Asian vierestä puhutaan paljon, Keskustellaan sellaisistakin asioista jotka eivät alkoholisteille kuulu.
Haluan avata keskustelun meille raitistuneille alkoholisteille tärkeästä asiasta:
Miten olemme toteuttaneet 12. askelta jokapäiväisessä elämässämme?
Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.
Yritän auttaa päihdeongelmaisia ja päihderiippuvaisia kaikilla käytettävissä olevilla tavoilla. En pakkotuputa 12 askeleen ohjelmaa, mutta suosittelen tutustumaan siihenkin. Suosittelen myös kaikille tutustumista AA:han tai NA:han, varsinkin kun ‘eihän se mitään ota jos ei annakaan’, niinkuin sanotaan.
Tapaan päihderiippuvaisia ja siitä toipuvia joka päivä, joten tämä on minulle hyvä aihe. Perusmiehelle pisteet nyt kyl tästä.
Meidän kaikkien tulee muistaa Bill W:n viisaus;
“Suurin osa 12-askeleen työstä tehdään kuitenkin sisällä AA-ryhmissä”.
Juuri noinhan se on ja siinä työssä olen mukana.
Ps. Ketostixi, eilen kävin AA live-ryhmässä. Teemapalaveri, alustus Päiväkerrallaan kirjasta ja lisäksi alkuperäisteksti johon se viittasi Isostakirjasta, “kerran alkoholisti, aina alkoholisti”.
Bill W:hän itse kuoli kemiallisen riippuvuuden aiheuttamiin sairauksiin, ja lisäksi mm. petti vaimoaan selvinpäinkin, joten hänen elämäntapaansa ei varmasti ole tarkotus seurata ihan tarkalleen.
Isossa Kirjassa on paljon hyvää selkokielistä tekstiä ja se oli myös aikaansa edellä, mutta ihan “Jumalan sanana” (puhuttu jo siitä liikaakin) sitä ei ole pakko ottaa.
Onkos AA-kirjasta tullut raamatun jatko-osa? kuten mormonin kirjasta mormoneille? ilmeistyikö Jeesus amerikassa ja perusti AA-ryhmän? kuten mormonikirkko väittää Jeesuksen ilmestyneen amerikas…?
Raamatun jatko-osan kirjoittaminen ei ole ihmisen määräysvallassa.
AA:n iso kirja on kuitenkin tärkeä vaikkei se minkään uskonnon peruskirja olekaan. AA ei ole uskonto vaan Ohjelma jolla Korkeimman voiman vaikutuksessa alkoholistit pääsevät orjuudestaan.
Siksi AA.n kirjat ovat ei pyhiä siinä mielessä kuin Raamattu mutta kuitenkin varmasti johdatuksen alaisena muotonsa saaneet. Totuutta sanan kirkkaimmassa merkityksessä.
AA.n kirjallisuus ja ennenkaikkea 12 askeleen seuraaminen ,ryhmissä tukea antaen ja saaden, tosin johdattaa vilpittömän ja nöyrän myös hengellisyyden pariin ja Korkeimman voiman johdatukseen mutta AA:ta ei pidä sekoittaa uskontoon joka on eri asia.
Tämän pitäisi olla kaikille selvää! Ellei ole, me kahdennentoista askeleen toteuttajat emme ole tarpeeksi ahkerasti ja vilpittömästi toimineet. Luulen että kysymyksen takan oli trollaus jolla pyrittiin vain ärsyttämään pitemmälle askelissa ehtineitä alkoholisteja, ja horjuttamaan uskoamme.
Toivotaan vain, ettei kovin monta päihdeongelmiensa kanssa kamppailevaa tulokasta mene sinun ja Kolmepilkun vipuun, vaan uskaltautuisivat hakemaan tukea oikeasti.
Oikominen sopii kyllä ihan hyvin, sillä juuri siitäkin on ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa kysymys. Siis siinä dialogisuudessa. Keskustelemalla tasavertaisena oppii, ja saa uusia näkökantoja asioihin.
Ihan oikeasti dialogisuuteen ei kuulu lapsellinen änkyröinti jossa toinen on “väärässä” ja toinen “oikeassa”, vaan molemmat voivat olla oikeassa omasta näkökulmastaan käsin.
Minä tapaan päihderiippuvuudesta toipumaan pyrkiviä joka päivä, ja opin heiltäkin jotain joka päivä. Toivottavasti hekin saavat jotain minulta.
Pyrkimisestä on todellakin pitkä matka päämäärään, mutta jokaisen on otettava ensimmäinen askel joskus. Oltava ensimmäinen päivä, ensimmäinen viikko, ensimmäinen kuukausi raittiina.
Vaikka sinä Hannu olisit ollut raittiina 200 vuotta, sinäkin olet joskus ollut sitä ekaa päivää.
Jokaisella on toden totta mahdollisuus toipumiseen, ja jokainen on tasavertainen toipuja, oli ollut raittiina sitten 27 päivää tai 270 vuotta niinkuin sinä.
Sä ja sun poliisit. Rovaniemellä on 10 ryhmää, ja niiistä jokaisessa ei varmasti soiteta poliiseja sinulle. Jos haluat oikeesti olla AA:lainen, mene niihin ryhmiin. Ihan itsesi takia. Tai ainakin lopeta AA:sta paasaaminen jos et siellä edes käy.
Ja jos sulle soitetaan tosiaan poliisit, eikö olisi tarpeenkin kohdata kohdata ne poliisit ja ottaa vastuu teoistaan niinkuin mies.
Minulla ei ole kokemusta yhdestäkään AA-ryhmästä. Jos muodostaisin käsitykseni AA:sta sinun ja kaltaistesi narsistisen asenteen perusteella niin ei tulisi koskaan olemaankaan. Onneksi täällä plinkissä on myös ihmisiä, joita kiinnostaa vertaistuen antaminen ja saaminen, ei krooninen oikeassa oleminen. Tuo " rehellinen asenne tulokkaita kohtaan " on vain sinun kieroutuneen persoonallisuutesi korostamista ja se voi olla hyvin vahingollista jonkun raittiutensa alkutaipaleella olevan elämälle. Sinulta puuttuu kyky hyväksyä tulokkaat sellaisina kuin he ovat ja tuntea empatiaa. Sinulta puuttuu nöyryys, kyky kuunnella ja vastaanottaa. Se tekee toiminnastasi yksiselitteisesti vastuutonta. Onneksi ainakin minä ymmärrän sen tiedon perusteella mitä minulla on vanhastaan ja mitä olen täältä saanut ja löytänyt, että sinun käsityksesi AA:sta on vain sinun ja muutaman kaltaisesi käsitys, ei minkään AA:n enemmistön. Mikä tässä on sinulle niin vaikeaa ymmärtää, etkö osaa tai uskalla katsoa peiliin?