Kyllä vaikuttaa siltä, että tunteet ovat pinnassa ja järki kateissa. Aivan hirveää on kohdata kaikki tekemättömät asiat ja kännimokat. Hoen itselleni plinkistä opittua asiaa: kaikki tämä voi vielä kääntyä voimavarakseni, mutta ajoittain vaivun niin synkkiin maailmoihin, etten näe ulospääsyä.
Huomenna kohtaan pomon, vihdoin, ja joudun selittelemään asioitani. Tänään ajattelen, että kerron totuuden: retkahdin juomaan pitkän juomattoman jakson jälkeen - vai pitäisikö puhua raittiudesta työnantajalle, ei vain juomattomuudesta? Käyköön sitten niin kuin käy, todennäköisesti menetän työpaikkani, mutta ainakaan en enää valehtele lisää. Täytynee myös ottaa yhteyttä johonkin “laitokseen”, A-klinikalle mietin soittavani huomenna aamulla. Jotenkin täytyisi saada itsellekin se olo, että on yrittänyt parhaansa, vaikka joskushan sekään ei riitä…
Jotain hyvääkin: yhtään ei tee mieli juoda, ei tipan tippaa! Hinku parantua/raitistua/ymmärtää asioita paremmin/kääntää elämä toiseen suuntaan/alkaa elämään todellista elämää on onneksi vielä tallella jossain masennusajatusten pohjalla. Kaikki aiemmat yritykset eivät olekaan menneet hukkaan! Sen verran useasti olen minäkin jo raittiuden ovea etsinyt, että jos sen nyt löydän, soitan välittömästi ovikelloa ja toivon pääseväni sisään.
Nyt alkaa iltatyö, niitä sentään jää pariksi päiväksi viikolle, jos päivätyö menee alta…
Minustakin parasta, mitä voit tässä tilanteessa tehdä on juurikin tilanteesi tunnustaminen suoraan, usko pois! Jos tämä ei ollut ensimmäinen “sairauspoissaolosi”, voi olla että pomo on aavistellutkin jo jotain. Alkoholiongelma on vakava asia, mutta tässä maassa kaikkea muuta kuin harvinainen! Jos hän arvostaa rehellisyyttäsi ja on noin muuten sitä mieltä, että olet hoitanut työsi hyvin, jotain voisi olla vielä tehtävissäkin.
Avoimin mielin, kyllä se siitä! Jos päätät nyt että valehtelun aika saa loppua, asioilla on taipumuksena järjestyä lopulta parhain päin. Omastakin kokemuksestani tiedän, miten kurjalta tuntuu elää töissäkin kaksoiselämää: ensin valehdella poissaoloistaan ja sen päälle esittää kunnollista… ja arvailla, mahtaako joku jo aavistaa jotain.
Juuri se kaksoiselämä on kuluttavaa. Ja aivan takuulla työpaikalla on monella jo aavistus ongelmastani. Nyt, kun iltaväsymys alkaa iskeä päälle, alan pelkäämään huomista ja entinen minäni ajattelee: älä mene töihin ollenkaan, homma on jo menetetty! Silti ei tee mieli ryypätä. Äsken, kun tulin iltatöistä kotiin, makasi naapurin oven edessä eräs mies umpikännissä, haisten vanhalle viinalle ja epämääräisiä horisten. Ajattelin, että taas näen merkin siitä, että minun juomiseni on nyt juotu - en halua samaan jamaan enää koskaan!
Varmasti raittiuden ensiaskeleita etsiessä näkee kaikessa jotain omaan tilanteeseen liittyvää, mutta en voi olla ajattelematta, miten “sopivin” väliajoin eteeni on eilen ja tänään tupsahdellut varoituksia juopottelusta - tai kenties olen vain avannut silmäni näkemään asiat eri tavoin. Oli miten oli, tänään on kuudes päivä ratkeamiseni jälkeen ja pahin tuska hellittää aina välillä. Toivottavasti saan kuitenkin lisää näitä varoituksia, jotten taas tuudittaudu vähitelleen siihen uskoon, että ei se juominen nyt niiiiiiin paha asia ole. Outoa, etten itse riitä itselleni varoitukseksi.
Toivottavasti silloin kun minäkin nukuin oven ulkopuolella joku sai vahvistuksen omalle raittiudelleen. Sanomansaattoa
Yhden ellei useammankin kerran nukuin naapuriportaassa, kun en ollut päässyt naapuriin avaimillani. Silloin pidin sitä vain huvittavana asiana, kun jaksoi vielä nauraa hölmöilyilleen. Nyt kun heräisin tuolta jostain, niin en usko, että kukaan naura.
