olen alkoholistin vaimo. mies on tuurijuoppo. on ollut koko avioliitomme aikana - reilut 30 vuotta. on lapsia - aikuinen ja 16 v.joka vielä asuu kotona. meillä on oma yritys, omaisuutta eikä paljon rahahuolia. mies juo muutama päivää sen jälkeen hoitaa rapulansa 3-4 päivää ja sen jälkeen vielä viikon lepäilee. on korkea verenpaine, on epilepsia ja ikä 60 v. muttei sairaudet eikä ikä pysäyttää miestä. kaikki nämä vuodet yritin kaikkea-vein A-klinikalle, katkaisuun kerran kun suostui, oli antabusta, lupauksia,yrityksia vähentää ym. minä pyysin, uhkailin, raivoisin, maanailin, itkin - ei auttanut mitään. minulle hän vakuuttaa joka kertaa että se on viimeinen ja että hänestä tulee vielä kohtukäyttäjä. kerran onnistuin viemään A-kilinkalle jossa hän kävi keskustelemassa kerran kuukaudessa, kesälomien jälkeen ei suostunut enää mennä sinne kun ei tykänyt kun hoitaja vain kyseli miten meni. tyhjänpäivästä hänen mielestä.
nyt on taas putki päällä, heitin häntä ulos, yksi yö hän nukkui taloyhtiön kellarissa, tulee seuraavana aamuna kotiin, sanoi olevansa raitis. päästin sisään, kävin kaupassa ja kun tulin takaisin-mies oli huppelissa sen verran että minä romahdin taas-itkien pyysin häntä lähtemään koska en voi enää nähdä sellaisessa kunnossa. annoin kuitenkin hänelle aika vähän nukkua, sit kun hän heräsi sanoi menevänsä tupakille vaikka hän ei polta mutta jos ei ole mitään juotava rapulaan niin hän poltta, sanoin hänelle jos hän menee kotiin ei ole paluutta. hän lähti. otti viimeisen kerran lääkkeet ja lähti. tänään on keskiviikko. hän lähti maanantaina aamulla. kun hänen sisko soitti hänelle uhkaili mennä hirteen, minun soittoihin hän ei vasta, eikä lapsin. Olen päättänyt etten enää hoida hänet kuntoon kuin tein nämä kaikki vuodet. Vastuu on hänellä. mutta omatunto kalvaa jos hänelle tapahtuu jotain kun lääkkeitä ei ole mukana. hän on jossain meidän naapurin kaverin luona. olen umpikujassa, avioero on vireilla, en näe tästä eteenpäin mitään hyvä. lapsikin kasvaa ja lähtee, minä jään yksin. Al-anoniin en mene, olen raivoateisti. välillä tuntuu että olen hullu kun en tiedä mitä minulle tapahtuu. masentaa, vaihdevuodet, ilottomia päiviä, en nauti mistään enkä pysty keskittymään mihinkään. tekee mieli jättää kaikki ja lähteä jonnekin pois, toisen maahan ja aloittaa kaikki alusta mutta minulla on lapset täällä ja he tarvitsevat äitiä.
Millivanilli, hyvä että olet löytänyt tiesi tänne vertaisten sivulle. Täällä on meitä kohtalotoveraita, jotka tietävät mistä puhut. Minäkin olen yhdessä alkoholin suurkuluttajan kanssa, nyt hän on jo muuttunut alkoholistiksi, nyt tuli täyteen 27 vuotta siitä kun tavattiin. Vasta tänä vuonna olen alkanut käsitellä asioita täällä Päihdelinkisä, en myöskään käy missään muualla keskustelemassa. Mutta tärkeää on löytää jokin keino purkaa tuntojaan, koska ihminen hajoaa, jos kerää kaiken sisäänsä, eikä voi kertoa kenellekään. Jo se, että kirjoittaa, saa pohtimaan asiaa itsekin eri puolilta, ja muiden jutuista saa uutta näkökulmaa.
Juoppoa on hyvin vaikea auttaa, jos hän ei itse löydä motivaatiota. Läheinen vetää itsensä piippuun, mutta mikään ei silti muutu. Me läheiset olemme tärkeitä ihmisiä, niin sinä kuin minäkin, meidän pitää saada oma elämämme raiteilleen. Tiedän kyllä tuon tunteen, huono omatunto, kun huomaa, että toista ei pysty auttamaan, ja pelko, jos jotain pahaa sattuu. Mutta joskus on pakko hellittää, jos toista ei saa kantamaan vastuuta elämästään, emme me läheiset voi sille enää silloin mitään. Emme pääse toisen pään sisään kääntämään ajatuksia. On pakko keskittyä omaan elämään.
