miten eroon huonosta suhteesta

Kotikanava
1

olen suhteessa jossa olen ollut jo lähes kymmenen vuotta,emme kumpikaan ole seurustellut kenenkään muun kanssa kuin toistemme,aloimme olemaan jo teini ikäisinä yhdessä.jos kertoisin koko pitkän tarinan siitä tulisi niin pitkä ettei se tähän mahtuisi.meillä on ollut ongelmia enemmän ja vähemmän koko meidän seurustelu aikana mutta viimeisen puolenvuoden aikana tämä on ollut yhtä helvettiä…

mies juo lähes joka viikonloppu(jos ei ole töissä)ja lomillaan ja muutenkin aina kun on mahdollista niin ottaa pitkiä ryyppyputkia muutamasta päivästä aina viikonkin pituisiin.lupailee aina kaikkea,esim.mitä pahaa jos muutaman kaljan ottaa…siitä parin tunnin päästä sanoo että otan vielä 12pacin mutta sitten en varmasti ota enempää,minä lupaan!ja siitä seuraa taas lisää tyhjiä lupauksia…
mies myös harrastaa katoamis temppuja,perjantaina kun korkki aukeaa,saattaa miehestä vasta kuulla sunnuntaina(ma kun on työpäivä niin on pakko lopettaa juominen ja tulla kotiin…)puhelin menee yleensä kiinni,minä kuulemma vain nalkutan.
viikolla on aika neutraalia,mies käy töissä minä hoidan huushollin,lapsia meillä ei onneksi ole.olen siinä mielessä viikkoisin onnellinen kun tiedän ettei mies voi juoda kun on töitä,mutta kun perjantai alkaa lähestymään muhun iskee mieletön ahdistus kun rupean pelkäämään ja jännittämään juoko mies viikonloppuna…siitä seuraa se että hoen miehelleni että ethän juo,ethän ja mies vakuuttaa olevansa selvinpäin.melkeimpä aina kuitenkin kun se pelätty perjantai koittaa mies rupeaa ottamaan vain sen muutaman kaljan,ja kyllähän sen sitten tietää…

tämä on ihan kauhea oravanpyörä ja todellisuuden tajuni on hämärtynyt,olen tiedostanut olevani läheisriippuvainen ja oireilen myös fyysisesti rajusti ainaisen pelko tilan takia(ripuli,vatsakivut,väsymys,ahdistus,paniikkikohtaukset…)yritän kontrolloida miestäni vaikka se ei mitään auta,pakotan sen lupaamaan kaikkea minulle vaikka tiedän että lupaukset eivät pidä mutta saan niistä hetkellistä mielihyvää,ennakoin kaikkea miehen menoja yms,(milloin on lomat,ketkä kaverit ovat samaan aikaan juomassa…)haluan tietää mieheni menot ja tekemisensä minuutin tarkkuudella.selvitän aina kun se on ollut juomassa että missä se on ollut ja kenen kanssa yms.yleensä tiedän paremmin hänen tekemisensä kuin hän itse,olen kehittynyt aikamoiseksi salapoliisiksi. :sunglasses:

oma elämäni pyörii täysin miehen ympärillä,suunnittelen menoni ja tekemiseni miehen mukaan(hän ei kontrolloi minua olen itse kehittänyt tämän tavan) viikonloppuisin en sovi mitään menoa enkä harrasta silloin mitään vaan olen miestäni vahtimassa kotona ja kyttäämässä hänen menojaan ja jos hän häipyy ryyppäämään niin siltikin olen yksin kotona tekemättä juuri mitään,olo on silloin kun junan alle jäänyt ja jotenkin on turvallista olla kotona.tällöin ruoka ei maistu eikä oikeastaan mikään muukan tekeminen,yleensä makaan sohvalla tai yritän nukkua mutta uni ei oikeen meinaa tulla kun vain mietin missä mies on ja mitä se tekee…
olemme eronneet lukuisia kertoja ja viimeisimmästä erosta on noin kuukausi ja silloin erottiin miehen juomisen takia,valehtelun ja sitten mies oli halaillut ja pussaillut erästä toista naista.silloin olin varma erosta ja helpottunut että pääsen huonosta suhteesta.mutta mites kävikään,minä menin ja soitin miehelle ja itkin ja kysyin miksi oli tehnyt niin ja sattuttanut mua sillä tavoin,mies sanoi että jos saa mahdollisuuden niin muuttuu ja alkaa syömään antabusta ja mitä kaikkea se lupailikaan…annoin anteeksi ja nautin kun sain kontrolloida häntä ja hän oli kuin eri ihminen ja uskoin oikeasti muutokseen mutta se onni ei kestänyt kuin kolme viikkoa kuin korkki taas aukesi ja viikonloppu juominen jatkui…

