Miten keskustella miehen juomisesta ilman syyttelyä?

Kotikanava
1

Hei!
Ensimmäistä kertaa kirjoittelen tänne, toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun ja kommentoidakin :slight_smile:

Meillä on muodustunut pikkuhiljaa ongelmaksi miehen juominen.
Mies ei juo juuri arkisin (lasin viskiä tai pullon pari olutta ehkä kun tulee jokin jalkapallopeli tv.stä). Mutta minua välillä häiritsee tämä arkijuominenkin, onko pakko juoda alkoholia ollenkaan, jos tulee peli telkkarista?
Viikonloppuisin mies haluaisi ottaa aina molempina iltoina ainakin muutaman (niin että ei enää ajokunnossa ole, mutta ei missäään kännissäkään) ja jos menee esim. katsomaan urheilupeliä pubiin ei sinne voi mennä autolla viikonloppuisin. Jos on sovittu, että ottaa vain pari ja tulee kotiin niin usein haluaakin jäädä pidemmäksi aikaa ottamaan enemmänkin pelin päätyttyä ja jos tuleekin suoraa kotiin (vain käskystä ja kiukutteluni jälkeen) on usein ottanut enemmän kuin pari olutta. Noh tämä johtaa sitten lähes aina riitaan, koska itse en juuri ota enkä pidä siitä, että puolisokaan ottaa humalaan asti ilman ns. mitään syytä (juhlia tms.). Monesti sitten saattaa juoda vielä riidan seurauksena ihan piruuttaan kun ottaa päähän minun nalkutukseni jne.

Mies ei itse näe juomistaan ongelmallisena, vaan pitää minua liian tiukkana valittajana. (ehkä olenkin tiukka juomisen suhteen, mutta mielestäni sitä vaan ei tarvitsisi ottaa aina molempina viikonloppuiltoina välkttämättä ollenkaan ja pubissa pitäisi pystyä käymään vaan parillakin tai siotten pysyä poissa sieltä.)

Sanoin joulua ennen, kun miesjäi taas baariin väkisin vielä kahden jälkeen öllä kun olin häntä siellä jo kaksi tuntia odottanut että koska voisimme lähteä kotiin, että mielestäni hänellä menee juhliminen ja juominen turhan usein minun edelleni ja tämä huolestuttaa sekä surettaa minua . Mies väitti ymmärtäneensä mitä tarkoitin ja korjaavansa tapansa, mutta tuntuu, että näin ei tule käymään, koska hän ei ymmärrä ongelman ydintä.

Viime viikonloppuna mies oli peliä katsomassa pubissa ja oltiin sovittu, että juo vain muutaman ja tulee siitä äitini luo vielä iltapalalle jossa itse olin (peli loppui siis jo puoli kahdeksalta illalla). No mies tuli kyllä kuten oli sovittu, mutta humalassa ja heti kun oli iltapalansa syönyt niin halusi mennä takaisin baariin vaikka oli sovittu, että vietetään loppuilta yhdessä. No en suostunut ja tästä syntyi kauhea riita. Mies syytti minua kahlitsemisesta ja täysin turhasta haukkumisesta. Itse yritin saada häntä ymmrtämään kuinka loukkaavaa se on, että taas alkoholi ja kaverit baarissa olisi mennyt meidän yhteisen illan ohi (ei ole ensimmäinen kerta). Sanoin myös, että voiko tosissaan väittää että olisi pubissa limsaa juonut, vastauksena oli hiljaisuus… Kotona mies joi taas viskiä koska minä otin häntä niin pahasti päähän (eli juominen muka minun syyni). Sunnuntaina lähdin jo aamusta kun mies vielä makasi sängyssä ja tulin vasta illalla kotiin. Kotiin tullessa mies oli mielestäni tasoitellut (olemuksesta päätellen) mutta ei tätä myöntänyt…
Sitten aloin järjestellä kaappeja ja järkytyksekseni löysin 3kk sitten Viron reissulta tuomani vodka ja likööripullot (5 kpl 0,5L pulloja) tyhjänä kaapistamme! Kysyin tietysti mieheltä miksi ja koska on juonut minulta salaa näin paljon. Ei kuulemma ollut juonut salaa eikä muistanut koska oli nämä juonut… En tätä usko!