Tilanne varmasti tuntuu toivottomalta juuri nyt. Olet kuitenkin jo uuden polun alussa, etsimässä muutosta tilanteeseen ja apua omaan oloosi. Tämä on alku, loppuelämän ensimmäinen päivä. Kun tilanne on päällä, vi olla vaikea uskoa, mutta jonakin päivänä asiat ovat toisin. Usko itseesi ja lapsiisi, mene eteenpäin päivä kerrallaan. Emme voi vaikuttaa toisiin ihmisiin kovinkaan paljoa, mutta voimme vaikuttaa omaan tulevaisuuteemme, kun uskot siihen, saavutat vielä tasapainoisen tulevaisuuden. Minäkin uskon niin omalla kohdallani.
Ja kirjoita tänne, pura suuttumus, epätoivo, toivo, kaikki tänne, tämä paikka on sitä varten! Voimia sulle oikein paljon!
tv Rinalda
kiitos Rinalda vastauksesta. Olen jo monta vuotta pohtinut tätä asiaa ja yrittänyt ja yritän elää normaalia elämää - matkustan, harrastan liikunta silloin kun kaikki hyvin pään sisällä, pakotan välillä liikkumaan, menin järjestötoimintaan, käyn säännöllisesti tapamaan kavereita mutta sitten kun tulee paha olo se tulee rytinällä ja juuri silloin kun miehellä putki päällä. Yritän kovasti muuttaa omaa suhtautumista hänen juomiseen mutta totesin etten pysty silloin kun näen hänet olevan kännissä. Totesin itselleni että minulle on helpompa silloin kun minä en näe vaikka tuskaista se on koko aika ajatella missä hän on ja miten hänellä menee. Silloin kun tiedän että hän jossain talon sisällä eikä ulkona kylmässä niin rauhoitun ja odotan milloin hän on taas “puhekunnossa”. mutta heti kun hän raitistuu ja luulee että se on viimeinen kertaa niin asiasta ei voi puhua- hän kun ei puhu ja sanoo minun paisuttelevaan ongelmaa. Mutta silloin kun hän juo minä hajoaan sirpaleeksi. Tiedän että hänkin kärsii putken jälkeen mutta pelkkä ajatus että jos hän lopettaa niin elämän lopun saakka hän ei voi nauttia tätä “jumalten juomaa” ja se hirvittää häntä. Olen valmis maksamaan hänen myllyhoitonsa jos hän suostuu, mutta meillä aina käy niin kuin aina- putki ohi-kaikki kunnossa. normaali ihminen, elämä hymyilee, täynnä suunnitelmiä ja mukavia hetkiä eikä alkoholismista puhuta.
minä kuitenkin toivon että hän joskus ymmärtää kuinka paljon tuska hän aiheutti minulle ja meidän perhelleemme ja jos ja kun hän ymmärtää niin ehkä hänen parantaaminen alkaa. tunnen läheltä ent. alkoholisteja jotka ovat parantuneet ja elävät tällä hetkellä täysipainoista elämää ja nauttivat.
tänään kun olo parempi kun pari päivää sitten usko parempaan palasi ja vaikka mies juo jossain olen paremmassa kunnossa kui silloin kun näin hänet humalassa
Mukavaa millivanilli, että löysit tämän keskustelupalstan. Mulla tämä näköjään auttaa paremmin kuin al-anon, sekin on ihan jees mutta nyt mua on alkanut tökkimään (kahdeksannen askeleen jälkeen) yks juttu. Sellanen et sen sanotaan olevan uskonnollisesti sitoutumaton yhteisö ja et puhutaan Korkeammasta voimasta, just-just.
Jumalasta siellä puhutaan eikä se sovi mulle. Se sopii monelle ja hyvä niin, mutta ei minulle ja se onkin alkanut ahdistamaan niin etten mennyt edellispäivänä sinne ollenkaan. Harmi 
Tänne voi purkaa tuntonsa, kommentoida muiden juttuja ja saa vertaistukea. Huomaa ettei olekkaan ihan yksin.