olen itkenyt ja ruikuttanut miehelleni että miksi on sellainen ja kohtelee mua kuin paskaa!mies on itsekkin sanonut että eikö olisi parempi että erottaisiin ettei minun tarvitse kärsiä.ja minä idiootti en pyty eroamaan saan siitä vaan lisä kimmoketta että ei musta niin vain erota!
en tiedä mitä tehdä,mulla ei ole omaa elämää vaan kaikki pyörii mieheni ympärillä koska yritän onnistumatta hallita häntä.tieän että olisin onnellinen yksin enkä joutuisi pelkäämään tai murehtimaan mutta en vain pysty lähtemään,tavaroiden pakkaus ja muutto tuntuu liian ahdistavalta.enkä ole edes ikinä asunut yksin!mua ahdistaa tosi paljon enkä tiedä mitä tekisin.tiedän että tämä ei ole normaalia ja järki sanoo että jätä se paska ja lähde mutta tunteet sanovat että jos se siitä vielä muuttuisi…
onko kellään antaa vertaistukea tai neuvoja?

2

Huomenta

Olen itse jaksanut vähän samanlaista tilannetta jo parikymmentä vuotta. Puolisoni ei juo paljoa, mutta juominen on aiheuttanut eräänkin itkun yhteiselämämme ja avioliiton aikana. Nyt viittäkymmentä lähestyessäni huomaan miettiväni elämääni niin, että olisiko pitänyt jo seurusteluaikana havahtua siihen, että toinen kohteli minua huonosti ja juominen aiheutti tosi paljon surua ja huolta. Ihanat lapsemme olisivat silloin jääneet tulematta, mutta muutoin ajattelen, että olisi pitänyt silloin repäistä ja irtautua silläkin hinnalla, että rakastin häntä ja ero olisi ollut tosi vaikeaa. Olen vähän samanlaisa filosofiaa nyt kertoillut omille lapsillenikin: hankkiudu ajoissa eroon suhteesta, jossa alkoholi aiheuttaa surua. Tilanne harvoin paranee ja asiat vain mutkistuvat kun tulee yhteisiä lapsia ja omaisuutta ja paljon yhteisiä muistoja hajotettavaksi. Ja nyt joudun miettimään esim. sellaisia asioita, kuin mitä lapseni oppivat alkoholin käytöstä perheessä, jossa asiasta jatkuvasti riidellään ja toinen tissuttelee salaa kaapista. Lapset kai kuitenkin ottavat mallia ja imevät itseensä asioita kodistaan ja vanhemmiltaan.

Ymmärrän kyllä pelkosi ja epävarmuutesi lopullisen ratkaisun tekemiseksi. Itsekin elän edelleen tässä suhteessa ja mietiskelen edelleen vähän samanlaisia asioita. Sillä erotuksella, että minulla on nyt lapset huollettavana ja pätkätyöläisenä taloudellinen tilanteeni on todella kehno. Joudun siis puntaroimaan monia puolia ero-yhteiselämä välillä. Tässä iässä miettii jo sitäkin, että jos vaikka kuolen vuoden päästä niin voinko olla tyytyväinen elämääni.

Voisitko ajatella, että tekisitkin jonkinlaisia pitkän tähtäimen suunnitelmia? Miettisit mitä kivoja asioita haluaisit elämääsi, millaista elämää haluaisit viettää ja miten sellaista voisit saavuttaa. Yrittäisit alkaa keskittyä taas itseesi esim. uusien harrastusten avulla - kyllä se toinen aikuinen pitää itsestään huolen, ei sinun “vahtimisesi” asiaa auta eikä muuta, ainoastaan itse kärsit siinä. Jospa huomaisit, että elämääsi voi tulla ihaniakin ja kauniita asioita. Saisit vahvuutta sille, että voit nauttia elämästäsi ja että pärjäät kyllä. Sellaisella vahvuudella voisi olla helpompaa ratkaista miten haluat parisuhteessasi edetä.

Taidat pelätä yksinoloa. Jospa siinä kävisikin niin, että pienen totuttelun jälkeen huomaisitkin uudenlaisia vahvuuksia ja voimaa itsestäsi. Ero (kai?) tekee aina kipeää ja vaatii oman suruaikansa mutta ehkä et ole antanut itsellesi tarpeeksi aikaa toipua asiasta, kun olet jo palannut takaisin kumppanisi luo.