Otin ensimmäistä kertaa ihan tosissani esiin eron mahdollisuuden, koska jos mies juo minulta salaa, en voi häneen enää luottaa ja silloin suhteelta katoaa mielestäni lopullinenkin pohja. Mies taisi oikeasti huomata, että olen tosissani, mutta ei siltäkään suostunut esim. näistä tyhjistä viinapulloista puhumaan rehellisesti vaan edelleen väitti ettei muista ja minä kyttään (on varmaan osin totta, koska en ole täysin pystynyt aina hänen sanaansa luottamaan).
Kerroin myös, että meidän olisi ehkä syytä mennä yhdessä pariterapiaan tms. Mutta mies ei suostu pariterapiaan tulemaan, ei ole kuulemma hönen juttunsa.
Rakastamme toisiamme kovasti ja suhteemme on muutoin hyvä, mutta tämä asia alkaa nyt rapauttamaan todella suhdettamme kokonaisuudessaan liikaa ja tuo mukanaan lisääntyvää riitelyä. Minä yritän kontrolloida liikaa ja mies vastaavasti salailee ja kapinoi.

Olisiko jollakulla jotain vinkkejä tilanteeseen? Mielestäni ongelmaa ei voi kuitenkaan enää kieltää, kun ollaan siinä pisteessä, että juodaan salaa kotona. Tätä ei ole koskaan ennen tietääkseni tapahtunut ja tilanne on pahentunut viimeisen vuoden aikana. Olemmeko vain liian erilaisia suhtautumisessamme alkoholiin vai mitä tässä pitäisi tehdä?

Neuvoton

2

Ja vielä lisäyksenä tähän kilometrikirjoitukseeni… Tosiaan eilisen jälkeen (kun oli mielestäni tasoitellut ja löysin nämä salaa huodut viinat) niin tänään aamulla valitti olevansa kipeä (kuulemma 37 astetta lämpöä) ja jäävänsä siksi kotiin, että sitten varmasti tiistaiksi on kunnossa. Jälleen kerran luottamusongelmani vuoksi en pysty olla ajattelematta, että olikohan miehellä krapulaa eilisestä tasoittelusta jonka takia oikeasti jäi kotiin… En tiedä kenelle voisin tästä puhua… Olen miettinyt josko miehen äidin kanssa puhuisin asiasta, koska hän ei varmasti miestä kuitenkaan tuomitse mutta ymmärtää ongelman (miehen isällä alkoholiongelma jonka vanhemmat ovat eronneetkin)…

3

Toivottavasti haet apua muualta kuin miehen äidiltä. Al-anon on aika hyvä paikka missä puhua ja kysellä muilta miten ovat selviytyneet juovan ihmisen kanssa. Siellä on aika ihmeellisiä, onnellisiakin ihmisiä vaikka kumppani juo, tai lapsi tai vanhempi.

4

Tänään keskusteltiin asioista ilman riitelyä. Sain miehen myöntämään, että on viime kuukausina alkanut ottamaan pahaan krapulaan tasoittavia ja myös viikonloppuisin naukkaillut viinaa koti iltoina sekä välillä “unilääkkeen muodossa”. Mies itsekin myönsi ja tajusi, että toiminta on vahingollista kaikille ja voi kehittyä todelliseksi ongelmaksi. Lupasi tehdämuutoksen ja lopettaa Tälläisen juomisen sekä vähentää muutenkin. Lisäksi sovittiin että jatkon ehdoton edellytys on täysi rehellisyys. Lupasi jopa hakea keskusteluapua, mutta toivottavasti oikeasti toteuttaa tämän. Totesi keskustelun lopuksi että on todella pahoillaan mutta toisaalta onnellinen että asiat selvisi minulle ennen kuin ehtivät enempää pahenemaan. Katsotaan miten käy… Toivon parasta!

