Miten osaan olla välittämättä!

Kotikanava
1

Kun laitoimme suhteen poikki miesystäväni kanssa jokunen viikko sitten. Hän on alkoholisti, käy töissä mutta juo silmittömästi viikonloppuisin. Yritti ja pystyi pari vkl olemaan selvänä kunnes aloitti jälleen.

Asumme samalla kylällä ja naapuruksina vielä. Ikkunastani näen viikonloppuisin hänen känniset menemiset ja tulemiset ja keiden kanssa liikkuu.

Tänään sattui ensimmäisen kerran eron jälkeen niin että kohtasimme kadulla. Hän oli humalassa ja ei edes huomannut minua vaikka ohitimme toisemme.

Paita on se tunne mikä minua yhä itkettää. Hän ei humalaltaan ja itsekkyydeltään edes huomannut minua. Sekoili jonkun koiran ulkoiluttaja naisen kanssa ja huuteli juoppokavereilleen ja ei edes huomannut minua.

Se vaan tuntui niin uskomattoman pahalta kun minä kuitenkin näin hänet.
Mietin että ehkä koko suhteen ajan oli niin. Hän ei huomannut minua ja vain minä näin.

Silti se tuntui niihin pahalta ja tuntuu yhä itkettävältä.
Olisi niin päästävä irti.

Kiitos että sain purkaa pahan oloni.

2

Laitan tähänkin jos saat lohtua tästä:
Halusin tänne kirjoittaa anteeksiantamisesta. Luen nyt kirjaa anteeksiantamisesta (Ei ole Valtavaaran) ja se sai heräämään siihen että kuinka tärkeää on antaa anteeksi, ja myös itselle.
Siinä kirjassa kehoitettiin antamaan anteeksi, ja kun päättää antaa anteeksi niin sen jälkeen ei niitä toisen tai omia pahoja tekoja tai sanoja saa levittää eteenpäin, muutoin anteeksiantoa ei ole tapahtunut.
Minäkin olen kyllä sanonut että annan anteeksi miehelleni, mutta aina vain saan itseni kiinni siitä että muistelen hänen tekemisiään. Mikä on kyllä väärin, itsekin sen myönnän.
Itselleen on oltava armelias ja annettava anteeksi kun olen ilkeä ja pahantahtoinen. Jospa se nyt alkaisi vapautus menneistä, ettei niistä tarviste enää kertoilla, siis niitä pahoja asioita. Mukavia ja hyviä asioita mieluummin jakelen tästedes.

3

Hei Merjaaaaa!

Tervetuloa tänne Plinkkiin! Täällä meitä on alkoholistien läheisiä, kohtalotovereita.

Toivon ettet pelästynyt Vieraan kommenttia. Hän ei varmaankaan tarkoittanut pahaa. Kuitenkin minusta tuntuu, että pitää tuoda myös oma mielipiteeni tähän. On tietenkin hyvä, että pahoista asioista pääsee joskus eteenpäin. Mutta käsittelemättömillä asioilla on taipumus palata kummittelemaan. Siksi olen sitä mieltä, että totuutta ei ole aihetta hyssytellä tai salata. Eikä missään nimessä hävetä. Juuri nämä ominaisuudethan meidät läheiset saavat jäämään vahingolliseen suhteeseen liian pitkäksi aikaa tai jopa ikuisesta.

Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että kokemansa pahat asiat saa ja pitää sanoa ääneen ja käsitellä jollakin itselle sopivalla keinolla. Niistä pitää voida keskustella jonkun kanssa oikeilla nimillä häpeää tuntematta. Syyllisyyttä tuntematta. Sillä tavalla päästä eteenpäin, ja löytää positiivisia asioita omaan elämäänsä. Jatkaa elämäänsä. Mutta ei tapahtunutta pahaa missään nimessä pidä vaieta tapahtumattomaksi. Se mitä on tapahtunut sinulle tai minulle, ei se ollut unta tai kuvitelmaa, se oli täyttä totta ja VÄÄRIN.

Toinen asia on se, että siitä aikanaan pitää jatkaa eteenpäin, saada oma elämänilonsa takaisin. Löytää oma elämänpolkunsa vahvempana, kääntää katse eteenpäin. Mutta menneisyys on totta, se tapahtui, eikä se ole meidän häpeämme. Olemme kaikki arvokkaita ihmisiä.

