Hei vaan kaikille. Olen uusi täällä ja kerronpa lyhyesti tarinani. Reilussa vuodessa olen kehittänyt itselleni vakavan rahapeli ongelman. Nettikasinoille menee käytännössä kaikki mitä tulee, ja se ei ole kotiäidillä paljon. Velkaa on kertynyt melkein 15 000 euroa. Onneksi työt jatkuu pian, että pääsee maksamaan niitä pikkuhiljaa pois mutta tunne vatsanpohjassa ei ole hyvä. Niinkuin joku ois lyönyt ilmat pihalle kun tajuaa tämän oman tilanteen.
Olen täältä lukenut muiden kokemuksia ja niin monista tunnistan itseni. Kun pelihimo iskee, sitä ei pysäytä mikään. Niin kauan pelataan että rahat on loppu.
Puoliso tietää ongelman, mutta ei veloista. Kerroin hänelle ennen kuin olin ehtinyt velkaa ottaa. Hän otti asian hyvin ja lupasi olla tukena, mutta en uskalla näistä veloista puhua mitään.
Taisi tulla aika sekava teksti mutta tuntui, että pitää päästä purkamaan asia edes jonnekin. Vertaistuki ja tsempit otetaan vastaan. Kai tästä pirusta voi jollain konstilla eroon päästä?!
moi. Olen Sirja ja peliriippuvainen. monta vuotta pelasin,en nettikasinoja koska vierastin niitä(eikä oikein tietokonekaan ollut hallussa)mutta automaattipelejä. Ja voin sanoa että kun niitä jossain pelaamossa päiväkauden hakkaa niin kyllä niistäkin sai lähes 20.000 velat hankittua. Ulosotto oli sitten se ainoa vaihtoehto. Nyt olen muutaman vuoden maksanut pienestä eläkkeestä uo-velkoja ja pelannut…edelleen. Kunnes pyysin sos.neuvojan apua elämäni järjestämisessä. Rahat meni kaikki pelaamiseen,ruuan hain eu-jaosta ja hävikkiruokajaosta,laskut maksettiin sitten kun jaksettiin.Sos.neuvoja oli siinä määrin fiksu ihminen että sain kerrottua hänelle peliongelmani. Vaati muuten melkoisen jaakobinpainin sanoa että olen peliriippuvainen.Hän ohjasi minut päihdehoitajan puheille ja siitä alkoi minun taisteluni pelipirua vastaan.Sain hänelle kerrottua ahdistuksesta ja siitä miten pakenin peleihin helpottaakseni pahaa oloa. Loin itselleni kuplan siinä pelikoneella,siihen ei sitten päässyt paha maailma,oli vain minä ja kone ja mielihyvä. Kun sitten rahat oli loppu tunsin fyysistä kipua kun piti lähteä koneelta pois. Ja sen jälkeen sitä ahdistuksen määrää,olihan sinne taas uponnut sähkölasku- ja ruokarahat.Näistä kerroin päihdehoitajalle ja pääsimme hoidon alkuun. Ensiksi minun oli sanottava itselleni se niin tärkeä AA:n ensimmäinen askel"myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähdn". Muunsin sen vain muotoon “peleihin”.Kun myöntää itselleen olemassa olevan ongelman on se jo puoli paranemista.Hapuilen tässä pelaamattomuuden ensi askelia ja yritän saada kaikki tuen minkä vain löydän. Täältä plinkistä,peluurin soitan silloin,tällöin,pidän päiväkirjaa. Päihdehoitajan luona käyn joka toinen viikko ja tätä aion jatkaa. Ja takaraivoon taon koko ajan tietoa siitä että olen peliriippuvainen enkä KOSKAAN voi laittaa edes20snt koneeseen. AA:n opeilla edelleen,tänään ei pelaa,huomisesta en tiedä. Eli pienin ja varovaisin askelein eteenpäin,hapuillen ja tukea hakien. Mutta jos minä,impulssikontrollihäiriöinen,pystyn nyt jo melkein kuukauden pelaamattomuuteen niin siihen pystyt sinäkin. Tukea hakien,päivä kerrallaan.