5

Tämän ketjun otsikko toi mieleeni ajatuksen, että monet meistä läheisistä kovasti miettii, että toimisi oikein, reilusti ja syyttelemättä, mikä on hyvä asia… Itse huomasin alkoholistin kanssa, että tämä pyrkimys on vain minulla. Yritin olla reilu ja hyvä vaimo ja rakastaa ja tukea; otin sen roolin, mikä mulle on iskostettu eli toisten tarpeet ensin, ja ettei kellekään tule paha mieli… Meni aika kauan ennenkuin aloin ajatella, että milloinkas puoliso kokisi tarvetta ottaa mun tarpeet ja toiveet ja oikeudet huomioon. Alkoholi oli aina tärkein, vaikka perheenjäseniä olisi sairaana, vaikka rahaa olisi tarvittu muuhun, vaikka olisi ollut kiva jakaa pitkän matkan ajovuorot… Toinen vaan yksipuolisesti päätti, milloin sopii olla humalassa ja luistaa kaikesta ja vaan odottaa, että minä hoidan homman, jotenkin.

Niinpä lopulta erosin ja nyt en takuulla mieti enää, miten olla tukea antava puoliso tai muutenkaan ymmärtävä. Asia erikseen jos suhteen aikana roolit vaihtuu, toinen tukee nyt, toinen sitten toisessa kohtaa ja vetovastuuta jaetaan, mutta haluan viimeinkin laittaa omat toiveeni etusijalle ja en ryhdy paapomaan ja ymmärtämään yhtään ketään.

Usein ankeissa ja vääristyneissä perheissä kasvaneita vaivaa “jeesus-syndrooma”, että sit hakee merkitystä elämälleen yrittämällä pelastaa muita, siitäkin huolimatta, ettei toinen halua pelastusta vaan mieluusti uppoaa putelinsa kanssa pikkuhiljaa. :slight_smile:

Tietystihän jokainen tekee omat päätöksensä omassa tahdissaan. Osan parisuhde tulee kuntoon, osan ei ja osa eroaa, vaikka puoliso raitistuukin. Kristallipalloa tämän ennustamiseen ei ole. Toivottavasti karamellikukan tilanne on niitä, että riittävän varhain tapahtuu “herääminen” ja yhteiselo ilman katkeruutta on mahdollista.

6

Hei mulle_riitti!

Kiitos vastauksestasi.

Meillä tilanne ei tosiaan ole ainakaan vielä tuossa vaiheessa missä sinulla on valitettavasti aiemmassa suhteessa ollut.
Mies ajaa kyllä aina esim. viikonloppureissu matkoilla mennessä ja minä yleensä tullessa, juominen ei ole koskaan vielä aiheuttanut meille rahallista ongelmaa,mutta toki alkoholiin on miehellä mennyt turhan paljon rahaa mielestäni pubissa käydessä… Mutta koskaan ei onneksi ole vielä tullut eteen tilannetta, että laskut jäisi minun niskaani tms.

Katsotaan nyt tosiaan hakeeko mies sitä keskustelu apua oikeesti ja miten tilanne tästä kehittyy. Kyllä mies kovasti itseensä uskoi, että lopettaa tämän kotona tissuttelun tähän paikkaan ja vähentää myös juhlajuomista. Rehellisesti kyllä sanoin miehelle, että luottamus kärsi pahasti kun minulle selvisi, että hän on juonut salaa kotona. Toki luottamus on kärsinyt jo, kun baari illat on mennyt överiksi ja känni on ollut kova sekä krapula vähintään yhtä kova. Mutta salaa tasoittelu ja kotona yksin juominen on ne jotka minut todella pelästytti, että nyt oikeasti on vaara ajautua “oikeisiin ongelmiin” alkoholin kanssa ja alkoholi on aiheuttanut valehtelua/salailua…

Olemme siis kihloissa ja jotenkin kuitenkin haluan uskoa siihen, että mies voi haluta oikeasti muuttaa tapansa meidän ja ennenkaikkea itsensä takia. En jotenkin pysty vain vielä luovuttamaankaan ja menettämään kaikkea sitä mitä olemme 10 vuodessa yhdessä rakentaneet ja kun suhde on alkoholia lukuunottamatta muutoin todella hyvä. Kuitenkin ajatus on ollut olla yhdessä niin myötä kuin vastoinkäymisissä vaikkea naimisissa vielä ollakaan.