Mukava paikka :mrgreen:
Kiitos mama62 tuesta. tiedän etten ole yksin mutta fyysisesti joudun oleman yksin sillä hetkellä jolloin tämä kaikki tapahtuu minulle. en jaksa edes parhaiten kavereiden kanssa keskustella koska neuvo on yksi- eroa tai heitä ulos. mutta miten minä voin heittää ulos ihmistä, lasten isää joka osti tämän asunnon meille ja joka maksaa kaiken? miten fyysiesti minä voin heittää ulos raitista, voimakkaasta miestä? silloin kun hän on kännissä se ei ole vaikea, mutta hän tulee aina takaisin, oman kotiin, lämpöön ja turvaan. meillä on yhteinen talous, yritys, pitkä yhteinen taival ja minun on vaikea nähdä itseä yksinäisenä eroneena naisena vaikka sisimmässä haluan eroon koko ukkelista! kokonaan! ja unohda sen kuin paha unta! en osa elää yksin, menin vain kerran naimisiin, hyvässä ja pahassa olen ollut saman miehen kanssa ja ajatus yksin elosta hirvittää. Meidän suvussa harva kuka erosi, kaikki kestäneet miestensä syrjähyppyjä ja juomista vaikka miehet eivät olleet alkoholisteja ja olivat säilyneet liitonsa kuoleman saakka. vaikka kuinka inhoaisin miestä silloin kun hän juo en pysty luultavasti luopumaan yhteiselämästä hänen kanssa - en pysty heittämään pois elämästä sairaasta ihmistä, omatunto ei salli- siinä mielessä olen umpikujassa.
mies tuli muutama tunti sitten kotiin ja nyt nukkuu lattialla patjoilla, en päästä häntä yhteiseen sänkyyn- aamula yritän suostuttaa hänet katkaisuun ja sen jälkeen vien ehkä hänen siskon luokse pienen peräkylään jossa ei ole alkoja vieressä ja lähikapakan on yli 10 km matkaa. huomen on taas toivoa täynnä, en jaksa murehtia pitkään
tänä aamuna ehdotin miehelle että voisin viedä katkasuun - hän ei suostunut, sanoi että se on sellainen läävä mihin hän ei mene. epäsiisti paikka. tietysti,meidän kotiin verrattuna. jatkaa nukkumista vaikka rapula koputtaa jo päähän. taas lupasi “ei ikinä enää” ja että nyt päätös on lopullinen. naama punottaa, silmät punaiset, suoni katkesi yhdessä silmässä ja se on veripunainen. miehellä on kaihi, toinen silmä ei näe mitään, leikkaus on edessä, lapsella mahdollisesti skoliosileikkaus ensi vuonna - pysäytääkö edes se häntä? tuskin. sanoin hänelle tänään että jos hän ei tehnyt päätöksensä eikä tee niin meidän yhteinen taival loppuu ens vuonna viimeistään kun vahistan avioeron. hän on haluton puhumaan asioista ja hoitoon menosta ilmeisesti ei tule mitään kuten aina. no täyttyy jatkaa tästä eteenpäin ja katsella mitä elämä tarjoaa minulle tulevaisuudessa. jonkilainen ratkaisu tähän tulee. mutta millainen?
Suosittelen tutustumaan ja lähtemään esim. Avominnen läheishoitoon (vain yksi esimerkki monista hoitopaikoista). Hoito ei ole uskonnollinen, eikä poliittinen, eikä minkään muukaan “lahkon” mukainen hoitopaikka. Hoidossa keskitytään vain Sinuun itseesi ja hoidon käytyä Sinä ymmärrät, että vain Sinä itse olet vastuussa itsesi hyvinvoinnista. Sinä vastaat vain itsestäsi ja puolisosi vastaa itse itsestään. Niin kauan kuin pidät huolta hänestä, niin kauan mahdollistat hänen juomisen jatkumisen.
Irtipäästäminen ei tarkoita sitä, että jätetään heitteille, vaan sitä että annetaan toisen kantaa itse vastuu omasta elämästään. -tehokasta hoitoa läheiselle et tule saamaan “kerran viikossa” olevasta terapiasta mielenterveystoimistosta - huomaat vaan vuosien kuluvan toinen toisensa jälkeen ja joka kerta jauhetaan samoja asioita. A-klinikkaa en suosittele kenellekään, korkeintaan yksineläville holisteille, jotka haluavat vain puhua jonkun kanssa ja jatkaa kohtuu-juomistaan tuettuna.
Muista - Sinä itse olet vastuussa itsestäsi, älä syytä oman hyvinvointisi heikosta tilasta ketään muuta. Ala toimimaan itsellesi armollisesti ja lähde hoitamaan itseäsi.
Al-anon ei ole uskonnollinen “kööri” - jos siitä on sellainen tullut, niin ko. ryhmä on erkautunut siitä, mitä al-anon pitäisi oleman.
Siis tosiaankin, MITEN ETEENPÄIN?