Tunnistan itsestäni myös kuvailemasi tunteen siitä, että haluaisi toiselta nöyriä anteeksipyytöjä ja jonkinlaista hyvitystä siitä, että on tullut niin kaltoin kohdelluksi. Omassa suhteessani nämä kyllä ovat valtaosin jääneet tulematta. Tuntuu kurjalta sanoa, mutta ei kannattaisi siis odotella liikoja :cry:

voimia viikonloppuusi

3

kiitos viestistäsi,oli mukava saada uusia näkökulmia.olen jo mielessäni haaveillut uudesta paremmasta elämästä,miettinyt kuinka kivasti sisustaisin uuden asuntoni,mitä kaikkea rupeaisin harrastamaan,ehkäpä lähtisin opiskelemaan,kaikkea tämmöistä olen miettinyt ja suunnitellut.mutta sitten iskee se valtava ahdistus,asunnon etsimisestä,raha asioista,pakkaamisesta ja poismuutto paikasta mihin olen kiintynyt ja mitä pidän kotinani. ennenkaikkea ahdistaa ajatus kertoa erosta perheelle ja ystäville,vaikka tiedän että he tukisivat minua täysin mutta jotenkin pitäisin itseäni silloin epäonnistujana…pidän aina asiat sisälläni,en puhu ongelmistamme kenellekkään vaan pidän meidän kulisseja pystyssä ja haudon yksin asioita.
jotenkin kuvittelin että on minun tehtäväni on "pelastaa"mieheni viinanpirusta ja muuttaa häntä paremmaksi.tiedän että hän ei muutu mutta silti kuvittelen että jos kuitenkin kaikki muuttuisi paremmaksi.ja kuvittelen että mun on kestettävä tämä leikki kun kerran olen siihen lähtenyt,ettei kumppaniaan niin vain jätetä.

4

Moi taas

Voi miten kuullostaa tutulta!!! Meilläkin on elämässä ollut yhtä ja toista vastoinkäymistä ja niistä on selvitty. Minustakin tuntuu aivan utopistiselta, että pullon kiinni laittaminen onkin sitten asia, jota ei saada hoidettua. Ja minäkin koen ihan kauheana pettymyksenä sen, että avioliitto ja perhe-elämä ole ollutkaan ihan sitä, mitä odotti. Ja että vielä joutuisi kaikesta luopumaan. Meilläkin on ihana piha, jota olen laitellut vuosia. Itkettää aivan jättää kaikki kukkasipulit maahan jonkun toisen iloksi.

Meillä juominen on ollut pahasti kuvioissa nyt 10 vuotta ja ensimmäiset vuodet minäkin kuvittelin, että kunhan vain jaksan ja yritän… Mietiskelin aina juomisjaksojen aikana uusia tahoja, joihin puolisoani patistaisin - ja menihän hän. Mutta apu on useimmiten ollut lyhytaikaista. Nyt, 10 vuoden kuluttua alan uskoa, että on aivan sama mitä minä haluan ja kuinka yritän. Siitä seuraa vain oma pettymys.

Mutta hienoa, että olet osannut ajatella tuota uutta kivaa ja siistiä asuntoa - minäkin teen niin ja mietin hankkivani sellaiset tapetit, joita mieheni ei ikinä sulattaisi :slight_smile:

Minulla on ystävät kovin vähässä joten minäkään en - ainakaan näistä asioista - puhu oikeastaan kenellekään. Mutta olen pariinkiin otteeseen käynyt terapiassa. On kyllä auttanut kovasti, kun pääsee tuulettamaan ajatuksiaan ja saa toisenkin mielipidettä omaan tilanteeseen. Voisitko löytää jonkun “ammattiauttajan” tilannettasi miettimään? Ilmaista apuakin on tarjolla, kunnan psykologit, sosiaalipuolella jne.

Olen minäkin hyvä auttaja… itse vatvonut samaa asiaa näin pitkään. Tosin aina ajattelin, että kunhan lapset hieman kasvavat. Nyt ovat sen verran isoja, että oikeasti voisin miettiä asiaa omalta kannaltakin, lapset ovat muutaman vuoden sisällä lentämässä pois pesästä.

Minna Canth, aikansa “supernainen” on sanonut: minä vähät välitän siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Älä suotta mieti sitä, miten läheisesi asiaan suhtautuisivat. Ero on lisäksi aina asia, jonka perimmäiset syyt ja tapahtumat vain asianomaiset tietävät. Ei niitä tarvitse toisille tilitellä eikä tarvitsekaan odottaa, että kaikki ymmärtäisivät ja hyväksyisivät. Hienoa, että sinulla kuitenkin on lähelläsi ihmisiä, jotka olisivat tukenasi. Hekin ovat ehkä mielessään miettineet miten sinä oikein jaksat, mutta eivät ole halunneet ottaa kantaa tilanteeseesi.

