Moikkavaan teen tännekkin aloituksen. Aijemmin kirjoitellut tuolla vähentäjien ja lopettajien puolella. Tänään järkyttävä darra (taas kerran) ja aina huonosti tulen näiden olojen kanssa toimee, vaikka luulisi että niihen tottuu. Olen 24v nuorimies. Tässä vuoden verran ollut ihan kamala yksinäisyys. Sitä ennenkin oli vain vähän ystäviä. Juopottelen yksin omassa kämpässäni ja vietän aikaa koneella. Nyt on alkanut totiesti tuntumaan siltä, että muutos on saatava. Oma juomiseni siis johtuu suurilta osin yksinäisyydestäni ja pahasta olosta, joka vaan kymmenkertaistuu krapulassa.
Sovin äitini kanssa, että voin käydä siellä kahvilla (asuu lähellä), mutta pitää olla selvänä jos menen. En käy töissä enkä koulussa tällähetkellä. Kävin työpajalla, mutta sain sieltä “potkut”. Nyt on loma kuntoutusryhmästäkin syksyyn asti, mutta sekin tosiaan oli vaan kerran viikossa. Sieltäkään oikein ketään “ystävää” löytänyt. Tavallaan joo, mutta asuvat eripuolella kaupunkia ja mulla ei ole autoa. He myös aika paljon käyttävät päihteitä.
Onko mitään neuvoja miten olette saaneet itsenne mukaan “normaalien ihmisten elämään”. Pää sekoaa kun vaan henhgaan neljän seinän sisällä krapuloissani. Olisi mukava jos voisi vaikka kävelyllä vaan käydä. Tai esim pelata jotain tai mitä nyt aikuiset ihmiset yleensä tekee iltaisin. Ruokaa vai?
Hei. Neuvoisin vaikka mitä sinulle muuta kuin yksin kotona olemista. Muistan kuinka olin yksinäinen lapsena ja nuorena, alkoholin voimalla sain ystäviä, oli jengi mihin kuulua, jonka mukana hölmöillä. Niinkuin arvaa eihän se tervettä ollut, eikä hyvään päättynyt.
Kun raitistuin, uskalsin mennä AA-ryhmään ja sain uusia ystäviä ajan kanssa sieltä. Mutta tärkein oli se että itse ihan yksin uskalsin lähteä esim. tanssikurssille, harrastuksiin kansalaisopistoon yms. Olihan se pelottavaa ja tuntui etten millään uskalla mennä, mutta menin kuitenkin. Pelkäsin että jään yksin neljän seinän sisään jos en ala kulkemaan muiden ihmisten seurassa. Ja pelkäsin että alan juomaan kun olen yksin. Rukoilin jotain Korkeampaa Voimaa antamaan minulle voimaa ja rohkeutta kun menin johonkin mukaan. Minulla oli kaikenlaisia pelkotiloja olla esim. pöydässä kahvilla muiden kans, jännitin kamalasti. Pelkäsin kävellä huoneeseen jossa oli jo ihmisiä, se tuntui ihan mahdottoman vaikealta (ja tuntuu joskus vieläkin)
Joka kerta kun ylitin itseni tuli aivan suunnattoman ihana olo, yes! uskalsinpa mennä. Ja huom. rukoilin Jumalalta apua että uskalsin mennä tanssikurssille, aika ristiriitaista joidenkin mielestä varmaan, mutta minun Jumala on hyvä ja rakastava eikä mikään nipottaja.
Rohkeasti vain!
morjens. tuttu juttu mulle. yksin juon yksinäisyyteen. katkera ja vituttaa ym. töissä olen se helpottaa minun tuskaa. ei sinun tällä hetkellä. opiskelu auttaa myös,mutta se mikä auttaisi sinua nyt. ensimmäisenä käyt vaan ulkona ei tarvi mitään ihmeitä tai urheilla ym. ulkona ihmisten ilmoilla. älä juo kotona, ota yksi vaikka lähikuppilassa ( en tarkoita ryyppäämistä) katsella olla ihmisten ilmoilla. pienillä askeleilla ei mitään isoja juttuja. ei mitään tarvi yössä tapahtua. hengailua ulkona. kotona miettii kaikkea sontaa. muista pienin askelin.
Mä oon tänään menossa 2 vuoden tauon jälkeen työttömienpajalle neljäks tunniks. Siellä sitten katsotaan oonko siellä vaan 1 päivänä viikossa vai useampana. Syyskuussa jatkuu päihdekuntoutusryhmä.
Joo tosiaan olen kyllä opetellut käymään kävelyllä varsinkin silloin kun ei juominen maistu.
Ainakin nyt täksi kuuksi sain jtn rytmiä, kun pitää käydä tuolla pajalla. Sielläkin on varmaan naamat vaihtuneet osa tietysti tuttuja osa ei.
Heippa, itsekkin yritän löytää tapoja pitää kontakteja vaikka edes netin kautta. Löysin tämän ryhmän: -https://sites.google.com/site/bollesuomi/home. Se on AA kerhon nettikokouksien linkki Suomessa. Mulla ei ole mikkiä tietsikassa mutta yritän hankkia skype yhteyden vaikka kännykkään.
Kaikkein parastahan ois jos pääsis jutteleen ihan oikeiden kavereiden kanssa. Yritetään pysyä selvin päin ja pitää muihin ihmisiin yhteyttä, nim. kerran se riipasee 