Mieheni on yli 60 v. Sairauksia enemmän kuin laki sallii. 2-tyypin diabeteksestä lähtien. Joka aamu piikittäminen ja kourallinen pillereitä. Tästä huolimatta juo aamusta iltaan. Menee wc-hen kaljatölkit mukanaan ja “lääkitsee” siellä itseään ennenkuin pystyy jotain syömään.Aamupalansa syö joskus iltapäivällä jos sittenkään. Puuron pitää olla lähinnä velliä tai alkaa kiukuttelu kuin pienellä lapsella. No nythän hän voi keitellä mieleistään velliä.
Sitten kun olut ei enää mene päähän siirrytään kirkkaisiin ja silloin hänelle kasvaa sarvet päähä 
eli rupeaa haastamaan riitaa ja syyllistämään milloin mistäkin. Vaipuu itsesääliin. Uhkailee itsemurhalla. Kertoo tekevänsä puita minua ja tulevaa uutta miestäni varten ettei tarvitse palella ja kuivat puut, kun hänestä aika jättää :mrgreen: . Siis mitään toista miestä ei kuitenkaan edes ole. Joo mutta eihän sitä tiedä millä oksalla se piru istuu? Joo, joo. Voi jos jäisinkin yksin näiden kokemusten jälkeen, niin varjele luoja olemasta niin sokea että tulisi uusinta ja ottaisin jonkun riesakseni. Puhelimeen on pakko välillä vastata ettei rupea kiusaamaan tytärtämme jolla kuitenkin on oma elämä ja rintalapsi hoidettavanaan. Tytär kyllä pistää välillä “ukon” hiljaiseksi. Onneksi on toiset appivanhemmat jotka eivät juo ja ovat siellä lähellä tarvittaessa.
Meillä on kaunis paikka maalla jossa olemme yhdessä asuneet, mutta sekin on nyt hänen jäljiltää kuin “lähtevä laiva” Hamstrailee kaikennäköistä tavaraa joita ei edes saa purettua paketeistaan. Kaikki työt on kesken ja kaikki jää siihen mihin ne kädestä putoavat. Eli “kuse siihen kussas seisot”. Tästäkin kärsin suunnattomasti koska minä pidän siitä, että koti on siisti ja että siellä ei loju mitään ylimääräistä nurkissa. Kalatkin viikkotolkulla jääneet maihin verkkoihin pilaantumaan. Kohta varmaan kuhisee rottia ja supia. No itsepähän tiettää miten elää. Kaljaa hän vain kuulemma tarvitsee. Valitti että jalat eivät kanna jos juo kirkkaita. Joku sille sitä kaljaa sinne kantaa. Viinaa meillä on vanha liinavaatekaappi täynnä, että siitä vaan. Olenkin sanonut miehelleni," että jos näillä ei saa henkeä itseltään niin varmasti sisukset ovat happoteräksestä" Viinaa on kannettu selkä vääränä milloin Tallinnasta ja milloin mistäkin. Kummallisesti se on ollut aina etusijalla, että saa mahdollisimman monta kaljalaatikkoa ja erilaista viinapulloa tuotua mukanaan.
Aloitti heti kaksikäsin juomaan kun lääkärinsä soitti kokeiden tuloksista jotka olivat vähän petraantuneet kun mies syövänpelossa oli muutamia päiviä ilman alkoa.
Kännissä satuttanut itsensä pahemman kerran. Verkoilta tullessaan kaatui ensin niin pahasti että otsaan ommeltiin useita tikkejä jonka jälkeen on saanut myös pahan käsivamman. Mikähän on kolmas???
Olen nyt kohta kaksiviikkoa ollut karussa 24/7 juovaa miestäni. Onneksi on mahdollisuus lähteä toisaalle ainakin hetkeksi. Ei tämäkään kauheesti helpota kun terrorisoi puhelimella. " Hylkää vaan hänet". " Ethän välitä minusta yhtään". Sinä, siis minä en hänen mielestään kestä totuutta kuulla. Olenhan mielestäni maailmannapa joka tietää kaikesta kaiken. Puhun toisten päälle. (Myönnän kyllä sen ). Ollaan tyttären kanssa sanottu hänelle, että kuole pois niin kaikilla on helpompaa. Sekin myönnetään. Luulen että useimmat jotka jotain tällaista joutuvat kokemaan sanovat kiihdyksissään jotain jota eivät todella tarkoita. Mietin tässä, että olenkohan masentunut kun en halua mennä ulos kuin pakosta kaupassa käymään tai roskat viemään? Täällä on kirjoitettu paljon al-anonista ja olenkin päättänyt mennä ensikertaa katsomaan ja etsimään itselleni apua sieltä. Mieheni lääkäri sanoi että menisin A-klinikalle juttelemaan ja yrittäisin saada mieheni hoitoon. Sanoin puhelimessa miehelleni, että varaan hänelle ajan, mutta ei hän siis edes kuullut mitä sanoin, vaan aloitti syyttelemään minua ja vaipui itsesääliin.