5

ihana kuulla että muillakin on samanlaisia ajatuksia!en voi kanssa ymmärtää mikä siinä korkin kiinni laitamisessa voi olla niin kamalan vaikeata.tekisi ottaa miestä käsistä kiinni ja ravistaa takaisin"tähän maailmaan"!haluaako hän tosiaan pilata elämänsä juomisella!
ei kai viina voi mennä minun edelle?miksei siitä vain voi lopettaa,valitse viina tai minut,.tällaisia kysymyksiä olen hokenut vuosi kaudet.en vain voi ymmärtää miten ihminen voi mennä niin viinan mukana.en haluaisi antaa viinan voittaa tätä taistelua ja ajattelen että minä saan vielä jotenkin pidettyä juomisen aisoissa mutta jos erottaisiin juominen pahentuisi ja syyttäisin siitä itseäni,jos minä en olisi lähtenyt…mitä jos mieheni joisi itsensä hengiltä tai rupeaisi täysi päiväiseksi alkkikseksi.tiedän etten saisi syyttää itseäni mutta näin ne ajatukset vain lähtee harhailemaan.
olen miettinyt jo pitempäänkin menoa jollekkin terapeutille mutta kynnys on liian suuri.jotenkin tuntuu vaikealta ajatukselta mennä puhumaan vieraalle ihmiselle asioista joita en ole jakanut juuri kenenkään kanssa.

6

Minä olen myös tehnyt eroa henkisellä tasolla jonkun aikaa. Olen myös miettinyt, että miehellä alkaa alamäki (siis vielä jyrkempi kuin nyt;)) jos erotaan. Mutta pari päivää sitten tajusin ihan tuossa itsekseni, että olen alkoholin edessä VOIMATON. Sen kun pystyy myöntämään, niin olo kevenee kummasti. Teen ratkaisun jäädä tai lähteä, niin molemmissa on huonot puolet. Alkoholi on ainoa voittaja.
Ja tänään koin toisen ahaa elämyksen: Talo on vaan talo, mutta lapsia RAKASTAN. En siis anna talon, maallisen mammonan olla mahdollisen eron esteenä.

7

Huomenta Sandra

Hienoa, että olet noin pitkällä! ja ajatuksesi ovat kovin oikeita.

Alkoholismista seuraava avioero on ehkä erilainen, kuin esim. toinen mies/nainen tai rakkauden loppuminen, erilleen ajautuminen. Useinhan se alkoholia käyttävä monkuu ja lupaa, ei halua eroa. Ja itse joutuu olemaan se kova ja tiukka, joka tekee ratkaisun ja irtautuu. Sitä joutuu viimeiseen asti miettimään tekeekö oikein ja pitäisikö vielä…

Olen joutunut toteamaan myös sen, että alkoholin käyttö pikkuhiljaa myös muuttaa toisen ihmisen luonnetta ja ajatuksia. Meilläkin ennen keskusteltiin tosi vaikeatkin asiat läpi ja tuettiin toinen toisiamme. Nyt tuntuu, että puolisossa asuu pikku ilkimys, joka nostaa päätään aina, kun viina tulee mieleen. Samoin asioiden jälkipuinti ja käsittely on aivan avutonta ja alkeellista. Aikuismainen asioiden keskustelu on kadonnut jonnekin

8

Syyslintu,hienosti kirjoitettu viimeinen kappale,ilkimys nostaa päätään jne.Juuri noin se menee,alkoholismin vaiheet on kopiot kaikilla samat.tsekkaa Juha Kemppisen sivut.

9

Hei kaikki kirjoittajat,
Oletteko mietineet tutustumista Al-Anoniin. Se on hyvä paikka miettiä tulisiko erota alkoholistista vai jäädä hänen rinnalleen. Minä erosin 20 vuoden kärsimyksen jälkeen.

10

“tämä on ihan kauhea oravanpyörä ja todellisuuden tajuni on hämärtynyt,olen tiedostanut olevani läheisriippuvainen ja oireilen myös fyysisesti rajusti ainaisen pelko tilan takia(ripuli,vatsakivut,väsymys,ahdistus,paniikkikohtaukset…)”
Lainasin sun tekstiä alusta, sanosin, että juokse ja lujaa, jos haluat vielä muunlaisen elämän… Aineriippuvainen ihminen ei hevillä muuta itteään, jos ei ite halua, siinä et sää voi mittää alkoholille :frowning: Mutta itelles voit antaa erilaisen elämän, rohkeesti pois, vaikka tuntus, että elämä hajoaa. Se tod.näk. hajoaa jokatapauksessa, jos tuohon suhteeseen jäät…

11

niinhän se on,pitäisi vain lähteä.ajattelin puhua taas jälleen kerran asiasta tänään mieheni kanssa.haluan olla hänen kanssaan jos lopettaa juomisen kokonaan,jos ei niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä.en vain voi ymmärtää miten ihminen haluaa pilata elämänsä viinan takia,kyllä maailma olisi niin paljon parempi paikka jos viinaa ei olisi koskaan keksittykkään!jos mieheni nyt jatkaa elämäänsä pullon eikä minun kanssaan niin tiedän että se päivä vielä koittaa kun se on niin pohjalla ja tulee ruikuttamaan että minä olin oikeassa ja olisi pitänyt uskoa ja lopettaa juominen,elämällä ei ole mitään merkitystä,anna anteeksi,pläplää…ja semmoisissa tilanteissa olen tosi heikko.sen takia haluan nyt hänelle kunnolla täsmentää asioita vaikka eipä se sinne tulevaan osaa katsoa ja miettiä miten voi tulla käymään.olen niin katkera ja vihainen miten voimaton voi ollakkaan kuningas alkoholin rinnalla,kuinka moni sen taiston pystyy voittamaan.

