Hei. Huono aika varmaan tänne kirjoitella, mutta pakko avautua jonnekin oman mielenterveytensä takia. Ehkä joku lukee joulun jälkeen. Alkkismieheni jätti minut pari päivää sitten. Tuli vartavasten uuden naisensa kanssa minulle näin sanomaan. Molemmat olivat juoneet, mies jo reippaasti neljättä päivää. Isku vasten kasvoja, henkisesti.
Naimisissa olemme olleet neljä vuotta, hääpäivääkin vietettiin selvinpäin kukkien ja hyvän ruuan kera pari viikkoa sitten. Olen aivan tuskissani ja joulu on osaltani peruttu. Ei riitä voimia. Onneksi nuorin lapsenikin on jo 15v ja hänellä mahtava isä ja mummo, joiden kanssa tämän joulun nyt viettää. Yhteisiä lapsia tämän alkkismiehen kanssa ei ole.
Tunnen itseni täysin idiootiksi tännekin kirjoittamalla. Tunnen häpeää, koska olen romahtamispisteessä. Tämä parivaljakko, alkkismies ja uusi ystävänsä ovat pitäneet peliään pari kuukautta. Tämä uusi nainen oli ystäväni parisen vuotta, muka.
Tavattiin miehen kanssa viitisen vuotta sitten. Muutettiin yhdessä hänen kotiinsa. Aika pian alkoi tapahtua. Menetti alkoholin takia työpaikkansa, ajokorttinsa, luottotietonsa ja alkoi olla selittämättömillä katoamisreissuilla päiväkausia. Selviä päiviä yhä harvemmin, olutta pääasiassa. Aina kännissä ollessaan lähetteli deittipalveluihin viestejä, seuraa vongaten. Seksin ja läheisyyden puutetta ei kyllä puuttunut kotonakaan.
Näillä katoamisreissuillaan sekaantui ties mihin, joista nyt oikeusjuttu, mies uhrina, kuulemma. Näitä sotkuja yritin selvittää laatimalla kirjallisia viestejä eri tahoille, oikeutta myöden. Lopulta jouduttiin myymään asunto, joka meni kaupaksi hetkessä. Mies maksoi pienen osuuteni onneksi heti kaupantekopäivänä, kun niin vaadin. Hommasin hänen nimiinsä vuokra-asunnon, itse muutin osoitteeni lasteni isän kanssa puoliksi edelleen omistamaani taloon. Kuukausi oli aikaa tyhjentää myyty koti.
Asuin edelleen silti alkkismieheni kanssa hänen nimissään olevassa vuokra-asunnossa. Parin viikon päästä asunnon myynnistä, kun en ollut hänen luonaan, oli pyytänyt kuulemma kylään jonkun naisen,joka huijasi mieheltäni kaikki rahat, jotka asunnon myynnistä ja ulosottoveloista oli jääneet jäljelle. Ei tämä hänen uusi naisensa, vaan kuka lie ja mistä. Tästä tulossa uusi oikeusjuttu.
Tämänkin jälkeen jaksoin yrittää kannustaa miestä hoitamaan asioitaan ja pyrkimällä olemaan selvinpäin. Ei siitä mitään tullut. Tämä ns.naisystäväni alkoi lähettelemään meille kummallekin viestejä, erilaisia toki. Miehelleni vannoen rakkauttaan ja kuinka ei koskaan hylkäisi miestäni, kuten minä tein, kun en muuttanut virallisesti tähän vuokra-asuntoon mieheni kanssa. Minulle viesteissään pyyteli anteeksi, kun meni rakastumaan varattuun mieheen ja lupasi jättää meidät rauhaan. Tätä viestien veivaamista jatkui pari kuukautta, jona aikana pettivät minua kuitenkin, kun en ollut paikalla. Selvinä hetkinään, mies kertoi haluavansa yrittää jatkaa kanssani ja hoitaa asioitaan. Kunnes nyt sitten tämä ilmoitus, että ovat yhdessä. Juovuksissa päätetty, minulle ei selvinpäin mitään kommenttia kummaltakaan. Odottavat varmaan, että hoidan avioeronkin itse, niinkuin kaiken muunkin tähän asti.