Nukkuminen maalla minulle aivan mahdotonta koska mies polttaa valoja jokapaikassa yötämyöten. Lämmittää hullunlailla takkaa, että happi meinaa loppua. Istuu fb:ssä yötämyöten. Tilailee netistä milloin mitäkin krääsää. Ei anna minun nukkua näillä toimillaan. Olen käynyt A-klinikalla juttelemassa jossain vaiheessa ja terapeutti sanoi silloin, että UNEN RIISTÄMINEN on yksi vanhimmista kidutuskeinoista. Tämä jäi niin mieleeni.
Joka aamu herään ahdistuneella mielellä ja ajatukset alkavat heti jauhamaan samaa rataa. Tässä ei kuitenkaan auta loitsu eikä rukous. On noustava ja lähdettävä hakemaan apua ensisijaisesti itselleen, että jaksaa kaiken tämän uupumatta. Erota en kuitenkaan tahtoisi. Tämä on toinen aviolittoni. Eka hajosi viinaan ja välinpitämättömyyteen (mies ikuinen lapsi).
Hyvää päivänjatkoa meille. Odotan iltaa mielenkiinnolla. Saanko itseni liikkeelle ja rohkeasti menemään al-anoniin 
omasta tilanteestä en syytänyt ketään enkä ajo syyttää kun se ei ole minun tapani.
tutustuin avominne hoitoon, hinta hirvittää - 1180 euro, kurssi alkaa tammikuussa 2013, ehkä menen ja pyydän miestä maksamaan sen minulle kun itse hän ei mene mihinkään. ja vaikka minä olen vastussa itsestään niin päätösten teko tällä hetkellä on niin hankala - haluan vain unohda nopeasti kaikki ja jatkaa elämää… seuravaan kertaan asti… ilmeisesti.
minä yritän opetella olla välitämättä hänestä silloin kun hän on kännissä, mutta koko minun olemus kapinoi, sisus raivoaa ja tekee mieli tappaa ja minua nämä tunteet ja raivo pelottaa. hoen itselleeni että mies on sairas, suhtaudu hänen kuin sairaan ihmisen suhtaudutaan, anna hänelle armoa ja yrittää ymmärtää. mutta minun on vaikea oppia suhtautumaan häneen tällä tavalla, ehkä jona päivänä minä opin tai ehkä hän juo itseään hautaan ennen aikoja.
al-anonissa on 12 askeltä ja luin niitä, siellä lukee että pitää myöntää Jumalalle oman voimattomuuden alkoholismin edessä. sit se ei ole minun. minun ei tarvitse myöntää Jumalalle mitään, vaan itselleeni ja silloin kun pystyn muutamaan omaa ajattelutapani ja suhtautuminen alkoholistmieheen niin alkaa minun elämän muutos ja mahdollisesti hänen- olen kuitenkin avoin erilaisin avun mahdollisuuksiin enkä sulje mitään pois, täällä hetkellä tämän sivuston keskustelupalsta toimii minun henkireikänä parempaan henkisen elämään ja mielirauhaan. olen taas suunnitelut kaikenlaista ja ajon toteuttaa suunnitelmat. ja mies…nukkukoon ensiksi rapulansa pois
Just toi askel oli mun kompastuskiveni 
Ja vielä se kohta, että päättää luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan jne.
Mutta hieno juttu se al-anon on, paljon apua sieltä saa ja minäkin menin sinne ekakerralla tosi ahdistuneena. Kotiin ajaessani oloni oli todella helpottunut ja onnellinen eli kyllä siellä käyminen kannattaa, minä vaan olen tällainen erilainen enkä todellakaan moiti al-anonia. En ilmeisesti osaa olla tarpeeksi nöyrä tai avoin muutoksille, ehkä myöhemmin tilanne on toinen.