12

Hei sirpaleta!
Jos miehesi haluaa juoda, niin hän juo, olit sinä hänen kanssaan tai et. Huomasin itse aikoinaan, ettei lähtemisellä uhkailu ainakaan mitään auttanut. Vasta sitten, kun pistimme eron vireille, alkoi muutosta tapahtua. Mutta siinäkin kesti jokunen tovi. Alkuunhan oli niin hienoa ja vapaata, kun ei puoliso nalkuttanut, näyttänyt yrmeää naamaa tms. Loppujen lopuksi ei sitten ollutkaan enää niin hienoa, kun jäi paitsi kaikista perheen tapahtumista. Kuvittelin itsekin aiemmin, että voin jotenkin muuttaa toista ja hänen juomistaan, mutta nykyään en enää ajattele noin. Se juominen tai juomattomuus lähtee siitä toisesta itsestään, ei mistään ulkopuolisesta. Hänen täytyy haluta olla raitis. Ja huomasin senkin, että tilapäinen ero oli minullekin hyväksi, käsittelin asioita uudella näkövinkkelillä.

Me olemme palanneet yhteen ja käsittelemme asioita edelleen, varmasti pitkäänkin, mutta voin sanoa, että ero oli hyvästä suhteellemme. Ja olisi varmasti ollut myös siinäkin tapauksessa, että olisimme eronneet kokonaan, sillä siten se viha ja katkeruus sekä alkoholin kokonaisvaltaisuuteen kietoutuminen olisi jäänyt minun ja lasten osalta hiljalleen pois

Monet meistä ovat kelanneet noita samoja keloja kuin sinäkin. Se lähteminen on vaikeaa ja siksi miettii vaikka mitä syitä, ettei sitä tarvitsisi tehdä. Me olemme kuitenkin niin voimattomia alkoholin edessä.

Toivotan sinulle voimia ratkaiset asian miten päin vain!

13

niinhän se on,ei me muut pystytä juoppojamme muuttamaan vaan niiden on itse tajuttava muuttua.minäkin yritän turhaan leikkiä jumalaa.on vaan niin turhauttavaa kun ei pysty auttamaan toista,haluaisin niin kovasti vain auttaa hänet sieltä alkoholin pyörryttämästä maailmasta ja avata hänen silmänsä raittiille maailmalle!ja saada rakastaa taas sitä miestä mikä hän joskus ennen oli,ilman pelkoa seuraavasta ryyppy putkesta.
olisi kiva tietää mitä siellä alkkiksen päässä oikein liikkuu.

14

tässähän sitä vieläkin ollaan,huonossa suhteessa…viikon verran meillä meni hyvin,puhuttiin asioista,päätettiin vielä yrittää,lupasi skarpata jne.
kunnes sitten viikonloppu koitti,perjantain oli selvänä,lauantaina sanoi ottavansa “muutaman” kaljan,eli toisin sanoen pää täyteen ja puhelin kiinni ja katoaminen teille tietämättömille.tuli tänään kotiin,kännissä ja kaiken lisäksi minulle selvisi jokin aika sitten että se on mennyt sitten kokeilemaan parina vkn:loppuna jotakin huumeitakin,ei enään pelkä kalja näytä riittävän.
tuntuu kuin minulta olisi vedetty matto jalkojen alta.en tunne sitä ihmistä enään,selvinpäin on suht normaali mutta silloinkin jotenkin levoton,masentunut,väsynyt…vieroitus oireita varmastikkin viinasta ja niistä mömmö kokeiluista.viikonlopuksi piristyy ja sama meininki jatkuu.
Hän itse sanoi minulle että erotaan ei halua olla mun kanssa.en vain voi ymmärtää miksi hän haluaa pilata elämänsä miksei vain laita sitä hemmetin korkkia kiinni!en haluaisi vain luovutaa jollekkin typerille päihteille!en tajua miksi hän haluaa hävitä tämän taistelun.voi kun olisi joku keino parantaa hänet.tiedän kuinka ihana ja herkkä ihminen hän on pohjimmiltaan!
miten osaan päästää irti ja lakata välittämästä ja katsottava vierestä kun hän pilaa elämänsä.miksi tämä on niin vaikeata?