7

Muistuupa mieleen, miten minäkin yli 20 vuoden yheiselossa eksäni kanssa koin monesti, että keskustelu auttoi ja että mieskin kärsi ja halusi (ei luvannut) muutosta asioihin. Usein noin tapahtuikin eli mies pystyi jollakin tapaa ryhdistäytymään ja elämään sen kaltaista elämää, josta koko meidän perheemme nautti, mies mukaan lukien, mutta… Sitten tuli taas aika, jolloin hän selkeästi oikeutti itselleen toisenlaisen elämäntavan eli perjantaibaarireissut yms.

Olen sittemmin tajunnut, että todella moni meidän keskusteluista oli tosiasiassa aika pitkälle yksinpuhelua eli minä “sanoitin” tapahtuneita ja mies myötäili minua, jolloin oletin, että ollaan samaa mieltä. Toki opin jossakin vaiheessa “vaatimaan” mieheltä selkeitä kannanottoja ja OMIA mielipiteitä, mutta paha on nyhtää, jos toinen on persoonaltaan kovin sulkeutunut.

Kannattaa siis olla itselleen rehellinen tuossa tilanteessa. Ei sillä, edelleenkin olen sitä mieltä, että mies oli pitkään luottamukseni arvoinen. Hän ei koskaan luvannut mitään muutosta, mutta näytti sen sitten toiminnallaan. Pidin tuota lupaamattomuutta eräänlaisena rehellisyyden merkkinä, samoin kuin sitä, ettei mies myöskään koskaan hyvitellyt toimintaansa.

8

Hei,

tätä minäkin tietysti pelkään, että ryhdistäytyminen on vain hetkellinen. Mutta jotenkin uskon vielä siihen, että tämä voi olla ollut ns. jokin ajanjakso miehellä, että on kotona yksikseen juonut salaa ja tasoitellut krapulaansa, koska tätä ei ole taoahtunut kuin vasta muutaman kuukauden ajan joten uskon, että tilanteen voi vielä pysäyttää/korjata, jos mies itse haluaa.

Oletteko sitten sitä mieltä, että ei voi olla vain tälläistä yhtä “repsahdusta” elämässä, kun on ajanjakso, että juo näin liikaa ja sen saisi korjattua? Nyt kun ongelma on myönnetty (mies itse siis myös myöntänyt ja tiedostaa tämän, kuten aiemminkin jo kirjoitin) ja siihen tartutaan hakemalla keskusteluapua. Ja kun ongelma on ns. nostettu pöydälle ja mies haluaa (on omien sanojensa mukaan täysin varma onnistumisestaan) onnistua muutoksessa ja korjata asiat sekä palauttaa juomiskäyttäytymisensä normaaliksi tai jos tarpeen niin lopettaa kokonaan.
Mielestäni miehen toiminnassa on ollut alkavan alkoholismin merkkejä, mutta uskon, että jos mies todella haluaa muutoksen tehdä se onnistuu.

9

karamellikukka kysyi: “Oletteko sitten sitä mieltä, että ei voi olla vain tälläistä yhtä “repsahdusta” elämässä, kun on ajanjakso, että juo näin liikaa ja sen saisi korjattua?”

Kuten tuossa aiemmassa tekstissäni kerroin, ex-mieheni “ryhdistäytyi” yleensä aina noiden vakavampien keskustelujen jälkeen, jolloin elämässä alkoi taas uusi (eli se tuttu, tahdottu ja turvallinen) suunta. Silloin mies keskittyi kuntoilemiseen, ruokavalioonsa ja oli muutenkin se puoli itsestään, jollaisena olisin toivonut hänet aina näkeväni. Hänen persoonassaan oli kuitenkin se toinenkin puoli, joka halusi elää, niin kuin omien sanojensa mukaan tavallinen suomalainen duunari elää, eli ottaa olutta/käydä baareissa. Miehellä tuntui olevan vahva tarve jonkinlaiseen riippumattomuuteen, vaikka toisaalta sitten olikin oikea “family man” , niin kuin silloinen psykoterapeuttinikin (mieshenkilö) miestäni kutsui.