Olen henkisesti aivan loppu. Mitä kummaa suren tuollaisen miehen menetystä? Tuntuu kuin olisin itse syypää kaikkeen, hoitamalla holtittoman miehen sotkuja vuosia ja ehkä olenkin. On kuin en olisi pystynyt hengittämään edes vapaasti näinä vuosina. Silti ahdistaa tämä ero. Miten kummassa pystyn kokoamaan itseni ja pysyttelemään selvinpäin itse? Olen lueskellut täällä päihdelinkissä ketjuja jo monta kertaa. Tein nyt tämän aloitukseni, jotta näen, miten absurdilta tilanteeni kirjoitettuna näyttää ja jospa saisin vertaistukea täältä. Hyvää joulua kaikille täällä käyville kuitenkin.
Ensimmäiseksi haluan toivottaa sinulle voimaa kestää tämä kaikki. Onko sinulla ketään luotettua ystävää johon voisit tukeutua joulun aikaan ? Tänne kirjoittaminenkin auttaa, itse sain apua aikoinaan oman liittoni päättymisen aikoihin ja toki sitä ennen, kun kipuilin erotakko vai jäädä ajatusten kanssa. Älä syyllistä itseäsi, et ole tehnyt mitään väärää ! Tiedän , että nyt sitä on vaikea uskoa mutta niin se vain on. Olet nyt shokkivaiheessa. Silloin tunteet ovat yhtä vuoristorataa ja voi käyttäytyä hyvinkin oudosti. Sen jälkeen alat nähdä tosiasiat tosiasioina ja mitä luultavammin hoiday eron käytännöllisen puolen. Ehkä sen jälkeen pääset käsittelemään tunteitasi avioliittoosi, eroon ja elämääsi liittyen. HAe apua, jos sitä vain on paikkakunnallasi saatavilla. Keskustelu ulkopuolisen ihmisen kanssa auttaa.
Hei ja kiitos vastauksesta. Kamalaa huomata, että suurin osa ystävistä katosi tämän typerän suhteen myötä, eli olen aika yksin, kaikki energia meni siihen kammottavaan pyöritykseen. Äiti on tukena kyllä, tosin hän on jo iäkäs. Lasteni isän kanssa asun nyt, väliaikaisesti kumminkin ja hänen kanssaan asialliset välit. Mikään kuuntelija hän ei koskaan ole ollut, eikä tietty nyt tarvitsekaan. Siihen meidän suhde alunperin kariutuikin, ei läheisyyttä tai tunteista puhumista. Käytännön asioita vain. Siksi kai hain jotain “muuta” ja sitä totisesti sain.
Shokissa olen varmaan tosiaan nyt. Kolmas päivä muuttumassa yöksi tapahtuneen jälkeen, toivottavasti pystyn nukkumaan. Pitäisi hyväksyä asia, joka varmaan loppujen lopuksi on vaan itselleni hyväksi. Eihän tuommoiseen ihmiseen luottamista ole. Äitinä lähinnä taisin olla, hyväksikäytettävä hölmö, juomisen mahdollistaja. Mitään omaa elämää ei ollut, joko oli kriisi päällä, menossa tai tulossa. Jos laittaisi plussat ja miinukset vierekkäin, tulisi jälkimmäisestä kilometrin pidempi lista. Silti voi tuntea tuskaa, kaipuuta. Kaipuuta johonkin, mitä ei kai sitten koskaan ollutkaan. Omaa mielikuvitusta aidosta välittämisestä puolin ja toisin. Eiköhän tämänkin miehen suurin rakkaus ole alkoholi, se ajatus auttaa vähän. Hävisin alkoholille, en toiselle naiselle. Ja toivon joskus tajuavani, etten tainnut edes hävitä tässä kuitenkaan.