Toivottavasti, toivonkipinä, menit sinne al-anoniin. Kannattaa 
no minä on sellainen ehkä jörö etten viihdy ryhmissä pohdiskelemässä omaa olemusta mutta tet-a-tet keskustelu luistaa kuin rasvattu. minä viihdyn pienissä intiimeissä porukoissa ja minua isot porukat ahdistaa. 4-5 ihmistä on jo liikaa minulle selvittämään niin henkilökohtaisia asioita kuten mitä meidän perheessä tapahtuu. Mutta virtuaali maailmaa helpottaa tätä- täällä voi avoimemmin ja helpommin kertoa, pohdiskella, kuunnella ja otta neuvoja vastaan. Minua ei näe kukaan ja se suojaa minua koska en ole valmis astumaan valokehaan ja sanomaan kuka minä olen ja mitä meidän perheettä vaivaa
tänään päivä oli parempi kuin eilinen ja jopa toivon kipinä syttynyt. ajatukset rupesivat pyörimään jo joulussa vaikka vielä pari päivää sitten en halunut vietää koko joulua
ahdistus ei ole kokonaan poissa mutta olen helpottunut. mies vielä kovassa rapulassa kun joi kaikki mehut ja nyt litkii vettä ehkäpä hän kokeilee uutta keinoa rapulan hoitoon? Sanoin hänelle monta kertaa ettei rapula hoideta juomalla lisää alkoholia vaikka se voi helpottaa hetkeksi. Kylmä suihku, raitis ilma, vettä tai mehu ja pehmeä tyyny ja uni hoitavat rapula parhaiten luulusin. Sitten vielä luin että alkoholisteillä rapulassa sokeritaso putoa rajusti ja sen takia heillä vieroitusoireet joten makeasta suklaasta voi olla apua. toiset juo myös makeata kuuma teetä monta kuppilista. tää on kaikki n.s. vaihtoehtoiset rapulanhoidot ilman alkoholia.
miehen putki myös lyhentynyt. minä pidän hänen juomisesta juomakirja johon kirjoitan ylös kaikki päivät jolloin hän on ottanut Huomasin että hänen putket ovat aaltomaisia ja aallon pituus on keskimäärin 3 kk. kirja olen pitänyt 1,5 vuotta. teen sen koska haluan ymmärtää alkoholismia ja itseni vuoksi - on helpompi tietää että taas on tulossa putki vaikka joka kertaa kun se tulee se on kuin pommi. 9 kk mies yritti tulla “kohtuukäyttäjäksi”. Hyvä että yritti, minä kehui hänen yritystä ja 1 kk hän oli täysin juomatta, mutta pikkuhilja hän palasi vanhoille tavoille. Sanoin hänelle että jos juot, ota ruoka ja älä juo niin paljon että tulisi rapula mutta hän aina unohtaa hyvät neuvot, no ainaskin 9 kk hän joi vähän ja vain päivä tai kaksi eikä ollut kaatokännissä. sen minä vielä hyväksyn mutta putket- en. ehkä kohta hän ei pysy enää juomaan niin pitkään että putket taas lyhenee.
Minä ilmeisesti satuilen tänään. mutta kuinka paljon minä haluan uskoa omiin satuihin! hyvä yötä ja parempaa huomista kaikille!
Minä odotan Joulua nyt.
Kymmenen vuoden ajan oli joulut yhtä helvettiä - juoko se vai eiköse juo? Juopponi hallitsi ja sekoitti ns. normaalin elämän. Minä erosin - kuvittelin ensin vuosia, että minulla on voimia ja taitoa raitistaa puolisoni kun vain osaan oikealla tavalla häntä auttaa ja ennenkaikkea RAKASTAA. Mutta miten voi rakastaa ihmistä, joka elää elämäänsä pullon sisällä?
Minä luulin, että ei ole elämää alkoholistista eroamisen jälkeen, kun taloudelliset seikat olivat niin hallitsevat, mutta kaikki asiat ovat vain loksahdelleet kohdilleen. Päästämällä irti niistä ongelmista mitä juova ihminen aiheuttaa, niin siitä säästyy resursseja joilla rakentaa omaa elämää kummasti.
1180 euroa on pieni hinta siitä, että saat elämäsi hallintaan. Millivanilli, huomaatko itse kuka elämääsi ohjaa tänään?
“minä yritän opetella olla välitämättä hänestä silloin kun hän on kännissä, mutta koko minun olemus kapinoi, sisus raivoaa ja tekee mieli tappaa ja minua nämä tunteet ja raivo pelottaa.”
Haluatko oikeasti tällaista elämää???
- pyykkipoika -
Siellä al-anonissa kun puhutaan Jumalasta, niin sillä tarkoitetaan Itseä Korkeampaa Voimaa - miten sen itsekukin kokee!!! Jollekin Jumala on “ryhmän tuki”, jollekin se on kristillinen Jumala, jollekin Buddha… Siellä ei käännytetä ketään mihinkään uskontokuntaan!
al-anon -ohjelma on hengellinen, mutta ei uskonnollinen! al-anon ohjelma on alunperin Amerikasta lähtenyt liikkeelle ja suomennos-vaiheessa käsitteet ovat joskus “epäsopivat”.
Minun mielestä ja oman kokemukseni mukaan huonointa al-anonissa on ollut se, että siellä yritetään tsempata ihmisiä jaksamaan jatkaa elämää alkoholistin kanssa saman katon alla.