Tänä aamuna heräsin todella pelokkaana. Nytkö minä todella sanon työpaikalla alkoholismistani? Nytkö todella menen A-klinikalle? Enkö pystykään itse hoitamaan tätä asiaa kuntoon? Aivan varmasti alan itkemään, jos puhun työnantajan kanssa asiasta. Hävettää niin pirusti… Mitä jos minut nyt leimataan niin, etten enää koskaan saa alalta töitä?
Pelkään mennä oman paikkakunnan A-klinikalle, sillä pelkään siitäkin tulevan vain lisää ongelmia. Voinko mennä toisen paikkakunnan A-klinikalle?
En halua perääntyä nyt, kun pohjimmiltaan tiedän, että olen oikeilla jäljillä, mutta helppoa tämä ei ole!
Positiivista: ei minkään tason juomishimoa, vaikka ahdistaakin.
Asiat tuppaavat järjestymään, jos toimii itse oikein, että siltä pohjalta!!
Työpaikka on tietysti tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on se, että salailut on salailtu. Työnantaja katsoo varmasti sitä suopeammin, jos haet ongelmallesi apua, kuin sitä, että et hae, jos sinulla on ongelma?. Itsellesi ja “sairaudellesi” haet apua ja se on tärkeämpää, kuin mietiä mitä jos vielä voisi salailla tosiasioita ja jopa juoda joskus!!.
Työnantajat ovat siksi fiksua porukkaa, että hyväksyvät mieluusti ihmisen joka uskaltaa olla rehellinen. On olemassa myös ne lakipykälätkin, että eivät voi irtisanoa ketään, jos ihminen on hakeutunut hoitoon ja ei enää juo.
Itseäni ei ole leimattu miksikään, (paitsi täällä plinkissä välillä hehheh) ja olen saanut töitä alalta jossa viihdyn enemmän kuin haluaisinkaan. Tai en minä tiedä mitä on takapäin puhuttu, mutta itselläni on raittius säilynyt ja nämä duunitkin, että eivät nuo muiden puheet ole vaikuttaneet mitenkään tähän päivään. Tai mistä minä sen tiedän, mutta en osaa nähdä, että rehellisyyteni alkoholismistani ja siitä toipumisesta ole vaikeuttanut elämääni tai työnsaantiani sen enempää, kuin on ollut parhaaksi.
Tärkeintä on varmaan sinullekin saada mieleinen raittius, jos juominen on ollut ja tullut ongelmaksi. Se on oikeasti tärkeämpää, kuin mikään työpaikka, kun ja jos juominen jatkuu, niin mikään tulevakaan työpaikka ei välttämättä sitä saa loppumaan ja sen sinäkin taidat tietää, että mitä se taas tarkoittaa.
Rohkeutta ja voimia sinulle tehdessäsi oikeita ja tarpeellisia päätöksiä ja tekoja.
Tänään oli tapaaminen pomon kanssa ja irtisanominen on edessä - tai oikeastaan suositellaan, että sanoutuisin itse irti. Teki mieleni ruikuttaa vielä yhtä mahdollisuutta, mutten kehdannut. Enhän minä sellaista ansaitse. Itkin ja tunsin itseni täysin hylkiöksi. Ei siinä paljoa lohduttanut se, että olin rehellinen. Hetken aikaa olin vapautunut, kun sain purettua salailuni julki, mutta nyt tilalla on vain tyhjyys, suru ja huoli tulevasta.
“Nyt, kun olen virallisesti juoppo, niin eikö ole ihan sama juonko vai enkö?” Ei tietenkään ole, mutta on vaikea hyväksyä sitäkään, ettei enää ole aamulla mitään syytä lähteä mihinkään.
Eipä silti, ei tee vieläkään mieli juoda. Olen niin syvällä tässä sotkussa, että pää on jo valmiiksi sekaisin. Alan vähitellen taas ymmärtämään mitkä kaikki asiat olen ohittanut juodessani vain olankohautuksella. Paljon on asioita korjattavana. Nyt täytyy tosissaan hakeutua hoitoon. Huomenna aamulla voin mennä A-klinikan päivystykseen. Ei, vaan minun TÄYTYY mennä sinne. Sitten voin sanoa rehellisesti pomollekin, että yritän ainakin parhaani. Jospa saisin jatkaa töissä edes jouluun asti… Toisaalta: kestänkö sen, miten paheksuen osa työkavereista minua katsoo?
No, ainakin omatuntosi pitäisi olla tämän tapauksen suhteen puhdas: teit parhaimpasi, kun tunnustit. Totuus kirpaisee viime kädessä vähiten ja vastaavasti se voi myös antaa eniten - jos haluat pitäytyä totuudessa. Toinen vaihtoehto on hylätä totuus ja jatkaa juomista, joka ei voi muuta kuin pahentaa oloasi.
