Mitä sanoa omaiselle

Hei. Mitä sanoa omaiselle, joka on maksanut vuosikausia lapsensa huumeiden käyttöä ja kaikenlaisia töppäyksiä? Itse omainen elää täysin kädestä suuhun hirvittävien velkojen kanssa, joita on tehnyt lapsensa tähden. Hän on sitä mieltä, että tekee oikein. Lapsi on luvannut vuodesta toiseen tehdä vaikka mitä lopettaakseen huumeiden käytön, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Apua lapselle on kylläkin tarjottu ja jonkun verran ottanut sitä vastaan, mutta hyvin lyhyellä pinnalla. Tai lapsi ja lapsi…kyseessä täysin aikuinen ihminen.

Tätä kun kirjoitan, tuntuu lapselliselta kysyä, mitä tällaiselle omaiselle sanoa. Mutta kun en löydä oikeita sanoja. Jotenkin haluaisin saada tämän omaisen silmät aukenemaan ja apua nimenomaan hänelle itselleenkin. Hän on vaan sitä mieltä, että on niin vahva ihminen, että kestää, mutta täysi tuho on edessä ja kotikin on menossa alta em. velkojen takia.

Hei Ellu

Tällaisessa tilanteessa on vaikeaa puuttua suorin sanoin toisen omaan tahtoon. Niin kuin
kirjoitat omaisella on vahva tunne että toimii oikein. Usko siihen että voi pelastaa lapsensa joka on jo aikuinen ihminen on syvällä sisimmässä.
Kuitenkin tilanteen täytyy olla hänelle todella raastava.
Koska oletettavasti olet seurannut omaisen tilannetta jonkin aikaa, voit minusta sanoa hänelle olevasi huolissasi hänestä.
Silläkin seurauksella että hän ei halua kenenkään puuttuvan asioihinsa.
Keskusteluapua on saatavilla vaikka vain aluksi puhelinsoitolla.
Vilpolan sivuilla on Irti-Huumeista ry:n yhteystiedot.
Kannusta häntä ottamaan yhteyttä. Suurimmalla osalla Irti-Huumeista yhdistyksen vapaaehtoisista ja työntekijöistä on läheistausta.
Kun omainen itse ymmärtää hakea apua itselleen, auttaa se jatkossa myös käyttäjää ottamaan apua vastaan.

Terv. Ohjaaja Kerttu