Yksi elämänkokemus monien joukossa ja palveli jotain tarvetta aikansa. Nyt vain ylpeänä kohti uutta valoisampaa seesteistä elämänvaihetta. Varmasti annoit kaikkesi. Nyt on seuraavan naisen vuoro elää tuota hurlumheitä, aikansa hänkin jaksaa. Kunnes hänkään ei enää jaksa.
Sinähän löysit sen helmen jo. Me suremme sitä, mitä olisi voinut olla. Me suremme omia haaveitamme ja unelmiamme parisuhteesta. Me suremme omaa itseämme!
Sitä saa surra aikansa, jatkaa eteenpäin ja tehdä elämästään toisenlaisen.
Toivon sinulle parempaa uutta vuotta!
Hei. Nyt menossa kuudes päivä, kun tyhjensin miehen kämpästä omat kamani ja lähdin. Onneksi oli paikka, minne mennä ja joulu mennyt äitini luona suht koht. Tunteet sahaavat vuoristorataa, mutta nyt jo tuntuu, kuin voisi jopa hengittää vapaammin, ilman sitä möykkyä tuolla rinnassa. Kun koskaan ei mikään ollut, sitä miltä näytti.
Kuinka monet kerrat olen istunut ja kuunnellut juopon mölinöitä. Sekoitti nimet, paikat, päivämäärät. Ja viimeisen kuukauden hän oli niin huolissaan siitä, ettei vaan loukkaa tätä uutta naistaan, jankkasi päivästä toiseen tätä agendaansa minulle 
Verkkokalvoilleni oikein syöpyi tämä kohtaus. Miten itseänsä täynnä oleva ihminen suu vaahdossa jauhoi, ettei halua loukata. Ei edes älynnyt loukkaavansa omaa vaimoaan siinä paasatessaan. Olin siinä vain joku ihminen, jolle sai selittää, tätä nyt hänelle niin tärkeää asiaa. Kaikkeen sitä minäkin suostuin. Toisaalta taisin alitajuisesti pohjustaa irtiottoa kuunnellessani ja katsellessani viime aikoina sitä touhua. Ei järjen hiventäkään missään.
Täältä keskusteluista olen lukenut, että moni miettii lähtiessään, miten se alkkis sitten pärjää. Minulla ei ole tuotakaan ajatusta enää. Onhan hänellä nyt se pelastusrenkaansa siellä ja vaikka ei olisikaan, olen niin täynnä sitä sontaa, että upotkoon, jos on upotakseen.
Ja kiitos cricket. Todella toivon, että ensi vuosi on parempi. Tämä vuosi oli niin karmea kaikenkaikkiaan, että pienikin parannus siihen antaa jo toivoa selviämisestä. Äsken juuri ukko oli soittanut, puhelimeni on äänettömällä. Tuleva avovaimo laittoi sitten tekstiviestin jostain tietokoneongelmasta, jonka olen muka aiheuttanut. Huomasin heti, miten sydän alkoi lyödä tiuhemmin ja hermostuin välittömästi. Ongelma tietokoneessa on luultavasti niinkin suuri, ettei alkkis muista salasanaansa.
Sehän se onkin kumma juttu kun jälkikäteen tajuaa millaisessa pyörityksessä on ollut ja mikä on se voima joka sitä pyörittää? niitä kaikkia ihmisiä jotka siinä on?
Mutta kun hyppää pois siitä niin järkikin tulee takaisin.
Kyllähän sitä toivoo ja rukoileekin että myös se ihminen johon rakastui uskaltaisi hypätä pois.
Suru on surtava eikä yritettävä sitä kovan kuoren alle piilottaa. Itse ainakin tajusin että häpeä siitä että olin hölmö ja liian tunteisiin menevä, sai minut pysymään niinkin kauan juopon kynsissä.
Liian suuri halu saada rakkautta ja hellyyttä voi kyllä sumentaa järjen äänen siinä vaiheessa kun on yksin.