Hei!
Haluaisin erota alkoholisti miehestäni ja lasteni isästä, mutta meillä ei ole mitään keskusteluyhteyttä. Viimeiseksi sain sanottua että humalassa ei kotiin tarvitse tulla ja sehän olikin sitten hyvä syy ottaa lisää ja putkihan sillä nyt on päällä, ja toiseksi en edes tiedä missä mahtaa olla. Joten mitähän tässä pitäisi tehdä että, ero asia menisi eteenpäin ja mies ei itseään tämän takia hengiltä joisi?
Tervetuloa palstalle elämäni! Ja voimia sinulle selvittäessäsi asioita eteenpäin. Ensimmäiseksi joudun sanomaan että tuolle miehesi juomiselle et voi mitään. Vaikka huolehtisit ja tekisit pilkulleen niin kuin miehesi haluaa, keksii hän aina uuden syyn juomiselle. Miehen raitistuminen tai juomisen väheneminen lähtee vain ja ainoastaan hänestä itsestään, ei kenestäkään muusta.
Minä erosin viime syksynä omasta exästäni. Lasten kanssa muutettiin pois kodista ja mies jäi sinne ryyppäämään. Koko aika sen jälkeen on ollut tasaista alamäkeä ja vaikka sydämessä vääntää, on minun ollut pakko tunnustaa että mitään en juomiselle voi. Olen auttanut aina kun olen voinut, lähinnä jos on halunnut lopettaa juomisen. Mutta niissäkin olen todennut että ne ovat vain taukoja, ei todellisia lopetuksia. Nyt yritän keskittyä vain itseeni ja lapsiini, jättää tuo miekkosen oman onnensa nojaan. Ei se takoita sitä etten välittäisi vaan että välitän itsestäni ja lapsistani niin paljon etten uhraa voimiani siihen mikä aiheuttaa pahaa oloa ja riitoja ja on mahdotonta, alkoholistin raitistamiseen.
Eroa voi hakea yksipuolisestikin, ei siihen tarvita toisen osapuolen etsimistä. Täytät vaan hakemuksen käräjäoikeudessa, sieltä hoidetaan ilmoitukset miehellesi. Puolen vuoden harkinta-aika alkaa. Sieltä saat myös neuvoja miten kuuluu toimia. Nykyisin ei tarvitse edes asua erillään, mutta asumisjutut voitte selvittää sitten kun ukko ilmaantuu kartalle. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.
Kiitos vastauksista.
Keräilen tässä voimia siihen ensimmäiseen askeleeseen, joka johtaa uuteen elämään lasten kanssa. Rankkaa tekee, en pysty ymmärtämään että ihminen jonka kanssa olen elänyt 12 vuotta voi olla lopulta näin kylmä, ettei moneen päivään vastaa edes puheluun. Naimisissa ei olla, mutta muuten tätä yhteistä elämää ollaan kyllä ehditty rakentaa. Vuora-asunto lienee etsittävä ja siitä eteenpäin…
^ah, käsitin että olet aviossa. No, kämpän etsimisestähän se sitten alkaa. Tietysti tulee lasten huoltajuus ym kysymykset pikkuhiljaa. Tuumasta toimeen. Tsemppiä
Täällä mä olen vieläkin 
Mä lähen, mä lähen enkä ole päässyt minnekään. Nyt mies on myöntänyt ongelmansa, aina silloin tällöin ollut sitä mieltä että tämä ei voi jatkua, tahtoo muutosta elämäänsä… mutta, mutta mä en jaksa. Voi että mä tahtoisin herätä niinkuin painaisesta, tää on niin naurettavan järjetöntä. Mies kertoo rakastavansa, ei tahdo satuttaa eikä mitään pahaa, tahtoo jatkaa yhdessä ja haluaa toipua alkoholismistaan. Mutta ne kaikki sanat kaatuu, joka päivä saa pelätä ja miettiä ja odottaa tuleeko se edes kotiin. Niin on vaikea uskoa edes että puhuu totta, kun kertoo mitä on poissaollessaan puuhaillut, en usko yhtään ettei olisi toista naista vaikka kivenkovaan vannoo ettei ole, vannoo rakastavansa vain mua ja ketään toista ei ole. Mutta kun luottamus on mennyt, miten voi uskoa, tukea toista, tahtoisin olla tukena ja rakastaa niinkuin ennenkin. Mutta voiko se olla mahdollista? Mä näen jo unia että kaikki valehtelee, enkä tiedä ketä uskoa.
Mä olen vain niin rikki
Harmillista kun tuntuu kaikilla ensimmäisen askeleen ottaminen kohti eroa nii vaikealta Pitäis olla jtn valmiiksi kalustettuja kämppiä joita vois vuokrata 1 tai 2 viikkoo niin sais aikalisän ja vois miettiä asioita…
Et sitten pystyisi lähteä 1-2 viikoksi johonkin? Itselläni ei oo sellaseen mahdollisuutta, tuntuu niin lopulliselta ajatus pois muutosta vaikka vääjämättä sitä kohti mennään meidänkin perheessä. Lapsetkin tuo oman osan, kumpi heille on vahingollisempaa, jäädä vai lähteä… Sisimmässään pitkän aikavälin tarkastelulla varmaan jääminen on vahingollisempaa. Mut silti sitä haluaa uskoa että mies muuttuu. Huoh.