- pyykkipoika -
Ateistit ja kristityt on molemmat uskovaisia, toinen uskoo ettei jumalaa ole ja toinen uskoo että on.
Joten eiköhän se ole sama mihin uskoo jos ei apu kelpaa niin sehän on sitten itse ratkottava ongelmansa:D
Ongelma vaan on siinä että vertaistuki on tosihyvä keino…joko sinne pitkästyy kuoliaaksi ja tulee sitäkautta hyvä olo että minähän pärjään…tai sitten avautuu ja saa sitäkautta apua kun joku kuuntelee…
mutta. Kukin tyylillään.
en halua tälläistä elämää mutten voi heittää noin vaan 30 vuotta hukkaan ja aloittaa kaikki alusta. ei riittää voimia.
rahasta puheen olleen niin toki jos ajatellaan että saan elämäni takaisin-summa on pieni. mutta mutta nämä kaikki tukitoimeet on samat kuin alkoholisteille - 12 askelta, kokouksia ym. - minua siis verrataan alkoholistiin vaikka minun ongelman ovat aivan eri luokkaa. olen miehen ohella huolissa lapsista, koko ikäänsä olin huolissa kaikista muista paitsi itsestään.ensiksi olin monta vuotta elänyt parhaan ystävän ja hänen ongelmien kautta - menetin melkein menetin omaa elämää, sitten panin stoppi. otin niin monta kertaa toisten ongelmat itselleen että välillä tuntui että minä en ole minä. sitten ystävä rupesi juomaan - ongelmat kasantuneet - alkoholisti taakkani kasvanut. ajan myötä otin etäisyytä hänen ongelmiin ja yritin hoitaa omat. hänen mielestä on positiivista että mies tuonut raha perheeseen eikä ole väkivaltainen. totta. mutta minulle ei riittää enää-minulla alkoholin nolla toleranssi. 2 minun serkkua oli alkoholisteinä, molemmat kuolivat melko nuorina. mieheni alkoholisti ystävä kuoli kadulle pakkasessa kun unohti avaimet kotiin.en todella halua että mieheni kohtalo olisis sellainen. mutta päätös on hänen
ateisti ei usko mihinkään ei korkean voimaan eikä jumalaan.
apu on aina tervetullut mutta sama apu ei päde kaikkiin.
vertaistuki on hyvä koska siellä tajutaan ettei ollaan yksin. mutta monet tietäävät sitä muutenkin. selveytymiskeinotkin ovat kaikilla erilaiset. yhteinen ongelma yhdistää ja parantaa haavoja, sitä saa voimia jatkaa eteenpäin. itselleni ei vielä selvinnyt päässä mitä konkreetistäa apua haluasin. ehkä keskusteluapua, tsemppausta jatkaa eteenpäin mutta minua riesoo se että minua leimataan sairaaksi koska mies alkoholisti ja neuvotaan menemään HOITOON. olenko minä sairas vai liian huolehtivainen, tunnollinen, vastuuntuntoinen ja sinisilmäinen? sisällä ristiriitaisia ajatuksia ja olen ajatellut ettei ne kaikki ole miehen alkoholismin johdosta. olen menossa psykiatriselle terveydenhoitajalle selvittämään asioita ja ehkä sitten terapiaan. elämäni mahtuu niin paljon menetyksiä että ehkä ne olivat muokkaneet minua sellaisiksi kun olen ja sitä kautta mieheni.
sisareni mies on myös alkoholisti, serkulla oli 10 vuotistaival alkoholistin kanssa joten tavallaan minulla on vertaistuki. sisko ja myös serkku ovat hartaita uskovaisia, ehkä se on heidän pelastus ja selviytymiskeino
minä ehkä tarvitsen syvempää kaivausta pään sisällä jotte selvittäisin itselleni kuka minä olen ja mitä minä haluan.
Tuli mieleen asia mitä olen monen monta vuotta jo miettinyt…
Diaknosointi, jokaiseen asiaan täytyy löytyä diaknoosi ja lääke. Tuntuu ettei aikoihin ole tunnettu enää mikä on esim läheisen menettämisestä johtuvaa surua, tai vilkkaampi liikkuvampi lapsi ei olekkaan enää normaali. Sillä on joko ad/hd tai keskittymishäiriö ja siihen tarvitaan lääkkeet.
Musta on jo pidemmän aikaa tuntunut että jos olet vähänkään “normaalista” poikkeava, niin sille täytyy löytyä diaknoosi ja lääke. Jokin selitys, enää ei riitä selitykseksi et mä vaan on sen luontoinen. Tai olen ujo tms.