Hei Annie ja onnea taisteluun! Se luultavasti tulee olemaan pitkä ja kivinen tie. Itselläni ainakin. Olen pelannut joku 11vuotta ja sinä aikana muutamankin kerran “päättänyt” lopettaa. Epäonnistuin aina jo ihan alkuvaiheessa. “Mä vähän vaan” ja kappas jo oli tili tyhjä. Tätä kertaa ennen olin aina jo ennen pelaamattomuus yritystä ajatellut itsekseni että voi harmi en pääse enää ikinä pelaamaan niitä kivoja pelejä… Kunnes ilmeisesti päädyin tarpeeksi pohjalle… Olin voittanut kolme tonnia ja pelasin KAIKKI jo seuraavana päivänä takaisin ja vähän päällekkin. Siinä vaiheessa tajusin että ei ole mitään väliä paljonko voitan niin pelaan ne korkojen kanssa takaisin. Jälkeenpäin olenkin ajatellut että jos olisin jäänyt ne voitolle enkä olisi pelannut niitä, niin pelaisin luultavasti vieläkin koska se “pohja” ei olisi tullut vastaan.vaan olisin kuvitellut pääseväni suosta ylös pelaamalla. Lainaa on enemmän kun tarpeeksi ja missään ei näy käytetyt rahat muutakin henkisenä pahoinvointina. Näistä keskusteluista olen kokenut saavani kyllä oikeasti apua ja tuo laskuri kannattaa laittaa päälle, sekin tsemppaa omalla tavallaan 
Kiitos viesteistänne Sirja ja Timotei! Lohdullista tietää, etten paini yksin tämän ongelman kanssa. Ei tätä voi kuin toinen peliriippuvainen ymmärtää. Surullista, että meitä on niin paljon.
Olen pohtinut oman ongelmani syntyä ja uskon, että kaikki lähti synnytyksen jälkeisen lievän masennuksen, yksinäisyyden ja suoraan sanottuna tylsän elämän vauhdittamana. Sitä jännitystä oli jostain haettava, eikä aikaakaan kun kierre oli valmis. Aluksi sitä oltiin kivasti voitolla ja se oli omiaan ruokkimaan riippuvuuden syntyä. Neuvolan kautta pääsin terapiaan, mutta tämän ongelman suhteen oli liian myöhäistä. Nyt on jäljellä velat, häpeä ja ahdistus. Nukuttua ei saa ja mielessä pyörii vain milloin pääsisi pelaamaan ja millä rahalla, josta seuraa taas itseinho ja ahdistus. Kamala kierre 
Mutta joku pieni toivon kipinä taas syttyi, ehkä siitä kun tänne uskalsin viimein kirjoittaa ja katsoa ongelmaani silmästä silmään. Listasin kaikki velat paperille ja tein suunnitelman, miten maksan ne pois. Tie on tosiaankin varmasti pitkä ja kivinen. Tunnistan tuon timotein mainitseman harmituksen siitä, ettei ikinä enää pelaisi niitä kivoja pelejä. Se saa pelaamaan “vielä sen viimeisen kerran”. Ajattelin kääntää ajatuksen niin, että koitan nyt olla viikon pelaamatta. Katsotaan sitten eteenpäin. Ei liian pitkällä tähtäimellä. Siten pääsin aikanaan myös tupakasta eroon ja se lakko on pitänyt.
Hei kaikki,
Itse suosittelen, pelinesto-ohjelmaa. Se on tehokas. Pelineston ottaminen käyttöön on yksi suuri päätös pelaamattomuudesta ja voi tuoda haikeutta hyvästellä pelit, mutta ainakin itselleni se on ollut kiva kaveri joka tukee heikolla hetkellä.
Kun asetin sen niin laitoin muistaakseni kolmeksi vuodeksi ja ensin ajattelin että se on pitkä aika, mutta nyt ymmärrän että niin se pitää ollakkin.
Elämässä on niin paljon muutakin hienoa kuin typerät pelit. Ne täytyy vaan löytää ja opetella elämään erilaista elämää. Niin ja kannattaa muistaa, että loppujen lopuksi elämä on lyhyt. Ei kannata hukata sitä tollaiseen shittiin mistä ei jää mitään käteen.