Tsemppiä sinne A-klinikalle menoon! Siellä ei tarvitse peitellä enää mitään… Eikä kannatakaan peitellä, kun muistat kenen elämästä nyt on kyse.
Eivät taida voida sanoa sinua irti, jos hakeudut vielä hoitoon. Tietysti sitten, jos ovat antaneet sinulle varoituksen ja hoitosuosituksen jo aikaisemmin. Tietysti se on joskus niinkin, että molemmille parempi juttu on, jos työsopimus puretaan. Älä silti anna heidän viedä sinulta oikeutta saada sinulle kuuluvaa irtisanomisajan palkkaa yms ja jos purku on laiton, niin sinullahan on oikeus isompiin korvauksiin. Ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin pysyä raittiina, sillä se maksaa sinulle kaiken vaivan takaisin.
Kysy liitoltasi oikeuksiasi!!! Raittiutta ja voimia sinulle.
Kuulin äskettäin radiosta lauseen, jonka otin tänne allekirjoituksekseni. Se on ilmeisesti japanilainen sanonta. Juuri noin minä pyrin nyt ajattelemaan.
Enpä tänään aamulla mennyt A-klinikan päivystykseen. Jotenkin ajatus siitä, että odottelen vuoroani siellä juuri ennen töihin menoa tuntui aivan mahdottomalta.
Työpäivä oli raskas, eikä pelkästään tämän oman kriisini takia, vaan muutoinkin oli poikkeuksellisen monimutkainen ja vaikea päivä. Huomasin ajattelevani, että eipä haittaa, meikäläinen lähtee täältä ihan kohta. Se oli piristävää, vaikka todellisuudessa toivon yhä, että saisin pitää työni jouluun asti. Jotenkin olisi sen jälkeen helpompi aloittaa uudelleen.
Tänään saan iltatöissä tehdä niitä asioita, joista nautin suuresti. Tähän asti se on ollut vain pientä sivubisnestä, mutta jos päivätyö menee alta, voinkin panostaa iltahommiin eri tavoin! Kotikin odottaa yhä siivoamista. Ihan tyhjän päälle en siis jää, vaikka huomisessa palaverissa tulisikin potkut. Rahallisestihan se olisi kuitenkin täysi katastrofi.
Ilmeisesti on paras pitää elämässä jonkin tason aktiviteetteja yllä juomisen lopetettuaan. Pelkään yhä, että työttömänä alan taas juomaan. Onneksi/harmiksi juominen ja juomattomuus ovat omia päätöksiäni.
Eilen kävin illalla siivoamassa jälkeni työpaikalta ja laittamassa tavarat nätisti ojoon seuraajaani varten. Pomo halasi lopuksi ja toivotti voimia ja jaksamista. Mitä muutakaan se olisi voinut tehdä? Masentaa. Tämä on nyt - toivottavasti - minun pohjani, jossa minun on käytävä ennen kuin osaan jättää juomisen.
Läheisille en uskalla kertoa mitään. Taidan valehdella käyväni töissä jouluun asti. Katsoin jo eilen työpaikkoja mol.fi-sivuilta. Rahaa kun olisi jostain saatava.
Eilen illalla viinipullo kävi mielessä moneen kertaan. “Mitä siitä!” ajattelin, “Eihän mulla ole mitään syytä herätä aamulla aikaisin.” Nyt jos koskaan on ratkeaminen taas lähellä! Onneksi en kuitenkaan mennyt Alkoon. Sain äsken jo nukuttuakin neljä tuntia. Hassua kyllä, juominen houkutti, mutta humalassa oleminen ei. Yritän selittää: Teki mieli juoda melkein tavan vuoksi, mutta ajatus siitä, miten ääliö olen humalassa esti sen. Mieleeni nousi kuva minusta yksin baarissa, kännissä, horisemassa outoja puolitutuille ihmisille. Ei mikään kaunis näky.
En tiedä, miten pitkään pysyn juomattomana omin voimin. Huomenna (tai oikemmin: tänään) käyn kirjastosta lainaamassa jotain aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Kirjastoonhan sitä voisi raahautua muutenkin aina aamuisin, ettei tulisi vain jäätyä kotiin makaamaan. Jos siis uskallan lähteä ihmisten ilmoille.
Onneksi joillain työpaikoilla osataan jo arvostaa työntekijää joka ei juo.
Tämä kirjoitus kuulosti täysin mahdottomalta. Menet enemmin töihin josta sait jo potkut kuin klinikalle? Mitä se kertoo sun halusta juoda?
Luin tän ketjun alusta asti ja kaikessa paistoi vain tuo minäminä asenne läpi, emotionaalista säälinkerjuuta, kai teit myös kaupankäyntiä jumalan kanssa tyyliin auta niin raitistun heti?