Jos suret olet masentunut.
jos et jaksa aina keskittyä tai unohtelet kiirreessä asioita olet ad/hd tai sulle on iskemässä dementia.
Huolehdit ihmisistä, tai et pysty eroamaan rakkaasta, olet läheisriippuvainen.
Jos suret olet masentunut.
Jos pelkäät jotain, sulla on fobia joka tarvitsee hoitoa.
EN kohdista tätä juttua kehenkään, tuli vain mieleen kun millivanilli sanoi "elämäni mahtuu niin paljon menetyksiä että ehkä ne olivat muokkaneet minua sellaisiksi kun olen "
ENkä tarkoita tällä nyt sitä etteikö ole hyvä asia hankkia apua jos pahalta tuntuu, toki! Sitä en tarkoittanut. Vaan ylipäätänsä tuntuu että tekee sitä mitä vaan mitä ennen on pidetty normaalina, niin heti isketään joku sairaus kehiin.
Kuitenkin jokainen ihminen on yksilö, jokaisella on omat luonteenpiirteensä… kohta kukaan ei tiedä mikä kuluu normaaliin elämään (esim suru, hajamielisyys, et jaksa keskittyä asiaan mikä ei vois vähempään kiinnostaa jne) , mikään piirre ei ole enää luonteenpiirre, omaa identiteettiä, vaan joku sairaus.
Kun aivastat/yskäiset sulla on flunssa/allergia,
kun pieraiset sulla on keliakia…
Tää oli vähän off topik…
Purkaus, mitä oon jo pidempään miettinyt, ei liity mihinkään ja liittyy kaikkeen. :mrgreen:
Taitaa peräti olla väärä palst missä tämmösiä höpötän… pah…
Kyllä tossa perää on, tollaseksi on nykymaailma mennyt 
Itse en noin ajattele ja jos mulla on joskus “mörökölli-kausi” niin se kuuluu ihan normaaliin elämääni, mulla on oikeus joskus olla nk. masentuneempi. Sitten se menee ohi ja kaikki on kuin ennenkin.
Ja kolmesta lapsestani yksi on vilkas, toinen on rauhallinen ja kolmas oli sellanen nk. välimalli.
Kyllä ne suht normaaleja kai ovat 
Minä en ole kumpaakaan, on vielä kolmaskin ryhmä ja minä kuulun siihen.
Olen ollut ja olen agnostikko jo monta, monta vuotta. Olen silti ihan mukava 
Mutta tänään on mulla pikkujoulut, eiks oo kivaa? Autolla menen tietty ja autolla tulen, siis itse ajaen. Ei mein huusholli kaipaa enää toista “känniääliötä” 
Et tietenkään ole sairas, koska miehesi on alkoholisti. Väsynyt ja paljon negatiivisia tunteita kokeva varmasti, alkoholismi kun vaikuttaa yleensä ei juovaan niin että se tuo negatiiviset tunteet pintaan. Pitkällä tähtäimellä, varsinkin jos päätät jäädä suhteeseen, sinulla voi olla riski sairastua psyykkisesti jos et saa mitään helpotusta väsymykseen ja negatiivisten tunteiden käsittelyyn. Että siksi on tärkeetä hakea sitä apua itselle. Apua voi hakea vaikka ei olis mitään mielenterveysongelmaa, ennaltaehkäisevästi. Toivottavasti pääset terapiaan ja koet että saat siitä apua.
osuit oikeaan Vaan ylipäätänsä tuntuu että tekee sitä mitä vaan mitä ennen on pidetty normaalina, niin heti isketään joku sairaus kehiin.
minustakin tuntuu välillä että kaikkille käytöstavoille on jo valmiina “diagnoosi”- ehkä feministiliikkeellä on osuutta tähän? Toki ymmärrän että 2000 luvun nainen ei tarvitse sietää ihmisuhdetta joka ei toimi mutta olin aina ollut sitä mieltä että perheen puolesta kannattaa taistella. Jops tarkistelen oma perheettä niin minulla ei ole paljon vaatimuksia miehen suhteen kunhän ei juo. hän on kiltti vaikka välillä sulkeutunut, ahkerä, avulias, siisti, erinomainen huumoritaju (ehkä juuri sen takia olen vielä pysynyt suhteessa), hyvä isä lapsille vaikka joskus ankara, eläinrakas (muttei sukurakas vaikka autoi sisaruksia rahallisesti monesti), säästäväinen mutttei ahne ja raittina olleessan leppoisa.
Jos otaan kaikki tämä huomioon niin tunutuisi hirveältä heittää kaikki hyvää pois kertaheitolla ja unohda.Joten olenko hullu jos haluan säilyttää perheen mutten sietää miehen juopottelua?