Mieheni kyllä “kehittyi” yhteisten reilun 20 vuoden aikana eli tavallaan aikuistui ja oppi ottamaan entistä enemmin vastuuta käytöksestään, mutta eihän hän lopullisesti “karvoistaan” päässyt (ja miksi olisikaan). Aikani minäkin joustin ja ymmärsin, mutta lopulta tajusin, että kuormituin kaikesta tuosta liikaa, eikä tulevaisuus näyttänyt enää siltä, että olisin pidempään jaksanut. Niinpä yhteinen taipaleemme päättyi eroon.

Haluan tässä lopuksi korostaa, että yksikään meistä ei voi toisen puolesta (siis esim. sinun karamellikukka) sanoa, mikä pitää paikkansa, mikä ei. Vain sinä täällä tunnet miehesi ja tiedät, miten hänen lupauksiinsa voi suhtautua. Minusta on täysin ymmärrettävää, että luotat häneen ja uskot hänen puheitaan, niin varmasti hän itsekin juuri tällä hetkellä. Aika näyttää, miten teidän kohdalla tulee käymään. Älä siis lannistu meidän muiden tarinoista, mutta toki kannattaa suhtautua asiaan realistisesti :slight_smile:

10

Mä olen vierestä seurannut muutamaakin ja myös kokeillut miten asioissa käy, tosin en jaksanut itse katsoa loppuun asti sitä alkoholismiteatteria suhteessa…
Kuitenkin, pitää mahdollisimman nopeaa tehdä päätös hyväksyä tosiasiat. TOsiasia on että mies on tehnyt asiat X, joten ne ovat jo tapahtuneita. Se millä todennäköisyydellä ne tapahtuvat uudelleen, niin eiköhän sen pari toistoa jo opeta. Kun mies alotti sen “taas”. Ja “taas”
Se parempien aikojen odottelu menee yleensä niin, että sitä ajattelee että miehellä on vaan joku “vaihe.”
eli
-itsenäistymisvaihe
-stressi yhteenmuutosta vaihe
-uuden työpaikan vaihe
-lapsentekopaineet vaihe
-tuore isyys ja ramppaa baarissa koska se on sellainen vaihe

ja tätä rataa jatkuu ja en valehtele yhtään, kun niitä vaiheita on ihmisen elämässä vielä 80-vuotiaaksi asti, että se juominen voi ihan hyvn jatkua sinne asti, pitäen välillä sopivia taukoja jotta maksa ei poksahda.Toki voihan sekin poksahtaa, eikä se välttämättä asennetta muuta mihinkään vaikka tahtia joutuisi himmentämään.

Niitä vaiheita jos ei voi estää, ja ne ovat juomisen syy, niin ei niitä estä sitten millään. Ja nuo ovfat vain esimerkkejä. Jokaisella on omat ohimenevät vaiheensa, jotka aiheuttavat että ei kiinnosta pätkääkään oma perhe tai puoliso.

En sano että miehellä ei olisi oikeutta niihin vaiheisiinsa, vaan sanon kuitenkin että jos lähtee kuvittelemaan että asiat menee ohi. Kyllä, jokainen juomavaihe menee ohi. Mutta helposti se muuttuu oravanpyöräksi jossa olet vaan matkustajana ja et pääse loikkaamaan pois, kun ei raaski ku pitää odottaa sitä että kerrankin maisema vaihtuisi.

11

Ja selvennykseksi vielä, että pointtini ei ollut, että kaikkien pitää erota ja kukaan ei raitistu ikinä.
Vaan se, että kannattaa hyväksyä se juominen osana elämää, jos meinaa miehen kanssa olla jolla niitä vaiheita on.
Muuten tulee tosi vaikeaa välilä, kun elää siinä paremman toivossa ja sitten aina tulee rytinällä alas.
Ettei lähde turhaan niihin heittelehtimisiin, ja ala mennä vuoristoradassa tunteita alas ja ylös sen mukaan miten toinen juo.
Näin siinä pystyy kyllä vuosikausia elämään. Ja on muistettava että ihmisen vapaus juoda on ihan itsemääräämisoikeutta. Siksi siihen ei mitenkään pysty pakolla puuttumaan, eikä pyytämällä eikä rukkoilemalla. Joten siksi se tosiasia kannattaa hyväksyä.