15

tässähän sitä vieläkin ollaan,huonossa suhteessa…viikon verran meillä meni hyvin,puhuttiin asioista,päätettiin vielä yrittää,lupasi skarpata jne.
kunnes sitten viikonloppu koitti,perjantain oli selvänä,lauantaina sanoi ottavansa “muutaman” kaljan,eli toisin sanoen pää täyteen ja puhelin kiinni ja katoaminen teille tietämättömille.tuli tänään kotiin,kännissä ja kaiken lisäksi minulle selvisi jokin aika sitten että se on mennyt sitten kokeilemaan parina vkn:loppuna jotakin huumeitakin,ei enään pelkä kalja näytä riittävän.
tuntuu kuin minulta olisi vedetty matto jalkojen alta.en tunne sitä ihmistä enään,selvinpäin on suht normaali mutta silloinkin jotenkin levoton,masentunut,väsynyt…vieroitus oireita varmastikkin viinasta ja niistä mömmö kokeiluista.viikonlopuksi piristyy ja sama meininki jatkuu.
Hän itse sanoi minulle että erotaan ei halua olla mun kanssa.en vain voi ymmärtää miksi hän haluaa pilata elämänsä miksei vain laita sitä hemmetin korkkia kiinni!en haluaisi vain luovutaa jollekkin typerille päihteille!en tajua miksi hän haluaa hävitä tämän taistelun.voi kun olisi joku keino parantaa hänet.tiedän kuinka ihana ja herkkä ihminen hän on pohjimmiltaan!
miten osaan päästää irti ja lakata välittämästä ja katsottava vierestä kun hän pilaa elämänsä.miksi tämä on niin vaikeata?

16

Jos riippuvuutta haluaa ymmärtää niin on aivan turhaa itsensä piinaamista pyöritellä päässään jatkuvsti ajautksia siitä että miksi toinen ei lopeta juomista vaan tahallaan pilaa elämänsä. Riippuvainen ei lopeta juomista siksi että hän on riippuvainen aineesta piste, ei siihen ole muuta vastausta. Kyse ei ole mistään selkärangattomuudesta tai kiusanteosta vaan siitä että ihminen ei kykene lopettamaan juomista vaikka haluaisi. Oli halua lopettaa tai ei niin sillä ei oikeestaan ole mitään merkitystä jollei ole valmis myöntämään itselleen että on riippuvainen. Alkoholisti elää siinä harhassa että pystyy lopettamaan koska vain, mutta kun ei halua. Ja sitten jos halua herää niin siltikään ei halua ottaa mitään apuja vastaan. Ja vaikka ottaisikin niin usein sekään ei riitä kun riippuvuus vaan vie mennessään.

Meistä ihan jokainen ihan itse valitsee sen minkälaista elämää haluaa elää eli jos haluaa juoda itsensä vaikka hengiltä niin se on jokaisen perusoikeus. Jos taas minä haluan elää ympäristössä jossa alkoholi ei näyttele mitään osaa, se on taas minun perusoikeus. Silloin kun nämä kaksi peruselämänvalintaa eivät kohtaa, ei yleensä ole mahdollista muodostaa vuorovaikutuksellista suhdetta kahden ihmisen välillä.

Itse nykyään ajattelen alkoholista ja alkoholistisesta suhteesta irtautuneena, että eläminen sellaisessa suhteessa, jossa elämänvalinnat ovat täysin vastakkaiset ja vuorovaikutusta ei käytännössä ole juurikaan, ei ole suhteessa elämisen arvoista. Me naiset ei vaan usein ymmärretä tätä asiaa, vaan valitaan mielummin eläminen tuskassa ja ahdistuksessa kuin oma hyvinvointi. Varmasti on myös miehiä jotka jäävät suhteeseen, missä voivat jatkuvati pahoin, mutta uskallan väittää että tosi tosi paljon vähemmän kun meitä naisia.

Oon paljon miettinyt, että miksi meillä naisilla usein on niin sentimentaalinen käsitys rakkaudesta, myös itselläni, tyyliin kaikki se kestää ja kaikki se kärsii. Eihän se niin mene oikeesti. Rakkauskäsityksiä on monia ja pitäisi miettiä, että mikä olisi oikeudenmukaisempi käsitys kuin se sentimentaalinen kaiken kestävä ja ehdoton rakkaus. Voitasko me oppia rakastamaan niin, että me asetettais jotain ehtoja omalle rakkaudellemme? Kyllä ainakin sellainen ehto pitäisi voida asettaa, että rakastan vain sellaista ihmistä, joka minua arvostaa ja kohtelee hyvin eikä aiheuta jatkuvaa surua ja tuskaa.

