Teot ja asiat muokkaavat sinua ihmisenä, eivät määritä sinua. Tärkeää on oppia tekemistään virheistä.
Meillä jokaisella on oma elämä ja tarina takanamme ja meidän jokaisen elämä on juuri oikeanlaista. Virheineen kaikkineen.
Varmasti jokainen päihteitä käyttänyt on tehnyt virheitä ja mokaillut ollessaan aineissa. Niiden mokien muistelu on välillä järkyttävää.
Päihteettömyys on erittäin hieno asia, mutta pitää muistaa, että silloinkin olemme se sama ihminen. Tosin usein muuttuneena. Ja edelleen päihteettömänä myös mokaamme ja teemme virheitä. Ja tunnemme häpeää. Itseä ei pääse pakoon. On vain opittava elää itsen kanssa. Parhaiten se käy hyväksymällä itsensä.
Tsemppiä kaikille, hengessä ollaan mukana.