12

Tätä mieltä minäkin olen; jos jää ja “ongelmat” ja epäluottamus toistuu, ehkä kannattaa hyväksyä vaan tosiasiat, jos siihen sitten pysyvästi vaan jää. Toista ei voi muuttaa ja toisaalta miksi pitäisi? Haluaako kukaan olla muovailtava nukke, josta joku alkaa vääntää mieleistään? Siitä ei tule kuin jatkuvaa riitelyä ja valtataistelua. Jos muutaman keskustelun ja “yrityksen” jälkeen elämä tuntuu jotenkin pahalle, minusta kannattaa lähteä tai sitten unohtaa toiveet muunlaisesta elämästä. Moni silti vaan ui sisäisistä hälytyskelloista huolimatta syvemmälle katiskaan… jospa lapsi rauhoittaisi tilanteen ja mieskin herää, no laitetaan se omakotitalokin… oko ajan kasaantuu enemmän yhteisiä asioita ja eroaminen muuttuu hankalammaksi. Usein suhteessa nykyisyys on tulevaisuus, eli miten elämä sujuu ja millä mielellä on, jatkuu samanlaisena tai korkeintaan pahenee. Miksi jonkun toisen pitäisi haluta samanlaista elämää kuin minä, jos omat toiveet on toisenlaiset? Toki, jos lapsia on, joku roti pitäisi olla, mutta pilvin pimein on vastuusta vaan luistavia isejä ja miksei äitejäkin.

Mun entisen puolison “stressi” vaati juomista… Ja se “stressi” vaan jatkui vaikka elämäntilanteet muuttui, liikaa töitä, työttömyys, niin ei muuta tekemistä, kurssirumbakin aiheutti stressi, joka vaati viinaa, muutto, elämänvaikeudet… Syitä löytyy aina ja ehkäpä näiden esittäminen on varsin uskottavaa, koska juoppo ITSEkin uskoo asiaansa vakaasti… Luulee että näin se todellakin on, vaikka oikeasti HALUAA juoda… Ihminen yleensäkin elää mielellään itsepetoksessa asiassa kun asiassa, miksei nyt voi ja kyllä minä sitten vaikka kesäloman jälkeen teen sitä tai sitä. :wink: Saan itekin itseni kiinni tästä aika ajoin erinäisissä asioissa. Sitkut ja mutkut… itselleen ja muille selittelyt on kai hyvinkin tavallisia.

Ihminen ei tunne itseäänkään, kun sitä huomaa olevansa sellaisissa tilanteissa joihin ei kuvitellut koskaan joutuvansa… Vielä vähemmän voi tuntea toista… Eikä tulevaisuudesta tiedä… Uson kyllä siihen, että jos on usein ahdistunut olo, töissä tai kotona tai jonkun ihmisen seurassa, sitä kannattaa mielessään vähän kaivella ja tehä asialle jotain…

13

Hei, ja kiitos taas vastauksista!

Jos muutosta ei tule tai se ei säily vaan tulee noita retkahduksia, tiedän , että en tule olemaan onnellinen.
Minun täytyy nyt siis vaan valmistautua siihen, että jos mies ei pysy tässä muutoksessa minun on pakko lähteä vaikka se kuinka särkisi meidän molempien sydämet ja haaveet yhteisestä tulevaisuudesta.

Mutta mielestäni mahdollisuus pitää kyllä antaa, kun tämä oli ensimmäinen kerta kun asiasta puhuttiin tosissaan vakasti ja ongelmien oikeilla nimillä (ei tekosyitä tai selittelyjä).

Ja vielä mulle_riitti kommenttiin syvemmälle katiskaan sukeltamisesta, meidän piti mennä naimisiin vuonna 2018, mutta kerroin, että hääsuunnitelmat pitää nyt laittaa “jäähylle”, koska luottamus on liian hatara ja naimisiin ei kuulu mennä mielestäni tälläisessa tilanteessa. Sanoinkin miehelle juuri, että naimisiin ei kuulu mennä siinä toivossa että se vaikka parantaisi asioita vaan silloin kun kaikki on oikeasti hyvin, vakaalla pohjalla eikä tälläisia epävarmuustekijöitä ja ongelmia ole. Joten Katiskaan en aio sukeltaa syvemmälle. Pyrin olemaan niin vahava etten sorru tälläiseen toiveajatteluun.