Ainakin minua tänne vertaistukipalstalle kirjoittaminen ja raadollisista asioistakin kertominen on auttanut kovasti. Toivon siis, ettet pelästy kommenteista, vaan kirjoitat jos tunnet sen auttavan. Mitä täällä sitten vastataankin, minä olen ajatellut niin, että itse kukin olemme oman elämämme parhaita besserwissereitä :slight_smile: Kukaan toinen ei tiedä elämämme kaikkia vivahteita.

4

Mitähän tuossa Vieraan kommentissa oli sellaista mikä pelästyttäisi?? Tai mitä siinä oli pahaa?? Ei oikein ymmärrä??

5

Merjaaa, tosiaan kirjoittele tänne, kun siltä tuntuu. Olen samaa mieltä kuin Rinalda, tuo vieraan kommentti oli kyllä väärässä paikassa. Kun ihminen rohkaistuu hakemaan apua, on vähän läpsy naamaan, vaatia antamaan anteeksi ja olemaan “levittelemättä” pahoja tekoja. Tämä on anonyymi palsta, eikä tässä olla ketään alkoholistiomaisiamme nimen kanssa mustamaalaamassa.

Asuin entisen puolison kanssa yhdessä useamman kerran, kerran myös naapureina, joten Merjaaa tuo kuvailemasi tilanne on mullekin tuttu. Paljon helpompaa on, jos asuu kauempana, eikä vahingossa törmää tai edes näe. Kyllähän sinäkin saat tietysti ajan kanssa etäisyyttä häneen ja eroon ja koko hommaan. Kyllä sitä silti välittää, voi kaivatakin ja suree, ettei merkinnyt/merkitse viinan rinnalla mitään. Se on raastava tunne.

Auttaako jos ajattelet alkoholismia sairautena? Se ei ole sinun, tai minun huonoutta, että jäimme viinan taakse tärkeysjärjestyksessä. Samoin voi käydä työnarkomaanin tai pornoriippuvaisen kanssa. Tai vaikka läheisen masennuksessa tai muistisairaudessa. Silti me olemme ihmisinä arvokkaita, vaikka alkoholin viemät puolisot eivät sitä ole osanneet tai pystyneet osoittamaan. Katseen kääntäminen vaikka väkisin itseen päin ehkä auttaa. Pienin askelin, edes osan aikaa miettii itseään ja mitä tulevaisuudessa haluaisi vielä tehdä tai kokea… mistä joskus nuorempana nautti…

Oma elämä alkaa rakentua pikkuhiljaa haaveiden kautta. Luin tarinan seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneesta naisesta ja hän alkoi toipumisprosessina tehdä itse itselleen uudet vaatteet. Suunnitteli, ompeli ja neuloi ja pisto pistolta ja silmukka silmukalta raskaat kokemukset jäi taaemmas. Minusta tämä oli ihana tarina ja ne vaatteet olivat todella kauniita. Muistelen, ettei hänellä ollut aiempaa osaamista ompelusta. Useinhan lasta odottavakin väsää nuttuja ym tulevalle vauvalle, miksei sitten aikuinenkin itselleen, jos jotenkin syntyy tai puhkeaa ihan uudeksi versioksi itsestään.

Maalaaminen, lukeminen ja luonto auttavat ainakin minua. Kyllä se tuska on kahlattava läpi ja komposti käänneltävä kunnolla, ettei pahat kokemukset jää käsittelemättä. Näin se saa ilmaa ja muhivat ennemminkin muhevaksi mullaksi uuden elämän ja vapauden versoa. Muuten sisällä muhii kaikki ankea kuin märkivä paise. Tähän uskon.

Voimia myös muille, pidetään huolta itsestämme, alkoholistin ongelmat helposti imee syövereihin läheisetkin.

6

Minusta kyllä tapahtuneet pahatkin asiat pitää “pöyhiä ja levitellä”. Anteeksiantaminen tai unohtaminen tai irti päästäminen miten sitä sitten halutaan kutsuakin tulee sitten ajan kanssa. Toivottavasti ja jos on tullakseen.

Omalla kohdalla mä olen kai pikkuhiljaa vaan kyllästynyt siihen “pöyhimiseen” , mutta koko kuvassa pidän sitä tarpeellisena vaiheena.

Kukin taaplaa tyylillään.

7

Lainasin nuo tähän, kun ihmettelen eikö tänne voi tuoda erilaisia näkemyksiä alkoholistien kanssa elämisestä ja miten on selvinnyt niistä? Vai lytätäänkö heti jos on eri mieltä tai kokee asiat eri tavalla?
Hyvänen aika! Niin nätisti toinen yrittää tuoda lohtua ja rauhaa, niin sekö pelottaa?