Kyllä ihan oikeesti meidän kait pitäis yrittää opetella tietoissti lopettaan “huono” rakastaminen sillä eihän se juova puolisokaan saa meidän rakkaudesta mitään hyvää jos tärkeintä hänen elämässsä on juominen. Eihän se helppoa varmasti ole, mutta ihan samanlailla kun alkoholistin pitäisi myöntyä siihen, että ei halua enää jättäytyä viina valtaan niin läheisen pitäisi myöntyä siihen, että ei halua enää jättäytyä niiden muutaman hyvän hetken muiston valtaan (selvin päin on niin mukava mies), joilla sitten perustelee yhä uudestaan ja uudestaan itselleen miksi ei voi lähteä.

Mitä auttamiseen tulee, niin maailmassa on miljoonia ja miljoonia alkoholisteja ja jos todella haluaa edes yhtä alkkista auttaa niin se on paras tehdä niin että ei itse joudun elämään aineen vaikutuksen alla. Eli paljon parempi vaihtoehto kun jäädä hyysäämään riippuvaista läheistään on mennä mukaan vapaaehtoiseen päihdetyöhön. Todennäköisyys “pelastaa” jopa useita riippuvaisia on paljon suurempi kuin läheisen pelastaminen.

17

Ytimekkäästi kirjoitettu, Voimaotus! Olen täysin samaa mieltä kanssasi, elänyt sekä avioliitossa alkoholistin kanssa että seurannut lapseni alkoholitoitumista. Molemmat ovat nyt poissa, mies ehti raitistua, mutta kuoli 54-vuotiaana aivoverenvuotoon, poika (34 v) ei ehtinut raitistua enkä vielä tiedä varsinaista kuolinsyytä, mutta alkoholi oli jo vaurioittanut elimistön perinpohjaisesti.

Miehestä eroaminen (hän meni hoitoon vasta eron jälkeen) tosin oli helpompaa kuin lapsesta “eroaminen” enkä varmasti välttynyt alussa samoilta holhoamisvirheiltä kuin miehenikin kanssa. Olen itsekin ajatellut tuota ehdottamaasi vapaaehtoistyötä päihdeongelmaisten auttamisessa, ja onhan se lähimmäisten auttamista täällä palstallakin.

Itse sain apua kysymykseen “Miksi Jeppe juo” lukemalla aiheesta, vinkkejä sain täältä palstoilta. Esimerkiksi
Lars Söderling: Alkoholismin aakkoset (löytyy kirjastoista osastosta 37.61 SÖD).

Aivotutkija Petri Hyytiä myös selittää, mitä alkoholistin aivoissa tapahtuu
tiede.fi/artikkeli/800/paihd … usta_aukko
kantti.net/tieteen-paivat/ri … kierteessa

18

Samoja tuskailuja täälläkin erotaan/ei erota kymmenen vuoden ajalta. Toivottavasti en joudu käymään samaa taistoa vielä lapseni kanssa. Voimia myös Lähimmäisen tuskalle.

Keskusteluapu ja alkoholismista tiedon saaminen ovat auttaneet minua prosessissa irrottautua alkoholismista henkisesti tai juridisesti. Elämä alkoholistin kanssa on niin raskasta, kun ei enää tiedä mikä on totta, mihin voi luottaa ja mikä on kohtuullista. Sydämen antaa, mutta se särjetään. Ystävät ovat tärkeitä mutta heidänkin ymmärrys ja jaksaminen on rajallista. Alkoholismia ei ymmärrä, jos ei ole vieressä elänyt. Eikä aina sittenkään. On se sellaista peliä. Näistä voi saada keskusteluapua: Omaiset mielenterveystyön tukene (vertaisryhmiä ja henk koht keskusteluja), A-klinikka, Mielenterveystoimisto (tarvitsee lähetteen esim omalääkäriltä), työterveyshoitaja, psykoterapia (kallista, vaikka saisi Kelan tuenkin. Voi silti olla hyvä pohtia, läheisriippuvuutta ja miksi sekaannun alkoholisteihin), Al-anon, tämä keskustelupalsta :slight_smile: , eri kriisikeskukset, pariterapiat esim kirkon perheasiain neuvottelukeskus ja perheneuvola.