14

Kuulostelen tuota lausetta että “antaa mahdollisuus!”
Mulle mahdollisuuden antaminen on ikäänkuin tarkoittanut aina armonpalasen antamista,
Tää ei mulla toimis, mutta ymmärrän kyllä sanonnan merkityksen että eriä tarkoittaa varmaan eri ihmiselle.
Mut minulle se särähtää korvaan että

Muista, että sun velvollisuus ei ole mennä hänen kanssa säälistä tai palkinnoksi yhteen,vaan puhtaasti omasta onnellisuudesta.
Lisäksi voithan sinäkin tehdä joskus väärin häntäkohtaan, ja hänenkään ei ole pakko antaa mitään mahdollisuutta.

Yksi ansa noissa alkoholisteissa on sekin, että kun hän niin kovasti yrittää, niiin tulee se olo että hän romahtaa jos hänet jätän, tai että on jotenkin minun velvollisuuteni palkita häntä yrittämisestä.
Raitis elämäntapa on kuitenkin normaaliolotila meille jokaiselle syntymästä asti, ja ei minua ainakaan kukaan tule kehumaan siitä, että en juonut tänään aamukaljaa vaan söin puuron.
Joten ei kannata hukata käsitystä normaalista, tai siis siitä että mikä on ihmisen ihan vähintä mitä jokainen voi tehdä, ja mikä tarvitsee sitten erikoiskehut.
Itse tsemppaan ja kannustan tottakai, jos joku on ´raitistunut tai lopettanut vaikkapa tupakoinnin. Mutta viereen en ota nukkumaan siitä hyvästä ketään

15

Karamellikukka, todellakin hyvä, että olet ryhtynyt pohtimaan asioita ja ottanut ongelmat puheeksi. Havaitaan ja tunnistetaan ongelma, myönnetään sen olemassolo, eikä lakaista maton alle vaikenemalla ja jos keskusteluyhteys toimii, sekin on hyvä merkki. Ehkä (tilannettasi tuntematta tietenkään) merkit on keskimääräistä paremmat… Joskushan tietysti ihminen hetkeksi lipeää johonkin… velttouteen, liikaan syömiseen tai juomiseen ym, huomaa sen sitten itsekin ja omastakin halustaan korjaa asioita, koska haluaa voida paremmin ja haluaa ihmissuhteidensa toimivan paremmin.

Toisaalta alkoholiongelma on pitemmalle kehittyneenä karmea vaiva, myös läheisille. siinä vaan kieppuu ja se on se joka määrittää kaikkea… voiko tehdä sitä ja tätä, onko rauha nukkua ennen tärkeitä menoja tai haastatteluja jne. Se on ainakin samassa asunnosa asuessa mahdotonta “unohtaa”… Sit se henkinen puoli, epävarmuus kasvaa ja kasvaa pettymysten takia, vaikka jotakin on sovittu, niin viimeiseen asti pohtii toteutuuko se ja voiko esim edes lemmikkiä sati lasta jättääkään juopon hoitoon… Itse tietysti lopussa en laskenutkaan mitään tämän ihmisen varaan ja moniin juttuihin oli vaihtoehto B, jos puolison kunto onkin huono… Mutta eihän tommonen mitään normaalia elämää ole.

Ja aika ja sitä kautta elämä virtaa eteenpäin koko ajan… Mahdollisuudet eri asioihin menee ohi, jos jää loputtomiin odottelemaan jotain, vaikka toisen raitistumista… Ja toisaalta jos suhde on muuttunut äiti-pika huolenpidoksi ja nalkutukseksi ja kontrolloinniksi, voipi olla, että jos raitistuminen sitten tapahtuukin, niin ei siitä aina enää rakkausuhdetta saa, vaan ex-juoppo tai läheinenkin voi haluta erota… Eli sietäminen ja muu “kärsimys” ei ole tuottanut muuta kuin katkeruuden ja väsymyksen… Mistä sitä koskaan tietää. Tärkeintä on olla suht onnellinen tässä ja nyt. Että tämä on paras mahdollinen tämä päivä. :slight_smile:

16

Hyviä pointteja jälleen.
Miehelle sanoin keskustellessamme myös, että vaikka ei joisi koskaan enää pisaraakaan niin en voi tietenkään antaa takuita meidän suhteemme jatkumisesta (vaikka katkeruutta minussa ei ainakaan vielä ole, koska olen ollut 90% suhteestamme todella onnellinen).
Minun ei myöskään koskaan tarvitse pelätä puolisoni yksin jättämistä koirani kanssa!
Minulla on sellainen tunne, että miehellä on ollut viime kuukausina pahaa oloa jostain ihan muusta kuin alkoholista ja jotenkin sitten on ajautunut turruttamaan itseään alkoholilla kun ei ole ennen puhuakaan osannut.
Sanoin myös miehelle että hänen pitää tehdä muutos ennen kaikkea itsensä takia, sitten vasta meidän suhteemme takia.
Mahdollisuudella tarkoitin vain sitä, että en näe mahdollisuutta itselleni lähteä suhteesta näin “lyhyen” ongelmajakson takia koska haluan edelleen yrittää ja antaa suhteellemme mahdollisuuden korjaantua.
Siinä pisteessä ei myöskään olla, että pitäisi miettiä voidaanko tehdä sitä tai tätä (vai juoko mies sovitusta menosta huolimatta) Mies ei juo viikonloppunakaan jos seuraavana päivänä on sovittua menoa. Vain muutaman kerran tämän 10 vuoden aikana on joku meno peruuntunut krapulan vuoksi, joten en sitä ole joutunut pelkäämään.
Mutta tietysti tiedostan, että jos nyt luvattu muutos ei pidä voin joskus tulevaisuudessa joutua näitä asioita pelkäämään.
Se tietysti pelottaa, koska asia ei ole omissa käsissäni…

17

Hei Karamellikukka,
Tuttua tarinaa luin. Muistan elävästi kun löysin ensimmäisen kerran piilopullon. Silloin kun pitää juoda salaa, asiat eivät ole oikein. Ja voi että mä olin se nipovaimo aina. Kunnes se siitä sitten pikkuhiljaa paheni, siis riippuvuus. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että miehellesi on jo kehittinyt riippuvuus alkoholiin. Se ei ole paha vielä, mutta alkoholismi on etenevä sairaus. Kannattaa lukea alholismista.

18

Hei,

Joo se pullojen löytyminen oli kyllä shokki.
Itse olen nyt käynyt juttelemassa sairaanhoitajan kanssa ja aika psykologille on huhtikuussa.
Mies kävi jo psykologilla kertaalleen.

Aloitimme erään kotona suoritettavan parisuhdekurssin ja toistaiseksi se on tuntunut hyvältä. Ollaan saatu keskusteltua hyvin monista asioista.
Miehelle psykologi oli todennut, että juomiseen oli todennäköisesti johtanut pitkittynyt liiallinen stressitila (töissä ollut ihan hullunmyllyä miehellä ja vielä meidän kinat päälle) josta seurasi reaktiona tämä juominen kun mies ei ollut osannut tarpeeksi stressiään tunnistaa jotta saisi tilannetta helpotettua/laukaistua tietoisesti hyvillä keinoilla.
Nyt käydään stressinhallintakeinoja läpi siis parisuhdekurssin lisäksi.
Myös töissä miehen täytyisi tästä liiallisesta työtaakasta sanoa, jotta se saataisiin tasoittumaan.

Katsotaan miten tilanne kehittyy, pikkuhiljaa eteenpäin…
…

19

Hyvä kuulla, että olet avun piirissä. Ja miehesi myös. Toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi.

20

Toistaiseksi ainakin ollaan menty kokoajan kohti parempaa (juominen ei ole siis ollut enää ongelma eikä salaa juomista ole ollut, tiedän tämän koska ei ole kuorsannut ja kuorsaa aina kun juo enemmän kuin pari). Toivon, että matka kohti parempaa jatkuu ja saan luottamusta rakennettua takaisin pikkuhiljaa :slight_smile:
Ainakin nyt ollaan keskusteltu paljon avoimennin, se on hyvä merkki.