Onneksi viisaammat voimat on fiksumpia ja päättää meidän puolesta mitä kenellekkin annetaan, mullakin on monta työpaikkaa ja suhdetta ja elämää takana jotka eivät olleet mulle tarkoitettuja vaikka hyviä olivatkin toiset.
Sori, ei ole tarkoitus loukata sua, toki toivoisin et pääsisit viinasta eroon, sua taitaa vaan janottaa ihan helkkaristi vielä.
Silti kaikkea hyvää!
Alkoholismi/vieroitusoireet aiheuttavat masennusta.
Pohja on se, minkä jälkeen ei enää halua juoda pisaraakaan.
Valehtelu tapahtuneen peittämiseksi ei kuulu aitoon haluun lopettaa juominen.
Viina hallitsee mieltä kunnes aito halu raitistua pääsee voitolle ajatuksissa.
Minäpä tiedän; omin avuin on mahdotonta raitistua jos on alkoholisti. Pelkkä plinkissä pyöriminenkin on avun hakemista, mutta usein vain hätähuuto. Apua on monenlaista, mutta jos aikoo yli siitä, missä aita on matalin, voi varautua pettymyksiin. Tarkoitan, että jos viinasta pääsisi eroon kirjeopiston avulla, ei koko alkoholiongelmaa juuri olisikaan.
^Olette varmasti aivan oikeassa. Tiedän, että on pahasti minäminä-asenne päällä, kun koko ajan vain pyöritän tätä asiaa päässäni. Ihan tahallisesti en olekaan puhunut raitistumisesta vielä, vaan juomattomuudesta. Jossain vaiheessa totesinkin, että raitistumiseen on vielä matkaa. Toistaiseksi olen iloinen juomattomuudestakin - ja siitä ettei tee mieli olla humalassa. En halua sanoa, että nyt on minun juomiset juotu, koska olen sen niin monta kertaa sanonut ennenkin.
Yritänpä nyt irtaantua tästä minäminä-kuplasta ja katsoa, osaanko nähdä asian laajemmin. Eilen jäin työttömäksi, joten tänään menen A-klinikallekin. En todellakaan halua vain rypeä itsesäälissä, vaikka masennus onkin kova.
Kiitos potkuista takalistoon , sain paljon uutta ajateltavaa!
Reippasti vain eteenpäin. Kyllä se potkujen saaminen sen verran mieltä kipristää, ettei kenenkään enempää tarvitse maassa makaavaa potkia. Omalla kohdallani työpaikasta eroon pääseminen on ollut siunauksellista. On ollut aikaa raitistua. Kyllä sekin työstä käy.
Tule myös AAhan, kun sinulla on nyt aikaa myös itsellesi. Vaikka alkoholismi on itsekäs sairaus, niin se vaatii uudenlaista itsekkyyttä, jotta sen voisi voittaa. Rehellisyys on yhä parempi vaihtoehto, vaikka ne potkut tuntuu tulleen sen takia?, mutta sehän ei pidä paikkaansa, vaan juominen väärään aikaan ja ylipäätänsä juominen silloin kun ei missään tapauksessa pitäisi. Rehellisyyttä tarvitaan luultavasti lisää ja se vaatii ponnistuksia ja uhrauksia, mutta miten ja mistä aloittaa, niin apua siihen on saatavissa. Aklinikka voi olla yksi paikka missä saa apua ja tukea, mutta mitä sitä yksin siihen jättää, kun AAkin on olemassa.
AA ryhmiä kokoontuu lähes joka kunnassa ja parhaimmissa kymmeniä. Aika moni on saanut tarvitsemaansa apua sieltä, kuin myös.
Miksi rehellisyys on niin tärkeää meille alkoholisteille, kuin myös avun hakeminen ja sen vastaanottaminen? Lähinnä siksi, että ilman rehellisyyttä alkoholismi pitää otteessaan ja jos suoranaisesti ei juo, niin kuivahuikkaa ainakin. Apua tarvitaan siksi, että ilman sitä, se rehellisyyden löytyminen ja sen ylläpitäminen ontuu ja unohtuu aika nopeasti.
Ehkä jyrkkiä ja tai kaukaisia asioita, mutta uskoisin sinunkin tietävän, ettei tuon ongelmasi kanssa kannata enää leikkiä, kun se todellakin vie kaiken; Itsekunnioituksen ja masennus vain kasvaa. Itsemääräämisoikeuden ja juomisen tarve vain lisääntyy. Itsetuntemuksen, kun näkee itsensä vain muiden silmillä ja paniikki sekä pelot senkuin lisääntyy…
. Toivottavasti homma kääntyisi jotenkin voitoksi, motivoisi pysymään selvänä. Mitäpä osaisin sanoa? Koita jaksaa!