Minä olen aikonut erota satoja kertoja, mutta sitten taas uskonut, että kaikki muuttuu. Sitten tajusin, että pohjimmiltaan mieheni on hyvä ja ihana mies. Ei ole hänen vikansa, että juuri hän sairastui. Mutta on hänen vikansa, jos hän ei ala hoitamaan itseään. Rakastan miestäni, mutta en sairautta. Elän nykyään enemmän sairauden kanssa, kuin mieheni.
Suutuspäissä en ole onnistunut eroamaan. Silloin olen niin tunteitteni sokaisema. Haluan silloin anteeksipyyntöä ja lohdutusta pahaan mieleeni enkä niinkään eroa.
Minun pitää ajatella olenko tyytyväinen parisuhteeseeni nyt tällaisena kun se on. Ei miettiä sitä, mitä se voisi olla, jos mieheni lopettaisi juomisen. Yksi terapeutti neuvoi pisteyttämään jokaisen päivän ja katsomaan parin kuukauden päästä ollaanko plussalla? Yleensä kun mies lupaa parantua, se on kuin tuhlaajapojan kotiinpaluu ja unohdan kaiken pahan. Mutta ahdistus on taas tuhatkertainen, kun juominen sittenkin jatkuu. Tämä peli on koukuttavaa.
Jotta osaisin arvioida, miten mieheni juominen jatkuu, minun on arvioitava sitä alkoholistin silmin, ei omien. Minulla ei ole alkoholismigeeniä. Siksi minusta olisi helppo laittaa korkki kiinni, kun vaihtoehtona on perheen ym. menetys. Minä en myöskään elä siinä alkoholikuplassa, missä alkoholi on kuplan sisällä ja muu maailma esim. perhe ja tunteet ulkopuolella. Alkoholisti ei tunne niin kuin terve ihminen tunteen.

Erouhkailu ei auttanut miestäni, mutta se auttoi minua. Aiemmin esitin uhkauksen, että jos juominen ei lopu, minä lähden. Mieheni yritti lopettaa, mutta joi sitten salaa. Sen paljastuminen oli minulle sen verran iso juttu, että olen itse herännyt. Ilmeisesti tarvitaan jokin mullistus, että puoliso tajuaa erota tai alkoholisti lopettaa juomisensa.
Alkoholistien puolisoille ei jaeta mitään palkintoja. Nyt mieheni haluaa myös erota ja ihmettelee, miten hän on näinkin kauan jaksanut tätä liittoa. Se satuttaa, vaikka ymmärrän, että ne puheet ovat myös mieheni jonkinlainen itsesuojelukeino. Ehkä vielä kiitän häntä, sillä minun on liian helppo perua eropäätökseni.

19

kuullostaa niin tutulta!on kyllä ihana huomata että on muitakin ketkä ovat samojen asioiden äärellä.tämän sivusto löytyminen oli kyllä tosi hyvä asia!
mieheni ilmoitti n.viikko sitten haluavansa erota,ajattelin ensin että niin varmaan,onhan se ennenkin erosta puhunut lämpimäkseen…mutta hän onkin ihan vakavissaan,ei muuta kuulemma mieltään,on päätöksen tehnyt.minua pisti niin vihaksi!eihän minua voi jättää,minunhan se alkkis olis pitänyt jättää mutta ei minua,minä en ole tehnyt mitään väärää.minuun iski hyvin marttyyrimäinen käytös ja suunnaton katkeruus.olen joka päivä sanonut että minä en halua erota enkä aio,onko meidän muka pakko! :imp:
hän sanoo että ollaan niin monta kertaa yritetty ettei tästä tule mitään,hän on niin monta kertaa luvannut muuttua ja lopettaa juomisen muttei siihen koskaan pysyvästi ole pystynyt joten meidän on parempi erota ettei sinun tarvitse kärsiä,näin hän sanoi minulle.

tässä tilanteessa huomaan hyvin kuinka sairastunut olen läheisriippuvuuteen,en haluaisi päästää irti vaikka elämäni on ollut niin vuoristorataa mieheni alkoholismin takia.en tajua itseäni,miksi haluaisin lisää kärsimystä kuin vaihtoehtona olisi aloittaa ihan oma elämä.
olen kyllä toisaalta alkanut haaveilemaan siitä uudesta ihanasta elämästä ilman jatkuvaa pelkoa,mutta silti pärjäisinkö yksin?jjärki sanoo toista ja tunteet toista.olisi helpompaa jos olisi joskus ennen eronnut mutta kun ei ole kokemusta kun tämä on ensimmäinen seurustelu suhteeni.en vain osaa päästää irti.

20

On olemassa sanonta ‘jos voit kuvitella sen, voit myös toteuttaa sen’. Anna itsellesi lupa haaveilla toisenlaisesta elämästä, siitä miten asiat voisivat olla. Älä anna pelkojesi määritellä elämäsi kulkua.

‘Mitä sitten?’ oli itselleni hyvä kysymys: En pärjää taloudellisesti - mitä sitten? No sitten haetaan apua jostain tai pihistellään. (Totuus oli se, että pärjäsin paremmin ilman miestä joka ryyppäsi rahat). En halua olla yksin - mitä sitten? Ryhdyn juttelemaan ihmisille, olen avoimempi, liityn harrastusryhmään. (Totuus oli se, että kun ei tarvinnut enää peitellä miehen tekemisiä juttelin ihmisten kanssa paljon vapautuneemmin). Jne.

Kirjaa pahimmat pelkosi ja mieti niihin selviytymiskeinosi. Onnea matkaasi!